Tuesday, February 21, 2017

Mausteita


Mausteita siellä, mausteita täällä, 
hyllyssä, kaapissa ja kaapin päällä.


Leivotaan ja paistetaan, makuja me maistetaan.


Vain pieni murto-osa meidän maustevarastoistamme näkyy näissä äkkiseltään napatuissa kuvissa. Pienen keittiönkunnostuksen ja myllerryksen vuoksi jäävät kaappien kätköissä Tupperwareissa makaavat sahramit, juustokuminat ja kavereiden matkoilta tuomat Kreikan mausteet nyt kuvaamatta. Mausteet ovat aina tervetullut tuliainen. Olemme saaneet niitä mitä ihanimmissa lahjapakkauksissa. Mukava tietää että turisteille on tarjolla jotain niin helppoa ja kivaa. Kevyttä kantaa matkatavaroiden joukossa. 

Suosikkimausteitani ovat: kumina, oregano, sahrami, kaneli, rosmariini, juustokumina, sitruuna, kookos, garam masala... mutta en pidä liian mausteisesta ruuasta. Italialainen, iranilainen, intialainen miellyttävät. Kas kun sattuikin i-alkuisia, hih.  


 Mortteli ja survin - niillä saa aromin esiin.
Ylhäällä vasemmalla Keniasta tuodut mausteastiat.
Vihreässä pullossa, toinen oikealta, Iranista tuotua teetä.


Suolaa säilytämme kukkokipossa ja keltainen kananen on suolasirotin.


Tiistaipäivien hauska höyste on Pienen Linnun blogin lähikuvahaaste, se on jo melkein (blogi)elämän suola. Siihen osallistun näillä kuvilla. Odotan innokkaasti muiden haasteeseen osallistujien näkemyksiä ja neronleimauksia.  LINKKIMonilla on niin hienot kamerat ja taidot ja viitseliäisyys että varmaan päästään näkemään upeita makrokuvia maustekasoista. Vaatimattomatkin kuvat ovat minulle mieleen, olipa niitä yksi tai kokonainen sarja. On aina niin tavattoman mukavaa toteuttaa yhdessä kuvasto annetusta aiheesta. Saatetekstit ja runot lisäävät mielenkiintoa, vaikka toisinaan pelkkä kuva puhuu puolestaan. Hatunnosto kaikille osallistujille. Vastaan kommentteihin ja tulen vastavierailulle päiväsaikaan. Leijukoon keittiöissänne mausteiden ihana aromikas tuoksu tänä helmikuun tiistaina!

Thursday, February 16, 2017

Mintie Dasin meriseikkailusarjan julkkarit


Storm Sisters - romaanisarjan toisen osan julkistamista juhlittiin ystävänpäivänä. Viiden eri-ikäisen merirosvoelämää viettävän tytön vaiheista kertovasta sarjasta julkaistiin toinen osa, Hyiset mainingit (Alkuperäisteos The Frozen Seas). Osia kaikkiaan luvassa viisi. Luen ensimmäistä osaa (kuvassa vasemmalla). Kuohuva maailma; se on mielestäni vetävämpi nimi kuin alkuperäinen The Sinking World. Kirjan tietoja täältä: LINKKI. Kirjailija tekee yhteistyötä Rovio Booksin ja Tammen kanssa. Hesarissa oli vuosi sitten hyvä artikkeli aiheesta: LINKKI.



Aloitimme juhlinnan kuohuviinillä. Se tarjoiltiin pienestä kiposta, jota voi hyvin kuvitella viikinkien sima- tai sahtikolpakoksi. Mielikuvitustahan meiltä tarinoiden ystäviltä ei puutu. Sitä ei tosin kovasti vaadittu piraatti-tunnelmaan pääsemiseksi. Tammen pätevä porukka oli nimittäin valinnut kokoontumisemme tapahtumapaikaksi Viikinkiravintola Haraldin. Sieltä ei merten kävijöille sopivaa rekvisiittaa puuttunut. Itse olin jo valmiiksi aaltoilevan loiskuvissa tunnelmissa, sillä omakotitalomme kellarissa olivat samana päivänä kohisseet mainingit aamuvarhaisella. Lattialämmityksen pumppu hajosi noin kello 5 ja suihkutti vettä tulvaksi lattialle. Siinähän sitten mieheni kanssa lapioin vettä sankoihin putkimiestä odotellessa ja mietin miten valmistautua julkistamistilaisuuteen kun vesi oli katkaistu. Oiva tilaisuus kuvitella itsensä laivaan avomerelle, ilman isompia mukavuuksia.  



