Tuesday, May 22, 2018

Kukka / Kuvahaaste


Kaksi omenapuutamme kukkivat kauniisti. Viime vuonna emme saaneet satoa, mutta nyt näyttää tulevan hyvä omenavuosi. Kolmen omenalajin puun joka oksaan on ilmestynyt kukkia. Harjoittelen ottamaan panoramakuvia puhelimella, blogikaveri Liplatus neuvoi. Kiitos.

Osallistun pitkulaisella kuvallani Makrotex-haasteeseen. Aihe on tällä viikolla Kukka. Muita osallistujia näemme täällä: linkki

Pienoinen kiire englannin ja suomen kurssien kanssa. En ehdi vastata kommentteihin, mutta ehdottomasti yritän tulla vastavierailulle. Auvoista aurinkoista tiistaita ja kiitos jo etukäteen kun kommentoitte omenankukkiani. Eikö olekin ihana toukokuu? Juhlava, kukkiva ja kupliva.

Tuesday, May 15, 2018

Denise Rudberg, Neljä kertaa kosto


Kirjailija: Denise Rudberg
Teos: Neljä kertaa kosto 
Alkuperäisteos: Mellan fyra ögon
Suomentaja: Anu Koivunen
Julkaisija: Into Kustannus (2018)
Sivuja: 305

Teos on neljäs osa sarjaa jonka päähenkilö on syyttäjänsihteeri Marianne Jidhoff, keski-ikäinen leskeksi jäänyt suklaakonvehtien ja hyvän viinin ystävä. 

Heti kärkeen ilahduin siitä että henkilögalleria esiteltiin meille, vaikka siinä olikin vain Marianne Jidhoff - kirjojen vakiokaarti eikä se tutustuttanut meitä tämän tarinan henkilöihin. En ollut lukenut sarjan aikaisempia osia. Kaikki olivat siis uusia tuttavuuksia. Murhaaja on esitetty mainion piilotetusti, vähän kerrallaan verhon takaa esiin astuvana. 

Ruotsin arvostetuimmassa yksityiskoulussa tapahtuu murha. Sitten setvitään salasuhdetta rehtori Jane Edenin ja koulun puheenjohtajan, murhatun Mikael Celsiuksen välillä. Tämä vaikuttaa erilaiselta kuin normidekkarit, koska siinä on vähemmän tavanomaista poliisityötä ja enemmän ihmisten taustoja, arkea ja elämänkulkua. Ihmissuhteita. Niin usein kuvataan mitä ihmiset pukevat päälleen ja mitä he syövät että aloin melko äkkiä nähdä tapahtumat elokuvana päässäni. Vähänkös hymyilytti kun jälkikäteen luin jostain että Denise Rudberg on opiskellut elokuva-alaa.

Torsten = keskusrikospoliisin tutkija. "Torsten muisti oman kouluaikansa. Lintsaamisen ja riidat opettajien kanssa.  Näpäytykset sormille. Se miten oma ajattelu oli kiellettyä. Torsten tiesi että monet poliiseista eivät olleet oikein sopeutuneet koulumaailmaan. Ehkä poliisit luonnostaan kyseenalaistivat asioita, vaikka se ei oikein sopinutkaan heidän tapaansa hyväksyä auktoriteetit. Torsten oli monta kertaa miettinyt että jos hän ei olisi ryhtynyt poliisiksi, hänestä olisi ehkä tullut rikollinen." (s.152)

Muita käänteitä pääsette lukemaan Into Kustannuksen sivuilta: Linkki

Vasta lähellä loppua selvisi mitä kirjan nimi Neljä kertaa kosto tarkoitti. Muutenkin kirjailija onnistui pitämään lukijan aika lailla aavistamattomana siitä mitä pinnan alla piili. Mestarillisesti rakenneltu kerronta. Jälkipuintina kävin mielessäni läpi erinäisiä merkkejä joista hyvin tarkka havainnoitsija ja dekkareitten suurkuluttaja olisi voinut aavistaa murhaajan. Jälkipeli toi tyydytystä. Meitä petettiin ja harhautettiin hienosti. Juuri täsmälleen sitä mitä hyvältä rikosromaanilta toivoo. 

Lukisinko lisää Marianne Jidhoff-sarjan kirjoja? No totta ihmeessä ! 

Tuesday, May 08, 2018

Ihana toukokuu


Eilen joen varrella.


Hempeää vihreyttä.


Kevät tuli, kuten se on aina tullut.


Tänään omassa pihassa.


Esikot, valkovuokot, aurinko.




Valkovuokoista tulee aina äitienpäivä mieleen.
Pistin juuri kortin postiin.

Osallistun Pienen Linnun blogin MakroTex-haasteeseen.
Kuvien aihe on TOUKOKUU.
Muita osallistujia täältä: Linkki.

