Wednesday, February 25, 2009

Aerobiciä roboteille



Mikä onni että en ostanut steppilautaa. Yhdestä liikkeestä jo kyselin, mutta heillä ei ollut kuin joku stepping - voimailulaite. Iran Beauty - kanava lähetti vain neljä kertaa sen ohjelman jossa steppilautaa käytettiin.  Omatekoinen kyhäelmäni on nyt sängyn alla. 

Kolmas ohjelma on eri naisen vetämä kuin ne kaksi edellistä, ja taustajengissä on kaksi miestä. Alkuun paikallakävelyä ja pölötystä pitkä aika, sitten askel eteen, jalka viereen, askel taakse, jalka viereen - kuvio erittäin hitaasti esittämällä, mutta sitten kun homma käynnistyi, mentiin robotteina askel, askel, askel, askel..., kädet mukaan, yks kaks kolme neljä aikamoisella vauhdilla. Tehokkaat treenit, mutta teho katkesi siihen että tuo etummainen nainen selitti ja selitti jotain soutulaitteen näköistä mitä nuo kaksi miestä sitten sepustuksen päälle vetelivät jonkin aikaa. Sitten miehet tekivät jotain lattialiikkeitä... Minä hain kävipainot ja tein omia liikkeitä sillä aikaa.

Ohjelma lähetettiin kahtena päivänä, aloin oppia askeleet.  Kolmantena päivänä se katkaisiin puolesta välistä, kunnes eilen ei lähetetty ollenkaan. Odotin tunnin ja lähetin googlaamalla löytämääni meiliosoitteeseen tiedustelun englanniksi ja persiaksi että mihinkäs aerobic hävisi ja tuleeko se takaisin. Ei ole meiliini vastattu. Odottelen. Kai jostain osoitteesta saisi ohjelmatiedotkin...


7 comments:

  1. Tuo robottijuttu onkin hyvä idea. On varmaan paljon ihmisiä jotka mieluusti antaisivat robottien kuntoilla ja urheilla puolestaan.

    ReplyDelete
  2. ISOPEIKKO: Juu, ja hoitaa laihtumisen puolestaan, ja hammaslääkärissä käynnin ja kielten oppimisen ja... :)

    ReplyDelete
  3. Olin ylpeä sinusta ja jakkarastai, vaikken kerennyt tulla kertomaan. Noita kuntoilukätsettejä tulee telkasta virtanaan, ja kellariin niitä virtaa vähän hitaammin. On hyvä löytää jokin ohjelma, jossa on rytmikäs, innoittava musiikki, mutta astella, hypellä ja taivutella jokainen osaa.

    ReplyDelete
  4. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  5. Olipas tärkeä viesti, kun meni kaksoisenaan. Eikä suostunut poistumaan. Sorry

    ReplyDelete
  6. Jaa, se poistuikin, hah! One-two-three-one-two-three! And repeat!

    ReplyDelete
  7. UTUKKA: Pidin viesteistäsi, niistä kaikista :) Samaan tapaan tuplailin ja deletoin viimeksi toissapäivänä yhdessä kommenttilaatikossa.

    Voi surua ja murhetta kun jumppaohjelmaani ei ole kahteen päivään lähetetty :( Toivottavasti löytyy jotain tilalle.

    ReplyDelete

Kommentit ovat tervetulleita. Pyrin vastaamaan kaikkiin.

Julkaisen heti kun ehdin. Iltaisin en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)