Wednesday, April 23, 2014

Easter Holidays



Oli virkistävä pääsiäisloma. Aurinkoa, lämmintä, pihatöitä, hyvää ruokaa ja kivoja jälkiruokia. Lauantai sukuloitiin Tampereella; Tavattiin äiti, isä, veli, mieheni sisko ja hänen poikansa.



Virpomissuklaita tarjosin jo pari kertaa ennen pääsiäistä läksykerholaisilleni, Punaisen ristin kustantamia.  Makuja oli  kolme erilaista. Näyttivät valitsevan värin mukaan. Tytöt ottivat pinkkejä, pojat muita.




I made a peach pie. Persikkapiiraasta tuli herkullinen.

Tuesday, April 15, 2014

Ulla Kauhanen - Sana Mustonen, Kissan kosketus


Onko arvoituksellisempaa otusta kuin kissa? Koiraa voi käskeä, kissaa ei.Sitä voi korkeintaan maanitella. Kissoilla ei ole isäntiä ja emäntiä samassa mielessä kuin koirilla. Kissoilla on oma tahto ja ne pitävät omistajiaan palvelijoinaan. 

Mitenkähän pitkälle nuo väitteet pitävät paikkansa? Itselläni ei ole koskaan ollut kissaa, mutta useilla kavereilla ja nettitutuilla on. Blogit ja Facebook pursuilevat kissojen kuvia, joita on ilo katsoa. Kissa on kaunis eläin. (Kirjan kansi: Iiris Kallunki.) 

Aurinko kustannuksen Kissan kosketus lienee tervetullut lahja kenelle tahansa kissojen ystävälle. Leijona ja ilveskin ovat kissoja. Kirja ei rajoitu katselemaan vain kotikissoja. Kuvat ovat taidokkaita maalauksia. Kissojen ilmeistä ja eleistä sekä runonpätkistä voimme nauttia monen sivun verran. (Kuvat saa klikattua isommiksi.)


Hauskoissa yksinkertaisissa runoissa piilee filosofiaa. Osa Sisältää vakavampaa sanomaa. Joku runo on hassu kuin kissantassu. 

Runot ja lausahdukset pistävät ajattelemaan elämää, vaikka eivät monta sanaa kerralla tarjoakaan. Omille ajatuksille jää isosti tilaa. Ihan kirjaimellisestikin. Sivujen valkoisiin osiin saa kiinnitetyksi post-it  - lappuja ja niihin kirjatuksi omia ajatelmia. En voisi kuvitella kirjoittavani suoraan kirjan sivulle. Kirja ei ole sama kuin vihko.



MITÄ MAINIOIN LAHJA KISSAIHMISILLE. 


Friday, April 11, 2014

Kaisa Järnefelt, Taikapäivä


Kaisa Järnefelt, Taikapäivä
Kuvitus Riikka Jäntti
Kustantaja Tammi
Ilmestyy toukokuussa 2014

Esittelyteksti kuvaa kirjaa lumoavaksi ja lupaa sadun taikaa ja mielikuvituksen lentoa. Totta joka sana, mutta oma tutustumiseni kirjaan, ihastumiseni ensisilmäyksellä ei ollut lumoa, vaan koostui pidättelemättömistä naurunpyrskähdyksistä ja riemun kiljahduksista. Joskus ihminen on sellaisella tuulella että nauru on herkässä. En ihan äkkiä unohda sitä kun aloin hihittää  huomatessani että kannen hääpari on hiiri ja sammakko. Siinä tuntui sillä hetkellä olevan jotain niin perinjuurin koomista että sain vaivoin piipitetyksi miehelleni hihityksen lomasta että katso kun hiiri ja sammakko menevät naimisiin. Tuon muisteleminenkin alkaa kutkuttaa nauruhermoja. 


Kuvassa mukana vertailun vuoksi hääpari oman hääkakkuni päältä sekä Tiimarista ostettu possuhääpari.


Hihitys muuttui hahatukseksi kirjaa plärätessä. Sammakko saunassa, hah hah, tämä on liian huvittavaa. "Sammakko Hikinen, nyt lähtee lika pikinen" - mikä runo, hah hah haa. (Sivu 29.)



