Saturday, May 27, 2017

Pihan pöyhintää ja kukkakimppu kavereille



Tonttu vartioi kasveja ja odottaa että siemenet itävät.
Se näkee kaikenlaisia tapahtumia ympärillään.
Emme tiedä liikuskeleeko se kun kukaan ei näe.


Yhtenä vuonna meidän pensastaitaan oli ilmestynyt tällaisia narsisseja, tai ensin tosin vain yksi.  Siirsin sen sieltä ja istutin kukkapenkin reunaan.  Nyt tuli kaksi.  Kerron kohta mihin toinen niistä pääsi. 


Meillä on aina tuollaista keltakukkaista esikkoa, mutta nyt oli joukkoon ilmestynyt vaaleanpunertavaa. Muistin ! Viime vuonna kävimme ystävillämme Annikalla ja Rogerilla ja saimme ottaa mukaan esikon joka heillä oli jo kukkinut ja olisi kai joutunut roskiin. Istutin sen rääpäleen aidan viereen ja siitä se nousi, hivenen muhkeampana kuin naapurinsa. 



Menimme torstaina kyläilemään samaisille ystävillemme. Poimin heille kimpun,  johon pistin sitä heiltä saatua esikkoa, toisen meidän narsisseista, valkovuokkoja (jotka olemme aikanaan saaneet yhteiseltä ystävältämme Marjatalta), helmilijoja, pikkusydäntä, lemmikkiä ja meidän esikoita. Oli kiva selata kimppua heidän ja muiden kutsuvieraiden kanssa. Tosi ihanaa viedä kukkia niitä arvostaville ihmisille. Hih, saimme päivän päätteeksi ottaa mukaan kaksi kukkinutta esikkoa heidän parvekkeeltaan. Hymyilyttää jo valmiiksi kun kuvittelen vieväni heille kukkia niistä sitten aikanaan. Paitsi jos sattuvat olemaan "matalakukkaisia" eikä niistä saa kunnon kimppua. Noiden äsken puheena olleiden kukat ovat korkeahkojen kukkavanojen päässä.


Leivon usein jotain tuomisiksi, mutta tällä kertaa en saanut aikaiseksi. Sen sijaan veimme juomia ja tuollaisia Lidlistä ostettuja pieniä suklaasuukkoja. Pakkauksessa luki marshmallows. Hyvin tekivät kauppansa.  Emäntämme oli pyöräyttänyt Stevia-sokerilla maustetun laktoosittoman kakun. Kaverit ovat alkaneet kivasti osata ottaa huomioon mieheni diabeteksen. Emme tienneet mistä tuo laktoosittomuus-luulo oli peräisin. Ei se mitään. Syödään kaikki nykyajan vaatimusten mukaisesti, olettaen että joukossa on aina niitä jotka eivät saa nauttia sokeria, laktoosia, gluteenia jne. 

Todella mukava iltapäivä. Ensin drinkit kello 13, sitten lounas ja hiukan jälkkäriä. Minigolfia pienen kävelymatkan päässä. Sen jälkeen maistui kahvi ja kakku. 

Huomenna meidät on kutsuttu ystäviemme Pirjon ja Ericin luokse. Pitääpä tästä pistäytyä talon takana ja hakea kesän ekat raparperit piirasta varten. En olisi muistanut ellen olisi nähnyt blogikaverin raparperipiirakkaa Facebookissa. Kiitosta vaan, Keittiö Koivikon Katveessa Jenspa 🙂  Linkki

Blogikavereista on paljon apua ja iloa.  Sarallakin on sopivan rentouttava zen-postaus. (Villa Emilia.) Stressi poistuu takuuvarmasti.  Linkki.

