Monday, February 16, 2009

Matalalentoa ja kotijumppaa



Huiskis että on ollut ohjelmaa tässä päivässä.  Äsken muun tohinan jälkeen steppasin persialaisen naisporukan kanssa aerobic-treenit. Liioittelematta höyry nousi tukasta kun istahdin kirjoittelemaan päiväkirjamerkintää.  Ensimmäinen tilaisuus rauhassa löpsöttää ja antaa ajatustenkin repsahtaa ja rentoutua. 

Aamuneljästä eteenpäin vedin kaikki pakolliset työt määrätietoisesti keskittyen läpi, työmeilit, opiskelijoitten viimeksi saapuneet tehtäväsuoritukset, tuntien valmistelut, puhelinenglanti 8.15, sen jälkeen puhelinitalia (uusi juttu!). Vielä hiukan pakollisia kuvioita ja sen jälkeen se miksi kaikkea tiivistin ja kiirehdin. 

Lähdin puolison kanssa pienelle hankinta- ja ostosreissulle, viettämään yhteistä aikaa koska hän sai pari vapaapäivää. Olemme etsineet mattoa. Sitä ei vieläkään löytynyt, ei mitään lähimaillekaan meidän tyylistä. Karmeita kaikki tyynni. Hauska niitä oli silti katsella. 

Tuolia olemme niinikään useaan otteeseen etsineet. Nyt sattui sopiva silmiin Ikeassa. Jopa erittäin sopiva. Samaa sarjaa kuin Ikeasta ostamamme pöytä ja sohvapöytä. Ostimme kaksi tuolia. Tyytyväisinä palasimme kotiin, muitakin ostoksia kuin tuolit siinä vaiheessa auton takaluukusta poimien.

Maanantai ja lisäksi hiihtolomaviikko. Ei ruuhka vaivannut missään. 

Tuosta aerobicistä piti kertoilla. Olen saman nauhoituksen tahdissa jumpannut pari kolme viikkoa ja yhtäkkiä yllättäen perjantaina vaihtoivat ohjelmaa. Innostuin niin että vahingossa vaihdoin kanavaa ja hukkasin muutaman sekunnin yrittäessäni pistää ääntä isommalle.

Sama vetäjä, ja hänen lisäkseen neljä muuta jumppaajaa entisen kolmen sijaan. Entinen treeni oli lepokoti tähän verrattuna. Nyt mennään eikä meinata. On vauhtia ja voimaa. Vaikka teen kaiken ilman steppilautaa, koen toden teolla liikkuvani ja huhkivani. Tosi kivaa! Tämä tahti ja rytmi sopii minulle.

Pikkuisen haluan valittaa ja protestoida. Onko kukaan huomannut tällaista epäkohtaa filmauksissa: Kamera kuvaa pelkkää ylävartaloa silloin kun katsojan pitäisi ehdottomasti saada nähdä jalkatyö? 

Tuon ohjelman kuvaaja, ohjaaja tai leikkaaja pimitti minulta muutamassa kohdassa arvokasta tietoa siitä miten liikkeet tehdään. Hanskat heiluu mutta jalat ei näy. Mitä ihmeen tanssitreeniä siitä voi seurata? Jossakin kohdassa näytetään vain alavartalo enkä tiedä miten kädet ja käsivarret heiluvat. 

Jos olisin ehtinyt, olisin sadatellut ja harmitellut suunnattomasti. Onneksi en ehtinyt. Enkä pysäyttänyt omaa liikettä vaan keksin itse mitä teen raajoillani silloin kun TV:ssä ei näkynyt mallia. Kyllä koreografiat tarvittaessa itsekin koostetaan. Kaikkein parasta olisi saada nähdä koko vartalo. Samaa olen tuskastumiseen asti harmitellut katsoessani tanssia televisiosta.

Huomenna lähden katselemaan urheiluliikkeestä steppilautaa. Olohuoneemme muuttuu pikkuhiljaa jumppasaliksi.


10 comments:

  1. Hih, uusi versio jumppaohjelmasta.چی؟ , ei näy kaikkea?Kyllä taitaa olla huono kuvaaja, kun on kuvannut niin ettei koko liikesarjaa näy.Ei tule mieleen miten on ollut niissä mun näkemissä jumppaohjelmissa.Mulla on yksi Pilates DVD, mutta siinä ainakin näkyy liikkeet aina hyvin.
    Onpa kiva että tuoli löytyi, IKEAsta aina löytyy jotain kivaa, onneksi täälläkin on IKEA:-)

    ReplyDelete
  2. refanut5:56 pm

    Tiedoksi, ettet turhaan etsi: Derrick ja Der Alte eivät eää näy Areenalla, koska sopimus on loppu, jatko olisi erittäin kallis. Pyrkivät kuitenkin saamaan sinne minne muita dekkariklassikkoja, koska em. suosio on ollut suuri.
    Päiväohjelmasi saa taas kerran miettimään, että energian määrä maailmassa on vakio. Kun siellä jaksetaan, niin täällä enempi löhötään. Valon myötä toivottavasti liikahduksiakin tapahtuu.

