Friday, March 24, 2017

Astrid Lindgren, Se pikkuinen Lotta



Kirjailija: Astrid Lindgren
Teos: Se pikkuinen Lotta 
Kustantaja: WSOY (1962)
Tarkistettu laitos 2017
Kuvitus: Ilon Wikland
Suomentaja: Eila Kivikk'aho
Ruotsinkielinen alkuteos: Lotta på Bråkmakargatan (1961)
Sivuja: 55


Luin Lotan tarinaa vuoroin nauraen, vuoroin myötätuntoa kokien. 5-vuotiaan elämä itsenäistymispyrkimyksineen on lapsen uhmaiän toinen tuleminen. Se koettelee lasta itseään ja hänen ympäristöään ennen kuin tunteet tasaantuvat. Pikkuinen Lottamme on aikamoinen tuittupää. Luin kirjaa miehelleni keittiössä kun hän kokkasi. Sain nauruntyrsähdyksiltäni suusta vaivoin ulos alkuvirkkeen. Siitä käy ilmi että Lotta asuu Pukarikadulla. Mainio nimi ! Vielä parempi kuin alkuperäinen Bråkmakargatan. Pikkuinen pukarimme herää pahalla tuulella ja päivästä tulee vähintäänkin vaiheikas. Äidillä on tekemistä voimakastahtoisen jalkaa polkevan kuopuksensa kanssa. 


Lue lisää täältä: ADLIBRIS.


Lotta Nykänen possunallensa kanssa. Itsepintaisesti hän kutsuu possua nalleksi.   


Vuorisen tädin romuvarastoa piharakennuksen ullakolla on huisin jännittävää penkoa. Sieltä löytyy nukke ja nukenvaatteita, nuken astiasto ja vaikka mitä. Lotta alkaa sisustaa itselleen kotia naapuriin kun on ensin päättänyt muuttaa pois kotoa. Sekamelskasta alkaa muotoutua hänelle sopiva kämppåä, jossa on mahdollisuus pyyhkiä pölyjä ja huushollata. Täti laittaa Lotalle syötävää koriin, jonka tämä hinaa narun avulla luokseen.

"Lotta otti pannukakun korista, asetti sen pöydälle ja kaatoi sille tarpeeksi hilloa. Sitten hän kääri sen rullalle, piteli sitä molemmin käsin ja haukkasi aikamoisia suupaloja. Palan painikkeeksi hän imi mehua pillillä.

- Onpas mukavaa, sanoi Lotta. - Eikä yhtään tiskiä. Sitten vielä sanotaan ettei taloudenpito ole helppoa."

Muu perhe saapuu iltapäivällä visiteeraamaan Lottaa ja lähtee sitten takaisin. Lotta jää omilleen ja ilta saapuu... 


Kirjan mustavalkoinen kuvitus ihan kutsuu värittämään itsensä. Olisi kivaa viihtyä kauan tarinan parissa ja loihtia puuvärin avulla pirteät värit kuviin. Kansi on herkullisen punainen. 





Päivän päätteeksi Lottaa muuttaa takaisin kotiin äidin hoiviin. Eipä ole 5-vuotias vielä valmis olemaan omillaan. 

Kirjan loppuun on kerätty neljän sivun verran tietoa kirjailijasta ja luettelo hänen kirjoittamista lasten- ja nuortenromaaneista. peppi Pitkätossun kaikki tuntevat. Muita ikisuosikkeja ovat Eemeli, Katto-Kassinen, Ronja ryövärintytär ja Marikki. Melukylän lapset oli yksi suosikkikirjani lapsena.

Lue myös Kian postaus samasta kirjasta: Linkki.

Se pikkuinen Lotta herätti minussa halun lukea lisää  Astrid Lindgreniä, oikein ahmimalla ja hotkimalla nauttien. Jospa lähtisin sukeltelemaan kirjaston Astrid Lindgren - hyllyjen sekaan tai nettiin. Suomeksi ja ruotsiksi. Det ska bli roligt!

Ruotsinkielinen Lotta-kirja: Adlibris

Tuesday, March 21, 2017

Kevään merkkejä


Pääsiäinen yhdistyy mielessäni aina kevään tuloon ja päinvastoin.
Kaipuu keltaiseen ja vihreään herää.
Pitää muistaa ostaa pääsiäisruohon siemeniä. 
Niitä ei ole vielä näkynyt kaupoissa.


Leikkelin näitä tipujen  ja pupujen hahmoja. 
Niistä saa kortteja ja koristeita.
Kaveri askarteluryhmässä väitti että osa tipusistani näyttää pingviineiltä 😀
Pitää varmaan värittää pari pääsiäispingviiniä.