Korvapuusti on jo muutenkin maailman sympaattisin ja hassukaisin pulla, jonka ajatteleminen tuo hymyn huulille, mutta ei herttinen sentään, kun tässä kohdassa kirjaa pullataikina ja pullavuoret pursuilevat... pian ulvoin naurusta, ja pitkon näkeminen sai minut melkein repeämään.

Lue myös Sinisen linnan kirjasto - blogin kirja-arvio.

Varmasti, aivan varmasti lumoudun kirjan tenhovoimasta, lumpeista ja ihanasta raparperinvärisestä hevosesta, mutta antakaa minun ensin nauraa sydämeni pohjasta sammakolle joka saunan jälkeen kuivaa itsensä vaahteranlehteen. Ehkä täytyy hiukan rauhoittua ennen kuin luen kirjaa ääneen lapsikavereille. 

A I V A N  I H A N A  L A S T E N K I R J A

Thursday, April 03, 2014

Peruspomo, Timo Soinin kirja julkaistiin


Sain kutsun WSOY:n lehdistötilaisuuteen enkä epäröinyt hetkeäkään vastata kiitos kyllä. Iloisen odotuksen vallassa kiiruhdin Korkeavuorenkadulle kengät katukiveyksellä kopisten. Kirjaa en saanut ennakkoon, mutta luin mainoksen täältä. Kieltenopettajana ja kansainvälisyydestä nauttivana ihmisenä perussuomalaisissa itseäni on eniten kiinnostanut keskustelu monikulttuurisuudesta ja suomalaisuudesta. Johtajuus kiinnostaa niinikään, sekä Timo Soini ihmisenä. 



Ystävällinen henkilökunta toivotti väen tervetulleeksi hymyillen. Tervehdin naulakkojen vieressä seisoskelevia toimittajia. Vain yksi heistä vastasi tervehdykseen. Otin kamerani esiin ja vitsailin ohi kulkiessani että  onpas pieni heidän zoomeihinsa verrattuna. Ei hymyä, ei sanaa, ei reaktiota. Tough crowd. Taisinkin olla ainoa innostunut paikalla. Olisikohan minunkin pitänyt yrittää sovitella suupieliä vaakasuoraan? Ei tarvinnut. Onneksi talon oma väki, Ina Westman ja Tuuli Leppänen, sekä entuudestaan tuttu kiva lehtimies, plus tietenkin Timo Soini itse häivyttivät vaisun tunnelman jota vielä auditoriossakin kummastelin. Minulle lahjoitettiin kirjan mediakappale. Kaunis kiitos. 



Lehdistön edustajat saivat esittää kysymyksiä. Niitä sateli verkkaan joten pistin itsekin yhden kysymyksen ilmoille. "Olen kieltenopettaja Rita Ahonen Rita-blogista. Miten tärkeänä pidät politiikassa kielitaitoa?" Vastaus oli hyvä yksinkertaisuudessaan. "Kielitaito on erittäin tärkeä. Kaikkein tärkeintä on oman äidinkielen hallinta." Hän lisäsi käyttäneensä Brysselissä hissi-ranskaa. Oletan hänen viitanneen siihen miten Berlitz aikanaan kehitti kielenopetuksen ummikoille nollatasolta kun kekkasi kerran hississä että nappien numeroiden avulla pääsee alkuun. Voi hitsi ! Olen hiljattain ollut mukana suomen opetuksessa nollatasolaisille ja tuota ajattelematta, vaistonvaraisesti, aloitin ekan tuntini laskemalla sormien avulla 1 -10. Kurdi - arabi - turkki  - porukka oli täysillä mukana. Meillä synkkasi heti. Kommunikaatio ja iloisen odotuksen tunnelma syntyi sekunnissa. Eilen pidin samalle mamu-joukolle suomen kielikerhon kolmatta kertaa. Tunnin jälkeen sain aplodit ja kaikki 8 oppilasta tungeksivat ympärilläni kun jokainen halusi päästä kuvaan kanssani. Kännykkäkamerat räpsähtelivät kuin Hollywoodissa. Taidan kohta olla yhtä tunnettu Irakissa kuin Timo Soini on Euroopassa. 

