En ole koskaan oikein ollut kotonani missään tämän fysikaalisen maailman kolkassa ja kuitenkin olen tavallaan joka paikassa kuin kotonani.
Oletteko koskaan kokeneet tätä? Ylettömän vahvaa tuntemusta siitä että on paettava paikalta ja päästävä kotiin väärässä seurassa, väärässä paikassa? Tyhjäpäisessä seurassa, ilkeämielisessä seurassa, toisinaan yksinkertaisesti siitä syystä että liika on liikaa kuten koin suomalaisena Italiassa. Joskus tuntee olonsa vieraaksi tai tuntee että muut ovat vieraita. Ahdistavalla tavalla. Tai sillä tavalla että minä olen ei-toivottu vieras. Musertava ja sydäntä pusertava ajatus että monet saavat tuntea olevansa vieraita omassa kodissaan. Jos pelkää ei voi tuntea olevansa kotonaan. Ei myöskään ellei ole haluttu.
Erinäisissä vaiheissa elämää on tullut tunne kuin olisin saapunut tuttuun paikkaan. Kun menin lukemaan fonetiikkaa Helsingin yliopistoon, Kun olen tavannut joitakin ihmisiä elämässäni. Tiedättehän sen tunteen kun joidenkin ihmisten lähellä tulee hyvä olo? Ehkä se on sitä sielujen sympatiaa josta puhutaan. Tunsin oloni kotoisaksi kun luin ekaa kertaa Bertrand Russellin filosofiaa. Kun muutin taloon jossa asun nyt. Eilen kun luin Anthony de Mellon kirjaa Havahtuminen.
Missä on koti? Tässä? Seuraavassa korttelissa? Naapurikaupugissa? Tähdissä?
Koti on siellä missä minä olen itseni ja muiden kanssa sovussa. Koti on siellä missä sydän on. Ja rakkaus. Tarkoitan laajempaa rakkautta kuin pelkkä romanttinen rakkaus. Lähimmäisenrakkaus. Rakkaus luontoon ja eläimiin. Rakkaus ystäviini ja oppilaisiini. Siksi olen lähes kaikkialla kotona. Koti ei ole fyysinen paikka vaan henkinen olotila.
Koti voi hyvin olla blogimaailmassakin. Heti aamulla löysin parin eilen kaipailemani bloggarikaverin postaukset. Kävin kommentoimassa. Oma blogi on eräänlainen koti. Vierailijat ovat tervetulleita, joskin muutaman kerran olen joutunut avaamaan ikkunan ja tuulettamaan pahansuopien kommentoijien jälkeen.
Tämä kotiblogini on ollut itsetutkisteluni ja uravalintapohdintojeni kenttä, mutta tulee muuttumaan luonteeltaan, koska olen päässyt taas uuteen tienhaaraan. Avaan tätä enemmän yleisölle niin sanoakseni. Tervetuloa.
.
Onko "koti" sidottu paikkaan? Lapsuusaikana paljon muuttaneena joudun totemaan, että kotini on siellä, missä perheeni - vaimoni ja lapseni - on. Tai ei oikeastaan sielläkään. En tiedä, mitä "koti" merkitsee, jos se on yhtään enempää kuin seinät, katto ja tavarat.
VastaaPoistaTulin käymään taas kotimaailmassani! Istun kotona tietokoneella, ikkunasta näkyy auringon nousu, linnut laulavat pihapuissa, on muutoin hiljaista, kaukaisuudessa jyrisee traktorin ääni.
VastaaPoistaTotisesti olen kotona! =)
Olkoon blogini teille "a home away from home". Muistakaa pyyhkiä sorkkanne ennen kuin astutte sisään :D
VastaaPoistaKotiin on helppo tulla; sieltä on myös helppo lähteä. Kotona voi olla oma itsensä. Jos tuntee itsensä, voi olla kotonaan missä vain...
VastaaPoistaKahvilat on sellaisia kotikeitaita joissa voi ihminen istahtaa itseensä ja pällistellä ympärilleen kuin olisi aina istunut siinä. Kaikissa kahviloissa pitäisi kyllä ehdottomasti olla keinutuoleja - ja paikan omistajan koira jossain poydän alla, unissaan juoksemassa.
Raúl,
VastaaPoista"koira pöydän alla unissaan juoksemassa" - ai miten hauska kuvaus.
Olen todennut joskus, että nykyinen kotikaupunkini on ensimmäinen henkinen kotikaupunkini. Tuli hyvin vahva tunne siitä, että nyt olen kotona. Olen edelleen, vuosien asumisen jälkeen, samaa mieltä.
VastaaPoista"Where ever I lay my hat, that's my home", lauloi Paul Young 80-luvulla ja kosketti sieluani.
VastaaPoistaTodellinen koti taitaa olla enemmänkin (mielen)tila kuin paikka. Ihmisen koti on onni rakkaudessa.
I know the feeling when you just know you don't belong somewhere. And on the other hand I have tried to fight the feeling of 'as if I were home' in the place where I have been only for a short time.
VastaaPoista