Mintie Das,intialaissyntyinen, USA:ssa asunut, paljon matkustellut, nykyään Suomessa asuva kirjailija kirjoittaa tällä hetkellä jo sarjan neljättä osaa. 11 - 17 vuotiaat tytöt purjehtivat maailman merillä etsimässä rosvoja jotka surmasivat heidän vanhempansa ja jakamassa oikeutta ryöväreiden uhreille.

Mintie oli valloittava ja eloisa haastateltava. Hauska. Meitä oli ison pöydän ympärillä joukko kustantamoiden ja sosiaalisen median edustajia, sattumoisin pelkkiä naisia Storm Sisterseistä puhumassa. Rovion tytäryhtiön Kaiken Kustannus Oy:n kielitaitoista porukkaa oli läsnä. Minkäänlaisia kiusallisia hiljaisuuksia ei päässyt syntymään vaikka tilaisuus hoidettiin englanniksi. Nauru remahti ilmoille tuon tuostakin, niin mukavaa meillä oli, ja Mintie on vitsikäs tyyppi. Tammen jengi niinikään on aina innostunutta ja iloista. Kyllä sai nauttia sen koko parituntisemme ajan. Tässä linkki vuosi sitten julkaistuun artikkeliin Kaiken Kustannuksen perustamisesta: LINKKI. Siellä näemme kuvat kirjasarjan kolmen ensimmäisen teoksen kansista. Hyvin erinäköiset kuin suomenkielisten osien kannet. 

Meille tarjoiltu ruokakin sopi teemaan. Kylmään alkuruokaan sisältyi jotain merimiestyyppistä kapakalaa tai mitä lie ja pääruoka oli muhkea lohiannos. Aamuinen kuntoiluni lainehtivassa kellarissa oli antanut minulle rosvopäällikön ruokahalun. Söin halukkaasti ja tykkäsin kaikesta. Tarjoilijat olivat ystävällisiä, mikä plussana mainittakoon, ja vahvoja kuin piraatit, koska kantoivat painavia astioita kevyesti. 



Himmeän valaistuksen vuoksi useat kuvistani jäivät pimeiksi. 



Tai tekivät ihmisistä aaveita. Sekin sopii seikkailuteemaan.


Tällaisille feministisille naisten rohkeutta ja yritteliäisyyttä kuvaaville nuorten romaaneille on nykypäivänä tilausta. Meitä eivät kaikenmaailman diktaattorit pääse komentelemaan kun emme heittäydy prinsessamoodiin tai alistu vähätellyksi sukupuoleksi. Mintie Dasin tytöt käyvät rohkeasti taisteluun oikeuden puolesta, ihan aseinkin. Kirjassa on jonkin verran verta ja väkivaltaa, siis ei todellakaan Pikku naisia - tyyppinen tarina. 

Jos miettii historiaa kielen pohjalta huomaa merkkejä siitä miten miehet ovat olleet etualalla. Sanalle merimies ei ole olemassa paria "merinainen". Perämiehelle emme feminiiniä kaipaakaan. 

Mintieltä kysyttiin ajatteleeko hän lukijoita kirjoittaessaan. Hän vastasi että ei ajattele. Hän ajattelee vain viittä urheaa päähenkilöään, heidän luonteitaan, taustojaan ja vaiheitaan. 