Meille tarjottiin kahvia ja pullaa. Pitkosta leikattua, perinteisen suomalaista. Ennen puhuttiin kahvipöydän "seitsemästä sortista ja pakkopullasta". Tämä ei ollut pakkopullaa, koska a) muut sortit puuttuivat ja b) tykkäsin siitä. Luin koulussa pakkoruotsia. En pitänyt siitä koska mielsin sen ruotsiksi jota äännettiin väärin. Koulun jälkeen olin vapaa puhumaan Sverige svenskaa ja hurmaannuin niin että ei puhettakaan pakosta. Håh håh.




Timo Soini, olet kiva tyyppi. Piristävä, ajatteleva, inhimillinen. Aloin lukea kirjaasi bussissa matkalla takaisin työhuoneeseeni ja jatkoin sivulle 50 ennen kuin tulin kirjaamaan tunnelmia blogiin. Menen jatkamaan lukemista. 

Wednesday, March 26, 2014

Tapani Bagge, Pikku auto ja jättikaivuri


Letut ja mansikat kannessa saivat minut aluksi luulemaan että nytpä saadaan lukea tavallinen kertomus, mutta ei. 


Silmäilin hajamielisesti alkua ja arvelin että Mertsi on pikkutyttö, oikea nimi Merja. 

Älkääs nyt, kirjan henkilöthän ovatkin AUTOJA ! 

Kuplamainen olemus, Mertsi ei siis ainakaan ole Mertseedes Bentsi.  




Auto nukkuu sängyssä ja herättyään pesee hampaat. Mutta miten hammasharja pysyy ilmassa?  Tällaisia  raamatuntutkijatkin pohtivat; Millä käärme ojensi Eevalle kielletyn hedelmän kun sillä ei ollut käsiä?

Kuvitus on hauskaa. Sen avulla lukija voi antaa mielikuvituksensa luoda tarinaan lisäulottuvuuksia. Kissan ilo tarttuu. Veitikkamainen tunnelma. 



Tapaamme riimittelevän lällättävän kiusaajan ja Mertsin ystävän Iisan. Koemme jännitystä, ja ihastelemme neuvokasta ratkaisua pulmaan. Paha saa palkkansa kuten kuuluukin. 


Kirjan kuvausta ja tietoja voit lukea tästä linkistä.

Kirja on Tammen kustantama.




Sunday, March 16, 2014

Juliet David, Jo Parry: Mooses, Tarra- ja julistekirja


Mooses - Tarra- ja julistekirja
Teksti:Juliet David, kuvitus: Jo Parry
Alkuperäteos: Moses, Poster and Sticker Book
Suomennos: Tanja Kanerva
Aurinko Kustannus 2013

Sunnuntaipäivän kunniaksi uskontoa. Vaikka voi tuota valikoivasti historianakin lueskella. Politiikka nousee monilla ajatuksiin. Minulla aatokset askartelevat ehkä eniten kasvatuksessa, joka on omaa alaani. 

Koulujemme uskonnonopetus enää ole tunnustuksellista. Sitä lajia opetusta tarjoavat pyhäkoulut ja mitä muuta antia seurakunnilla mahtaa olla. Aikamme Suomessa uskonnonvapautta ja valikoimaa riittää. Perheet saavat opettaa lapsilleen mitä haluavat. Perheiden sisällä tosin saattaa ääritapauksissa jopa vallita uskontopakko. Toisessa äärimmäisyydessä... niin, mitä ? En osaa kunnolla kuvitella, koska itselläni ei ole ollut sen kummempaa uskonnolllista kasvatusta kuin aikanaan koulun uskontotunnit. Aikuisena olen vieraillut persialaisten bahaiuskovien ystävieni juhlatilaisuuksissa. Kertaakaan minua ei ole yritetty siellä käännyttää. Jehovantodistajatkaan eivät nykyään ole niin päällekäyviä kuin ennen. 

Jos porukkaa halutaan houkutella uskonnon pariin niin tämä kirja on mainio mainos alkaa käydä pyhäkoulussa ja hankkkia lisää sarjan teoksia. Ihastuin tähän heti kun sain sen käsiini. Kauhunsekaisella vetovoimalla luen:

Eräänä päivänä farao, Egyptin hallitsija, sanoi: "Täällä on liikaa israelilaisia. Heittäkää kaikki heidän poikalapsensa virtaan."

