Monday, January 22, 2018

Auggie & minä


Teos: Auggie & minä
Alaotsikko: Kolme ihmetarinaa
Alkuperäisteos: Auggie & me, Three Wonder Stories
Kirjailija: Raquel Jaramillo Palacio
Kustantaja: WSOY (2018)
Suomentaja: Inka Parpola
Sivuja: 334

Kovakantinen, kivasti käteen sopiva, 22 cm * 14 cm, paksuus 3 cm

Oma kappaleeni: Lahja kustantamosta, arvasivat että ihastun

Yleisvaikutelma: En voi kyllin kehua, niin ihana tämä on


Vuosi sitten luin saman kirjailijan nuortenromaanin IHME. Päähenkilö on 10-vuotias Auggie Pullman, jonka kasvot ovat pahasti epämuodostuneet. Hän läpikäy monenmoista aloittaessaan viidennen luokan yläkoulussa. Hän kohtaa muutaman törpön, mutta hän saa myös puolustajia ja oikeita ystäviä. Kouluvuosi muuttaa Auggien elämän mutta ennen kaikkea Auggie muuttaa ja rikastuttaa monen ihmisen elämää ja maailmankatsomusta. Myös meidän lukijoiden. Kaiken arkisuuden ja lempeän huumorin keskeltä paljastuu syvä sisältö, tarina antaa innoitusta ja suuntaa. Postaukseni on luettavissa täältä: KLIK

Lahjoitin kirjan tuttuun perheeseen. Toinen heidän kahdesta teini-ikäisestä tyttärestään (17 v.) alkoi lukea mainittua kirjaa jouluaattona kun se paljastui kääreistä ja luki sen kokonaan siltä istumalta. Toinenkin tytär (15 v.)luki sen. Koko perhe meni joulun jälkeen katsomaan elokuvan. Jos ette ole tutustuneet IHMEeseen ja nyt innostutte katsokaa myös Ihme-leffan traileri. En tiennyt että se on elokuvana ennen kuin äsken mainitun perheen äiti kertoi. Katsoin trailerin ja ihailin sitä miten kivan näköiseksi päähenkilö Auggie on maskeerattu.    


*****

Uusi kirja, Auggie ja minä, ei ole jatkoa aikaisemmalle romaanille vaan sijoittuu samoihin aikoihin kuin Ihme. Tapaamme siinä koululaisia jotka tuntevat Auggien. 

Adlibris summaa kirjan juonen ytimekkäästi. Voi lukea (ja tilata) täältä: KLIK



Kirjan ensimmäinen osa kerrotaan Auggien kiusaajan Julianin suulla. Siitä kehkeytyy ihan mahtava matka ymmärtämiseen ja uuteen alkuun entisen kiusaajan elämässä. Tajuamme että kiusaaja on inhimillinen olento pelkoineen. Vierailemme Julianin isoäidin, Grandmèren luona Pariisissa. Kun hän kertoo elämäntarinansa Julianille tämän 10-vuotias olemassaolo saa uuden suunnan. Yllätyin, ihailin, hiukan kyynelehdinkin... sain hyvän mielen. Pidin tauon ennen toista tarinaa, jotta saatoin pohtia ensimmäistä. Erityisesti miellyin siihen miten Julianin äidinkielen opettaja toimi hänelle ihmisyyden opettajana pienen meilikirjeenvaihdon kautta. Siksi kai tykkäsin kun olen itsekin opettaja.

Pieni näyte sivulta 75: "Grandmère ei ollut mikään tyypillinen "mummo". Grandmère ei leiponut pikkuleipiä. Ei kutonut villapaitoja. Hän oli, kuten isä aina sanoi, "persoonallisuus". Hän oli kahdeksankymppinen, mutta pukeutui kuin malli. Superglamouristi. Kamalasti meikkiä ja hajuvettä. Korkokengät. Hän ei herännyt koskaan ennen kahta, ja senkin jälkeen hänellä kesti kaksi tuntia pukeutua."