Työkiireistä johtuen en saa vastatuksi kommentteihin, 
mutta tulen teidän blogeihinne vierailemaan kun ennätän.

Monday, May 07, 2018

Anniina Mikama, Taikuri ja taskuvaras


Teos: Taikuri ja taskuvaras
Kirjailija: Anniina Mikama
Kustantaja: WSOY (2018)
Kansi: Sami Saramäki
Genre: Nuorten romaani
Sivuja: 413 

Lue lisää WSOY:n sivuilta: Linkki. Sieltä pääsee lukemaan juonikuvauksen sekä runsaat parikymmentä sivua romaanin alusta ja näkee kansikuvan hienoudet suurennettuina sekä kirjan takakannen tekstin. 

Kirjailijan esikoisteos aloittaa trilogian, jonka toinen osa Taikurin oppipoika ilmestyy 2019. Juuri suljin Taikurin ja taskuvarkaan tyytyväisyydestä huokaisten, lopussa vielä sokerina pohjalla kirjailijan kirjailemat jälkisanat ja kiitokset. Lukija saa idean siitä missä määrin tarinan tapahtumapaikan, vuoden 1890 Helsingin, kuvaus perustuu todenperäiselle historialle ja missä määrin tekijä on ottanut vapauksia ja antanut mielikuvituksen lentää. 

Alussa tutustumme nuoreen isänsä ja äitinsä menettäneensä tyttöön, Minaan, joka asuu hökkelissä ja joutuu varastelemaan. Nautin suuresti siitä miten pääsemme kulkemaan hänen mukanaan vanhassa Helsingissä. Yliopiston kortteli ja Senaatintori, lihakauppa, hattukauppa, halkokellarit. Mina erottaa väkijoukosta ryhdikkään vaaleatukkaisen herraskaisen näköisen nuoren miehen ja lähtee seuraamaan tätä. Mies on Tom, keksijä ja taikuri, Ihmeiden teatterin omistaja. Eipä aikaakaan niin Minasta tulee hänen apurinsa ja hän pääsee asumaan Tomin loisteliaaseen salaisuuksia kätkevään taloonsa. Siellä asuu pyörätuolissa äksyilevä professori, taloudenhoitaja Matilda ja tämän 14-vuotias poika Joel, sekä "tinasotamies". Luvassa on silmänlumetta, yllätyskäänteitä, juonittelua, vakoilua, naamiointia. Minan street smarts ja neuvokkuus tulevat yhtenään tarpeeseen.

Tarina tempasi minut mukaansa ensimmäiseltä sivulta ja vei vanhaan aikaan, missä saatoin vierailla tulevaisuudesta saapuneena. Elin mukana sähkön ja mekaniikan ihmettelyssä. Kuvittelin miltä mullistavat keksinnöt kuten sähkövalot ovat tuntuneet uutuuksina. Mikä ihme onkaan ollut kaupungin ensimmäinen tavaratalo pikku puotien vieressä. Entä liukuportaat sitten? Kirjailija on pitänyt hauskaa kuvatessaan millaisen vastaanoton ne ovat saaneet yleisöltä. 

Itsekseen liikkuvat portaat olivat jo nähtävyys sinänsä, mutta vielä hauskempaa oli katsoa niillä matkustavia ihmisiä. Rouvat pitelivät hameenhelmojaan ja tarrautuivat tiukasti kavaljeeriensa käsivarteen, ja aikuiset miehetkin puristivat kaidepuuta vakavin ilmein. Oman vuoronsa tullessa toiset astuivat epäröimättä liikkuvalle porrasaskelmalle, toiset taas jäivät pitkäksi aikaa empimään ennen kuin uskalsivat hypähtää kyytiin. Oli niitäkin, jotka tulivat viime hetkellä toisiin aatoksiin ja perääntyivät. Muutamat nuoret miehet seisoivat vaaraa uhmaten kädet puuhkassa eivätkä pitäneet kiinni lainkaan. (Pitää kai olla "puuskassa") (sivu 285).

Teos pursuaa mieltä ja mielikuvitusta kutkuttavia asioita. Taikurin talosta pääsee Lumottuun metsään, saamme kokea teatterin tenhovoiman, kuljemme Punavuoren rikollisten kujilla ja piilopaikoissa, koemme jännitystä kun päähenkilöt ovat vaarassa ja loppua kohti alkaa jo tukka nousta pystyyn. Tunnetta ja romantiikkaakaan teoksesta ei puutu. Oma lukunsa on robotiikan pohdinta. Tarinan henkilöistä Sotamies ei ole ihminen. Kovasti tuli Star Trekin Dr Spock minulle mieleen siinä yhteydessä. Jään muistelemaan H.C Andersenin satua Vakaasta Tinasotamiehestä. 

