Monday, June 09, 2008

MONSUUNIA JA PASAATIA



Ihan mieletön monsuuni tänään. Aamulla paiskin töitä tietokoneen ääressä kello 10:een asti. Sen jälkeen tuuli paiskoi minua, tai ainakin melkein, kampaajalle kävellessäni. Kampaaja-Päivi kertoi päässeensä oikein vauhdikkaalla kyydillä töihin, sillä minun entisellä pyörälläni (jos muistatte vanhasta postauksesta), puhurin työntämänä. Tänään luoteistuulta - se on North West, eikö vaan? Huomiseksi luvattiin muistaakseni lounaistuulta. South West, right? Minun pitäisi tavata huomenna ystäväni Charlotta Malmilla. Sovimme että katsomme ensin onko pahakin pasaati tai hirmumyrsky. Olisi harmittavaa joutua hurrikaanin riepoteltavaksi ja sateen kastelemiksi.

Kolmantena työntekijänä heillä oli kesätöissä palvelualojen oppilaitoksesta nuori nainen joka on kuulemma ylioppilaspohjaisessa, englanninkielisessä kampaajakoulutuksessa.

Eilen haettiin multaa puutarhamyymälästä aamulla. Iltapäivällä shoppailtiin Stockmannilla. Hassua että siellä tapaamamme entinen ranskan opiskelijani Anne oli kosmetologiopistossa samalla luokalla kuin kampaajani Päivi.

Illalla katsottiin toinen jakso Columboa. Ensimmäinen oltiin nähty edellisenä päivänä. Aivan erinomaisia molemmat. Parapsykologiaa ja Hollywoodin elokuvantekomaailmaa. 


2 comments:

  1. Monsuuneista surf-poikani tykkää :)

    ReplyDelete
  2. No siinähän hieno esimerkki tuulivoiman hyödystä!

    ReplyDelete

Ilahdun kommenteista ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

Kello 16 - 17 jälkeen en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)