Minäpä palaan Kuohuvan maailman pariin, jotta pääsen etenemään stoorissa ja sitten jatko-osa käteen, eli Hyiset mainingit. Extra jännitystä luvassa kun putkiliikkeen lasku tulvivan kellarimme pumpun korjauksesta saapuu. Kalliiksi tulee tämmöiset lisätehosteet meriseikkailun lukemiseen. Huhhah hei ja rommia pullo. Eespäin takilassa matruusit. Silmälappu päähän ja papukaija olalle. Kaikki tiet vievät ruumaan.  

Tuesday, February 14, 2017

Violetti / Kuvahaaste


Tämän viikon kuvahaasteen otsikko on VIOLETTI. Heti alkuun piristykseksi violettikukkainen kevätesikko. Saint Paulia eli englanniksi African violet olisi sopinut vielä paremmin, mutta meillä ei tällä hetkellä ole sellaista kotona. Meiltä löytyy monenlaista muuta violettia, koskapa violetin ja lilan eri sävyt kuuluvat lempiväreihini. 


Syreeni eli sireeni. Englanniksi lilac. 


Kattauksessa suosin vihreää, violettia ja keltaista. 
Jouluna punaista, jonka oheen violetti sopii mainiosti.


 Crocksit.


Näyttävä rannekello kirpparilta.
Ei pysynyt ajassa ja oli painava. 
Vaan olipa kauniin värinen 💜


Kotijalkineeni. 


Tiimarista ostettu kori.


Rasiasarja. Joululahja ystävältä.


Rakastan violetin ja vihreän yhdistelmää.




Violettia asusteissa.

Violetti eli sinipunainen eli lila. (?) Omassa mielessäni lila merkitsee violetin vaaleampia sävyjä. En tiedä. Mielikuva saattaa johtua englanninkielen sanasta lilac eli syreeni. 

Aina hiukan häiritsee kun kukkien siemenpusseissa lukee sininen silloinkin kun tarkoitetaan violettia. 

Kuvasarjassani on nyt vanhojakin kuvia. Osallistun näillä Pienen Linnun tiistaihaasteeseen. Muita violetteja voimme etsiä täältä: LINKKI. Kiitän etukäteen kommenteista. Tällä kertaa en poikkeuksellisesti ehdi vastata niihin, mutta lupaan tulla vastavierailulle.

   💜 Hauskaa violetinhohtoista tiistaita 💜


Wednesday, February 08, 2017

Ihme, R.J. Palacio



Teos: Ihme
Kirjailija: Raquel Jaramillo Palacio
Alkuperäisteos: Wonder
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Inka Parpola
Lasten ja nuorten romaani
Sivuja: 336
Oma kappaleeni: Lahja kustantajalta


Kirjan kuvausta voi lukea #kirjasta: LINKKI.

Yliveto tarina. Helppolukuinen, mutta syvällinen. Hauska.  Inhimillinen. Koskettava. Viisas. Pistää miettimään, punnitsemaan arvoja ja asioita joita kannattaa ajatella lapsesta asti. Paras kirja minkä olen lukenut aikoihin. Mukaansatempaava.  

Päähenkilömme, 10-vuotiaan Augustin eli Auggien kasvot ovat epämuodostuneet perinnöllisen oireyhtymän vuoksi. Hän on läpikäynyt monia leikkauksia ja käynyt kotikoulua, mutta nyt on aika mennä tavalliseen kouluun. Kotona ja omilla nurkilla ihmiset ovat tottuneet hänen eriskummalliseen ulkonäköönsä, mutta koulussa tilanne onkin aivan toinen. Sisimmässään hän on tavallinen lapsi, vaikka ulkokuori ei siltä vaikuta. 

IHME on todentuntuinen, arkinen tarina ennakkoluulojen kohtaamisesta, silmätikuksi joutumisesta, vaikeuksien voittamisesta, kasvusta, asenteista, elämän arvoista, perheen ja ystävien merkityksestä, ihmisyydestä. 

Jos on katsellut USA:laisia TV-ohjelmia, tapahtumien ympäristö ja koululaisten elämä tuntuu tutulta. "Kotiluokka", Halloween, Darth Vader, Tähtien sota, Manhattan, 86th Street...  

