Päättäjäisiä

Sain kutsun 7-vuotiaan eskarikaverini koulun päättäjäisjuhlaan. Siellä olisi luvassa näytelmä jossa kaikki luokan tytöt ovat peppi pitkätossuja. En pääse menemään, mutta lahjoitin nukensängyn koska kaverini sen nähtyään julisti että se sopisi täydellisesti Pepin apinan sängyksi. Hyötykäyttöön menee. 

Punainen risti tarjosi  aterian läksykerhotoiminnan vapaaehtoisille. Meitä oli 12 henkeä paikalla, hotelli Helkan koulutustiloissa. Ensin kertoiltiin kokemuksia, tutustuttiin uusiin kasvoihin, vaihdettiin kuulumisia tuttujen kanssa, sitten syötiin. Ateriavaihtoehtoja oli kaksi, molemmat niinsanottuja ruokaisia salaatteja. Minun lautasellani oli herkullinen kooste lohikala nieriää paahdettuna ja monenlaista pirteää pikkupurtavaa.                       

Jälkiruoka oli nautinnollinen sekin.  Vaniljajäätelöpallero, halkaistu mansikka ja suussasulavaa jälkkärikastiketta. Kahvikupillinen kruunasi kaiken. Syömisen jälkeen samoissa kerhoissa toimineet muistelivat kerholaisia ja tapahtumia. Paikalla olleista osastomme vapareista huomasin olevani kaikkein aikaisimmin aloittanut. Neljä vuotta tuli täyteen. Menin mukaan syyskuussa 2009. Sen syksyn marraskuussa aloitti seuraava kerho. 

Aiemminkin oli jo ollut olemassa LäksyHelppitoimintaa, mutta tämä aterialla istunut porukkamme kuuluu Pohjois-Helsingin osastoon ja sen piirissä olemme eräänlaisia uranuurtajia. Osasto taisi irrota isommasta kokonaisuudesta keväällä 2010. En ole ihan varma ajankohdasta. Joka tapauksessa hienoa olla mukana maahanmuuttajakoululaisten ja heidän perheidensä apuna. Osa läksykerhoista on auki myös suomenkielisille koululaisille. Itse olen apuna Pukinmäen koulun Valmistavalla luokalla, eli siis maahanmuuttajaluokalla. 

Luokka haltuun

Kevätkaudella kansaa on kovasti mietityttänyt ja puhututtanut opettajien ja oppilaiden oikeudet ja koulumaailman työrauha. 

Tapaus Antti Korhonen kaikkine monimutkaisine juonenkäänteineen kävi paremmanpuoleisesta jännityskirjallisuudesta. Vaihdoin tai tarkensin mielipidettäni melkeinpä päivittäin. Elävimmäksi muistikuvaksi jäi että Korhonen ei omasta mielestään tehnyt mitään väärää eikä käyttäytynyt millään tavalla asiattomaksi, vaikka oli huutanut ja käynyt oppilaisiin käsiksi. Tuskinpa enää allekirjoittaisin addressia vaikka sen jutun alkuvaiheissa tein.

Tällä hetkellä pinnalla kuplii kännykkäkeskustelu. Mielipiteeni on selkeä: ei kännyköitä oppitunnille. SPR:n läksykerhoprojektin vapaaehtoisena avustajana olen katsellut vierestä kun opettajan pitäessä oppituntia koululaiset ottavat tuon tuostakin puhelimen esiin. Facebook, tekstarit, musiikkia... Jos asiaan ei tule muutosta en aloita viidettä vuotta maahanmuuttajaluokan apuna syksyllä, niin antoisaa kuin se on ollutkin. Teen jotain muuta vapaaehtoistyötä muualla. 

Toivoa kouluelämän levottomuuteen lupaa Timo Saloviidan teos Luokka haltuun, Parhaat keinot toimivaan opetukseen, PS-kustannut, 2013. Linkistä pääsee lukemaan myös Saloviidan kirjan lehdistötiedotteen, löytyy esittelytekstin alapuolelta. En osannut siirtää tai linkittää sitä tähän.