Tuonsuuntaista tekstiä oli monikulttuurin vastustajien blogeissa joku vuosi takaperin Suomessa, ja joidenkin pahennusta herättäneiden perussuomalaisten puheissa. Eipä olla pitkälle päästy raamatullisista ajoista. Rasismi ja muukalaisviha nostaa päätään tuon tuostakin. Se lienee pohjimmiltaan pelkoa.

Olen mukana monikultturisuustyössä ja hankkeissa joissa kotoutetaan ja autetaan maahanmuuttajia Suomessa. Yhdessä hankkeessa jossa toimin, on mukana suomalainen eläkkeellä oleva naispastori. Tutustuin häneen juuri viime viikolla. Pitääkin kysyä häneltä opetetaanko näitä raamatun kertomuksia lapsille suvaitsevaisuutta korostaen, ja mitä kaikkia ulottuvuuksia tarinoista aukeaa. Ennen kuin kukaan kysyy, vastaan että kyllä, halusin tarkoituksella tuoda esiin että kyseessä on naispastori. Olen tyytyväinen siihen että Suomessa naiset eivät vaikene seurakunnassa.

Kirja toimii hienosti seikkailu- ja matkakertomuksena. Kartan avulla pääsee kulkemaan Egyptistä erämaahan, Siinain autiomaahan, eläytymään vaeltavaan elämään, ajattelemaan maisemia, paimenia, lampaita, palavaa pensasta, nauttimaan nimistä kuten Nebonvuori ja Jeriko. Keskiaukeamalta saa noukkia kivoja tarroja ja sijoittaa niitä karttaan. Tässä alkaa aikuistakin miellyttävästi kihelmöidä. Karmeita kohtia riittää, mutta kaiken kaikkiaan tarkoitus on kai kokea me-henkeä, vihollisen kukistaminen, pelastuminen ja pääsy Luvattuun maahan. 



Näissä raamatun kertomuksissa on valtavasti miettimistä. Ei ihme että tulkitsijoita ja keskustelupiirejä riittää.

               Kirjaa myy ainakin Kristillinen kirjakauppa

Friday, March 14, 2014

Maria Aution haastattelu


AUTISTINEN TYTTÖ NUORTENKIRJASSA  

Maria Autio: Varjopuutarha, Karisto 2014.  
Haastattelija: Rita Ahonen
Kuva: Jari Väätäinen

Varjopuutarha on kauniisti kirjoitettu kertomus lukiolaistytöstä, jolla on Asperger. Nimitys  Aspergerin oireyhtymä on jäämässä pois käytöstä, ja kirjailija käyttää sen sijaan termiä lievästi autistinen. Päähenkilö Pihla on luokkatovereiden ja opettajien silmissä outo otus, kummallinen, ja sellainenhan joutuu helposti silmätikuksi tai kiusaajien kynsiin. Oudot piirteet näkyvät hänessä sen verran ulospäin että häntä pidetään vajavaisena. Hänen älykkyytensä ja kykynsä sen sijaan jäävät näkymättömiksi, kunnes alkavat tulla esiin tarinan kehittyessä. Salakavala petollinen kiusaaja tekee inhaa myyräntyötään tyttömme päänmenoksi. Jännite on paikoin lähes sietämätön (ainakin minulle joka olen Aspergerhenkilönä herkkä myötäelämään toisen kärsimyksiä). Oman taianomaisen viehätyksensä luo villiintynyt barokkipuutarha. Tasoja, kerroksia ja kehyksiä riittää tässä kehityskertomuksessa. Kulku on vaikeaa, mutta lopulta voittoisaa.  

Aikaisemman kirjaesittelyni voi lukea tästä linkistä.


Ja nyt haastattelen kirjailija Maria Autiota itseään.


 * Kerrotko meille kirjan syntyhistoriasta? 

Aloitin Varjopuutarhan kirjoittamisen 2008, kun minulla oli kesken vielä edellinenkin kirja, Ajatustenlukija (2011). Varjopuutarhan aiheet, hahmot ja tapahtumat alkoivat vain vyöryä mieleeni, joten oli minulla oli aina kiire kirjoittamaan seuraavaa lukua. Tästä versiosta oli kuitenkin vielä matkaa lopulliseen kirjaan, joka ilmestyi helmikuussa 2014. Vaikka olenkin muokannut kieltä ja kerrontaa, alkuperäinen juoni on pysynyt samana.

