Thursday, November 13, 2008

Tietokisa


 
Mainio idea tietovisailuun. Kysymykset oli teipattu tyynyn näköiseen viritelmään. Kun ensimmäiset kaksi kysymystä oli luettu ja niihin vastattu, päällimmäinen silkkipaperikerros kuorittiin pois. Sen alta paljastui erivärinen paperi ja uusi kysymyspari. Tyyny rapisi ravistettaessa. Sen sisuksista paljastui lopulta rasia suklaarakeita meille kaikille. Kysymykset koskivat profeetta Báha'u'lláhin elämää. 

Olin ennen juhlaan lähtöä vilkaissut googleen ja kun kysyttiin hänen syntymävuottaan, viittilöin innokkaasti päästäkseni vastaamaan 1817. Oikean vastauksen ansiosta minulle annettiin toinen kysymys joka kuului: Missä B. syntyi. Iik, en ollut enempää lukenut, mutta lähellä istuvat iranilaiset kuiskivat vihjeeksi että pääkaupungissa... Vastasin - wait for it - persiaksi (!); där Tehraan. Ablodit. Sitten sain lukea kaksi seuraavaa kysymystä. Vastaukset oli kirjoitettu tyynyyn, mistä näin ne. Persialaiset osasivat hyvin, nuoret lapsetkin tiesivät vastauksia. 

Alla ihastuttava Jonathan, jonka suomalaiseen äitiin ja amerikkalaiseen isään olen juuri tutustunut. Sain heiltä kyydin bahaijuhlaan kun mieheni ei päässyt töistä ennen juhlan alkua. 

Jos haluatte lukea muita persiapostauksiani, klikatkaa sanaan PERSIA  tekstini lopussa niin ne kaikki aukeavat luettaviksi. Siitä sitten vaan rullaamaan alaspäin.


10 comments:

  1. Well, well, well!
    Wonderful posting!!
    The Children are the future of World!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Congratulations and have a nice day

    David Santos - Portugal

    ReplyDelete
  2. Kuulostaa hauskalta peliltä, jonka eteen on nähty vaivaa. Ja niin suloinen on tuo pieni ihminen viimeisessä kuvassa!

    ReplyDelete
  3. DAVID; Muito obrigada. I must remember to write a few words in English, too, in my posts.

    I agree. Children are the future. Everybody should take care of them and be kind to them.

    Never been in Portugal, but I know it's a beautiful country. Adeus, senhor Santos :)

    INKIVÄÄRI: Ajattelin samaa minäkin, että vaivaa oli nähty. Yleisö arvosti. Kaikille ja kaikelle ablodeerattiin.

    Jonathan on tosi suloinen, kuin pieni enkeli! Ekaa kertaa vasta tapasin. Odotan ilolla seuraavaa kertaa.

    ReplyDelete
  4. Olipa mielenkiintoista ja hauska tietokilpailu, tuota voisi soveltaa tyttären synttärijuhliin. Niin tai ehkä teen kysymykset jostain toisesta aihepiiristä, hih :)

    ReplyDelete
  5. Tietokilpailuilla saadaan aihe mielenkiintoiseksi mielenkiinnottomillekin - mehän opettajat tiedämme sen. Hiljattain kävin persialaisen reumatohtorin vastaanotolla. Sain kuvan, että hänenkin mielestään on vain yksi jumala, millä nimellä sitten kukin . . .

    ReplyDelete
  6. KAILEIN: Esimerkiksi eläinaiheiset kysymykset voivat olla kivoja. Tai maantieto.

    UTUKKA: Sinun persialainen tohtorisi saattoi olla muslimi. Eikös heillä ole vain yksi profeetta? Siis Muhammed.

    Bahaiuskovaisilla on monta profeettaa, mm. Jeesus, Muhammed, Báb ja Báha'u'lláh. Heidän mielestään kaikki maailman ihmiset ovat yhtä ja kaikkien uskontojen tulisi yhdistyä. (Jos olen käsittänyt oikein)

    ReplyDelete
  7. (tänään löydät sinullekin ajateltavaa asiaa)

    ReplyDelete
  8. Kova kiire tänään, mutta ennen pitkää ehdin taas ajatella... :)

    ReplyDelete
  9. siksihän sinun olisi hyvä piipahtaa...

    ReplyDelete
  10. Bahai? lisään ed. kommenttiini reumatohtoristani, että hän sanoi olevansa muslimi, ja jumalansa Allah, mutta huomiotani kiinnitti juuri se, että hän ei pitäytynyt kiihkeästi omaansa, vaan Jeesus oli profeetta ja jumalia yksi, vaikka nimiä niin monia. Tämä pani minut ajattelemaan Bahaita. Tällainen ajattelu olisi mielestäni rakentava.

    ReplyDelete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.