Ratkaisun avain  toiminnan sujuvuuteen on osaava opettaja. Kirja esittelee kasvatuksellisia ratkaisuja oppilaiden hallintaan heterogeenisissä luokissa. Itsellänikin on pitkä kokemus epätasaisten ryhmien ohjaamisessa, ja olen onnistunut keksimään avukseni erinäisiä kikkoja. Tiedän mikä toimii ja mikä ei. Yrityksen ja onnistumisen kautta on käynyt tie. 

Peruskoulua koskevista asioista suosittelen lukemaan Kai-Ari Lundellin blogista. Hän on kirjoitellut paljon esimerkiksi Korhosen tapauksesta, ja Saloviidan ajatuksiakin hän jakaa Pro peruskoulu - blogissaan. Kirjoitusten saamat kommentit kannattaa niin ikään lukea, siellä on helmiä. Lundell on valittu vuoden opettajaksi. Hän on blogikaverini ja Facebook-kaverini jonka olen TV:ssä nähnyt mutta en vielä livenä tavannut. 

Toukokuu on kiireistä aikaa koulutusalalla, mutta heti kun hellittää, syvennyn Timo Saloviidan ajatuksiin, joihin olen toistaiseksi tutustunut vain selaamalla. Pidän siitä mitä olen tähän mennessä lukenut.

(Olen kieltenopettaja, tätä nykyä aikuiskouluttaja, Kielikoulu Papukaija.)

Pyöreää ja pehmeää

Barbapapa, Barbamama ja muu pyöreälinjainen mukautuvainen muovautuvainen jengi. Ei yhtään teräväsärmäistä yksilöä näkyvissä. 

Nallekarhujen pehmeät olemukset rauhoittavat lapsia ja aikuisia. Nalle illalla kainaloon niin painajaiset eivät vaivaa.

Kuvassa WSOY:n tuore muumikirjaluettelo ja pieni ruotsinkielinen muumikirjanen. Kaikissa maailman kolkissa tunnetaan muumi. "Maailman kolkissa?" Eikös maailma ole pyöreä? 

Mistä saataisiin niin pyöreä ja pehmeä ja iso nallekarhu tai pehmomuumi että lapset ja nuoret välttäisivät masentumasta? 

Mieli maasta: Masentuneen nuoren kohtaaminen ja tukeminen.

Miltä musta tuntuu: Masennus ja siitä toipuminen. 

Tarvitaanko kasvatuksessa pehmoilua vai kovistelua vai jotain ihan muuta? Silottaako muumin pyöreys ja muumikirjojen viisaus haasteellisten lasten särmiä?

Konstit vähissä, Ratkaisuja haastaviin kasvatustilanteisiin. 

Miten lapsesta kasvaa sellainen joka ei kiusaa ja jota ei kiusata?

Haukku haavan tekee, Puututaan yhdessä kiusaamiseen.

Ihmisillä on erilaisia temperamentteja. Mikä kasvatusmetodi tepsii yhteen ei tepsi toiseen. Olisipa hyvä tietää asioita etukäteen jotta lapset eivät joutuisi koekaniineiksi. 

Villit ja kiltit: Tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille. 

Yksi suurenmoinen keino vahvistaa lasta, hänen mielikuvistustaan ja eläytymiskykyään toisiin ihmisiin, on lukeminen. Sadut, tarinat, lasten- ja 
nuortenkirjat. 

Esimerkiksi tästä kirjasta löytyy seikkailua ja kaveruutta: Lokkisaaren säpinät. 

Eikä ole edes rahasta kiinni jos osaa käyttää kirjastoja. Lapsi voi täydentää oman kasvatuksensa kirjojen avulla. Niin minä olen tehnyt eikä tulos ole yhtään hassumpi. 