 Ryhmän vetäjä oli hankkinut vaaleansinistä kartonkia.
Aika kivaa. Siitä saa sinitaivaan.
Kunhan väsäillään.
Kevään edistyessä.


Muiden kuvahaasteeseen osallistujien fotoja kevään merkeistä näemme kun menemme Pienen Linnun blogiin: LINKKI. Kiitos etukäteen kommenteista. Vastailen ja tulen vastavierailulle (paitsi en iltaisin). Puuh, ehdinpäs osallistua, vaikka kiirettä piti ja kameran lataussysteemi oikutteli! Mukavaa tätä viikkoa 🐥 🐣 🐤 

Friday, March 17, 2017

Mintie Das, Hyiset mainingit


Teos: Hyiset mainingit
Kirjailija: Mintie Das
Kustantaja: Tammi (2017)
Alkuperäisteos: The Frozen Seas
Kääntäjä: Marja Helanen
Sarja: Storm Sisters
Sivuja: 326, kovakantinen
Laji: nuorten(aikuisten)romaani, meriseikkailu

Tilattavissa täältä: ADLIBRIS
Sieltä voi lukea juoniselostuksenkin.

Meriseikkailusarjan ensimmäisen osan nimeltä Kuohuva maailma luin helmikuussa ja kirjoitin siitä blogissa: LINKKI. Hyisissä mainingeissa tarina jatkuu sen uuden tiedon valossa että Storm Sisters - tyttömerirosvojen vanhemmat saattavat sittenkin olla elossa. Innoissani luen lisää tätä nykyajalta maistuvaa mutta kuitenkin olemukseltaan historiallista kerrontaa. Seikkailuja käydään sekä maissa että merillä. 

"He olivat purjehtineet Pohjanmerta pohjoiseen ja tulleet edellispäivänä Haugesundiin, pikkukaupunkiin lounaisella Tanskanmaalla, Norjan rannikolla. Kartat, joita Liu oli ennen matkalle lähtöä tutkinut, eivät olleet valmistaneet häntä tähän Pohjolan levolliseen kauneuteen. Kummuilla näkyi kauniita puutaloja, ja kaikkinainen vehreys alkoi saada syksyn kultaisia, punaisia ja oransseja sävyjä. Pienet, siistit kylät täplittivät rannikkoa, joka koostui hiekasta, kallioista ja vuonoista." (sivu 91)

Vetävää mukaansatempaavaa kuvausta niille jotka rakastavat matkustamista. Itse en edes pidä matkustamisesta, mutta huomaan viehättyväni nojatuolimatkailusta, ja nojatuoliseikkailemisesta. On taisteluja, vakoojia, vaaratilanteita, myrskyävä meri, tyyni meri. Jännissä kohdissa voi piiloutua matkahuovan alle. Lukijaa eivät piraattien kokemat epämukavuudetkaan vaivaa: 

"... kylkiluuni ovat parantuneet, ja voin jälleen hengittää kunnolla. Täällä on niin kylmä, että sisuskaluni keuhkoja myöten ovat jäässä." (sivu 153)

Mielikuva silmäpuolesta merirosvosta ja koukkukäsi kapteenista on kaikille tuttu. Meriseikkailuromaaneissa mainitaan miten yleisiä piraattien maailmassa ovat kaikkinaiset ruumiinvammat. Jäseniä puuttuu, kehossa ja kasvoissa on arpia. Kuuluu asiaan, kuten nykyään tatuoinnit, voisi ajatella.

Kirjan historiallisesta puolesta minua viehätti Tanskan kuninkaallisten parissa käväisy. "... valtaistuinsali oli kooltaan puolet pienempi Kööpenhaminan vastaavasta, mutta sen koon korvasi totisesti loisto. Sigrid kääntyi katsomaan seinien lyijylasi-ikkunoita. Kahdestatoista ruudusta jokaiseen oli kuvattu apostoli jossakin pyhässä tilassa. Toisin kuin monet muut hovin naiset, jotka viettivät suuren osan päivästään polvirukouksissa, Sigrid piti enemmän syntisäkeistä kuin pyhimyksistä." (sivu 161) 

Kirjan kääntäjän, Marja Helasen, sanavarastoa on pakko ihailla aina välillä. Ellen väärin muista, hän on purjehdussanaston erityisosaaja. Muistan kuulleeni silloin kun Hyisten maininkien julkaisemista juhlittiin. Tästä blogijuttuni lukemaan: LINKKI. Mintie Das itse oli paikalla haastateltavana. Hän on suomalaisen miehen kanssa naimisissa ja asuu Helsingissä. Mintie on yhtä eloisa kuin piraattityttönsä, ja kirjoittaa sarjaan jatkoa.