"Leirinuotion ympärillä olevat tukkipenkit olivat vielä vähän kosteat, mutta me heitimme takit niiden päälle ja hengailimme nuotion äärellä, paahdoimme s'moreja ja söimme parhaat käristetyt makkarat mitä olen koskaan elämässäni maistanut." (sivu 283)  

Äidinkielen maikka, herra Browne herättää lukukauden ekalla tunnilla keskustelua itsetuntemuksesta. Hän kehoittaa lapsia miettimään keitä he ovat, millaisia ihmisiä he ovat. Tunne itsesi. Hän tarjoaa niin sanottuja "ohjenuoria" joka kuulle. Syyskuun ohjenuora kuuluu: "Kun voimme valita oikeassa olemisen ja lempeyden välillä, valitkaamme lempeys." Alkuperäinen sana on ehkä ollut "kindness". Kannatan sitä elämänasenteena. Auggie tajuaa äidinkielen tunnilla käytyään että hän tulee pitämään koulusta, kävi miten kävi. Koulun henkilökunta on kuvattu miellyttävänä ja oikeudenmukaisena, ihmisinä, jotka ajattelevat lasten parasta; opettajat, rehtori, kanslisti. Juuri sellaisia aikuisia tulisi kasvavien lasten ja nuorten elämässä olla läsnä. Mänttejä on tottakai myös.

Auggien äidin suku on Brasiliasta, mikä selittänee perheensisäiset hellyydenosoitukset. Ne ovat keskivertoa runsaampia ja suloisempia. Joidenkin lukijoiden taitaa olla vaikea niihin eläytyä tai asennoitua, mutta sellaistahan elämän pitäisi olla suvun, perheen ja ystävien kesken. Kannustusta ja tukea, kiintymyksen osoitusta.

"Äiti? Täytyykö minun pelätä ikuisesti sellaisia ääliöitä? kysyin. Siis silloinkin kun olen iso. Onko se aina tällaista? Äiti ei vastannut heti, vaan otti lautaseni ja lasini ja pani ne pesualtaaseen ja huuhteli ne. Idiootit eivät katoa maailmasta mihinkään, Auggie, hän sanoi ja katsoi minua. Mutta minä todella uskon, ja isäkin todella uskoo, että tällä maapallolla on enemmän hyviä ihmisiä kuin pahoja ihmisiä, ja että hyvät ihmiset katsovat toistensa perään ja pitävät toisistaan huolta." (sivu 305) 


Tarinaamme sisältyy yhteiskunta pienoiskoossa ja siitä voi peilata omaa rooliaan yhteisössä, esimerkiksi luokkatoverina tai koululaisen äitinä / isänä. Minusta Ihme sopii kaikenikäisille lukijoille 10 ikävuodesta ylöspäin. 

Lukiessani mietiskelin kolmea sananlaskua. 

1. "Moni kakku päältä kaunis", jonka kääntöpuoli voisi olla "Moni juttu päältä katsoen ruma, vaikka sisältö onkin kaunis". 

2. "Don't judge a book by its cover." (Älä tee kirjan sisällöstä johtopäätöksiä sen perusteella miltä kansi näyttää.) ja 

3. "Beauty is in the eye of the beholder" (Kauneus on katsojan silmässä, eli meistä itsestämme riippuu mitä pidämme kauniina tai rumana.) Itsetutkiskelun paikka. Olenko pinnallinen vai katsonko pintaa syvemmälle? 

"Minusta Halloween on maailman paras juhla. Se päihittää jopa joulun. Saan pukeutua naamiaisasuun. Saan käyttää naamaria. Saan kulkea ympäriinsä ihan samanlaisena kuin muutkin lapset enkä minä ole kenenkään mielestä oudon näköinen. Kukaan ei käänny katsomaan minua. Kukaan ei huomaa minua. Kukaan ei tunne minua.

