Tuesday, December 05, 2017

Kuvahaaste / Joulukuu

 

Kyösti katselee kalliota ja eduskuntaa.


Juhlalliset ajatukset valtaavat mielen, ja leikillisetkin, "kallio", "paasikivi"... kovaa porukkaa. 


Kyösti Kallio.


Ilmat eivät ole jouluiset, mutta tunnelmaa luodaan valoin, koristein ja juhlia järjestämällä. Saimme ystäviltämme Helenalta ja Marjatalta tuomisiksi kassin täydeltä pikkujoulua: punaviiniä, glögiä, omenoita, pähkinöitä.


Vuoden 2017 joulukuun tunnelmaa nostaa Suomen 100 vuoden itsenäisyyden juhlinta. Pikkujoulukassista nousi upea pullo punaviiniä. Etiketissä näkyvät Vivica Bandler ja Unto Wirtanen Tove Janssonin maalaamassa taulussa Tanssiaiset. 


Valoa koteihin, iloa ja juhlaa sydämiin, kauniita ajatuksia kaamosaikaa kirkastamaan. Lämpöä ja ystävällisyyttä ylt'ympäriinsä Suomeen ja muuhun maailmaan. 

Osallistun kuvilla Pienen Linnun blogin tiistaihaasteeseen. Muita osallistujia lähdemme katsomaan täältä: Linkki

Tuesday, November 28, 2017

Kuvahaaste / Ilta

 

Pimeän aikaa riittää pitkään. Me iltaunisetkin pääsemme nauttimaan tunnelmallisista kynttilöistä, erilaisista lyhdyistä, tuikuista ja jouluvaloista. Elokuisiin iltajuhliin en jaksanut valvoa, mutta nyt ei tarvitse. Pimeä laskeutuu jo illansuussa. 


Kun illat pimenee
sytytetään valot

Kun ilmat kylmenee
otetaan esiin halot
ja lämmitetään talot


Osallistun kuvilla Pienen Linnun blogin haasteeseen. 
Aihe on tällä viikolla ILTA.
Muita iltakuvia näkee täältä: Linkki.

Iloa iltoihinne 🖤

Monday, November 27, 2017

Kulttuuritehdas Korjaamo


Vihdoinkin näin Kulttuuritehdas Korjaamon. Olen ollut utelias sen suhteen jo kauan. Rakennukset sijaitsevat Töölössä. Kävin siellä brunssilla kavereiden kanssa. Pyörähdimme myös joulumarkkinoilla kun siellä sattui sellaiset olemaan käynnissä.


Esillä oli jouluista tavaraa ja lahjaksi sopivia käsilaukkuja, tyynyjä, koruja ynnä muita laadukkaan näköisiä tuotteita. Kauan emme viihtyneet tungoksessa, vaan siirryimme eteenpäin. 


Oli hauska nähdä muutama vanha raitiovaunu. Tuommoinen on joskus kulkenut Kauppatorin ja "Sörnääsin" väliä.

Korjaamon brunssi oli maukas ja runsas. Voin sanoa että nautin alusta loppuun. Tämä oli ihana elämys.

Lue lisää täältä: LINKKI
  

Friday, November 24, 2017

Astrid Lindgren, Peppi Pitkätossu


Kirjailija: Astrid Lindgren
Teos: Peppi Pitkätossu 
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1946
Kuvittaja: Ingrid Vang Nyman
Kustantaja: WSOY (2017)
Alkuperäisteos: Pippi Långstrump
Suomennos (uusi versio) Kristiina Rikman
Sivuja: 149
Kovakantinen

Sen jälkeen kun Peppi pitkätossu muuttaa Tommin ja Annikan naapuriin heidän ei tarvitse enää koskaan aamuisin miettiä mahtaako tänään tapahtua jotain hauskaa vai onko edessä tylsä päivä. 

"Merkillisempää tyttöä eivät Tommi ja Annika olleet ikinä nähneet. Tältä Peppi näytti: Hänellä oli porkkananpunainen tukka, joka oli letitetty tiukasti kahdelle suorana sojottavalle palmikolle. Nenä oli kuin pikkuruinen peruna ja kirjavanaan kesakoita. Nenän alla oli leveä suu täynnä terveitä, valkoisia hampaita. Mekko oli vallan eriskummallinen. Peppi oli ommellut sen itse. Sen oli tarkoitus olla sinikukallinen, mutta kangas oli loppunut kesken, joten Peppi oli ommellut sinne tänne pieniä punaisia sydämiä..." 