Wednesday, May 24, 2017

Nikamat naksuvat kivasti


Kävin kiropraktikon käsittelyssä neljättä kertaa. Minua on kerran viikossa venytelty, paineltu ja mankeloitu niin että nikamat vaan naksuvat mukavasti niskassa ja selässä. Käsittely ei ole juurikaan ollut kivuliasta, päinvastoin. Välillä kiropraktikkoni vääntää minut asentoon, jossa halaan itseäni, välillä olen hänen otteessaan kuin painissa. Aloitamme aina niin että raportoin tuntemukseni ja havaintoni edellisen kerran jälkeen. Olen kirjannut niitä pikkuvihkoon järjestelmällisesti. Esimerkiksi onko ollut kipuja ja mitä liikuntaa olen harrastanut. Kivut ovat laantuneet jäykkyydeksi. Sain tietää että sekä kipu että siitä lievempi muoto jäykkyys ovat elimistön tapoja varoittaa vammasta tai ylirasituksesta. Verratonta saada asiantuntijan neuvoja. Hänellä on blogissaan - kristianekstrom.com - oiva kirjoitus siitä miten kivun saa kuriin: Linkki. Luin sen ja tajusin mitä virheitä olen tehnyt yrittäessäni kuntouttaa selkääni ja niskaani. Liikaa intoa, kahdella sanalla sanottuna. Pitää lakata riuhtomasta ja suorittamasta. Puutarhassa kyykistely on mukavaa luonnollista liikuntaa, kohtuullisissa määrin. Sopii ainakin minun selälleni. 

Hoitoni on edistynyt ja nyt kertoja voidaan harventaa. Menen seuraavan kerran vasta kolmen viikon kuluttua. Siellä on mukava käydä, alkaen jo vastaanottoapulaisen kanssa jutustelusta. Eilen juteltiin tosi kauan kun minun edelläni ollut asiakas saapui myöhässä ja minä puolestani olin etuajassa. 

Tällaisella laitteella minua on täräytelty selkäpuoleen. Se antaa täsmäiskuja haluttuun kohteeseen. Ei satu lainkaan, vaikka näyttääkin aseelta. 


Selitin yhdellä kerralla kiropraktikolle että pystyn kääntämään päätäni sivuille ja alaspäin, mutta pelkkä ajatuskin niskan taivuttamisesta taakse tekee huonoa. Hän totesi siihen että kai sinä pystyt katsomaan tähtiä. Katsoin ylös ja tajusin heti että tokihan se kävi päinsä. Ei tehnyt tiukkaakaan. Hah hah. Aika veijari. Ihmismieli on yllätysten lähde. 

Muutama vuosi sitten pyysin miestäni asentamaan tietokoneeni siten että seison sen ääressä, en istu. Nyt sain lisäohjeeksi säätää korkeus niin että katseeni osuu ruudun keskiosaan. Onnistuimme melkein siinä. Vielä pitäisi nostaa hiukan, mutta se edellyttää vielä yhden hyllyn siirtoa. Maybe later. Tämä on jo aika hyvä tilanne. Ja vielä paranee kun poistun koneelta. Tänään ei onneksi ole kirjoitustöitä. Lähden opettamaan suomea yhdelle espanjankieliselle pojalle. 

Rentoa päivää kaikille ! Katselkaa tähtiä ja ottakaa iisisti. ⭐️ ⭐️ ⭐️

Tuesday, May 23, 2017

Satu / Kuvahaaste


Saduissa on prinsessoja ja prinssejä, linnoja, äitipuolia.




 Ihmeellisiä olentoja kuten kääpiöitä, smurffeja ja muumeja.


Lumottuja linnoja,  lumottuja metsiä, eläimiä...



Kieltenopiskelijoitteni kanssa luen usein satuja.
Niistä oppii hyvin imperfektiä.
Once upon a time there was a little girl.


Sadut ovat parhaimmillaan kun vanhemmat lukevat lapsilleen.
Ja sitten myöhemmin kun osaa itse lukea, pääsee 
milloin tahansa satujen maailmaan.


Hei kaverit, ollaanko me väärässä sadussa?


Peppi ei esittelyjä kaipaa.

Me kaikki tunnemme hänet.

Osallistun tällä kuvapläjäyksellä Pienen Linnun tiistaihaasteeseen, jonka aiheena on SATU. 

Muita haastevastauksia näette kun menette tänne: Linkki

(Kiitos kommenteista; vastailen iltapäivällä.)

Satumaista tiistaita 🐿 🌲 📕

Monday, May 22, 2017

Uppo-Nalle, Elina Karjalainen


Teos: Uppo-Nalle
Kirjailija: Elina Karjalainen
Kuvittaja: Hannu Taina
Sivuja: 128
Kustantaja: WSOY (2011, 2017)
Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1977
Saatavilla kovakantisena, e-kirjana ja äänikirjana.


Uppo-Nalle, suursuosion saavuttanut nalle, on seikkaillut lukuisissa kirjoissa ja jopa TV-sarjassa. Yhden luettuani tajusin heti miksi Uppista on ihan pakko rakastaa. Erään ystäväni lapsi Ville tykkäsi pienenä Uppo-Nallesta ja silloin tulin hankkineeksi tuon pehmonallen kotiini hänen vierailujaan varten, mutta ennen tätä päivää en ollut tutustunut kirjoihin. Voi mitä olenkaan menettänyt. Karjalaisen teksti ja Tainan kuvat ovat iki-ihania. Uppis on hyvä tyyppi.

