Tuesday, December 10, 2013

Christy Burns, Takeshitan kintereillä



Mikähän vuosi se oli kun nuorison keskuudessa alkoi Japani-villitys Suomessa? Ystäväperheiden lapset alkoivat harrastaa mangaa ja japanin kieltä. Eikös Pokemonkin ollut japanilainen? Lapsikaverini Villen kanssa katselin videolta viehättävän japanilaisen lastenelokuvan kymmenisen vuotta sitten. Nimeä en muista, mutta lämminhenkisen tunnelman kyllä. Ville on nyt jo yli 20-vuotias. Mahtaako Japani vielä vetää puoleensa? 

Näitä mietin kun sain Aurinko kustannuksesta Christy Burnsin Takeshitan kintereillä - trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Toinen näyttää paljon paksummalta kuin ensimmäinen. Onkohan kirjailija innostunut tarinastaan niin että on tullut puolivahingossa suoltaneeksi 100 sivua lisää? 

Pääset lukemaan Adlibriksen selostuksen täältä


Molemmat osat voi lukea omina kokonaisuuksinaan. Ryhdyin lukemaan ensimmäistä osaa. Lähdin liikkeelle sanastosta kirjan lopussa, s. 158 - 160. Siellä kerrotaan yokaista, yliluonnollisista hengistä. 

Tarina alkaa hiuksia nostattavalla varoituksella. Jos pelkäät pimeää ja aaveita parempi että valitset luettavaksi nalle- ja pupukirjoja. Kohta on nimittäin luvassa leijuvia päitä ja pahoja henkiä. Iik, minulla on jo tukka pystyssä. 

Miku on muuttanut perheensä kanssa Japanista Lontooseen ja jättänyt taakseen entistä kotia suojelevan lapsihengen. Isoäiti Baba tietäisi mikä kaikki suojaa pahoilta hengiltä ja riivaajilta mutta hän kuoli noin vuosi sitten kun Miku oli 11-vuotias. Kaikeksi onneksi Miku on saanut tietää häneltä monta salaisuutta.

En paljasta juonta enempää, mutta halukkaat voivat lukea lisää toisen bloggarin raportista, blogista nimeltä Värikäs päivä; täältä.


Olen tänään menossa pikkujoulutilaisuuteen. Itämainen jakkuni, kirpputorilöytö, sopii tähän rekvisiitaksi.  En osaa lukea kirjainmerkeistä missä vaate on valmistettu, mutta kaukoidässä kuitenkin. 

  
Postikortti on tuliainen Japanista. Kiitos, Tuija. 



Vihkossa ei ole merkintää alkuperästä, mutta sen kuvitus voisi olla Japanista. Kaunista ja rauhoittavaa. Parasta pitää jotain sellaista vieressä kun lukee kummituksista. Tuon postikortin naaman käännän pois näkyvistä. Ylimääräistä kauhua ei kaivata. Muutenkin jo housut tutisevat.


5 comments:

  1. Mangasta poikanikin oli teininä kiinnostunut ja sen piirrustustyylistä.Hieno jakku!

    ReplyDelete
  2. Jael: Kiitos, kiitos. Juuri kävin glögitilaisuudessa jakku ylläni. / Kirjoituksessa mainitsemani Ville kävi jonkun manga-piirustuskurssin.

    Takeshita-kirjassa on erittäin hienoja mustavalkoisia mangapiirroksia. Aion tutkailla niiden ansaitsemalla kunnioituksella.

    ReplyDelete
  3. Japani ja Suomi ovat kiinnostuneita toisistaan. Se näkyy kaikessa. On tuttuuden tunnetta kulttuurien monista eroavaisuuksista huolimatta.

    ReplyDelete
  4. Kummitukset eivät ole aina kovin pelottavia, vain sellaiset, jotka on tehty entisistä möröistä, eivätkä nekään koskaan öisin. Luulee peikko :)

    ReplyDelete
  5. Anna: Kiinnostava ajatus. Kun asiaa miettii niin sekä Suomi että Japani ovat jotenkin ihan omanlaisensa muiden maiden ja kansojen joukossa.

    Isopeikko: No Peikkohan taitaa tietää paljon kummituksista ja metsänpeikoista.

    Tuon kirjan lopussa on erillinen selostus pahoista ja hyvistä hengistä. Jännittävää.

    ReplyDelete

Kommentit ovat tervetulleita. Pyrin vastaamaan kaikkiin.

Julkaisen heti kun ehdin. Iltaisin en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)