Sarjan eka osa kannattaa lukea ennen toista osaa. Henkilöt muistaa paremmin jos heihin on tutustunut jo alussa. Ensimmäisessä osassa ei vielä ollut paljonkaan romantiikkaa. Toisessa sitä tulee mukaan. Mainitsen arvoituksellisesti "kuninkaan henkivartiokaartin upseerit" ja sitten vaikenen kuin muuri. 

Pelkkää liirumlaarumia ei tarvitse pelätä, ei liioin sitä että kaiken aikaa oltaisiin tikarit ja miekat ojossa. Asiallista pohdittavaakin nousee esiin paikka paikoin, kuten naisasia.

"Knutin seurassa Sigrid sai olla sellainen kuin halusi. Kaikki muut vaativat häntä olemaan joku toinen. Maailma oli näyttämö, mutta roolit olivat rajalliset, jos oli tyttö: vaimo ja äiti tai ikäneito ja portto, välimuotoja ei ollut. Parille erityiselle tytölle oli vielä yksi rooli: kuningatar." (sivu 170)

Pikku Mayflower-laivani (kuvassa) on ostos Tiimarista. 
( = Laiva jolla seilattiin Uutta Englantia perustamaan Amerikkaan 1620)
Se sopii hyvin Storm Sistersien seikkailujen henkeen.
Taulun olen ostanut kirpparilta.


Viehättävät kannet, eikö totta ?  

Tuesday, March 14, 2017

Kukka / Kuvahaaste


Kaverini Mintun valmistama origamikukka. Näytin siitä kuvan 10-vuotiaalle pikku ystävälleni ja kerroin miten noita terälehtiä taitellaan. Annoin hänelle kahviliinoja, violetteja serviettejä, joita olin saanut joululahjaksi hänen äidiltään, ja hyvin näppärästi hän taitteli ne ja liimasi yhteen viehättäväksi kukkaseksi. 



Nyt se somistaa työhuonettani kevään ja kesän kukkia odotellessamme. 


Osallistun Pienen Linnun Makrotex-haasteeseen: LINKKI. Tiistaipäivien huvi on käydä katsomassa ja kommentoimassa muiden postauksia samasta aiheesta. Toivon näkeväni esikoita, narsisseja, tulppaaneja... satumaisia kevään kukkia ja lumoutua niistä. Myös toivon näkeväni kuvia menneiden kesien kukkaloistosta. 

Kaikki eivät vastaa saamiinsa kommentteihin, joten on vaikea tietää kannattaako palata katsomaan vastattiinko jättämiimme palautteisiin. Siksi mainitsen omalta osaltani että minä vastaan kaikkiin kommentteihin. Kiitos etukäteen kaikesta feedbackistä. Mukavaa tiistaita blogikavereille. 💜 💜 💜

Wednesday, March 08, 2017

Keskiviikko on keksiviikko


Keskiviikon keksit. "Espanjalaisia Marie-keksejä", sokeriton María. 


  Kunpa löytyisi sokerittomia useammin. Hyvänmakuisia ja halpoja.
(Saiturinpörssistä, Malmilta, Helsingistä.)


Asiasta toiseen.
Onpas meillä paljon vihreitä kippoja. 
Kesään ja jouluun.


  Löysimme mieleisen hana + käsisuihku - yhdistelmän. Pronssia.
Ei maksanut kovin paljon enempää kuin tavalliset.


 Ystävä toi Englannista sikamaisen lehden. 


 Pikkukakku on enää muisto vain. Söimme lapsikavereitten kanssa sunnuntaina.


 Valkosuklaata päällä. Ystävänpäivän jäänteitä Lidlistä; 2,09 €.


 Pääsiäiskorttejakin askarreltiin ajoissa. Itse keksimäni ja kyhäämäni malli.
Löysin varastoistani noita pyöreitä kupinalusia. Lapset liimasivat niihin 
tuontapaisia tipusia, mutta en tullut niitä kuvanneeksi. 
Oli niin paljon touhua a tohinaa.

Kivaa keskiviikkoa blogikavereille 💛 
Mitä kivaa k:lla alkavaa mainittaisiin?
Keskiviikko, keksi, korppu, kameli...

