Monday, July 21, 2008

Leikkipuistossa



Tunteeko kukaan tätä kukkaa? Does anybody have a name for this flower? Sain sitä viime kesänä ystäväni Päivin puutarhasta. 

Ai että oli jännä hauska opettavainen päivä tänään. Menin 8-vuotiaan Villen seuraksi kun hänen äitinsä palasi töihin eikä pojalla ole vielä koulua. Katseltiin ensi hiukan lastenohjelmia TV:stä ja lähdettiin sitten maisemaan. Minulle uutta asuinaluetta, joten olin kuin opastetulla kierroksella. 

Villen äitin työpaikka on leikkipuisto heidän kotinsa lähellä, ja sitä kokemusta rikkaampi olen nyt. Näin puiston kiipeilytelineineen, keinuineen, kahluualtaineen ja kaikkine varusteineen, ison määrän eri-ikäisiä lapsia, tapasin puistotätejä, pääsin sisätiloihin katsomaan. Sain käsityksen aikatauluista ja systeemeistä. Ilmaista ruokaa jaettiin kello 12 alle 16-vuotiaille, mitä edelsi viidentoista minuutin laulu- ja leikkihetki puistotäti Anna-Stiinan vetämänä. Minulla oli salaattia ja voileipiä mukana. Ville sai jauhelihakeittoa. Sieltä sai ostaa halutessaan kahvia tai mehua. Ruuan jälkeen sai ostaa jäätelöä mutta aikaisintaan kello puoli yksi, jotta kaikille taattiin ruokarauha. 

Kahluualtaaseen pääsi uimaan ruokailun päätyttyä. Olimme aikaisemmin seuranneet altaan täyttymistä. Puistotädit yrittivät kääntää veden tuloa pois, siinä onnistumatta, ja joutuivat soittamaan jonnekin. Yksi tädeistä istui kaivon näköisen reiän päällä ja yritti kiertää valtavaa vipua käsillä ja jaloilla. Liian jäykkä vipu. Juttelin yhden makedonialaisen puistotädin kanssa joka oli tosi ystävällinen ja seurallinen. Hän sai Villen ja minut innostumaan pienoiskoronan peluusta. 

Lapsissa ja aikuisissa näkyi ulkomaalaisia. Ruuanjakajista yksi oli irakilainen, toinen somali. Juttelin parin kiinalaisen näköisen lapsen kanssa. He puhuivat suomea, isästään en tiedä puhuiko. Kansainvälistä touhua. Ruokailun ja jäätelön jälkeen olimme tehneet suunnitelman mennä kaupan kautta takaisin Villen kotiin ja ostaa jotain hedelmiä jälkiruuaksi. Hän innostui ananaksesta jota minulla oli salaatissani. Ostimme ananaksen ja puolikkaan hunajamelonia. Terveellistä. paitsi että Ville halusi myös tutin näköisen erikoistikkarin. 

Paloittelin meille puolet kummastakin hedelmästä ja katselimme yhtä Pokemon-videota kunnes Raimo tuli hakemaan minua kahdelta. Viisi tuntia vietin nuoren herran seurassa ja loput hän sai pärjätä yksin. Huomenna haemme hänet meille.

5 comments:

  1. Äiti ehdotti pikarililjaa.

    ReplyDelete
  2. Pikarilija - kiitos, Tsinnia! Sillä nimellä voi etsiä puutarhakirjoista tai googlata :)

    ReplyDelete
  3. Valoinen Ukonkello, Campanula latifolia

    ReplyDelete
  4. Tarkoitatko valkoinen? Campanulaksi minäkin arvelin, en ole vielä ehtinyt mistään tarkistaa. Pikarililja lienee lisänimi... Kovasti tykkään tuosta kasvista, samoin kuin muistakin kelloista.

    ReplyDelete
  5. pikarililjat, Fritillariat, ihan eri kasveja

    ReplyDelete

Ilahdun kommenteista ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

Kello 16 - 17 jälkeen en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)