Kunpa Halloween voisi olla joka päivä. Me kaikki voisimme käyttää naamioita koko ajan. Sitten me voisimme kävellä ympäriinsä ja tutustua toisiimme ennen kuin saisimme nähdä, miltä näytämme naamioiden alla." (sivu 85) 

Kirjan elämänmyönteisyys ja optimismi, samoin kuin sen lämmin huumori, tekevät lukukokemuksesta sekä hauskan että jalostavan. 

Siitä saa innoitusta. 

Siitä jää hyvä mieli. 

Suosittelen sydämellisesti ❤️

Tuesday, February 07, 2017

Helmikuinen Helsinki


Huurteista, hyytävää, harmaata. Helsinki helmikuussa. 
Kaisaniemenlahti.



Hakaniemeen johtava Pitkäsilta. Linkki



Helmikuussa ei veneillä. Veneet venttaavat viileillä ilmoilla.


 Kasvitieteellinen puutarha. Sisäänkäynti rantatieltä. 



 Kesän kaipuu. Onko kukkivia kasveja?
En poikennut katsomaan.


 Vaan onpa komea rakennus Kasvitieteellisellä puutarhalla.


 Kohti Hakaniemeä ja Kallion kaupunginosaa.
Lunta ei viime lauantaina juuri näkynyt kun tuolla kävin.
Kävelin Rautatieasemalta Kaisaniemien puiston läpi
Kaisaniemenlahden rantaa Pitkän sillan yli Kallioon.



Kallion kirkko kauempana. 


Karua. Lehdettömiä puita. Luonto lepää. 

Pienen Linnun Makrotex-haaste: aihe HELMIKUU. Linkki.

Otin kuvat lauantaina, jolloin oli loskaa. Tänään vallitsee hyvin erilainen helmikuinen sää. On lunta, jääpuikkoja, pakkasta -16 kotikonnuillamme Pohjois-Helsingissä, mutta tänään en ehdi mennä ottamaan kuvia. Odotan innokkaasti näkeväni muiden osallistujien pakkas- ja lumikuvia... ja tietenkin kaikkia muitakin ideoita tämän viikon aiheeseen liittyen. Hurmaavaa helmikuuta ! Hurraahuutoja !  Hyvää haastetta ! 

Wednesday, February 01, 2017

Safarinugetteja ja askartelua


Vietettiin mahdottoman mukava sunnuntai kahden lapsikaverin kanssa. Hyvä kun heidän vanhempansa aina lainaavat lapsia minulle. 10-vuotias ja 8-vuotias, tyttöjä kummatkin. Vauvoista asti olen heidät tuntenut. Ruoka ei ole sikäli koskaan ongelma, että he syövät takuuvarmasti nuudeleita. Niitä on nykyään aina menyyssä. Nuggetit kelpasivat myös. Lidlissä sattui olemaan näin hauskoja safariaiheisia eläinkuvioita.


Seepralta oli katkennut takajalat. Hevosena siitä tosin puhuimme. Vasta jälkikäteen aloin ajatella että Afrikan safarilla on seeproja. Raidat ovat varmaan huuhtoutuneet pesussa pois. Kiva yksityiskohta safariin liittyen: pienten tyttökavereitteni äiti ja isä ovat persialaisia ja farsin kielellä matka on "säfär". 

Hyvää matkaa = "Säfär bekheir!" 


Ajatelkaas miten hassu sattuma.  
Olin ostanut näitä lautasliinoja jo ennen kuin bongattiin nugetit Lidlistä.


Lasten isoäidin tekemiä piiraita ja iranilaisessa (!) jätskirasiassa rinkeleitä. Jos katsotte tarkkaan näette rasian päällä persiankielistä kirjoitusta. 10-vuotias ystävämme tavaili siitä, oikealta vasemmalle "ca - ra - mmm..." "Hei, lukeeko siinä Caramania?" kysyin. Hih. Sehän lukee kannessa meikäläisillä kirjaimillakin. 

Tietysti askarreltiin, kuten aina. 


 PIenempi väsäsi minulle tupsun. 


Isompi taitteli ja taiteili rasian, jonka sisään tuli ystävänpäivätervehdys bestikselle. 
Aivan kuin konditorian donitsirasia.


