Tuesday, April 24, 2007

TIEDOTTAA VAI EI?

.

Keltavuokkoa tulossa meidän kukkapenkkiin. See those leaves? We're going to have yellow anemones, or whatever they're called, in our flower beds.

Ystäväni E joutui kerran aikamoiseen tilanteeseen hakiessaan poikaansa päiväkodista. Poika oli talvipakkasella työntänyt kielensä kiinni metalliin ja tarttunut siihen. Äitinsä yritti keksiä mistä saisi lämmintä vettä kun päikkäri oli jo suljettu.

Varoittaako lasta etukäteen siitä että noin voi käydä? Jos varoittaa, hän saattaa kokeilla juttua idean saatuaan. Jos varoittaa kaikesta mahdollisesta lapsi sulkee korvansa eikä jaksa kuunnella. Vastuukin on melkoinen pienillä harteilla kun liikaa annetaan ajateltavaksi ja huolehdittavaksi. Ja kuitenkin lapset keksivät aina jonkin uuden tavan hankkiutua pulmatilanteisiin. Muistammehan Vaahteramäen Eemelin? Eihän se dokumentti ollut, mutta ei paljon puuttunut.

Entä rikolliset? Miten parhaiten suojella lapsia?

Olen miettinyt kovasti viime päivinä sitä kun moku-blogut eli monikulttuurin vastustusblogit hyvin varmoina asiastaan julistavat että sanomalehtien tulee tiedottaa lasten ja naisten ahdistelijoiden rotu tai kansallisuus tai kulttuuritausta.

Minä en ole ollenkaan yhtä varma kuin ne jotka ovat varmoja. Puoleen enkä toiseen.
.

7 comments:

  1. En ole minakaan varma mistaan. Olen ollut tilanteissa jossa "hyvaa tarkoittava" sanoo "ala puhu tuon miehen kanssa, han ei ole/han on ...."
    ja kuitenkin puhuttuani (mahdollisesti pakostakin), minulle ei ole muuta tapahtunut kuin ensimmaisen, siis sen hyvaa tarkoittavan ihmisen paheksuntaa.
    Joskus on vaikea olla kaikille sovuksi... Ei, usein on vaikea olla kaikille sovuksi.

    ReplyDelete
  2. HPY, niinhän se elämä usein menee. Ei tiedä ennen kuin kokeilee, luulo ei ole tiedon väärti, yritys ja erehdys on hyvä menetelmä... ja toisaalta myöhäistä rypistää kun vahinko on tapahtunut. Yksi mikä on hiukan masentavaa mielestäni, on se että ihmiset tuntuvat uskovan pahaa kauhean helposti, esimerkiksi juuri tuollaisessa mainitsemassasi esimerkissä.

    ReplyDelete
  3. No miten pojan kieli saatiin irti? Minua jäi vaivaamaan. :)

    ReplyDelete
  4. No tuota öö, kyllä se irti saatiin, koska hän täyttää 15 tänä vuonna eikä kielessä ole mitään irtonaista metalliosaa... Täytyypä kysäistä hänen äidiltään :)

    ReplyDelete
  5. Kaipa tuokin kuuluu asioihin, joka lapsen on opittava kantapään kautta, tuskin toista kertaa enää kokeilee! Yleensä se kieli on kuitenkin kuumalla vedellä saatu irti, mutta kokemus ei siltikään ole ollut niin miellyttävä että kokeilisi uudestaan. Tai pään tunkeminen rappukäytävän kaiteiden pystytankojen väliin ;) Itse olen kavahtanut kaikkia metallitankoja pakkasella sen jälkeen, kun opettaja kertoi ikävän tarinan isänsä lapsuudesta: kielestä oli jouduttu napsaisemaan puukolla pala, että se lähti irti tangosta... No thanks!

    ReplyDelete
  6. A-R, Olen ollut kiitollinen yhdestä jos toisestakin opettavaisesta tarinasta, jonka ansiosta olen tiennyt varoa yhtä jos toista elämässä, sekä nuoruudessa että aikuisena. Ei tarvitse ihan kaikkea oppia kantapään kautta kun kuuntelee mitä muut ovat töppäilleet.

    Kysäisin meilitse miten kieli irtosi. Pojan äiti oli ottanut kätensä rukkasesta ja sulattanut kielen ja tangon käden lämmöllä. Äitien täytyy olla kekseliäitä ja käteviä ja aina tilanteen tasalla :) Maailman vaativin ammatti.

    ReplyDelete
  7. Kiitos Rita kun selvitit. :) Olipa neuvokas äiti.

    ReplyDelete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.