- Alennusmyynneissä tuli pyörähdettyä. Se on ollut jo monena jouluna järkevämpi vaihtoehto kuin joululahjojen ostaminen toisillemme. Saa mitä haluaa, ja alennuksella. Ostin muun muassa laadukkaan talvitakin Haloselta, ja täydensimme Columbo-kokoelmaa parilla boxilla.
- A funny thing happened, or rather, a funny thought occurred to me; What is Lieutenant Columbo's first name? I don't think he has one on the series.
- Joku kysyi Columbon etunimeä viimeksi katsomassamme jaksossa. Hän mainitsi että vaimo on ainoa joka sitä käyttää, mutta ei kertonut mikä se on. En voi sanoa että olisin koskaan tullut asiaa ajatelleeksi. Riemastuttava havainto. Jakso oli muutenkin kiinnostava. Juonen käänteet oli sijoitettu kadettikouluun. Murhaajan rooli on aina annettu kuuluisille, taitaville näyttelijöille, mikä lisää sarjan ansioita.
- Oivallisia löytöjä alennusmyynneistä. Piipahdimme jouluaattona Jumbossa, siis viikko sitten, muutama päivä sitten Itäkeskuksessa, ja tänään Sellossa. Menemme aina heti aamusta ja pääsemme pois ennen kuin ruuhkaa alkaa muodostua. Ensin pieni kierros oikeaa shoppailua sekä näyteikkunaostoksia, sen päälle ruokaostokset. Heräteostoja emme suosi, joten eipä tarvitse kotona katsella ja ihmetellä että mitä minä tälläkin teen, tai ohhoh mitä tuli erehdyksessä ostettua.
- Pieni hankaluus; en näytä tänään pääsevän kommentoimaan muualle, enkä oman blogin kommentteihin. Kävin kirjoittelemassa blogitoveri Olemattomalle kommenttia, mutta kommentti hävisi, sekä sen jälkeen koko word verification - kirjaimisto. Niin että jos ette saa minulta kommentteja, se johtuu teknisistä vaikeuksista.
- Hyviä alennusmyyntejä kaikille jotka niissä käyvät! Yksi fantastinen ryhmä hankintoja, joista nautin näinä päivinä, ovat alennuskirjat. Niitä olen ostellut varastoon, for a rainy day... and now that rainy day is here. Olen lukenut intohimoisesti pari viikkoa ja into jatkuuuuu....
Vesimies 1/5
-
Pienenä minulla oli aina jalat märkänä. Toiset lapset nauroivat minulle,
kun mulkkasin pienimmässäkin lätäkössä niin, että vesi holahti saappaan
suusta s...
10 hours ago