Lähiseutuni Lähitieto

Luen Hesaria ja siitä pääkaupunkiseudun ja muun Suomen asioita laajemmin, mutta siinä ohessa tekee kotoisan säväyksen saada oman kaupunginosan ja lähiseudun uutisia. 

Lähitiedon voi lukea sähköisenäkin.

Paljonkohan maksaisi ilmoitus etusivulle? Oma ilmoitukseni yksityistunneista on toistaiseksi vaatimattomasti lehden peräosassa. Seuraavaan numeroon mainoksestani on tulossa versio johon ympättiin lisäksi sanat Kielikoulu Papukaija. Pääasiassa yritän leppoistaa töitäni ja pysyä poissa oravanpyörästä joten pidän matalaa profiilia. Ei isompaa mainontaa.

Malmin Lidl on paikallinen vetonaula hyvien tarjouksien ja eksoottisten tuotteiden ansiosta. Seudun innokkaimmat lidlaajat nähdään jo torstaiaamuisin lähtökuopissa valmiina spurttaamaan sisään heti kun pääsee uutuuksien kimppuun. Ihmettelin kun sähköinen tiedote ponnahti ruudulleni vasta puolenpäivän aikaan viime torstaina. Jos silloin vasta lähtee liikkeelle karjalanpiirakat ja donitsit on putsattu hyllyistä. 

Ostoskeskus kutsuu. Sinne pääsee suojaan sadeilmallakin. Otin tämän kuvan lauantaina iltapäivällä. Tihkuista.

Tutut nurkat. Prisma on vasemmalla ja Lidl oikealla. 

Keskellä olevalla pyöreällä kivipenkillä voi levähtää hetken ja katsella ihmisiä. Siihen on hyvä tehdä treffit. Tuolla kakkoskerroksen perällä sijaitsevassa kahvilassa (alempi kuva) alussa mainitsemani Lähitiedon toimitus on pitänyt tilapäistä päivystystä jossa on tavannut yleisöä. Siitä oli joissakin lehden numeroissa ilmoitus. Sympaattista. Läheistä. Yhteisöllistä. Minun piti mennä mutta pahus kun olin jo puoli 10 saanut Lidlin ostokset hoidettua ja vastaanotto olisi alkanut vasta kello 10. 

Puolessa tunnissa pääsen kävellen ostarille. Tykkään käydä.

Taimia ja alkuja

Kevään pieniä iloja. Enkelinsiiven oksa maljakossa juurtumassa. 

Anopinhampaan jo istutin uuteen multaan. Pieni enkelinsiiven oksa juurtui talvikuukausien aikana vedessä ja pääsi nyt multaan.

Anopinhampaan juurelta löytyi poikanen. Se pääsi omaan ruukkuunsa itsenäistymään.

Leikkasin muratista yhden sojokkeen ja laitoin maljakkoon juuria kasvattamaan. 

Mooses Mentula, Isän kanssa kahden

Mikä on paras hetki hyvän kirjan kanssa? Aloittaminen, vauhtiinpääsy ja sisällepääsy vai loppu? Milloin ja mistä suhde kirjaan alkaa? Raamattu, romaani tai rikoskirja, eri sarjoissa painitaan, kysymys lienee liian laaja.   

Rajaan sen nyt vieressäni  pönöttävään paksuhkoon painokseen. Kuva kertoo kuka kirjoitti. Kannessa komeilee kaksi komeasarvista poroa. Sivusta kurkatessa paljastuu punaista pintaa. Havainto muodostuu vähitellen. 

Mooses Mentula, Isän kanssa kahden, WSOY. 

Minun ja kirjan suhde alkaa usein ulkonaisista seikoista ellei kyseessä ole värittömäksi ja elämyksettömäksi pelkistetty kirja kuin kapula. Tosin en pysty kuvittelemaan kirjaa jonka kädessä pitäminen ei toisi mitään nautintoa. 