Ja tietysti ne eriparisukat. Minun kaksi pientä tyttökaveriani, Mei ja Nia, ovat aina rakastaneet Peppiä. Yhteen aikaan he käyttivät eriparisia sukkia ja halusivat joka kerran meillä vieraillessaan katsoa Peppi-DVD:n. Paistoin heille joskus lettuja Pepin kunniaksi. Kävimme hyviä keskusteluja käytöstavoista kun olimme ensin nauraneet Pepin käytökselle kahvikutsuilla missä hän upotti naamansa kakkuun. 



Alkuperäiskuvitus. Muistan lapsuudesta mielihyvää tuntien.

Astrid Lindgren (1907 - 2002) oli tarmokas ihmisoikeuksien ja eläinten puolesta taisteleva luonnonsuojelija. Hänen tarmonsa näkyy Pepissäkin, maailman vahvimmassa pikkutytössä, heikkojen puolustajassa ja oman tiensä kulkijassa, jolla ei ole sovinnaisia käytöstapoja mutta jolla on sydän paikallaan. Kirja sai aikanaan melkoista arvostelua lastenkasvattajilta joilla oli nuttura kireällä. Kieltämättä Pepin nenäkäs suorapuheisuus ja valehtelunhalu hienokseltaan kauhistavat, mutta ne pitää osata asettaa oikeisiin raameihin. Hänhän ei ole käynyt koulua eikä hänellä ole vanhempia. 

Yhtenä päivänä Peppi kokeilee koulunkäyntiä. Opettaja sanoo: "No, Peppi, kertoisitko minulle paljonko on seitsemän ynnä viisi?" Peppi katsoi opettajaa hämmästyneenä ja epäuskoisena: "No, jos sinä et itse sitä tiedä, niin en kai minä sitä sinulle kerro!" 

Peppi-kirjoja on julkaistu 70 kielellä. Astrid Lindgren sanoi: "Haluan kirjoittaa ihmisille, jotka kykenevät ihmeisiin.Lapsilla on se kyky, kun he lukevat. Siksi lapset tarvitsevat kirjoja." 


Sirkuksessa Peppi hypähtää taitotemppuilija Miss Carmencitan taakse hevosen selkään ja liittyy nuorallatanssija Miss Elviran seuraan yläilmoihin. Yleisö alkaa kannustaa "punatukkaista tyttöä" mutta sirkusväki on raivoissaan. Arvannette (tai muistanette) mitä tapahtuu kun areenalle astuu Aadolf, maailman vahvin mies. Kuka haluaa haastaa hänet?

Pidän lukujen nimistä. Niistä saa idean siitä mitä tulee tapahtumaan, ja kun lukee toista kertaa, muistaa mihin kohtaan Pepin tarinassa ollaan menossa. 

Peppi on hippasilla poliisien kanssa

Pepillä käy varkaita

Peppi osallistuu kahvikutsuille



Onko teissä ketään joka ei olisi lukenut Peppi Pitkätossua?

Tai nähnyt TV-sarjaa?

Täältä voi lukea lisää ja tilata: Adlibris.

Monday, November 20, 2017

Lipaston maalaus ja muita vihreitä juttuja


Yleensä kutsumme kyläilemään noin 6 - 12 vierasta mutta isompien kutsujen sijaan päätettiin nyt kerran kutsua vain kaksi lounasvierasta, Mitra ja Noushin, seurustella ja syödä rauhassa. Mitra ehdotti että he tulevat jo aamupäivällä niin hän ehtii kunnon äidin tavoin kotiin lasten ja puolison luokse. Hyvä idea. Minäkin tykkäsin kun olen aamuihminen ja päiväihminen, en lainkaan ilta- enkä varsinkään yöihminen. Mikähän muuten tarkkaan ottaen on  "kyöpeli"? Sana yökyöpeli hypähti esiin aivojen onkaloista. Kyöpelinvuori - onko sillä tekemistä noitien kanssa? 

Pyöräytin taas kerran omenapiirakan, ja toisen pakastettavaksi. Suorakaiteen muotoista tosin on hiukan hankalampi pyöräyttää. Puoliso teki cannellonia, hänkin kaksi vuokaa. Suunnitelmallisuus säästää aikaa ja rahaa. 