Ehkä ensimmäisen version kirjoittaminen oli melko nopeaa siksikin, että aihepiiri on minulle niin tuttu. Olen tuntenut paljon autisminkirjon lapsia, nuoria ja aikuisia, käynyt tapahtumissa ja hankkinut muutenkin tietoa. Kirjan esikuvana on ollut myös vanha puutarha, jossa kiertelen melkein päivittäin koiran kanssa. Silti Varjopuutarha on ennen kaikkea fiktiivinen nuortenkirja, jolloin tarkoituksena on ollut luoda oma maailmansa. Tietoa ei osoitella vaan se on upotettu tarinaan; kaikki tapahtuu tarinan ja fiktion ehdoilla.      
      
* Miten työskentelet? Millainen prosessi tämän kirjan kirjoittaminen oli?

Pyrin kirjoittamaan päivittäin, mutta välillä tulee taukoja. Ensimmäisessä versiossa rakennan ja sommittelen kokonaisuutta, ja vasta loppumetreillä viilaan yhä enemmän yksityiskohtia. Luova prosessi on mysteeri kirjoittajalle itselleenkin, eikä sitä voi täysin hallita.  On aina yllättävää, miten tarinaan alkaa sekoittua monenlaisia aineksia ja palasia todellisuudesta. Esimerkiksi kaikilla hahmoilla on aina monta esikuvaa, ja loput on höystetty mielikuvituksella. Jokaisesta hahmosta täytyy myös löytyä edes jokin sellainen taso, johon voi itse samaistua – jopa tarinan ”pahiksesta”.

Ajatteluni on visuaalista, ja kirjoittaessani näen kaiken kuin se olisi elokuvaa, jota voin kuitenkin muokata vapaasti. Mielessäni voi olla jokin näkymä tai pätkä tätä ”elokuvaa”, jota yritän pukea sanoiksi parhaani mukaan. Välillä tankkaan energiaa sellaisesta musiikista, jossa on latausta ja vahvoja tulkintoja. Pyrin kirjoittamaan myös silloin, kun on kriisejä tai muuten vaikeaa. Kirjoittaminen on kuitenkin parasta lääkettä.  
    
* Kirjan kirjoittamistaitosi tekivät minuun vaikutuksen. Juonen ja jännitteen rakentelu, kuvaavat ilmaukset, sanavalinnat, sanoilla maalatut kuvat. Millainen koulutus sinulla on ollut kirjoittamiseen?

Aloin kirjoittaa jo lapsena, ja tarjosin tekstejäni lastenlehtiin ja lehtien lasten- ja nuortenpalstoille. Tein omaa lehteäni, jota sain kopioida isän työpaikan koneella. Mutta varsinaisesti löysin kirjoittamisen samana syksynä, jolloin täytin 15 vuotta. Sen jälkeen siitä tuli vielä aiempaa intensiivisempää ja säännöllisempää. Käytin lähes kaikki lauantain ja sunnuntain vastaiset yöt runojen kirjoittamiseen. En kirjoittanut kilpaillakseni, mutta tärkeää ja kannustavaa oli sekin, kun lukioaikana voitin Pohjois-Suomessa järjestetyn kilpailun (nuorten sarjan) sekä 19-vuotiaana J.H. Erkon runokilpailun.

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan mm. kirjallisuutta Turun yliopistoon, ja valmistuin 1995. Nyt olen jo yli nelikymppinen ja koen, että parasta koulutusta on aina ollut sellainen rakentava kritiikki, jota olen saanut yksittäisiltä ihmisiltä ja etenkin ammattilaisilta. Mutta luovaa kirjoittamista ei voi perimmältään opettaa tai kouluttaa. Ei ole mitään ”valmista”, mikä pitäisi vain omaksua ja oppia, koska kirjoittaminen tähtää oman, persoonallisen äänen löytymiseen. Koko ajan pitää myös yrittää kehittyä ja olla oma ”kriitikkonsa”. 

* Usein kuulee sanottavan että Aspergerpojat ovat erilaisia kuin Aspergertytöt. Millä tavalla erilainen tarinasta olisi tullut jos lievästi autistisen tytön sijasta päähenkilö olisikin ollut poika? Vai olisiko siitä tullut erilainen?