Wednesday, March 01, 2017

Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä, aamiaispressi


Hyppelihiiri, norjalaisen lastenkirjailijan ja kuvittajan Thorbjørn Egnerin (1912-1990) luoma reipas satumetsän asukas se siinä tervehtii meitä, animaatiohahmoksi muovattuna. Elokuva tulee Suomen teattereihin huhtikuussa. Osallistuin aamulla lehdistötilaisuuteen ja näin nukkeanimaation ennakkoesityksenä. Lämminhenkinen, taitavasti ja suurella sydämellä toteutettu tarina lumosi minut. Se on hauska ja opettavainen, täynnä tunnetta ja ihmismäisiä eläimiä. 


WSOY:n juuri julkaisema uusintapainos kirjasta, alkuperäisen kaltainen, plus leffaa mainostava tarra läpsäistynä oikeaan alakulmaan. Kirja on aiemmin julkaistu Suomessa vuonna 1982. 


Ennen kuin katsoimme elokuvan saimme monipuolista tietoa sen taustoista. Markkinointipäällikkö Jutta Hopp (vas.), SF Studios, kertoi mukaansa tempaavasti leffan valmistamisesta, WSOY:n edustajat Leena Salmio ja Mikael Ahlström puhuivat lämmöllä kirjasta. Saimme kuulla kiinnostavia asioita kirjailija Thorbjørnistä. Hän oli musikaalisesta perheestä; ei siis ihme että kirjassa on lauluja nuotteineen. Leffassakin laulaa luikautetaan tuon tuostakin. Enger myös kuvitti itse kirjansa ja  tuotti lasten lukukirjoja Norjassa. Mikael luonnehti häntä sanoilla "lastenkulttuurin moniottelija". 


Elokuvan juliste aamiaistarjoilujemme ohessa.


Tarinastamme ilmenee viidakon laki: monet metsän asukkaat, hiiret eritoten, pelkäävät jatkuvasti että heidät syödään. Hullu ajatus että hiiren liha on niin haluttua, mutta niin se vaan on. Tarinan pahis on kettu, ja siilikin osoittautuu aika karmeaksi tyypiksi, huh huh. Jospa ryhdyttäisiin kasvissyöjiksi. Nämä meille tänä aamuna tarjotut herkut ja metsän antimet maistuivat mainiolta. Meille ei tarjoiltu mitään eläintä! Ehdottomasti ei. 


Saimme hummusta ja paahdettua porkkanaa leivällä sekä sitruunamarinoitua kotijuustoa, kaiken päällä persiljaa. Nam.


Kompottia, marjoja, jugurttia, mysliä. Kyllä maistui
 ja leffaa katsoessa muistuivat marjat mieleen.


Animaatioon oli loihdittu äärettömän taitavasti lavasteita ja leipuripuodin tuotteita. Saimme pipareista pientä esimakua. Ihailin valtavasti elokuvan leipiä, pipareita ja kakkuja, joihin eläimetkin olivat mieltyneitä. Nämä meille syötetyt antimet olivat osa hyvin suunniteltua kokonaiselämystä. En usko että ihan äkkiä unohdan meille järjestetyn aamiaispressin ja elokuvanäytöksen. En varsinkaan kun alan lukea Hyppelihiirtä kirjana. 90 sivua saturomaanin taikaa.


Mikko Repolainen, pelottava alussa, mutta hänestä saadaan lopulta kunnon kansalainen ja metsän kelpo asukas. Sen sijaan läheisen tilan ihminen, maalaisemäntä, on hirveä haulikkoa heiluttava rahanahne muijanrumilus, vielä pelottavampi kuin verenhimoinen hurttansa. Kirjassa emäntä ei näytä ihan niin karmealta kuin nukkeanimaatiossa.  


Animaatiota tehtiin 10 kuukautta, eli todella pitkä aika. Tulos on sitten sen mukainenkin. Metsä puineen ja kasveineen, nukkehahmot, huonekalut, kaikki on uskomattoman todenperäistä. Hahmojen kaikki vaatteet on ommeltu oikeasti. Ne ovat kuin räätälin työtä. Neuleet on työstetty käyttämällä cocktail-tikkuja kudinpuikkoina. Aivan fantastista. Oli hienoa katsella leffaa sen jälkeen kun meille oli kerrottu yksityiskohtia sen teosta.

Satu on saman ihanan satusedän punoma kuin klassikko Kolme iloista rosvoa (1955). Hyppelihiiri on saturomaani, aika pitkää kerrontaa. Pienet lapset eivät välttämättä jaksa kuunnella kauan kun heille luetaan sitä, mutta kuvat auttavat, ja uskoisin että elokuvaa jo aika pienetkin jaksavat katsoa. Sen jälkeen on taas antoisaa palata kirjan pariin. Kirja ja leffa vastaavat toisiaan niin hyvin että tuskin tulee pettymyksiä odotuksissa, sikäli kun aikoo kokea kumpaisenkin. 

