Friday, March 14, 2014

Maria Aution haastattelu


AUTISTINEN TYTTÖ NUORTENKIRJASSA  

Maria Autio: Varjopuutarha, Karisto 2014.  
Haastattelija: Rita Ahonen
Kuva: Jari Väätäinen

Varjopuutarha on kauniisti kirjoitettu kertomus lukiolaistytöstä, jolla on Asperger. Nimitys  Aspergerin oireyhtymä on jäämässä pois käytöstä, ja kirjailija käyttää sen sijaan termiä lievästi autistinen. Päähenkilö Pihla on luokkatovereiden ja opettajien silmissä outo otus, kummallinen, ja sellainenhan joutuu helposti silmätikuksi tai kiusaajien kynsiin. Oudot piirteet näkyvät hänessä sen verran ulospäin että häntä pidetään vajavaisena. Hänen älykkyytensä ja kykynsä sen sijaan jäävät näkymättömiksi, kunnes alkavat tulla esiin tarinan kehittyessä. Salakavala petollinen kiusaaja tekee inhaa myyräntyötään tyttömme päänmenoksi. Jännite on paikoin lähes sietämätön (ainakin minulle joka olen Aspergerhenkilönä herkkä myötäelämään toisen kärsimyksiä). Oman taianomaisen viehätyksensä luo villiintynyt barokkipuutarha. Tasoja, kerroksia ja kehyksiä riittää tässä kehityskertomuksessa. Kulku on vaikeaa, mutta lopulta voittoisaa.  

Aikaisemman kirjaesittelyni voi lukea tästä linkistä.


Ja nyt haastattelen kirjailija Maria Autiota itseään.


 * Kerrotko meille kirjan syntyhistoriasta? 

Aloitin Varjopuutarhan kirjoittamisen 2008, kun minulla oli kesken vielä edellinenkin kirja, Ajatustenlukija (2011). Varjopuutarhan aiheet, hahmot ja tapahtumat alkoivat vain vyöryä mieleeni, joten oli minulla oli aina kiire kirjoittamaan seuraavaa lukua. Tästä versiosta oli kuitenkin vielä matkaa lopulliseen kirjaan, joka ilmestyi helmikuussa 2014. Vaikka olenkin muokannut kieltä ja kerrontaa, alkuperäinen juoni on pysynyt samana.

Ehkä ensimmäisen version kirjoittaminen oli melko nopeaa siksikin, että aihepiiri on minulle niin tuttu. Olen tuntenut paljon autisminkirjon lapsia, nuoria ja aikuisia, käynyt tapahtumissa ja hankkinut muutenkin tietoa. Kirjan esikuvana on ollut myös vanha puutarha, jossa kiertelen melkein päivittäin koiran kanssa. Silti Varjopuutarha on ennen kaikkea fiktiivinen nuortenkirja, jolloin tarkoituksena on ollut luoda oma maailmansa. Tietoa ei osoitella vaan se on upotettu tarinaan; kaikki tapahtuu tarinan ja fiktion ehdoilla.      
      
* Miten työskentelet? Millainen prosessi tämän kirjan kirjoittaminen oli?

Pyrin kirjoittamaan päivittäin, mutta välillä tulee taukoja. Ensimmäisessä versiossa rakennan ja sommittelen kokonaisuutta, ja vasta loppumetreillä viilaan yhä enemmän yksityiskohtia. Luova prosessi on mysteeri kirjoittajalle itselleenkin, eikä sitä voi täysin hallita.  On aina yllättävää, miten tarinaan alkaa sekoittua monenlaisia aineksia ja palasia todellisuudesta. Esimerkiksi kaikilla hahmoilla on aina monta esikuvaa, ja loput on höystetty mielikuvituksella. Jokaisesta hahmosta täytyy myös löytyä edes jokin sellainen taso, johon voi itse samaistua – jopa tarinan ”pahiksesta”.