Huomaan kansien olemuksen. Kirjaimien ja kuvien muodot ja värit, sommittelun, paperin laadun. Onko miellyttävää tunnusteltavaa? Onko kohokirjaimia? Kirjaimia jotka muistuttavat vanhasta kirjoituskoneesta, paperia josta mieleen muistuu pergamentti, voipaperi, lentopostipaperi.

Takakannessa viimeisenä: "Graafinen suunnittelu, Mika J... Tuominen?" Onpa tummaa tekstiä. Ja siis viimeisenä. Vaikka ulkonäkö on mahdollisesti ensimmäinen kontakti kirjan ostajaan. Suorastaan kutsu.

Edellisen kerran kirjan ulkoasu teki minuun näin valtavan vaikutuksen vuoden 2010 lokakuussa kun sain käsiini teoksen Kaaoksen kesyttäjä, BTJ kustannus. 

Kirjoitin siitä näin Arkiterapeutin blogissani: 

"Oikein kihelmöitsen päästä lukemaan, mutta ensin kääntelen kappaletta käsissäni, plärään sivuja, nautin värikoodatuista reunoista, kovan kirjan harvinaisesta taipuisuudesta. Ei pokkari, ei kovakantinen... vai onko? Ah noita ruutuja ja raitoja. Kutsuvia värejä. Inspiroidun jo ennen lukemista!"

Ensihavaintojani ja vaikutelmiani Mentulan romaanista: Käsinkosketeltavan kutsuvaa. Nautinnollisen nostalgista. Toisiinsa nurkista tarttuvat sivut, korkkaamaton kokemus, kuin wanha katekismus peruskoulun ala-asteelta. Kohta selviää mikä on katekismus, vai selviääkö. 

Alan lukea Mentulaa. Siinäkin ennen sisältöä tajuntaan iskeytyy ulkoinen puoli, kuvat, sanoin maalatut mielikuvat. Kirjailijahan on ilmeinen kuvauksen mestari. Siitä ei pienintäkään epäilystä ensi lehdiltä lähtien. Yksi blogikaveri omaa saman taidon, rakastettu Isopeikko. 

"Baarimikko laski Jyrin eteen kossupommakin ja antoi Korhoselle kupillisen jähmeäksi seissyttä kahvia. Se meni tiskin taakse ja näytti Jyrille merkin, jossa osoitti etu- ja keskisormilla silmiään ja sitten Korhosta. Jyri heilautti kättään, ei hätää, vastapäätä istui lauhtunut mies."

Vielä kestää ennenkuin kaltaiseni monirönsyinen ajattelija pääsee romaanin varsinaiseen tarinaan kiinni. Keitä ovat Jyri ja Korhonen, onko Lenne tyttö vai poika... ahaa, poika. Keitä ovat Jouni, Kirsti  ja Lauri? Miksi toisista käytetään kerronnassa etunimiä ja toisista sukunimiä? Onneksi on nimet koska uutta jengiä vaikuttaa valuvan paikalle reippaasti. Jaa, takakannen tiivistelmästä selviää että Lenne on päähenkilö ja hänen perheensä asioita tässä tarkastellaan. Siinäpä oiva kiinnekohta. Nyt lukemaan ! Ja takuulla hipelöin sivuja samalla. 

Talletan tähän kirjabloggari Hannan arviot Mentulan kirjasta. En tahdo vielä katsoa mitä hän kirjoittaa ennen kuin olen itse tutustunut tarinaan. 

Hän ei virkannut sanaakaan

Creative ideas: Crocheting video tape.

Ketjusilmukkaa. Numero 6 virkkuukoukku ja videonauhaa. Aika kiva tulos. Sukulaispoika arveli että on karkkipaperista tehtailtua kun arvuuttelin virkkaamaani kerää.

Ostoskassia virkkailen, mutta harvakseltaan, jotta niska ei tule kipeäksi. Jännitysniska, you see.  

Koulukaveri kirjoitti aikanaan aineeseen "Hän ei virkannut sanaakaan" kun piti olla "virkkanut". Hauska muisto.