Wednesday, July 12, 2017

Kahvia, kastiketta ja kasveja


Meillä on kaksi kahvipurkkia. Jaa miksikö? Well, juon tätänykyä aamulla (terveellisempää) vaaleaa Kulta Katriinaa, ja iltapäivällä keittelen tummaa Löfbergs Charismaa. Onhan se melko kallista, mutta ostettiin yksi paketti sen jälkeen kun oltiin kyläpaikassa sitä saatu. Nyt sain vinkin että Lidlin Perfetto olisi yhtä hyvää. Ostin sitä eilen - 1,55€ . Hinta on ainakin sopiva. Aromi testataan myöhemmin.


Eilen viimeksi luin artikkelin kahvin terveysvaikutuksista. Sen sanotaan jopa ehkäisevän diabetes kakkosta. Mene ja tiedä. 


Kehuin kehumasta päästyäkin paistinkastiketta, jota irlantilainen ystävämme Mal kaateli ruoka-annokseni päälle kun vietettiin hänen syntymäpäiviään pari kuukautta sitten. Kovasti kivat karkelot. Meitä taisi olla siellä ainakin 20 ihmistä. Isäntäväki oli saanut pöydät järjestettyä kuin ravintolassa. Eikös hänelle sitten jäänyt mieleen ihailuni... sillä yllätyksekseni sain tuon purkin lahjaksi ! Hänen tarjoilemanaan kastike niin maukasta että täysin luulin kotona tehdyksi. Se olikin purkista.

Yleensä emme syö lihaa, mutta...


... ihan sattumalta olimme juuri katsoneet Lidlin esitettä ja tuumailleet että josko kokeilisimme strutsipihvejä. Niitä on nyt meillä pakastimessa, vaikka ekalla kerralla kysyessäni myyjä kertoi että strutseja ei ollut näkynyt odottelusta huolimatta. Näin niitä seuraavalla kerralla siellä ja nappasin mukaan. Saa nähdä koska kokeillaan. Niiden kuuluu antaa sulaa jääkaapissa ja kuivata paperilla ennen kuin ne kypsennetään. Näyttävät pakkauksen mukaan jo olevan esikypsennettyjä ja maustettuja. Paistinkastike purkista sopinee tuon kanssa. Kokeilkaamme. 


Tuossa kattilallinen raparperimehua tulossa. Mummo ja koira - blogissa laitettiin rapsumehua ja sen innostamana etsin meidän vanhan reseptin esiin ja kiehautin erän eilen. Maustoin Stevialla, tänään päästiin maistamaan. Hyvää. 


Kahvista ja kastikkeesta kertoilin, sekä mehusta, nyt pari sanaa kasveista. Minulla ei ole nimeä ruukussa olevalle jännittävälle kasville, paitsi "zz plant". Se on saatu iranilaiselta ystävältä Azarakhshiltä, joka opiskelee Tampereella tyttöystävänsä Sarahin kanssa. Sain kasvin viime syksynä pienessä ruukussa ja siinä oli silloin kaksi tuon yksittäisen läpsyn näköistä lehteä. Ne eivät kasvaneet lainkaan, ja sitten toinen alkoi kellastua. Muutama viikko sitten vaihdoin isompaan ruukkuun ja huomasin että ne olivat kaksi erillistä kasvia, molemmissa perunan tapainen juurimukula. Oi ihanuutta, sen kellastuvan lehden viereen ilmestyi pieni vihreä verso, joka nyt kasvaa. Kellastunut lehti irtosi kun vetäisin. Kaipa se on luonnon laki.

Aion kohta meilata Azarakhshille, lähettää kuvan ja kertoa kasvin kuulumiset. 

 Neilikkaruusu aloitti kukinnan pihassa.
Kaunis, ja taas aikaisempia kesiä runsaampi.
Kodissa ja pihassa tapahtuu joka päivä.
Kesäloma on ihanaa.