Kävi niin kivasti että Fida mainosti 50% alea. Ehdotin siellä käyntiä, minkä teimmekin. Mitra löysi kassillisen edullisia joululahjoja ja Noushin vaatetta itselleen. Minä ostin kivan Halloween-esineen ja oranssin kynttilän. 


Meillä ei itse asiassa ollut yhtään Halloween-rekvisiittaa. On tullut heitettyä vanhat kurpitsajutut menemään. Tavaraan kyllästyy lopulta kun se nuhjaantuu, kolhiintuu, haalistuu. 


Tarjoilut maistuivat vieraille. Kehut eivät olleet pelkkää kohteliaisuutta. Sen tiesi varmaksi siitä että he ottivat lisääkin ja meiltä pyydettiin reseptit. 


Meillä on noita Ikean vihreitä kahvikuppeja neljä. Menivät siis tasan. Kaksi olen ostanut Malmin Fidasta ja toiset kaksi Itiksen Fidasta. Varmaan ostan lisää jos näen niitä vielä kirpparilla. Tämän opin iranilaisilta vierailtamme: Kirppari on persiaksi "toisen käden kauppa"; däst dovvomi. i-pääte viittaa liikkeeseen. (Vertaa englannin kielen "second hand" = käytetty.) 


Ilo esitellä viimeisintä luomustamme, vihreää lipastoa. Minä valitsin värisävyn ja ehdotin että jätetään nupit ja muutama muu puuosa maalaamatta. Puoliso haki maalin Bauhausista ja otti telan esiin; fantastinen tulos. Kilvan ihailemme sitä ja kehumme. Samalla sävyllä maalasimme vuosi sitten pienen seinävitriinimme.

Eilinen, sunnuntai oli meillä kotona työntäyteinen. Innostuimme sumplimaan kirjahyllyjä. Jo viime vuonna saimme vietyä hyllymetreittäin kirjoja pois lahjoituksina ja muutama kirjahylly tuttavaperheisiin. Nyt veimme osia kirjahyllyistä kellariin ja järjestelimme muita osia paremmin. Erityisen hyvä on päästä eroon pölyttyvistä avohyllyistä, köh köh. Nyt meillä on molemmilla kirjahyllyjä työhuoneissamme ja olohuoneessa on jonkin verran kahdella seinällä nurkassa. 

Nykysisustus ei taida suosia kirjahyllyjä olohuoneissa. Onko teillä paljon kirjahyllyjä? Missä huoneissa? Avonaisia vai kirjakaappimallisia? Lasiovellisia vai muita? Jos käytte paljon kirjastossa, missä säilytätte lainakirjoja? Kyselee tämä kirjatoukka 📗📚📙 Kivaa uutukaista viikkoa ! 

Thursday, November 16, 2017

Hurme - Pelliccioni, Peukalon käsikirja


Teos: Peukalon käsikirja, Tietoa lapsille vanhenemisesta
Tekijät: Vuokko Hurme, Sanna Pelliccioni
Kustantaja: Aula Co (2017)
Sivuja: 32
Korkeus: 27 cm
Yleisvaikutelma: Hauska ja hyödyllinen
Oma kappaleeni: Yllätyslahja kustantajalta ♥️

Onpa mukava kirja luettavaksi. Olemme kaikki jonkun ikäisiä ja tunnemme eri ikäisiä ihmisiä. Mikä on nuori? Mikä on vanha? Näitä on  kiinnostavaa tuumailla. Kirjan kannessa lukee että tässä on tietoa lapsille. Lukutaitoiset lapset voivat lukea itse tai aikuinen voi lukea teoksen jotta saa kiinnekohtia siihen miten puhua lapsen kanssa aiheesta. Kirjaa voi myös lukea lapselle, vaikka iltalukemiseksi. 

Piirretty peukalohahmo virittelee keskustelua lasten ja vanhempien välille. Sivuille on laitettu tekstin lomaan kiinnostavia pikkutietoja, kuten että jotkus eläinlajit, kuten alligaattorit ja hait, eivät ikäänny. 

Voi että olisi hyvä käsikirja eskarin tai peruskoulun tunneille. Aloittaisin opettajana ehkä näin: "Käsi ylös kenellä on yksi isoäiti tai kaksi?" "Entä isoisä?" 