Kaikkein upein yllätyskäänne on se kun Tomin arvoitus selviää. Voi että on hyvin junailtu tarina ja niin vetävästi ja miellyttävästi kerrottu. Tämä on paras romaani minkä olen lukenut aikoihin. Täydet pisteet. Kestää toisenkin lukemisen, ja sitten siinä vaiheessa onkin erilaista astua tapahtumien pyörteisiin kun jo tietää salaisuudet. 

Sunday, May 06, 2018

Kattojen yllä


Päätähuimaavat näköalat 8. kerroksen parvekkeelta. Täytyy sanoa että hämmästyin omaa kuntoani kun kiipesin sinne rappusia pitkin enkä pahemmin edes hengästynyt. Muu porukka meni kahdella ahtaalla hissillä jonne sai sulloutua kerralla vain kolme ihmistä. Meitä oli kuusi, mutta en halunnut tuntea itseäni sardiiniksi, joten valitsin raput.  



Olimme pienen neljän hengen porukan voimin katsastamassa opetustiloja Bulevardilla yhtä englannin kesäkurssia varten. Henkilökunta esitteli. Astahdin hetkeksi parvekkeelle Helsingin kattoja ihailemaan. En tohtinut mennä kovin lähelle kaidetta. Koen siis ilmeisesti sekä suljetun että korkean paikan kammoa, hah hah. Opetustiloja on tarjolla 4. ja toisessa kerroksessa heinäkuussa, jolloin kurssitus tapahtuu, joten eiköhän tämä tästä. 

Hauska pyöreä ikkuna.



Ihan kuin olisi turistina liikkunut Hesassa opettajaporukan kanssa. Meitä oli kaksi suomalaista, yksi englantilainen ja yksi arabi eli puhuimme englantia. Tapasimme Cafe Ekbergissä kahvin merkeissä ennen kuin menimme katsomaan opetustiloja. Ilmassa oli kevättä, toukokuisia vaatteita näyteikkunoissa ja kadulla pingviinin muotoinen muistutus kesäjäätelöstä, mutta me vaan suunnittelimme opetusta ja ajattelimme kouluajatuksia.




Vappulomalla tutustuimme ystäväperheen kissaan.
Sama suosikkipaikka näemmä kuin oli aikanaan 
vanhempieni kissalla; pesukoneen rumpu.



Kaunis otus. Kuin ylhäisöä.



Minulta meni melkein kahvi kitusille kun
kuulin että kisusta oli pulitettu 500 euroa.


Alkuviikosta ehdin yhden kakkusen vääntää
ennen kuin hulinat alkoivat. 
Vappubailausta ja töitä.


Mielenkiintoinen kokeilu. Käytin yhtä vanhaa pullakakun reseptiäni jota muuntelin. Pistin siihen kaapin perukoille jäänyttä pikakahvia ja keksin muutaman muunkin twistin. Kauhean kiva tuli, kuivakakun ja pullan välimuoto, enemmän kakku kuin pulla koostumukseltaan. Aion ensi kerralla kokeilla kallistua enemmän pullaan. Katsotaan miten käy. 


Pihassa on jos jonkinmoista puuhaa odottamassa. Jäin pois sunnuntaisesta vapaaehtoistyöstä kun toukokuu alkoi vaikuttaa hektiseltä. Kovasti helpottaa kun olen nyt sunnuntait kotona, vaikka toisaalta on sääli jäädä pois Nursery Rhymes laulu- ja leikkiryhmästä. Sitä olisi ollut vielä kaksi kertaa ennen kesätaukoa, mutta kuten kuvasta näkyy, narsisseihin sekoavat mansikantaimet kaipaavat kurinpitoa ja pihan muissakin osissa pitää tonkia ja pöyhiä ja kaivaa. Vielä ei ole sadevesitynnyrikään paikallaan. Tilukset pitää katsastaa ja hakea kehäkukan ja ruiskaunokin siemenet esiin etteivät jää kylvämättä. Onneksi yhdellä blogikaverilla oli kehäkukan siemeniä postauksessaan niin muistin. Mitä me tekisimme ilman toisiamme, rakkaat bloggarit? Aurinkoa päiväänne!

Wednesday, May 02, 2018

Anssi Keränen, Lossi-Lassi etelänavalla


Kirjailija ja kuvittaja: Anssi Keränen
Teos: Lossi-Lassi etelänavalla
Sarjan kolmas osa
Kustantaja: Tammi (2018)
Kovakantinen, 40 sivua
Yleisvaikutelma: Erilainen, ihastuttava 

Tämän kirjailijan ja kuvittajan kynän jälkeen ihastuin jo vuonna 2015 sarjan ensimmäisessä osassa Lossi-Lassi ja merten salaisuudet. Bloggaukseni: linkki


Nepa ja Ekku ajavat raitiovaunulla värikkäässä San Franciscoa muistuttavassa kaupungissa. Tarina on kuvitettu omintakeisen taitavasti ja viehättävästi. Herkkyyttä ja huumoria, perspektiiviä. Vaikka mitä ihmeteltävää. 