*****

Tänään luin keskimmäisen tarinan, jonka kertojana on Auggien lapsuudenkaveri Chris. He ovat olleet kavereita vauvaiästä asti. Samoin kuin ensimmäinen tarina, tämäkin päättyi hyvää oloon ja ymmärrykseen, ponnistelujen ja vaikeuksien jälkeen. Osa vaikeuksia liittyy ihmissuhteisiin ja elämään, osa koulunkäyntiin. Tässä yksi kiva pätkä jossa Chris on saanut Auggielta apua matikantehtäviin:

(Sivu 190) "Olen aina tykännyt eniten dekkareista. On kivaa kun kirjan alussa ei tiedä jotakin juttua. Ja kirjan lopussa sen tietää. Ja vihjeet ovat olleet kaikkien näkyvillä koko ajan, niitä vain ei ole osannut tulkita. Siltä minusta tuntui sen jälkeen kun olin puhunut Auggien kanssa. Että edessäni on ollut kolossaalinen mysteeri, jota en ollut aiemmin tajunnut mutta jonka olin nyt yhtäkkiä ratkaissut täydellisesti."

Jätän itselleni sulattelu- ja hengähdyshetken ennen kuin etenen kolmanteen ( = viimeiseen ) kertomukseen. Siinä tarinoi Auggien luokkakaveri Charlotte. Ah sitä nautintoa. Voin jo kuvitella sen etukäteen.

*****


Palacion teksti on yksinkertaisesti kirjoittua, nopealukuista, todentuntuista. Viisasta ja koskettavaa. Lämminhenkistä. Syvälle luotaavaa. Tällaista tarvitaan kiusaaminen ja öykkäröinnin vastapainoksi, etsimään esiin hyvyys ja reiluus kaikista ihmisistä.  

Maailmassa on ääretön määrä kirjoja ja kirjailijoita. Määrä on tolkuton vielä senkin jälkeen kun huonot ja keskinkertaiset on karsittu pois ja vain merkityksekkäät jätetty jäljelle. En osaa arvioida minkämoinen läjä tai vuori muodostuu kun siihen ladotaan ne kirjat jotka jalostavat ja parantavat lukijaansa, mutta sen tiedän että Raquel Palacion kirjat kuuluvat siihen kasaan. Yksi kaunis opetus muiden ohella näissä hänen Ihme-kirjoissaan on se että miten sitten toimimmekaan ihmissuhdevaikeuksissa meidän kannattaa aina valita ohjenuoraksemme ystävällisyys ja hyvyys.

Saturday, January 20, 2018

Appelsiineja, hiihtävä krokotiili ja kesäkuuset


Viiden kilon pussi 3 eurolla.
Tammiston City Marketista.
Olihan niitä ostettava.


Myös halpaa, iso purkki hernekeittoa Lidlistä, 99 snt.
Laitoimme sekaan ruuvipastaa.

 

Puristin mehua.


Mehukkaita, makeita, ilman siemeniä.
Espanjalainen nava-appelsiini.
Piristää salaattiakin.


Korvasin yhdessä omenapiirakkareseptissä maidon
appelsiinimehulla, kun noita apsuja nyt riittää.

Teimme kanapadan uunissa, 
sellaisen johon tulee
appelsiinimehua.
Nam!


Appelsiinin palvontaa keittiömme seinällä.






Valitsin varastoistani 3-vuotiaalle kaverillemme
vietäväksi kirjan seuraavalle visiitille.
Krokotiili hiihtää kevääseen (Tammi 2014)
tuntuu sopivalta.


Murisevan metsän pieni krokotiili menee sänkyynsä vällyjen alle ja toivoo voivansa vaipua talviuneen kuin karhu, mutta se herää kuitenkin seuraavana aamuna ja päättää hiihtää kevääseen. Se sivakoi päättäväisesti kohti aurinkoa.


Avantouimareitakin se tapaa matkan varrella, nakinpunaisia. Jotkut osaavat nauttia talvesta. Mahtavat ihmetellä minikokoista krokotiilia suksien päällä. Juu, tämä on just sopivaa lukemistoa 3-vuotiaalle kaverilleni ja minulle joka sen hänelle luen kun tapaamme. 31 sivua. Ei liian lyhyt, ei liian pitkä. (Teksti Hannu Hirvonen, kuvat Pia Sakki.)


Pihaan heitetty joulukuusemme on pyörinyt
muutaman päivän takaisessa navakassa tuulessa
takaseinältä tontin pohjoisnurkkaan ja peittynyt lumeen.
Sitä on mukava katsoa ikkunasta.


