Sunday, August 06, 2006

PUHETILANTEITA TORILLA

.


Havaintojani puhetilanteista tuntemattomien kanssa.

Kiertelin Ailan kanssa Helsingin kauppatorilla ja otin kuvia täytetystä porosta. Tullessani kameran takaa havaitsin amerikkalaisen miehen joka puhutteli minua hyvin luontevasti ja huomautti että sormeni taisi jäädä kuvaan. Kiitin häntä ja vaihdoimme muutaman sanan muutenkin. Pidän tuollaisesta ystävällisestä välittömyydestä.

Aila seisoi sivummalla kuvaamisen ajan, missä oli kuullut parin ohikulkijan kommentoivan touhujani jollain Suomen murteella, oletettavasti Lapin murteella. Kommentin sisältö oli päivittelevä: "Kato, turisti kuvaa poroa!" En itse sitä kuullut, joten en päässyt arvioimaan millä mielellä ja äänensävyllä se heitettiin, mutta en osaa parhaalla tahdollakaan tehdä siitä kuvitelmissani hyväntahtoista enkä kohteliasta. Lisäsipä Aila siihen myöhemmin juttua kertoessaan sanan "tyhmä": "Kato, tyhmä turisti kuvaa poroa". Juttu oli minua ensin naurattanut, mutta enää ei naurattanut. Moukkamaista leukojen louskutusta.

Seurasi kiva kokemus. Räpsäisin kuvan yhden kojun herneistä, ja - hih - perunoita kuvatessani kuvan yläreunaan putkahti kurkistavat kasvot. Jos katsotte oheista kuvaa tarkkaan, näette mitä tarkoitan.




Kaksi huumorintajua kohtasi ja nauroimme tilanteelle. Alimmassa kuvassa koko myyjäporukka. Juuri sellaista iloista ja hauskan rentoa väkeä mikä sopii asiakaspalveluun. Huuli lensi kuin pitaalisten pikkujouluissa. "Torin komeimmat miehet kuvassa" ja sitä rataa.




Yhdessä kojussa jututin myyjää kun hänen myymänsä artikkelit ja niiden taustatiedot kiinnostivat. Hän alkoi pikkuhiljaa jopa kiinnostua puheistani ja osallistua keskusteluun, mutta aluksi hänellä oli ilme kuin piinapenkissä, hirveän vakava ja leukaperiä kiristi. Hän vastaili väkinäisesti.

Mikä on käsityksenne suomalaisista asiakaspalvelijoina? Irtoaako hymyä? Spontaania jutustelua? Onko kesäsuomalainen erilainen kuin muu? Nautitteko juttutuokioista tuntemattomien kanssa torilla, kaupassa, puistossa...?
.

3 comments:

  1. Kommentti torille: Siikli on maukas peruna. Sipoon saaristo taidetaan kohta liitää Helsinkiin. Sitten se perunahyväkin tulee Helsingistä.

    ReplyDelete
  2. Hah! Just kirjoitin itse ravintolatyöstä ja miten tuntuu että asiakkaat eivät osaa käyttäytyä olenkaan, ihan kuin tarjoilijat olisi jotain koneita jotka juoksee kun käsketään ja kuuntelee mitä tahansa juttuja kärsivällisesti. No minä en kyllä kuuntele.
    Asiakaspalvelussa pitää olla lähtökohtaisesti ystävällinen mutta ehdottelut ja ulkonäön arvioinnit, lässytykset ja kullittelut inhottaa. Eilen huusin yhdellekin känniselle riivaajalle että mä en oo sun kulta!

    Kesäsuomalainen on sellainen, että kun se peinuu talviunille, niin yleensä huokaisen helpotuksesta. Tarkoitan nyt näitä "letkeitä kesämiehiä" jotka painelevat kolme kuukautta putkeen kekkulissa ärsyttämässä muita:)
    -minh-

    ReplyDelete
  3. a-k,

    Siinähän voikin mennä pari tuntia rattoisasti jos tulee valinneeksi puheenaiheen mistä torimyyjä alkaa innoissaan esitelmöidä. Auta armias jos aihe on jokin mistä hän uhoaa :D Tästäpä avautui juttelun varjopuoli.

    Minh,

    Kuulostaa hirveältä! Ei ihme että henkilöstön vaihtuvuus ravintola-alalla on niin valtava. Kiitti tuosta kuvakulmasta. Lähden heti lukemaan tekstiäsi... Viuuh.

    Ai joo, vielä yksi puoli jutteluun... En edes ostanut mitään noilta vekkuleilta myyjiltä joiden aikaa vein. No, seuraavalla kerralla sitten. Ja ehkäpä heistä tulee sen verran kuuluisia tämän jutun ansiosta että joku lukijoista valitsee heidän kojunsa kun menee ostoksille.

    ReplyDelete

Ilahdun kommenteista ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

Kello 16 - 17 jälkeen en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)