Minulla oli varastoissani tuollainen kukkakoriste, joka on rasian päällä, ja sisällä oleva kukka irtosi yhdestä tekokukkakimpustani. Kaikkea voi käyttää askarteluun. 


Vasemmalla mikrofoni - sitä tarvitaan kuulemma koulua leikkiessä. Rehtori kuuluttaa sen kautta. Oikealla on rumpu. Se menee musiikkiluokkaan. Viimeisen kuvan piano on niinikään tarkoitettu musiikkiluokkaan. Annoin lapsille käytöstä poistamiani kansioita. Piano on kekseliäästi maalattu sellaisen takakanteen. Samassa kuvassa näette Apple - kamaa tietotekniikkaluokkaan; läppäreitä ja tabletteja. 


Mahtavan hauska päivä, josta suurin osa kului askarteluun. Lapset ovat näpertelystä niin innostuneita että eivät enää välitä DVD:itäkään katsoa. Meillä oli ennen tapana että he katselivat jotain ohjelmaa ruuan ja jälkiruuan välissä kun minä puuhailin keittiössä. Nyt on omatoiminen luominen vienyt voiton kuvaruudun tuijottamisesta. Hurraa, hienoa! 


Yhtä kirjaa selasimme. Sen olin varta vasten pistänyt esille. Sen nimi on Aistimme; lasten tietokirja. 


Pihassa ehdittiin juuri ja juuri pistää lumiukko alulle kun lasten isä tuli hakemaan. Lapset loihtivat siitä salamannopeasti tuollaisen luomuksen. Sade on hiukan sitä nakertanut mutta vielä ovat korvat sen verran pystyssä että eläimeksi tunnistaa 🙂Lieneekö sitten kissa vai pupu? Postauksen lomasta kävin äkkiä minuutti sitten ottamassa kuvan. Tämmöisiä hassuja me bloggarit olemme. Tuntuuko tutulta touhulta, että kameralla on käytävä ikuistamassa vähän sitä sun tätä? 



Tuesday, January 31, 2017

Ruskea / Kuvahaaste


Miksi tätä kutsutaan mustaksi kahviksi? Sehän on ruskeaa.
Kuva on otettu ystäväni Elsan kotona muutaman vuosi sitten.
 Taitaa olla Elsan kahvi. Minä juon omani maidon kera.



 Elsa teki kakun. Siinä se, vielä ilman koristelua.

Vanhoja kuvia tarjolla tällä kertaa. MakroTex-haasteen otsikko on RUSKEA. Viime kesänä saimme saman haasteen, mutta kuvauskohteitahan riittää. No problem. 

 Tästä pääsee aikaisempaan ruskeaan postaukseeni: LINKKI.  
Suosituimmaksi kuvaksi nousi silloin meidän näkkileipärasia.


Ruskea keittiöntuolimme ja pari kuivakakkuani.
Vasemmalla 7 minuutin kakku, oikealla banaanikakku.


Joulupipareissa perinteinen väri ruskea, ja possukin kuuluu traditioon.
Kameli ja krokotiili erikoisempia Suomen talvessa.


Ruskan ruskeaa.
Keräsin lehdet pari syksyä sitten.


Suklaan ruskeaa. Suklaavanukas + brownies.
Yhden ystävän tuomia mokkapaloja,
taustalla toisen ystävän tuomia IKEAn pipareita.
Pikkujoulut 2015.



Seurasaaren orava. Kaverini Jaelin kanssa siellä kävin muutama vuosi takaperin.




Meidän pehmosiilihän se siinä, keittiön lattialla mönkii. Ruskeaa laatikostoa näkyy hiukan. Muiden haasteeseen osallistujien kuvia aiheesta RUSKEA voitte käydä katselemassa haastajablogista: PIENI LINTU. Mitäs ruskeaa tänään syötäisiin? Mämmiä, suklaata, ruisleipää... ? Olen tänään menossa Lidliin. Takuulla katselen ympärilleni ruskeita tuotteita skannaten 😀