Kuvia Uppo-Nalle -kirjojen kansista: Linkki. #kirja.

Tilattavissa: Adlibris.

Näin se kaikki alkoi: Pieni vihainen poika viskasi nallen laivasta mereen, ja heti katui, mutta ei enää pystynyt perumaan tekoaan. Nalle ajelehti meressä kokonaisen vuoden ennen kuin päätyi Reetan ja hänen äitinsä ja isänsä kesäkodin hiekkarannalle. Siitä alkaa Reetan ja Uppo-Nallen ystävyys. Yhdessä he kävelevät käsi tassussa ja tassu kädessä, seikkailevat, pohtivat maailmaa ja tulevaisuutta. 

Reetan perheen Laulava Lintukoira on aika velmu; se visertää ja tekee lauluja hassuine sanoituksineen. 

Uppo-Nalle mielii runoilijaksi. Sivu 96 "Uppo-Nallesta alkoi yhtäkkiä tuntua että sitä runotti. Uppo-Nalle sanoi runottamiseksi tunnetta, joka sillä oli aina ennen runon tuloa. Tunne oli melkein samanlainen kuin jano tai nälkä eikä kuitenkaan samanlainen. Runotusta tämä nyt oli, ihan oikeaa runotusta.

Oli kerran puffeli,
jolla oli duffeli,
eikä huolen häivääkään,
kun ei kesään päivääkään.
Kesää ootti puffeli
yllään hieno duffeli."

Kuvitus on ihastuttavaa, vesivärityksen näköistä, mikä sopii kertomuksen merellä kellumistaustaan. Minulla oli vanha muisto kuvasta jossa Uppis riippuu pyykkinarulla kuivumassa ja tällainen löytyi netistä, lienee ekan painoksen kansikuva. Söötti. Hih, nallella on taskutkin.


Tarinassa on inhimillisyyttä, nallemme pelkää peipposia. Lapsilukijat voivat hiukan samaistua, koska kaikilla on pelkoja, ja hiukan nauraa, koska eivät itse varmaan pelkää peipposia. Peippospelko saadaan lopuksi haihtumaan.

Pidin teoksen huumorista. Tässä yksi hulvaton kohta:

Sivu 93 "Katujyränkuljettaja ei ensin huomannut Reetaa ja Uppo-Nallea, vaan jyräsi ohi ja vasta jonkin matkan päässä pysähtyi, jyräsi takaperin heidän luokseen ja huusi: - Hei siellä! ... Oletteko nähneet poikaani Ylermiä? - Millainen hän on? - Kuvittelee olevansa intiaani, sanoi katujyränkuljettaja. ... Emme me voi tietää, mikä joku luulee olevansa, sillä ei se näy päällepäin. - Kyllä näkyy, katujyränkuljettaja sanoi. Ylermi hiipii ja väijyy koko ajan. Hänen pitäisi kerätä kouluun viisikymmentä kasvia, mutta hänellä on vasta seitsemän, jotka olen prässännyt katujyrällä ruokatuntieni aikana." 

Tuo niiltä ajoilta kun kouluissa vielä kerättiin kasveja. Muuta vanhaa kivaa löytyy esimerkiksi eläinlääkärillä käynnin hinnasta, markka kolmekymmentä penniä. Jäätelömyllyäkin kaverukset vääntävät. 

Kuvia ei ole joka aukeamalla, mutta tekstiä sitäkin enemmän. Kovin nuoret lapset eivät pitkään jaksa kuunnella. Viisivuotiaat uskoakseni jaksavat. Kirjan sanasto on sen verran vaativaa että sekin kaipaa kypsempää lukijaa. "Laivan keula, aallonmurtaja, komentosilta, luuvalo eli kihti..." Nalle käsittää luuvalon omalla hauskalla tavallaan. Lukevan lapsen sanavarasto karttuu mukavasti. 