Oho, astiavitriiniin oli vielä jäänyt joulun jämiä; koristenauhaa, lasikuusi, maalattu posliinikuusi ja pari pulloharjan tapaista kimaltavaa kuusta. Oli kai sieltä nyppäistävä joulut ulos kun tammikuu on jälkipuoliskollaan. Laskiainen ja ystävänpäivä tuloillaan ja sitten ajatellaan pääsiäistä. 


Mahtaisiko tämä riittää vai vieläkö näyttää liikaa joululta? 

Friday, January 19, 2018

Vaaleanvihreät yöpöydät


Omakotitalomme kellarista vuonna 1995 muuton yhteydessä löytynyt kulunut mutta herttainen valkoinen yöpöytä sai uuden ilmeen kun tarvitsin jotain mihin sivellä vaaleanvihreän kokeellisen värisekoitukseni. 


Ekan maalikerroksen jälkeen...


...ja valmiina. Söötti tulos vähän kolhuisenakin. 


Tämän yöpöydän kannoimme kotiin Punaisen ristin Kontista mäntypuisena. Maksoimme siitä 10 euroa, maalasimme ja se on nyt mieheni yöpöytänä. Värisävy on nimeltään "wasabi", erilainen vihreä kuin tuon minttuun vivahtava. 


Entisiltä asukkailta peritty valkoinen yöpöytä on ollut kaikki nämä vuodet  puolisoni sängyn vieressä. Nyt hän tykästyi tuohon toiseen niin että omi sen.  Eivät ne täydellisen hyvin sovi toisiinsa, mutta tarpeeksi hyvin koska eivät ole vierekkäin makuuhuoneessa. Kuva on otettu samanlaisen isomman maton päällä kuin makkarin pienet sänkymatot. Mattojen raidoissa sattuu olemaan molempien yöpöytien vihreitä suosivat sävyt, minkä vasta nyt iloiseksi yllätyksekseni huomaan. Että sattuikin hauskasti. (En tiedä miltä nuo sävyt teidän ruuduillanne näyttävät.)


Valkoinen yöpöytä taisi olla ainoa valkoinen huonekalumme ennen kuin viikko sitten ostimme IKEAn valkoisen LACK-penkin kierrätyskeskuksesta. Olen jo pitkän aikaa ihmetellyt  suomalaisten vuosia kestänyttä mieltymystä täysvalkoisiin koteihin, joissa on valkoista valkoisen vieressä ja päällä, ja koriste-esineet sekä keittiökapistuksetkin ovat valkoisia. Ei näytä into laantuvan ainakaan meille kannetun mainoslehtisen perusteella, jossa on kaksi aukeamaa pelkästään valkoisia huonekaluja. Yksi on kuitenkin muuttunut: se että minä olen alkanut pitää valkoisesta. Ah mikä valtava ilo sekin että täällä on nyt valkeat hanget ja nietokset toista päivää, ihana kevyt puuterilumi. Menin pihaan lumitöihin jo aamukuudelta ja tänään raikastimme matot lumessa ja ravistelimme. 

Pidättekö talvesta ? Lumesta ? Valkoisesta ? ⛄️

Thursday, January 18, 2018

Uusi matto ja maalaushommia

 

Ostimme Etolasta uuden maton työhuoneeseeni. Puuvillaa, 29 euroa. Jakkaran olen hiljattain maalannut. Valitsin värikartasta omasta mielestäni vaaleanvihreän sävyn mutta se on tarkkaan katsottuna vaalean keltainen. Itse asiassa aivan nimensä mukainen: valkea kuulas = omenan väri. 

Vaalean vihreän, jota siinä tavoittelin suunnittelin tulevan yhteen vähän isompaan kohteeseen. Kokeilin ensin pienempään, ja hyvä että kokeilin, koska se ei ollut lainkaan sitä mitä etsin. Ei lähellekään.



