Friday, December 07, 2007

JUHLASTA JUHLAAN

  1. Vilkaisimme linnan juhlia televisiosta. Useita upeita pukuluomuksia, joissakin tapauksissa upea sisältökin puvussa. Tuttuja vilahteli jonossa, vaikkakaan ei ehkä sillä tavalla tuttuja että olisivat minut kadulla tunnistaneet. Olisin joutunut itse esittäytymään ja sanomaan että olen toiminut kielikouluttajana sinun johtamassasi museossa, instituutissa tms, jne, und so weiter. Politiikkaa ja urheilua en juurikaan seuraa. Hyvä kun tunnistin pari urheilijaa ja Zahra Abdullahin. 
  2. Kolme aivan ihanaa juhlapukua jäi mieleen. Hehkeän monivärinen hörhelö Heinäsirkan päällä ja pari keskenään samantapaista kermakakkujäljitelmää runsaine koottuine helmoineen, valkoinen ja caffelatten värinen (sanoi selostajamies). Millä ihmeellä daamit olivat niissä mahtuneet bussiin ja millä he lopun iltaa liikkuivat väenpaljoudessa linnassa ilman että jossain vaiheessa havaitsivat kuljettavansa paria ihmistä laahuksen päällä?
  3. Silmät eivät pysyneet  auki kahdeksan jälkeen millään, joten oli mentävä nukkumaan ennen kuin linnan juhlat pääsivät alkuun, mutta aamulla silmäluomet raottuivat jo varttia vaille neljä.  Hello new day!
  4. And what a day it's going to be... Viimeaikaisen työkuormituksen vastapainoksi vain yksi puhelinoppilas, hiukan nettiopetusta, ja sen jälkeen vapaamuotoista ohjelmaa.. Aion kuunnella ja lukea espanjaa lauantai-iltaan virittäytyäkseni. Silloin pääsemme taas latinofiestaan Pikkuhuopalahteen. Se on jalkapalloseura Colo-Colon järjestämä. Emme pelaa mutta olemme ystävien kautta tulleet ja tulemassa seuralaisten amigoiksi.
  5. Runotorstain ja Valokuvatorstain aihe oli Juhlava.  En ehtinyt eilen runoilla mutta aivosolut lähtivät kuitenkin sanoja tapailemaan virikesanasta käsin: 
  6. "raflaavampi juhla 
  7. tuhlaava
  8. silkeissä kahlaava
  9. juhlava
  10. juhlamokkaa
  11. daamille pokkaa..."
  12. Eino Leino pyörisi haudassaan, jos lukisi blogiani.

13 comments:

  1. Juhlat on aiheena täälläkin :D!
    Innostuin itsekin aiheesta sivullani.
    Kiitos postistasi!

    ReplyDelete
  2. Juhliako... no lähdenpä täältä tulemaan :D

    ReplyDelete
  3. no juhlavat viikonloputkin :)

    ReplyDelete
  4. Tackar! Heti huomisaamuisen enkunopetuksen alan pistää espanjan kieltä päähän; loppupäivä on yhtä juhlaa;) La vida es una fiesta.

    ReplyDelete
  5. Kiitos, Koivulahti :) Kiinnostavat sivut itselläsikin.

    ReplyDelete
  6. Heinäsirkka miullekin jäi vain mieleen. =)

    ReplyDelete
  7. CresceNet6:55 am

    This comment has been removed by a blog administrator.

    ReplyDelete
  8. Luomuadventtikahvit tarjotaan :)

    ReplyDelete
  9. Tack Hannele, sulla riittää energiaa ja ideoita:)

    ReplyDelete
  10. http://hannelesparadis.blogspot.com/9:54 am

    Joulukuun arkea tuo.

    ReplyDelete
  11. That is a wonderful photo.... It looked quite snowy like that this morning here in London...

    ReplyDelete
  12. Ah, London... I must remember to visit you tomorrow and ask you whereabout in London you live...

    ReplyDelete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.