Ajatteluni on visuaalista, ja kirjoittaessani näen kaiken kuin se olisi elokuvaa, jota voin kuitenkin muokata vapaasti. Mielessäni voi olla jokin näkymä tai pätkä tätä ”elokuvaa”, jota yritän pukea sanoiksi parhaani mukaan. Välillä tankkaan energiaa sellaisesta musiikista, jossa on latausta ja vahvoja tulkintoja. Pyrin kirjoittamaan myös silloin, kun on kriisejä tai muuten vaikeaa. Kirjoittaminen on kuitenkin parasta lääkettä.  
    
* Kirjan kirjoittamistaitosi tekivät minuun vaikutuksen. Juonen ja jännitteen rakentelu, kuvaavat ilmaukset, sanavalinnat, sanoilla maalatut kuvat. Millainen koulutus sinulla on ollut kirjoittamiseen?

Aloin kirjoittaa jo lapsena, ja tarjosin tekstejäni lastenlehtiin ja lehtien lasten- ja nuortenpalstoille. Tein omaa lehteäni, jota sain kopioida isän työpaikan koneella. Mutta varsinaisesti löysin kirjoittamisen samana syksynä, jolloin täytin 15 vuotta. Sen jälkeen siitä tuli vielä aiempaa intensiivisempää ja säännöllisempää. Käytin lähes kaikki lauantain ja sunnuntain vastaiset yöt runojen kirjoittamiseen. En kirjoittanut kilpaillakseni, mutta tärkeää ja kannustavaa oli sekin, kun lukioaikana voitin Pohjois-Suomessa järjestetyn kilpailun (nuorten sarjan) sekä 19-vuotiaana J.H. Erkon runokilpailun.

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan mm. kirjallisuutta Turun yliopistoon, ja valmistuin 1995. Nyt olen jo yli nelikymppinen ja koen, että parasta koulutusta on aina ollut sellainen rakentava kritiikki, jota olen saanut yksittäisiltä ihmisiltä ja etenkin ammattilaisilta. Mutta luovaa kirjoittamista ei voi perimmältään opettaa tai kouluttaa. Ei ole mitään ”valmista”, mikä pitäisi vain omaksua ja oppia, koska kirjoittaminen tähtää oman, persoonallisen äänen löytymiseen. Koko ajan pitää myös yrittää kehittyä ja olla oma ”kriitikkonsa”. 

* Usein kuulee sanottavan että Aspergerpojat ovat erilaisia kuin Aspergertytöt. Millä tavalla erilainen tarinasta olisi tullut jos lievästi autistisen tytön sijasta päähenkilö olisikin ollut poika? Vai olisiko siitä tullut erilainen?

Päähenkilössä eli Pihlassa on autististia piirteitä, joita voi olla sekä autisminkirjon tytöissä ja pojissa, naisissa ja miehissä. Niitä ovat mm. viihtyminen omissa oloissaan, vaikeudet sen ymmärtämisessä, mitä toiset todella aikovat ja tuntevat, erityinen mielenkiinnon kohde, aistiyliherkkyydet kuulon alueella, ongelmat auditiivisessa, lyhytkestoisessa muistissa, motorinen kömpelyys, rutiinit ja muutosten vastustaminen. Pihla on erityisesti kiinnostunut 1700-luvun puutarhasta, jonka rippeitä löytyy villiintyneestä puistikosta lähiön laidalta. Tästä mielenkiinnon kohteesta tulee myös hänen vahvuutensa, josta on apua tulevaisuuden suunnittelussa. 

Pihlan elämässä on runsaasti myös sellaisia asioita, jotka ovat yleisiä kaikille nuorille. Hän käy lukiota ja saa siellä kaverin, joka kertoo luottamuksellisia asioitaan ja kutsuu kotibileisiin. Hän nahistelee sisarustensa kanssa ja yrittää itsenäistyä vanhemmistaan. Hän haaveilee omasta erityisestä ystävästä. Vaikka Pihlalla on omat autistiset piirteensä, löytyy siis paljon myös yhteistä.

Mitä paremmin olen oppinut tuntemaan autisminkirjon ihmisiä, sitä enemmän olen huomannut vaihtelua ja yksilöllisyyttä. Siksi vastustan kaikenlaista kaavamaisuutta ja tyypittelyä. Ainutkertaisia ja monitahoisia ihmisiä ei voi mahduttaa valmiisiin, ahtaisiin muotteihin.