    ReplyDelete
  3. Huh, mikä vauhti sinulla on ollut päällä! Minä huhkin niin paljon viikonloppuna, että tänään en tahdo päästä kävelemäään. Ainoastaan erittäin epänaisellinen lantioneteenheitto-jalatehkäseuraa perässä-tyyli vie minua eteenpäin. Luojan kiitos huomenna on fysioterapiaa! Jaahas nyt täytyy mennä katsomaan Lemmenlurituksia, vai mikä se nyt oli (Sturm der Liebe) ja polkea kuntopyörää! Moikka!

    ReplyDelete
  4. Minäkin aerobikkaan, vaikka se on kuulemma ihan kasaria. No, pistän aina kasarihitit soimaan. Vanhassa asunnossa oli kaksi kokovartalopeiliä, joista näki itsensä edestä ja sivulta ja se oli tosi kätevää. Nykyään ei ehdi katsellakaan, kun vaavi roikkuu milloin missäkin raajassa painona.

    ReplyDelete
  5. Innostavaa esimerkkiä näytät Rita!

    Keppijumppa, sauvakävely ja pyöräily ovat minulla tämän hetken liikuntaohjelmistossa.

    Minulla on kyllä vino pino lehdistä keräämiäni jumppaohjeita, mutta arvaa montako niistä olen vienyt läpi? :)
    Se keppijumppa-ohjeistus on ihan kelppokäyttöinen. Ei liian voimille käyvä.

    ReplyDelete
  6. Voi tosi ikävää, että ei sitä kokovartaloa sitten kokoajan näyttäneet. Olisikohan he halunneet siihen hieman vaihtelua kuvaamalla vain yläosaa tai alaosaa kerrallaan. Tai jos puhuivat tärkeitä juttuja niin näyttivät sitten naaman.
    Olen itsekin törmännyt joskus samanlaisiin ikävyyksiin...lisäksi minua pännii myös suunnattomasti se, kun haluaisin kuulla musiikkia ja sitten selostaja alkaakin siinä selittämään jotakin kappaleesta taikka sitten esim luistelussa luisteluliikkeistä jne. Myös ottamistani valokuvista harmikseni huomaan jonkun raajan puuttuvan, hihih!

    ReplyDelete
  7. Onko sulla vanhan ajan puhelinluettelot steppilaudaksi. Rappuset on hyvää treenausta, eri lihakset.

    ReplyDelete
  8. YAELIAN: Kiitos komppaavista sanoistasi :)

    Ai teilläkin on IKEA. Riemastuttava ajatus.

    REFANUT: Kiitti TOSI paljon tiedosta. Minulle tuli parin viikon työkiireet ja kun päässyt kirjautumaan ekalla yrityksellä Areenalle, unohdin koko jutun. Eilen katsottiin vanha kettu kovalevyltä jonne oltiin viimeisin tallennettu. Ach miten hyvä jakso.

    KATILEIN: Minulta jäänyt Lemmen lurinaa - sarja muutamaksi päiväksi. Ei hätää koska on tallennettuna :)

    Fysioterapia lievittää ja auttaa. Minullakin ollut huonoja kausia. Ne ovat tilapäisiä, niin on ajateltava. Kyllä se siitä! Tsemppiä sulle.

    HELENA: En ole aikaisemmin aerobikannut enkä tiennyt että sehän on just mun juttu :) Ai sinulla on kokemusta! Ja nykyään voit bodata vaavin avulla, verratonta :D 80-luvun musiikki on älyttömän hyvää! Täytyypä pistää vinkki muistiin ja kokeilla aerobiciä sen tahdissa. Meiltä löytyy sitä lajia.

    LEONOORA: Ohjelmasi kuulostaa hyvältä.

    Lehtileikkeitä minullakin kerättynä. Oivallisia ohjeita, harvemmin otan esiin. Paras juttu on kun saa ohjatun jumpan! Hyvä että muistutit keppijumpasta! Minulla on keppi ja on ohjeita :)

    S: Tuhannet tänkjuut ymmärtävästä kommentistasi. Kyllä tekee hyvää lukea vastaavista kokemuksistasi!

    HANNELE: Pääni puhki mietin mistä improvisoin steppilaudan ja nyt semmoinen on :) Ei tarvi mennä ostamaan kun keksin että mieheni voi nikkaroida laudanpätkästä ja puisesta lusikkalaatikosta!

    Puhelinluettelo ei ehkä olisi toiminut jos sellainen olisi meillä ollut - Tai ehkä sen olisi voinut teipata kiinni maalarinteipillä ja pistää alle joku luistonesto... Olisin kyllä ideaasi kokeillut, mutta nyt ei tarvitsekaan. Kiitos kuitenkin!

    ReplyDelete
  9. Hirmu hyvä harjoitusta keikkua rappusten reunalla varpailla, vahvistaa pohkeita sun muuta.

    ReplyDelete
  10. Kannatan kaikenlaista luonnollista ja ei-kaupallista. Neuvomasi keikkuminen rappusten reunalla on ihan briljantti idea!

    ReplyDelete

Kommentit ovat tervetulleita. Pyrin vastaamaan kaikkiin.

Julkaisen heti kun ehdin. Iltaisin en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)