30 comments:

  1. Mä olen maistanut strutsia joskus ammattikoulussa käristyksen muodossa...se maistui kyllä ihan porolle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ahaa. Siitä on kamalan kauan kun olen maistanut poroa... saa nähdä palautuuko muisto :)

      Delete
  2. Löfbergs Charisma mieheni lempikahvi - vanhimman lapsenlapsemme yksi nimi Karisma, kuvaa häntä hyvin ❤️

    ReplyDelete
  3. (strutsi hyvää, vähän kuin kanaa)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kana on suosikkiruokamme kaikissa muodoissa,
      joten luultavasti pidämme strutsista.

      Delete
  4. Niinpä, toisinaan kahvi on terveellistä, toisinaan vaarallista. Ainakin kahvihetki (omassa rauhassa tai kivassa seurassa) virkistää ja ilahduttaa mieltäkin, joten varmasti on ainakin jotain hyötyä. Eikä tästä elämästä selviä hengissä kuitenkaan... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mielihyvän vaikutus on ilmeinen kahvin yhteydessä :) Juicekin lauloi aikanaan tuota totuutta että ei elämästä selviä hengissä. Kannattaa muistaa kultaisen keskitien sääntö, niin välttyy kahvin vaaroista.

      Delete
  5. Edesmennyt appeni tarjosi yli 10 v sitten ihan ruokaravintolassa strutsinlihaa (siis tilattiin strutsinliha-annokset) ja muistini mukaan se ei ollut hyvää, tosin syötävää vaan ei makuhermoja kutkuttavaa. En muista enää mikä oli vikana, maku, sitkeys, lihan laatu vai mikä, mutta en halua yrittää uudelleen. Toivottavasti sinun lihasi on maukkasta (siis sinun strutsin liha :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, tuo viimeinen virke on verraton :D Saa nähdä millainen kokemus meille tulee strutsi-vainaasta. Ainakin on tuota paistinkastiketta jolla voimme peittää sen maun tarvittaessa :)

      Delete
  6. Good stuff indeed, lovely thoughts and photos. Greetings to you!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you Blogoratti :) I enjoyed your library post.
      Have a great day!

      Delete
  7. Kaunis neilikkaruusu :)
    Meilläkin oli tummat paahdot käytössä, mutta miehen verenpaine alkoi kohota, joten vähensimme kahvia ja siirryimme vaaleaan paahtoon. Tummat erikoiskahvit ovat todella hyviä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Mai. Tummat paahdot ovat tosissaan ihania, mutta hyvä idea juoda säästeliäästi nauttien. Mieheni juo vain kerran päivässä. Hyvä idea nimenomaan verenpainetta ajatellen.

      Delete
  8. Nätit kahvipurkit sinulla Rita. Lidl on kyllä ihana, ihan ikävä sellaista kun täällä ei ole. voitko kuvitella,kidutan itseäni sillä että minulla on puhelimessani Suomen Lidlin puhelinaplikaatio;D
    Strutsipihvit, onkohan hyvää
    Nuo pikku taimet näyttävät sitrukselta mutta jos se juuri on perunamainen niin ei ne sitten mitään sitrusta ole.Mukavaa keskiviikkoiltaa Rita:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pitääkin kysyä Azarakhshiltä onko hänellä linkkiä josta voisin tarkemmin tutkailla kasvia.

      Voi sinua kun kidutat itseäsi Lidlillä :D Etkö ole tänäkään kesänä tulossa Suomeen?

      Strutsipihvit odottavat vielä maistajaansa. Puoliso pelaa tänään golfia, ja syödään aikaisemmin laitettua cannellonia. (Nam!)