Lue tarkempi juonikuvaus täältä: Adlibris

Nepa ja Ekku ovat kärsimättömiä lähtemään laivalla etelän lämpöön, mutta matkan alettua heille selviääkin että laiva on matkalla etelänavalle. He ajattelevat köyttää kapteeni Lossi-Lassin ja kääntää kurssin. Heh heh, hampaitten kalina paljastaa heidät. Eivät saakaan kapteenia yllätetyksi.



Muita tarinan henkilöitä ovat Tohtori Pallonen, joka on pallovyötiäinen, nukkumista harrastava Late Laiskiainen ja keisaripingviinin poikanen. Tohtorin pakkasessa säilytettävä kasvi- ja siemenkokoelma Grönlannissa uhkaa pilaantua ilmaston lämpenemisen seurauksena ja niinpä se aiotaan siirtää ikuisen lumen ja jään Etelämantereelle. Sinne laiva on matkalla. Laivan nimi on Lindy Hop. Miksi on nimetty tanssin mukaan? Se ei minulle selvinnyt, mutta pidän tanssimisesta, joten kiva kiva. 

Late Laiskiainen hauskutti minua eniten. Kun porukka menee Antarktiksella soittamaan hänen ovikelloaan häneltä kestää puoli tuntia "kiiruhtaa" avaamaan ovea. Sen jälkeen sitten täytyykin mennä ottamaan toiset päiväunet. Tohtori, Kapteeni, Nepa ja Ekku siirtävät siemenlaatikot Laten talon harvinaisten kasvien siementen valtavaan varastoon. 

Maapallon ja sen ilmaston ja luonnon ihmettelyä, ympäristön suojelua, työmoraalia ja mukavuudenhalua... Ajatuksia risteilee lukijan päässä kautta koko tarinan ja mukavia tuntemuksia väreilee kropassa kun hän pääsee seikkailun makuun jo alkulehdiltä lähtien. Välillä pistää hymyilyttämään kun päivälliseksi on rusinakiisseliä ja kermavaahtoa, välillä on naurettava hauskoille tyypeille. Parasta antia minulle on meidän ihmeellinen maapallomme kaikkineen sekä mielikuvituksen lento.


Pikku pingviini on tavattoman suloinen, siihen ei voi olla tykästymättä. Koemme kauhistavia hetkiä kun Nepa ja pingviini joutuvat sakeaan lumipyryyn. Hiutaleet on piirretty yksinkertaisin mutta tehokkain keinoin syvyysvaikutelmaisiksi ja muilla sivuilla on eri tavalla piirrettyä ja maalattua lumisadetta. On niihin mahtanut kulua aikaa. Pilvet, vuoret... sanat eivät riitä kuvailemaan ihastustani. Nautin väljyyden vaikutelmasta joka aukeamalla ja kuvittajan lahjakkuudesta. 


Tämän etelänapaseikkailun lisäksi minulla on myös  sarjan ensimmäinen osa, Lossi-Lassi ja merten salaisuudet. Nämä ovat aivan fantastisia kirjoja. Täytynee vielä hankkia sarjan toinen osa, Lossi-Lassin suuri sukellus (2016): linkki. Jos pystyn näistä jonain päivänä luopumaan, annan ne sukulaispojalle, Sakulle, 5 v. Ehkä sitten kun hän täyttää 10.



Tuesday, May 01, 2018

Keltainen / Kuvahaaste



Keltakantisia kirjoja oman kodin hyllyistä. Muutama aikaisempi blogientry keltaisin kuvauskohtein jäljitettävissä täältä: klik. Meillä on kotona paljon keltaista. Se on lempivärini. Niissä aiemmissa postauksissa esiintyy vanha keltainen nalleni, teepannumme ja muuta astiatavaraa, vehoja, keltaista tauluissamme...




Keltainen, yellow, gul, gelb, giallo, amarillo, jaune, zard (persia). Arabiaksi zafaran; siitä juontavat juurensa sahrami ja Sahara.



Keltainen on luovuuden ja energian väri. Osalllistun näillä kuvilla Pienen Linnun blogin lähikuvahaasteeseen. Muita keltaisia juttuja kuvanneita osallistujia näkee täältä: linkki

Aurinkoista tiistaita toivomme ja toivotamme.
Aurinkoa ja keltaisina kiiltäviä kultarahoja kaikille.