Kirjan kansien väliin mahtuu lämpöä, huumoria, tietoa, loruja, kaveruutta, maailman pohdintaa... Suosikkikohtani on se missä kaverukset kaavailevat mitä heistä tulee isoina. (Sivu 110 - ) Uppis harkitsee sammakkomiehen uraa. Onhan hänellä kokemusta uppoilusta. Reetalla ovat suunnitelmat selvinä. Hänestä tulee eläintenystävä. Uppis kysyy mitä se semmoinen eläintenystävä tekee. "On ystävällinen eläimille, hoitaa sairaita eläimiä ja perustaa koteja kodittomille eläimille, pitää silmällä ettei kukaan rääkkää eläimiä eikä ole niille paha, kulejeskelee metsässä viemässä ruokaa talvisaikaan metsäneläimille... " Reetan hieno puhe jatkuu vielä ja hän on jo miettinut valmiiksi Uppo-Nallenkin osuuden. Tämä kuuntelee juttua silmät loistaen. Ihana tulevaisuus. Varmasti pieni lukija tallettaa sanat sydämeensä. 

Kirjan lopussa perhe jättää kesäkodin taakseen. On syksy, ja aika palata kaupunkikotiin. Tiedämme että mukavat seikkailut odottavat ystävyksiä sielläkin.

Monella tavalla innostava kirja.  

Nyt tekee mieli ottaa vesivärit esiin ja maalata jotain.  

Onko Uppo-Nalle teille tuttu?

Saturday, May 20, 2017

Piha villiintyy


Wild flowers. Kevään ja alkukesän riemua. Sinivuokot lisääntyvät vuosi vuodelta pihassamme. Siirtelen niiden poikasia sopiviin paikkoihin missä ne alkavat kasvaa isommiksi. Ei noita tarvitse hoidellakaan, mutta ehkäpä menen kuitenkin kitkemään nuo rikkaruohot niiden juurilta.


Valkovuokostakin on tullut leviävä pehko. Ystävän mökiltä sitä aikanaan toin pienen erän ja istutin syreenien katveeseen.


Esikotkin ovat äärettömän helppohoitoisia ja leviävät aina laajemmalle. Kivaa kun pihassa tapahtuu luonnon ihmeitä pitkin päivää. Ihana vuodenaika 💚


Keltavuokko on juuri alkamassa kukintansa...

Friday, May 19, 2017

Kaikki kaikessa, elokuva


Näin ihastuttavan nuorille suunnatun elokuvan Kaikki kaikessa (Everything, everything) eilen ennakkonäytöksenä. Meitä kiellettiin ottamasta kuvia esityksen aikana. Vartijat jäivät varmistamaan että yleisö noudatti kieltoa. Saimme luvan julkaista arvostelut vasta aikaisintaan samana iltana. Mistä moinen salamyhkäisyys? Spoiler alert epäilemättä.

Nähtyäni elokuvan, tajusin tehneeni oikean päätöksen kun en lukenut kirjaa etukäteen. Ihanin ja hivuttavin tapa nauttia tarinasta oli olla tietämättä sen loppua etukäteen. Ja kyllä minä nautinkin joka hetkestä. Loppuratkaisua en osannut aavistaa lainkaan. Iso yllätys.

Madeleine täyttää 18 vuotta. Allergisena kaikelle hän on elänyt tähänastisen elämänsä kotinsa vankina. Lääkäri-äiti, sairaanhoitaja Carla ja tämän tytär Rosa ovat ainoat ihmiset, jotka pääsevät hänen luokseen. Koti on kaunis, mutta steriili. Isot ikkunat, jotta Maddy saa tuntea kuin olisi ulkona, kotia ympäröivien puiden katveessa. Naapuriin muuttaa poika, Olly, ja nuoret kiinnostuvat toisistaan. Ihastuvat. Rakastuvat. 

Pidin Maddylle suunnitellusta puvustosta. Kaikki on yksiväristä, hyvästä t-paitakankaasta räätälöityä kesävaatetusta. Aluksi vain valkoista, sata t-paitaa kuin uniformuja. Onko ajatuksena avaruusaluksen miehistön puvut? Maddy joutuu elämään kuin puhtaan ilman kuplassa sairautensa vuoksi. Kuvitelmissa esiintyy astronautti. Siitä nämä aatokseni.

Molemmat pääosan esittäjät ovat raikkaan luonnolllisia. Vuorosanat ovat älyllisiä, hauskoja, nokkelia, olematta sarkastisia. Olly esittää hupaisaa pantomiimia lasin läpi ennen kuin he alkavat tekstailla. Bundt-kakusta saa yllättävän paljon huumoria. Vieläkin hymyilen korvasta korvaan kun sitä muistelen. 