* Mitä luet? Ketkä ovat lempikirjailijoitasi? Mikä kirjallisuuden laji on mieluisin?

Vuosien mittaan innostavia kirjoja on kertynyt paljon. Tällä hetkellä luen Sarianna Vaaran Huomenkellotyttöä, ja se on omakohtaisuudessaan todella vaikuttava. Nuortenkirjat löysin vasta kolmekymppisenä. Hyppäsin aikoinaan itse suoraan lastenkirjoista aikuistenkirjoihin, mutta se saattoi johtua siitä, että 80-luvulla nuortenkirjoja oli niin vähän tarjolla. Tai sitten ne eivät vain sattuneet osumaan silmiini. Esimerkiksi Anna-Liisa Haakanan loistavia lappiaiheisia nuortenkirjoja olen lukenut vasta aikuisena. 

Kun löysin nuortenkirjat, huomasin miten kiinnostava laji tämä on. Nuortenkirjoissa voi jo porautua vaikeisiin aiheisiin, mutta parhaimmillaan niissä on myös huumoria, ja ne ovat intensiivisesti ja ytimekkäästi kirjoitettuja. Luen tietenkin edelleen myös aikuistenkirjoja. Minusta lukijat voisivat kuitenkin ylittää rajoja, ja aikuisetkin tarttua välillä nuortenkirjoihin. Suomessa on monia nuortenkirjoja, joilla olisi paljon annettavaa kenelle tahansa.  

 * Joko on seuraava kirja tekeillä? 

Pyrin aina aloittamaan seuraavaa jo silloin, kun muokkaan vielä edellistä. Näin siksi, että pääsisin sitten heti ”riippusiltaa pitkin” rakentamaan uutta, kun edellinen on kansissa.

* Mitä olet aikaisemmin kirjoittanut? Saanko linkit?

Ajatustenlukija

nuortenromaani itsenäistymisestä, mielenterveyden ongelmista sekä uusperheestä. Karisto 2011. 

Paperisudet: nuortenromaani koulukiusaamisesta. Karisto 2005.

Valkoinen ruletti: runokokoelma. WSOY 1988.


Kiitos haastattelusta, Maria !


Tässä se kirja on meidän keittiön pöytäliinan päällä. Haluaisin tehdä hyvän teon ja lahjoittaa oman kappaleeni läheisen koulun kirjastoon tai äidinkielen opettajalla, mutta huomaan että ajatus luopumisesta ei houkuta. Jospa vielä pidän sen itselläni kotvan verran ja lueskelen barokkipuutarhasta ja maistelen kivoja henkilöiden nimiä kuten Pihla, Matja ja Terttu.







6 comments:

  1. Hieno haastattelu ja kaunis kirja :)!

    Rita, omalla asiallani olen tässä samalla sillä:
    Hei, sinut on haastettu Blogien lastenkirjaviikkoon 2014 blogissani :)! www.sininenkeskitie.blogspot.fi

    ReplyDelete
  2. Bleue: Heh, kiitos :) Katson huomenna sillä nyt olen lopen uupuneena lähdössä koneelta viikonlopun viettoon...

    ReplyDelete
  3. Olipa hyvin tehty ja mielenkiintoinen haastattelu.
    Kirjan lisäsin lukuluettelooni.

    ReplyDelete
  4. Simpukka: Kiva että kiinnostuit :) Hyvää viikonloppua.

    ReplyDelete
  5. Olipa todella mahtavaa lukea Maria Aution haastattelu täältä blogissasi Rita! Hienoa kuulla, että kirjailijalla on uusi kirja työn alla. :)

    ReplyDelete
  6. Sara: Minustakin on mukava kuulla että lisää tulee ja että aikaisempaa tuotantoa on olemassa.

    ReplyDelete

Kommentit ovat tervetulleita. Pyrin vastaamaan kaikkiin.

Julkaisen heti kun ehdin. Iltaisin en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)