Tuesday, February 20, 2018

Ennen ja jälkeen / Kuvahaaste


Kellarikerrokseen menevien rappujen kaide.
Likainen. Kaipasi siistimistä.


Pari kerrosta maalia ja jopas kiiltää. Viime lauantaina maalattu. Palasin kotiin ja hiukan horjahdin hämärässä kun ei ollut kaidetta. Puoliso oli irrottanut kaiteet ja vienyt maalattavaksi kellariin. Olimme aikaisemmin valinneet värin ja tehneet suunnitelmat, jotka hän oli poissa ollessani pistänyt käytäntöön. Kohta 23 vuotta kaiteet ovat olleet paikoillaan joten eipä tullut mieleen että olisivat muualla 😀


Toinen kaide alemmas mentäessä.



(Sama kaide, mutta kuvakulma alhaalta ylöspäin.)
Tuokin kaide piristyi maalilla. Värisävy  on nuudeli.


Viime viikolla maalasimme eteisaulan puupaneelia valkoiseksi. Väri on kirkas valkoinen. Minä maalasin välejä pensselillä. Mies maalasi isompia pintoja telalla. 


Valoisa vaikutelma. Eteisaula ikäänkuin suureni.


Toisen toilettimme peilikaapin ovien maalaus.


Tässä olin maalannut ekan kerroksen. Vesivärisivellin on pieniä kolosia varten. Seuraavassa kuvassa ovet ovat kuivumassa toisen maalauskerran jälkeen. Puoliso maalasi. Siinä on käytetty telaakin. Nuo vaiheet eilen, ja tänään asennetaan kaapin ovet takaisin paikoilleen ja nupit. Nekin on maalattu valkoisiksi.


Osalllistun kuvilla Pienen Linnun kuvahaasteeseen, jonka aihe on tällä viikolla ENNEN JA JÄLKEEN. Muiden osallistujien kuvia näette täältä: kliksis

Valkoiset hanget ja valkoiset maalit. 

Maalattavaa riittää.
Touhukas siitä kiittää.
Meillä on paljon puuta,
teille hyvää helmikuuta.

34 comments:

  1. Hyvännäköistä jälkeä :) Mukavaa viikkoa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ♥ Oikein mukavaa viikko sinnekin päin!

      Delete
  2. Kaunista jälkeä ja kaunista katseltavaa. Hienot kuvat.

    T. Täysin arkista

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Kristiina ♥ Mukavaa tiistaita!

      Delete
  3. Kivoja projekteja ja hienoa jälkeä olette tehneet! Teillä on siellä hyvä tiimi♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä tiimi ollaan. Aluksi minä vain suunnittelin, valmistelin ja autoin loppusiivouksissa ja mies teki sen varsinaisen maalaustyöni, mutta nykyään minäkin maalaan. Mukavaa viikkoa sinullekin, kiva kun olet taas tehnyt postauksen. Kohta lähden katsomaan 💕

      Delete
  4. Replies
    1. Niin tekee 💕Kiva kun kävit kommentoimassa.

      Delete
  5. Kyllä maalilla saa ihmeitä aikaiseksi..:)
    Hieno runo.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihmeitä tosiaan, eikä maksa paljon 🌹
      Kiitos, runo putkahtaa silloin tällöin ilmoille 😎

      Delete
  6. Ben fatto, Rita! Il colore bianco e' molto piu' luminoso e accoglie ogni riflesso di luce in casa. Anche noi abbiamo pareti bianche e i colori li abbiamo sulle tende, cuscini, tappeti...
    Ciao e buona settimana!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tante grazie Luisella ♥ Sì, è appunto così come dici tu. il bianco rende tutto più luminoso. Da anni dico che a me non piace il colore bianco ma ultimamente ho cambiato idea 😀 La vostra soluzione pare ottima. Amo colori vivaci. Ciao bella e felice martedì 💕

      Delete
  7. Kaunista ja valoisaa tuli. Upea kuvakokoelma:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tuta ♥ Mitenkähän valoisa kämpästä vielä tuleekaan jos jatkamme puupaneelien maalausta? Niitä on nimittäin vielä esimerkiksi keittiössä 🙂

      Delete
  8. Maalilla saa ihmeitä aikaan. :)

    ReplyDelete
  9. Replies
    1. On kiva, ja vaihtelu virkistää ♥

      Delete
  10. Siellä ollaan oltu taas touhukkaana! Hyvältä näyttää. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Maarit 💕Pidä peukkuja että innostuksen puuskia tulee lisää.

      Delete
  11. Näin se on, että maalilla saa kaunista jälkeä aikaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kummasti kaunistuu maalilla 🌷Kyllä.

      Delete
  12. Samaa mieltä kuin edelliset kommentoijat, hyvältä näyttää ja tiloista tulee valoisammat 💕

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eteisaulasta tuli ihan erilainen; valoisampi ja jotenkin raikkaampi. 🌷

      Delete
  13. Kyllä pieni maalikerros vain raikastaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näin on - eikä tule edes kalliiksi kun itse maalaa 🌷

      Delete
  14. Hahhah, pääsipä mies yllättämään! Hyvä, ettet sentään kaatunut kaidetta hapuillessasi!

    Totta, vaalea väri lisää tilaa hurjasti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. En kaatunut, mutta tuli dekkarien juonikuviot mieleen 😀
      Tilan tuntu on kiva. Kiitos Susu ♥

      Delete
  15. Valkoinen tuo raikkautta ja uutta näköä vanhoihin puuesineisiin. Itsekin sillä monta juttua kotona uudistanut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä "väritön" värivalinta 💕Tulee uutuuden vaikutelma tosiaankin.

      Delete
  16. Mukava on uudistaa kodin pintoja. Kaunista syntyi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kiitos ♥ Olemme kovin tyytyväisiä tulokseen.

      Delete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.