"Pitkään eläneitä ihmisiä kutsutaan esimerkiksi vanhuksiksi, ikääntyneiksi, ikääntyviksi, iäkkäiksi, ikäihmisiksi, senioreiksi tai eläkeläisiksi... Loukkaavia termejä ovat vaikkapa ryppykasa, kääkkä..." Hei, hetkinen, eräs tuttuni rakastaa sitä että häntä kutsutaan kääkäksi. Heh heh, se alkoi kun lapsenlapsi opetteli puhumaan ja yritti sanoa grandad - tuttuni on australialainen Douglas, naimisissa suomalaisen Tuulan kanssa. Lapsi sanoi kääkkä ja siitä pitäen grandad oli kääkkä. Erityinen lempinimi, jolla on tarina. Ulkopuolinen saattaa hätkähtää kun kuulee. 


Pikkuisen lisäisin tuohon eläkeasiaan: Maksan itse tuloistani sekä veroja että eläkerahoja, kuten monet muutkin. Hieno systeemi ja vanhuudenturva, jota ei kannata pitää itsestäänselvyytenä.

Peukalon käsikirjan alussa esitellään sukupuu, sitten kerrotaan kehon vanhenemisesta, haastatellaan vanhusta (kivan havainnollista kertomaa), puhutaan työiän loppumisesta, kerrotaan leskeydestä ja kuolemasta. Viimeisellä sivulla kysytään mikä vanhenemisessa on mukavaa. Siitä on saatu ihana loppukevennys ja huipennus kirjaan. 


Lukijoille selitetään termejä; leski, vainaja, perintö, testamentti... Tämä oli mieleenpainuva juttu: Leskenlehti on kai saanut nimensä siitä että kukat tulevat ensin ja lakastuvat, sitten vasta lehdet. Niillä ei siis ole seuraa toisistaan. Perinnön kohdalla on piirroksin kuvattu esimerkkejä omaisuudesta, ja sivun alalaidassa on sympaattisesti esitetty vihreä peili jonka isomummeli jätti Liinalle ja josta kuvaansa katsoessaan Liina voi muistella mummoaan. 

Oma isoäitini kuoli 99-vuotiaana. Hän ehti olla kauan elämässäni. Minulla on hänestä muistoesineenä muun muassa kameesormus, ihanan vanhanaikainen. Onko teillä rakkaita isovanhemmilta perittyjä muistoesineitä?

Tällaisia kirjoja ja keskusteluja kaivataan. Onnekkaita ovat ne lapset ja ne isovanhemmat jotka saavat viettää aikaa yhdessä. Kiitos isoäidilleni Evalle monista antoisista hetkistä. Niitä kelpaa muistella.  

Kirjan paras anti mielestäni: Puhuttiin vanhenemisen hyvistä puolista. Mitkä teidän mielestänne ovat hyviä asioita ikääntymisessä? 

Kirjasta lisää tietoja täältä: ADLIBRIS.  



Monday, November 13, 2017

Sinikka Nopola - Tiina Nopola, Jouluvintiö


Teos: Jouluvintiö (Kuuluu sarjaan Heinähattu ja Vilttitossu)
Tekijät: Sinikka Nopola, Tiina Nopola
Kuvittaja: Salla Savolainen
Kustantaja: Tammi (2017)
Laji: Humoristinen lastenromaani
Sivuja: 77
Yleisvaikutelma: Aitoa Nopolaa

Taattua laatua Nopola-huumorin ystäville, Salla Savolaisen  kaakkuvan keikkuvan kenoperspektiivisen kuvituksen kera. Siskokset Heinähattu ja Vilttitossu kansikuvassa, toinen rauhallisen kiltti, toinen aikamoinen vintiö. Olen aikaisemmin esitellyt heitä ainakin tässä postissani: Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina.

Täältä lisätietoja: ADLIBRIS.



Idyllisen kaunis näkymä aukeaa heti kun kirjan avaa. Idylli on kuitenkin kaukana Vilttitossu-Villikon arjesta. Tästä lähdetään: Vilttitossu tyttönen pistää kaiken tarmonsa joululahjoihin, toisin sanoen siihen miten saisi mahdollisimman paljon lahjoja, ja sitä tarmoa sitten riittääkin. Ensin hän naamioituu köyhäksi ja ripustaa kaulaansa pahvikyltin: KÖYHÄ LASPI. ANNA HETI LELUJA. Juoni tuo hänelle pari käytettyä lelua ja vanhat villasukat. Pöh sentään.