Tällainen se oli ennen maalausta. Jakkaran tarina on seuraava: Vaihtelin tavaraa nettikirpparilla itselleni tuntemattomien ihmisien kanssa yhden toimiston kautta ja omaan kuvastoonsa netissä sai pistää myös ilmaistavaroita, tarjota niitä kaupanpäällisiksi vaihtoihin. Eräs vaihtokumppanini Mari oli pelastanut tuo kirkkaan keltaisen, vähän kolhiintuneen pallin kerrostalonsa roskalavalta ja kysyi halusinko sen kun oli ymmärtänyt että pidän väreistä. Halusin kyllä. Ei ihan minun tyylistäni keltaista, vivahtaa sitruunaan, mutta kiva se on kuitenkin ollut ja piristänyt kotiamme jo vuosia. Nyt maalasin sen hillitymmäksi valkeakuulaan sävyllä. Mutta siis tavoittelin vaalean vihreää. 




Työhuoneeni Lundiaa ja muutamaa muutakin juttua samassa huoneessa olemme piristäneet maalisävyllä nimeltä "mustikkamaito". Kuvassa näkyy pyörillä liikutettavan säilytyslaatikon kulma. Se oli ennen maalaamista tämmöinen puinen kapistus.


Tavalliseen perinteiseen pärekoriin sain eloa
maalaamalla sen samalla "basilikalla" kuin
aiemmin esittelemäni joulukaapin ja lipastot.


Tuo on niin minun väri.
Idea korin maalaamiseen tuli Kotivinkki-lehdestä 
numero 24, joulukuu 2017. (Sain joululahjaksi.)


Kotivinkki, sivu 27, sinisen lipaston edessä.
Tuttu vihreä jota meillä oli kotona vajaa purkki.

Olen tilannut Kotivinkin, tilaus alkaa helmikuussa.



Vanha valkoinen yöpöytä valmiina maalattavaksi.

Tänään tein sekoituksen kahdesta maalista, oikeastaan kolmesta. Kaadoin sitä valkeaa kuulasta aikaisemmin sekoittamaamme mintunvihreään, jolla maalasimme yhden hyllykön. Olette ehkä nähneet aikaisemmassa postauksessa. Se oli sekoitus vaaleaa ja tummaa vihreää. Kokeilin tätä uutta vihreää tuohon vanhaan valkoiseen yöpöytään.


Maalaushommaat levällään eteisessä.
Väri näyttää kivan hempeältä.
Yöpöytä löytyi talomme kellarista kun
muutimme tänne 1995.
Kiitos, aikaisemmat asukkaat.

Tuesday, January 16, 2018

Valkoinen / Kuvahaaste


Possu, laboratorioalan ammattioppilaitoksesta oppilailta kauan sitten saamani lahja, on päätynyt kellarin ikkunalle, hiukan niinkuin sivuun sysättynä, koska valkoinen ei ole kuulunut omimpiin väreihini.


Possulla on valkoinen kana seuranaan.
Kellarista kuuluu
kot kot ja röh röh.


Oppilailta saatu tämäkin esine, 
italialaisten autojen maahantuonnista, Fiat-tietokonehiiri.
Meillä itsellä ei ole valkoinen auto, eikä Fiat,
mutta kylläkin italialainen, Alfa Romeo.
Eka Alfamme oli käytetty valkoinen,
nykyinen on musta.
Ihka eka automme oli Fiat 600,
opiskelukaverilta ostettu.


Valkoista lunta,valkoiset puput töpöhäntineen.
Otin kortin kierrätyskeskuksen ilmaistavaroista.


Ihastus valkoiseen on saamassa minusta otteen. Rakastuin tuohon penkkimäiseen kapistukseen Nihtisillan kierrätyskeskuksessa (katso eilinen postaukseni). Kuvan ottamisen jälkeen kokeilin sitä eri paikkoihin kodissamme ja parhaiten se sopi eteiseen - huolimatta siitä että meillä ei ole pitkänomainen eteisaula vaan reilunkokoinen neliö. Penkillä on pituutta 90 cm ja leveyttä 26 cm. Pohjassa lukee IKEA. Hyvin kevytrakenteinen mitä arvostan koska sitä on helppo siirrellä siivotessa ja eri sisustusratkaisuja kokeillessa ja sitten kun taas muutamme eteisen tilapäiseksi maalarin verstaaksi inspiraation iskiessä. Arvatkaas mitä ihanuudesta maksoimme? Hintalapussa luki 3 euroa ja kassalla hinta tipahti 2 euroon 70 senttiin. Laskumme oli yhteensä 10,35 €. Ostamistani hiussoljista ja dvd:istä ja siis tuosta penkistä, kaikesta väheni 10 %. Olipa onnea. 