Päähenkilössä eli Pihlassa on autististia piirteitä, joita voi olla sekä autisminkirjon tytöissä ja pojissa, naisissa ja miehissä. Niitä ovat mm. viihtyminen omissa oloissaan, vaikeudet sen ymmärtämisessä, mitä toiset todella aikovat ja tuntevat, erityinen mielenkiinnon kohde, aistiyliherkkyydet kuulon alueella, ongelmat auditiivisessa, lyhytkestoisessa muistissa, motorinen kömpelyys, rutiinit ja muutosten vastustaminen. Pihla on erityisesti kiinnostunut 1700-luvun puutarhasta, jonka rippeitä löytyy villiintyneestä puistikosta lähiön laidalta. Tästä mielenkiinnon kohteesta tulee myös hänen vahvuutensa, josta on apua tulevaisuuden suunnittelussa. 

Pihlan elämässä on runsaasti myös sellaisia asioita, jotka ovat yleisiä kaikille nuorille. Hän käy lukiota ja saa siellä kaverin, joka kertoo luottamuksellisia asioitaan ja kutsuu kotibileisiin. Hän nahistelee sisarustensa kanssa ja yrittää itsenäistyä vanhemmistaan. Hän haaveilee omasta erityisestä ystävästä. Vaikka Pihlalla on omat autistiset piirteensä, löytyy siis paljon myös yhteistä.

Mitä paremmin olen oppinut tuntemaan autisminkirjon ihmisiä, sitä enemmän olen huomannut vaihtelua ja yksilöllisyyttä. Siksi vastustan kaikenlaista kaavamaisuutta ja tyypittelyä. Ainutkertaisia ja monitahoisia ihmisiä ei voi mahduttaa valmiisiin, ahtaisiin muotteihin.

* Mitä luet? Ketkä ovat lempikirjailijoitasi? Mikä kirjallisuuden laji on mieluisin?

Vuosien mittaan innostavia kirjoja on kertynyt paljon. Tällä hetkellä luen Sarianna Vaaran Huomenkellotyttöä, ja se on omakohtaisuudessaan todella vaikuttava. Nuortenkirjat löysin vasta kolmekymppisenä. Hyppäsin aikoinaan itse suoraan lastenkirjoista aikuistenkirjoihin, mutta se saattoi johtua siitä, että 80-luvulla nuortenkirjoja oli niin vähän tarjolla. Tai sitten ne eivät vain sattuneet osumaan silmiini. Esimerkiksi Anna-Liisa Haakanan loistavia lappiaiheisia nuortenkirjoja olen lukenut vasta aikuisena. 

Kun löysin nuortenkirjat, huomasin miten kiinnostava laji tämä on. Nuortenkirjoissa voi jo porautua vaikeisiin aiheisiin, mutta parhaimmillaan niissä on myös huumoria, ja ne ovat intensiivisesti ja ytimekkäästi kirjoitettuja. Luen tietenkin edelleen myös aikuistenkirjoja. Minusta lukijat voisivat kuitenkin ylittää rajoja, ja aikuisetkin tarttua välillä nuortenkirjoihin. Suomessa on monia nuortenkirjoja, joilla olisi paljon annettavaa kenelle tahansa.  

 * Joko on seuraava kirja tekeillä? 

Pyrin aina aloittamaan seuraavaa jo silloin, kun muokkaan vielä edellistä. Näin siksi, että pääsisin sitten heti ”riippusiltaa pitkin” rakentamaan uutta, kun edellinen on kansissa.

* Mitä olet aikaisemmin kirjoittanut? Saanko linkit?

Ajatustenlukija

nuortenromaani itsenäistymisestä, mielenterveyden ongelmista sekä uusperheestä. Karisto 2011. 

Paperisudet: nuortenromaani koulukiusaamisesta. Karisto 2005.

Valkoinen ruletti: runokokoelma. WSOY 1988.


Kiitos haastattelusta, Maria !


Tässä se kirja on meidän keittiön pöytäliinan päällä. Haluaisin tehdä hyvän teon ja lahjoittaa oman kappaleeni läheisen koulun kirjastoon tai äidinkielen opettajalla, mutta huomaan että ajatus luopumisesta ei houkuta. Jospa vielä pidän sen itselläni kotvan verran ja lueskelen barokkipuutarhasta ja maistelen kivoja henkilöiden nimiä kuten Pihla, Matja ja Terttu.