Leffateattereihin järjestetään diplomeja pienille katsojille. Niihin täytetään oma nimi ja diplomista käy ilmi että lapsi on katsonut Hyppelihiiren. Sitä pitää osata erikseen pyytää kassalta (tai mistä sitä nyt pyydetäänkään). 

  
Kovasti nautin katselukokemuksesta Tennispalatsin teatterissa. Mielenkiinto säilyi alusta loppuun asti. Hapusin ensin korvalappuja suojakseni kun ääni tuntui liian kovalta, mutta loppumetreillä melkein toivoin lisää volyymiä kun musiikki huipentui upeaksi rytmikääksi rummutukseksi. 

Elokuvaa pääsee katsomaan vasta huhtikuussa, mutta kirja on jo julkaistu. Voi tilata: ADLIBRIS. Lämpimästi suosittelen pienille ja heidän vanhemmilleen ja isovanhemmilleen ynnä muulle suvulle. 

Tuesday, February 28, 2017

Vaate / Kuvahaaste


Lähikuvahaasteen aihe tällä viikolla on VAATE. Esittelen yhden mieluisan villatakkini johon liittyy mukavia muistoja. Vanha ja nukkaantunut tänä päivänä kaapissa roikkuessaan, vaan oli kuulkaas kuosissaan viime vuosituhannella kun sen ostin Tukholmasta. Suomalais-brittiläisen yhdistyksen opettajille oli järjestetty koulutusseminaari Ruotsin laivalle. Poikkesin tavarataloon missä tuollaisia jakkuja myytiin. Ensimmäistä kertaa kiinnitin niihin huomiota myyjättärien työasuina, sitten näin niitä vaatetangolla myytävänä. Menin yhtä hypistelemään ja nuori myyjätär tuli luokseni hyvin palvelushaluisena ja silminnähden tyytyväisenä siihen että osoitin mielenkiintoa villatakkiin. Joku toinen asiakas yritti kysyä häneltä jotain. Ylhäisesti hän viittasi tämän eri myyjän luo ja omistautui täysin minulle. Kyllä olin ihmeissäni VIP-kohtelusta. Jakku oli kohtalaisen kallis, mutta en usko että siinä oli selitys. Myyjätär tuntui ihan aidosti nauttivan tilanteesta. Minullakin oli mukavaa.


Muinaisten talvien koviin pakkasiin oli kerrospukeutuminen paikallaan. Yhdistin jakkuun Santarellin puuvillaneuleen. Siinäkin on tummansinistä. Jos työpaikalla oli lämmintä, ei muuta kuin villatakki pois päältä ja kevyempi look esiin.


Tämä oli kaukana musta - harmaa - valkoinen - muodista. Joskus piristin kokonaisuutta punaisella vekkihameella. Kylmien ilmojen pukeutumiseen alaosaksi kävi paksuhko tummansininen kapea villahame tai vekkihame. 



Minulla oli valkoiset talvisaappaat ja myös punaiset saappaat. Niitä ei enää ole, ei voi ottaa valokuvaa. 


Pidän edelleenkin väreistä. Eli tätä ensemblea voi nähdä ylläni edelleenkin, mutta ruotsalaista jakkua en ole kuluvan leudon talven aikana kaivannut. Siinä on sitä paitsi kulumisen seurauksena "nyppyjä". Taidankin ottaa villatakin kainaloon kun menen ystäväni Mirkun luokse. Hän on ompelija; hän omistaa takuulla nypynpoistajan. "Friends in high places" tai tässä tapauksessa "friends in suitable places".


 Kirkkaat värit ovat kuulemma taas tulossa muotiin.
Meikämantan vaatekaapeista löytyy.



Saa nähdä onko muilla haasteeseen osallistujilla hillitympiä värejä vaatteissaan 😀 Olisi kiva jos muitakin värikkäitä vaatteita saataisiin mukaan, mutta toisaalta nautin kovasti myös klassisen kauniista vähävärisistä asuista - muiden yllä kuin itselläni. 

Jos olisi parempi kamera, ja taitoja, ottaisin kuvan villatakin kultalangalla ommellusta tuotelapusta. Siinä sanoo Made in Sweden ja vieressä on pieni Ruotsin lippu.

Muiden vaatepostauksia täältä: LINKKI.

Vastaan kommentteihin. Kiitos etukäteen. Kuvauksellista tiistaita !