"Uutta" asuvalikoimaan oman vaatekaapin uumenista. Valkoiset saappaat ovat sinne unohtuneet. Olen kai ajatellut että ne eivät riitä Suomen talveen ohutvuorisina, mutta hyvin riittivät kun lähdin lauantaina yhtä keskusteluryhmää pitämään. Pakkasta oli vain yksi aste.


Asuksi heitin päälleni vaaleanpunaisen poolopuseron ja mieheni siskolta lahjaksi saamani hameen. Hän oli ottanut sen oman kerrostalonsa kerhohuoneesta jonne asukkaat lahjoittavat vaatteita ja tavaroita kiertoon. Erittäin hyvä idea. 

Taas on tiistai ja Pienen Linnun blogissa kuvahaaste. Aihe on VALKOINEN. Muita osallistujia pääsemme katsomaan täältä: KLIK. Toivottavasti on paljon lumikuvia! Täällä etelässä vielä odotellaan kinoksia. 


Monday, January 15, 2018

Nihtisillan kierrätyskeskuksessa


Pari vuotta sitten vierailin päiväkotiryhmän kanssa Nihtisillan kierrätyskeskuksessa Espoossa (Kutojantie 3) kun opetin suomea ulkomaalaisille äideille lapsineen. Perjantaina ehdotin miehelleni että tehtäisiin tutkimusmatka sinne ja katseltaisiin kaikkea rauhassa. Siellä on hyvin isossa tilassa siististi esillepantuna astioita, vaatteita, leluja, kirjoja, valaisimia, huonekaluja, käsityö- ja askartelutavaraa... monenmoista. Yksi osasto yllätti taiteellisuudellaan; kuin oltaisiin astahdettu nykytaiteen museoon. Rumpu vangitsi ensin katseeni (tykkään rummuista) ja sitten aloin katsella että mitäs nämä erikoiset kalusteet oikein ovat.


Kyltissä lukee: "Always in trashion!" ja "Uusiotuotteet kotimaista käsityötä. 


 Lucky Luke.


Leikittelyä - kuten kyltissä sanoo.


 Somistajat ovat tehneet hyvää työtä.


Paljon kauniisti aseteltuja kokonaisuuksia joihin katse kiinnittyy. Pari vuotta sitten ekalla käynnilläni löysin yhdeltä seinältä kauniin - mutta "kalliin" pikkulaukun = 8 euroa. Katso seuraava kuva:



Tämä pariskunta riemastutti pehmojen hyllyllä. Minulla ja äidilläni oli tapana lähetellä toisillemme kirjeiden mukana Viivi ja Wager - strippejä silloin kun meille vielä tuli Hesari ja vanhemmilleni Aamulehti. 

Hesarin sarjis oli mustavalkoinen kun taas Aamulehti julkaisi sitä värillisenä. Viime viikolla otin kaikki meidän kotoa löytyvät leikkeet ja kokosin yhteen paikkaan. Samalla mieheni ja minä luimme ne läpi parin päivän aikana, hekotellen. Ajattelin antaa ne kauniisti paketoituna äidille ja isälle ensi jouluna. Aidosti kierrätyshenkinen lahja. Sitten odottelemme jospa saamme saman lahjan heiltä parin vuoden kuluttua. Olisi kiva taas uudelleen lukea strippi jossa Wagner on kietoutunut vihreään mattoon ja sanoo olevansa kaalikääryle. 

Hämmästyin kovasti kun katsoin kelloa ja näin että olimme kuluttaneet aikaa melkein kaksi tuntia! Aika kului ihan huomaamatta. Ihmettelin myös sitä että rakas puolisoni ei sanallakaan valittanut ajan venähtämistä, eikä hoputtanut minua vaikka kassan tuntumassa vielä tsekkailin koruosastoa ja kassan jälkeen katselin ilmaistavarahyllyjä uloskäynnin vieressä. Kehut hänelle. 



Tein ostoksia hillitysti. Nuo tukkasoljet tulivat tarpeeseen eivätkä maksaneet paljon. Jonkun kampanjan ansiosta ne olivat vielä halvempia kuin hintalappu osoitti. Kotona noita puhdistaessani havaitsin että ruskea hiussolki on nahkaa. 


