Wednesday, February 15, 2012

Kevätnäyttely - kafkamainen tarina



Kustantamo Avain. Kirjat. Tiedote.

"Unkarilaisen nykykirjallisuuden kärkeen kuuluva Kevätnäyttely kertoo kafkamaisen tarinan huono-onnisesta miehestä

Unkarin suosituimpiin kirjailijoihin kuuluvan György Spirón ensimmäinen suomennettu romaani Kevätnäyttely (Avain, 2012) sijoittuu vuoden 1956 kansannousuun ja sitä seuranneeseen kevääseen. Kafkamainen tarina kertoo miehestä, joka sattuman oikusta joutuu syytetyksi maanpetoksesta.

Teos ruotii armottomasti sosialistista järjestelmää ja unkarilaista yhteiskuntaa. Vahvana juonteena näyttäytyy kansallisen ja individuaalin identiteetin etsiminen. Läsnä on myös toisen maailmansodan ja holokaustin jättämät arvet.

Teoksen päähenkilö Gyula Fátray on keski-ikäinen insinööri, joka syksyllä 1956 kirjautuu sairaalaan käydäkseen vähäpätöisessä leikkauksessa. Kun hän lopulta pääsee ulos, kotikaupunki Budapest on neuvostojoukkojen valtaama. Hän on tavallinen mies, jonka kohtalo pakottaa lukijan katsomaan peiliin: olemmeko valmiit uhraamaan läheisemme oman etumme edestä?

”Yhden ainoan iltapäivän aikana, muutaman tunnin kuluessa, oli hänen koko elämänsä romahtanut, vaikka mitään ei ollut tapahtunut. Koko tämä maa oli hukassa. Kun pelon aika koittaa, ihminen pelkää, ja piiloutuu, kun on aika piiloutua. Murhaajien joukossa hän kulkee uneliaan luottavaisena uskoen sokeasti siihen, ettei leimalla merkittyä uhria tunnisteta”

György Spiró (s.1946) on budapestilainen kirjailija, esseisti ja dramaturgi. Hän on yksi Unkarin suosituimmista näytelmäkirjailijoista. Yhtä lailla kriitikoiden kuin lukijoiden rakastama Kevätnäyttely on Spirón viides romaani.

”Spirón romaani on helppo lukea mutta vaikea unohtaa.”
– István J.Bedö, unkarilainen toimittaja ja kriitikko

Unkari on vuoden 2012 Helsingin kirjamessujen teemamaa.

4 comments:

  1. En ole lukenut pitkään aikaan yhtään kirjaa..
    Viime vuonna taas luin eneiten kirjoja mitä koskaan..
    pieni paussi..
    Ehkäpä pian alkaa uusi lukukausi??
    Halit sulle!

    ReplyDelete
  2. Hanne: Lukeminen menee minullakin siten että välillä paussia ja sitten taas luen oikein himoon :)

    Hauskasti keksitty tuo "lukukausi". Sopii meille opettajille.

    Halaukset:)

    ReplyDelete
  3. Charlotta10:33 am

    Hauskaa nimipäivää, Rita! Buon onomastico!

    ReplyDelete
  4. Kiitos ! Itse en olisi muistanut mutta sinun lisäksesi yksi toinen muistutti (Facebookissa).

    ReplyDelete

Kommentit ovat tervetulleita. Pyrin vastaamaan kaikkiin.

Julkaisen heti kun ehdin. Iltaisin en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)