Tempo on sopiva. Ei vuorosanoja tykityksenä, ei tapahtumia vyöryttämällä. Tarina kulkee silti hyvin eteenpäin. Ääni kamalan isolla, mutta sopinee nykynuorille. He ovat kohdeyleisö, mutta elokuvaa voi mainostaa vanhemmillekin. Ensirakkaus sykähdyttää ajatuksena meitä kaikkia. Eikö vaan?

Meri ja Havaiji - huiman mielikuvituksellinen maisema, elokuvan antia parhaasta päästä. Vilaus paratiisista, ja muutenkin merkityksellistä tarinan kannalta. Elämys katsojalle. Madeleinestä puhumattakaan joka on joutunut elämään suojatusti kotona ja netissä.

Erinomainen musiikki viihdyttää kautta elokuvan. Viimeinen laulu jäi soimaan päähäni kun kävelin Finnkinosta kadulle. Kaikki kaikessa on hyvän mielen elokuva, ja minulla kirja vielä lukematta. Oi onnea! Se on erityyppinen kuin leffaversio, päiväkirjamerkintöinä ja tekstareina kirjoitettu. Aloitan heti kun saan yhden toisen kirjan loppuun. Jee!

Kaikki kaikessa - elokuvan ensi-ilta on 24.5. eli ensi viikon keskiviikkona. 


Suosittelen lämpimästi. Sydämellisesti.  ❤️ ❤️ ❤️

Wednesday, May 17, 2017

Kiropraktikon vastaanotolla


Oli vihdoinkin aika hakea apua tukirangan vaivoihin; niskanseudun jäykkyyteen ja vanhaan diskovammaan, alaselän nivelen nyrjähdykseen. Nyrjähdys tapahtui vuonna 2002. Lääkäriin olen muutaman kerran turvautunut, ja fysioterapiaakin saanut, mutta ratkaisevasti ei ole auttanut. Olen erittäin huono menemään mihinkään hoitoihin tai lääkärille sorkittavaksi, joten avun hakeminen on aina vaan lykkääntynyt. Tuttava suositteli osaavalta kuulostavaa kiropraktikkoa (muutama vuosi sitten) ja huhtikuussa sain itsestäni irti soittaa sinne. Ystävälliseltä ja iloiselta kuulostavan vastaanottoapulaisen kanssa sovin ensimmäisen ajanvaraukseni toukokuun alkuun. Praktiikka on Helsingissä Runeberginkadulla. Heti ekalla kerralla havaitsin olevani ammattilaisen käsissä. Alkukartoitus + hoito. Niska keveni ja tietenkin myös kukkaro. Hinta on 65€ kerta, opiskelijoille halvempi.  

Seuraavalla viikolla minulle tehtiin samoja toimenpiteitä kuin ekallakin kerralla. Vartaloa kierrettiin ja paineltiin, samoin päätä ja niskaa, tilannetta tutkittiin eri kohtia tunnustelemalla. Sanan kiropraktikko ensimmäinen osa merkitsee käsi. Minua siis käsiteltiin. Melkein mikään ei sattunut, pari kertaa ihan pikkuisen. 

Porakoneen näköistä laitettakin käytettiin. Se täräyttää hauskasti niitä kohtia joihin se suunnataan selässä ja niskassa. Olisin ottanut siitä kuvan ja tuonut tänne blogiin, mutta kiropraktikolleni tuli mieleen sitä ehdottaessani että mitä jos yleisö pelästyy. Hän lupasi miettiä asiaa ja sanoa ensi kerralla mihin tulokseen tuli.

Tänään kävin jo kolmatta kertaa. Kaikki vaikuttaa hyvältä, erinomaiselta. Odotan ilolla seuraavaa kertaa. Vastaanottoapulaisen kanssa juttelua ja hoitopöydällä makailua. Vaatteita ei tarvitse riisua, minkä koen plussaksi.

Lähdin bussipysäkille ja siinä seisoessa, liikennettä tarkkaillessa, käänsin päätä oikealle ja melkein menetin tasapainoni kun niska kääntyi yllättäen kuin rasvattuna. Jumatsukka, monet kiitokset, Kristian Ekström. 

Hänen blogissaan on mainio kirjoitus siitä miksi meidän kannattaa liikuttaa selkää: 


Seuraava, neljäs aikani on ensi viikon tiistaina.
Ehkäpä sen jälkeen näette kuvan täryttimestä.