Seuraavana päivänä hän huomaa että laulajille annetaan rahaa. "Arkihuolesi kaikki heitä" Mitä, laulavatko ne "Karkkihuolesi kaikki heitä?"  


Vilttitossu ryhtyy sitten laulamaan omaa karkkiversiotaan mutta kuinkas käy? Vanha mummo tulee paikalle ja yhtyy lauluun, komeasti, ja ohikulkijat palkitsevat hänet kolikoin. Pieleen meni sekin hanke.   

Pian Vilttitossu kuulee siskonsa Heinähatun ahkeruutta kehuttavan: -

"Heinähattu, sinä saat varmasti paljon lahjoja kun olet niin kiltti ja ahkera." 

-"En minä tarvitse paljoa, Heinähattu vastasi vienolla äänellä."

- "Heinähatulla on hieno luonne. Hän ei vaadi itselleen mitään, äiti kiitteli." 

- "Sellaisille käy elämässä hyvin, sanoi Halise. Sellaisia lapsia muistaa joulupukkikin." 

Vilttitossu kuunteli hämmästyneenä. Olenhan minäkin aika kiltti. Mutta pitäisikö olla vielä kiltimpi? Mitä kaikkea kiltti lapsi oikein tekee? 

Ja tästä alkavat ihmeitten ajat. Vilttitossu auttaa ja palvelee muita väsymättä, siivoaa, esiintyy kaikin puolin vaatimattomana ja pyyteettömänä. Jokohan tämä taktikointi tuottaa tuloksia isojen lahjapinojen muodossa? Lukija ehkä pohtii löytääkö tyttö lopulta joulun oikean hengen, antamisen ilon ja sen sellaisen. (Mitäs luulette?)


Tapaamme taas Alibullenin neidit ja kaksi konstaapelia; Rillirousku ja Isonapa. (Hah hah, mitkä nimet.) Kahvihetken jälkeen Vilttitossu pyyhkii Isonavan suupielet. Palvelunhalu alkaa saada sellaiset mittasuhteet että ei tiedä nauraisiko vai kauhistelisiko.

Tontut kurkkivat ikkunoista kuka on kiltti ja kuka tuhma. Kiltit saavat lahjoja. Hui kamalaa mitä paineita Vilttitossun harteille kasaantuu. Tätäkös se joulustressi on? 


Tarinan edetessä  alkaa ilmaan piirtyä läpileikkaus suomalaisesta joulusta. On se kaikkineen aika metka ilmiö. Olen kerännyt joululukemistoa pieneksi käsikirjastoksi itselleni. Osa keräämistäni kirjoista ja lehdistä ilahduttaa kauneudellaan ja rauhallisuudellaan, osa tunnelmallisuudellaan. Jouluvintiö naurattaa hervottomasti, mutta pistää kyllä myös ajattelemaan millaisia jouluja on olemassa, millaisia odotuksia, pelkoja ja toiveita lapsilla on, ja millaiset lapsuuden joulumuistot meissä kaikissa jäävät lopulta elämään. Aina tilaisuuden tullen sanon lapsitutuille että ei kukaan oleta että lapset pystyisivät olemaan kilttejä koko ajan. 

Kiltteyttä punnitaan joulupöydässäkin. Kiltit syövät mukisematta sillin, perunalaatikon ja lipeäkalan ja sitten heidät palkitaan jälkiruuilla;  luumukiisselillä, kermavaahdolla, taatelikakulla ja pipareilla. 

Jouluvintiö-kirjan kansien väliin mahtuu vauhtia ja tapahtumien käänteitä, huumoria, hämmästelyä, hevostelua... joulutappelukin, missä lahjapaperit repeilevät ja muoviastiat lentelevät; Vilttitossu karjuu ja Heinähattu kiljuu. Ylikilttinä esiintyneen pitäisi omien laskujensa mukaan saada enemmän lahjoja kuin siskonsa. Kun he saavatkin saman määrän, raivo repeää. 

Poliisisetä auttaa. Konstaapeli Isonavan kanssa jutustelu palauttaa Vilttitossun suhteellisuudentajun. Tähtien tuikkeessa on hyvä pohtia  asioita uudelta kantilta. Lukijassakin herää mietteitä.

*****

Taidan lukea kirjan uudelleen jouluna. 

Oletteko keränneet itsellenne joululukemistoa?  

Jouluista lukemista tai muuten vaan lukemista jouluksi?