Ilmaistavaroiden huone ilahdutti mieltäni. Vähävaraiset, esimerkiksi maahanmuuttajat voivat tehdä sieltä löytöjä. Muistan kun tuolla kävin maahanmuuttajaoppilaitteni kanssa. Yksi heistä pisti lapsensa odottamaan rattaissa mainitun huoneen ulkopuolella kun hän kävi poimimassa sieltä kaksi muovikassillista keittiötavaraa. Siellä sattui silloin olemaan runsaasti tavaraa. Nyt meidän käydessämme hyllyt olivat vajaanpuoleiset. Poimin tarjolla olevan kaman joukosta pienen valokuvakehyksen, hintalapun jäänteistä päätellen Tiimarista ostetun ja kiven näköisen, mutta huokoisen kevyen sydämen. Ja oikean aarteenkin tulin löytäneeksi. Kynttilänjalka on käsinmaalattu. Tiedän sen koska olen nähnyt äitini maalaamia posliiniesineitä iät ja ajat. Hinnoitteleva henkilökunta oli merkannut tarraan 50 senttiä. Kiitos paljon. Olen onnen suosikki. 💜

Käyttekö paljon kirpputoreilla?

Oletteko tehneet hyviä löytöjä?

Friday, January 12, 2018

Brysselin tuliaisia, vanhoja oppikirjoja ja lilan sävyjä


Belgian tuliaisia, ihanaa suklaata, aah. Ystäväni Aila tuli jouluksi koti-Suomeen Rysänperältä eli Brysselistä, yskien ja potien ja sänkyyn kaatuen. Meinasi mennä häneltä joulu pipariksi, mutta ehdimme sentään treffata alennusmyynneissä kiertelyn ja roskaruoka-aterioinnin merkeissä ennen hänen paluulentoaan. Toin hänelle rasiassa omia leipomuksiani ja sain häneltä pieniä suklaita sekä paketin kahvia. Aina hän muistaa minua tuliaisin. 


Olen korkannut toisen tummista suklaista ja säästäväisesti herkutellen sitä nauttinut. Säännöstely johtuu uusista syömätavoistani jotka aloitin jo paljon ennen joulua. Ei mikään laihdutuskuuri sinällään, tuli vain mielihalu kohtuullistaa ja lepppoistaa eloa entisestään. Muutama vuosi ollaan jo turhaa tavaraa karsittu kodista. Nyt ulotan pyrkimykset ravinnon nauttimiseen pienempinä, mutta sitäkin nautinnollisempina erinä. Jos siinä samalla huomaan pudottaneeni painoa ja hoikistuneeni, sitä parempi. Eli kyllä  laihtuminen on myös tavoitteeni. 

  
Otin yhden vanhoista suosikkihameistani esiin antamaan minulle innoitusta matkalla hoikempaan oloon. Vaikka olemme kantaneet kuormakaupalla lahjoituksia eri kirppareille, vaatteita en ole kovin innokkaasti lahjoittanut. Kaapeissa on niin paljon minulle mieluisia vaatekappaleita että niiden näkeminenkin on kuin vanhan kaverin kohtaaminen kun kaapin ovi aukeaa naristen. Jos "syömällä solakaksi" - periaate alkaa kantaa hedelmää, uusia vaatteita ei totisesti tarvitse lähteä kaupoista hakemaan. 


Pino tarpeettomia kielten oppikirjoja kirpputorille.
Ranskaa, italiaa, kaupallista ruotsia.
Muutaman vein roskiin, kierrätyskelvottoman,
sisälsivät liikaa lyijykynämerkintöjä.


Tässä näyte maalausremontistamme. Valitsin työhuoneeni somistusväriksi maalikartasta sävyn nimeltä mustikkamaito. Rohkea veto, mutta onnistui. Takana olevat Lundian kirjahyllyn ovet ovat mieheni maalaamat ja omia taitojani kokeilin pieneen puiseen laatikostoon. Ne ovat sitä samaa maalia vaikka kuvassa valaistuksen takia näyttävätkin erivärisiltä. 

Tästä sukeutui lilanvärinen postaus.
Kuuluu lempiväreihini joten kiva.
Minkäväristä päivää saan toivottaa teille?