      Delete
    2. Rita:ei tänäkään kesänä onnistu Suomeen tulo:(

      Delete
    3. No voi kurja :(

      Delete
  9. Minä käytän vallan pannujauhatettuja kahvinporoja, vaikka ihan tavallista suodatinkahvia keitänkin. Tykkään, että maku on näin paljon pehmeämpi, ei ollenkaan kitkerä. Ihastuttava neilikkaruusu pihassasi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Hensku, neilikkaruususta on paljon iloa juuri nyt :)
      Kahveissa on ihan valtavat valikoimat. Pannujauhatetut kahvinporot kuulostavat ihanilta!
      Juu, kahvi ei saa olla kitkerää.

      Delete
  10. Raparperimehua....nam.
    Mukavaa heinäkuun jatkoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Raparperimahusta tuli hyvää; mietoa, mutta maistuvaa.
      Oiva hellejuoma - vaikka ei olekaan hellettä :)
      Sinullekin mukavaa heinäkuun toista puolikasta!

      Delete
  11. Kaunis neilikkaruusu!

    Minä olen kunnon kahvikissa, kahvihammasta juilii tuon tuosta. Hassua on, että mitä kuumempi keli sen enemmän kahvia tekee mieli. Olen niin kahvissa marinoitunut, että toivottavasti terveyshyödyt pitävät paikkansa. Kummasti ne ajat muuttuvat. Muistan kun tuttu joskus 90-luvulla kertoi lääkäriystävänsä todenneen että jos kahvi olisi nyt keksitty sitä ei käyttöön olisi otettu. On sellaista myrkkyä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Johanna. Mistähän tuo "kahvikissa" juontaa juurensa, tosi hassu ajatus :) Samaten kuin "kahvihammas". Ihmeellistä miten kaksinaista tietoa kahvista annetaan meille. Toivotaan että terveysvaikutukset ovat totta ! Vaan muistetaan että kohtuus kaikessa :)

      Delete
  12. Vau, mitkä ihanat kaffepurkit,toinen tyylikäs ja toisessa oikea brännarekin, jolla oli hauskaa mummilassa jauhaa papuja, tuoksun tunnen nytkin nenässäni:) Mikäkän tosiaan on kahvikissan ja -hampaan alkuperä? Meillä Mummilla kolotti kahvihammasta ja minä olin pieni kahvikissa, joten papusia kului... Kahvihetket ovat niin kotoisia ja kahvi niin makoisaa, ettei kupponen - vaaleaa tai tummaa - voi olla kuin hyväksi habitukselle.

    Strutsinliha ihanasti uutta, mielenkiintoinen kokemus teillä edessä. Kerrothan, kuinka upposi! Herkkuhetkeä, kesää ja lomaa:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinusta olisi pitänyt tulla mainosalan ammattilainen ! Niin vetävästi juttelet kaffeista että melkein lähdin laittamaan itselleni toiset aamukahvit :D Mummi ja papuset... suloista kertomaa, kotoista. Kiva että kävit täällä virtuaalikahvilla. Strutsinlihakuulumisia todennäköisesti jossain käänteessä luvassa :)

      Delete
  13. Meidän pitäjässä kasvatettiin joskus strutseja, mutta eipä ole tullutlihaa maistettua..:)
    Tuo kukkan lehti näyttää ihan posliinikukan lehdeltä....mahtaakohan olla se.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tykkäisin nähdä strutsin livenä - turva-aidan takaa :)
      Käynpä googlettamassa posliinikukan, meillä ei ole ikinä ollut sitä, eli en tunne.
      On aika tutustua :)

      Delete
  14. Cittarissa myytiin strutsinliha käristystä ja se oli kyllä todella hyvää, mutta harmillisesti sitä ei enää saa. :)
    Ihana neilikkaruusu!! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiiti Jenspa :) Eilen kokeilimme strutsia ja hyvää oli !
      Silti totesimme että tuskin uudelleen ostamme, kun
      emme ole lihansyöntiin tottuneita, ja aika kallistakin on.

      Delete

Ilahdun kommenteista ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

Kello 16 - 17 jälkeen en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)