Nettiyhteys oli poikki muutaman tunnin. Gulps. Täytyy myöntää että nielaisin kuuluvasti kun tajusin että ilman sitä en saisi huomisaamun tehtäviä lähetettyä englannin nettikurssilaisille. Onneksi yhteys palasi, mutta kuvia en saa nyt tähän postattua. Pääasia että en joutunut itse kokonaan katoamaan Blogistanista. Epäilen että eräs blogitoveri on onnistunut kadottamaan itsensä, nimittäin Olematon blogista OLE TÄYSIN JA KOKONAAN VAILLA ITSEÄSI.
Sattumalta äsken taas lueskelin Anthony de Mellon HAVAHTUMINEN teosta, josta Olematon on elämänoppia ammentanut. (Välihuomautuksena tähän joidenkin esittämä väite: "Sattumia ei ole" ja taustamusiikiksi kohtalokasta urkumusiikkia keskivahvasti pauhaten.)
Yritin kovasti ymmärtää mitä se itsensä kadottaminen tarkoittaa josta Olematon ja de Mello puhuvat. Luvussa Oravapyörästä irti pääseminen de Mello viittaa Raamatun lauseeseen itsensä löytämisestä itsensä kadottamalla. (Mitä?) Sama ajatus löytyy kaikesta hengellisestä, mystisestä ja uskonnollisesta kirjallisuudesta. Miten voi kadottaa itsensä? Sen käsittää ehkä paremmin jos ajattelee päinvastoin sitä miten EI VOI kadottaa itseään esimerkiksi masentuneena tai jos päätä särkee, koska silloin ei pysty ajattelemaan muuta kuin itseään. Kärsimys sitoo ihmisen itseensä.
Taitaa olla niin että kun meitä ei vaivaa mikään voimme kadottaa itsemme. Onnellisuus vapauttaa meidät itseltämme.
Eiliset Kohtalon pohdiskeluni muistuvat taas mieleen. Järjestikö Kohtalo minulle nettikatkoksen jotta saatoin kadottaa itseni netistä ja lukea de Melloa? Ilman tätä katoamistemppua en juuri nyt tässä kertoilisi teille tätä mystistä asiaa. Uskommeko gurua ja opettelemme löytämään itsemme kadottamalla itsemme? Avain on hänen mukaansa ymmärtäminen. Jos ymmärtää masennuksensa, tai ahdistuksensa tai halunsa, vapautuu niistä.
TOIVOTTAVASTI KENELLEKÄÄN EI TULLUT TÄSTÄ PÄÄNSÄRKYÄ. JOS TULI, ON VAIKEA KADOTTAA ITSEÄÄN.
.
Ajattele! Selvisit hengissä siitä parista tunnista. Se on jo jotain. Voih. Kunpa minultakin menisi netti jokainen viikonloppu poikki pe klo 16 ja palaisi vasta ma klo 4. Siinäpä olisi elämää!
VastaaPoistaOlen minäkin lukenut Mellon ”Havahtumisen”. Itse olen yhdistänyt ajatuksen itsensä kadottamisesta aikamme yksilöllisyyden korostamiseen. Yksilöllisyys ja oma identiteetti ovat kaksi eri asiaa, vaikka toisin yleensä ajatellaan. Näihin mietteisiin tulin, kun luin Maija-Riitta Ollilan kirjan ”Erheitä ja virheitä”. Monia ajatuksia herättävässä kirjassa Ollila puhuu mm. hurmoksellisesta yksilöllisyydestä itsepetoksen massaliikkeenä.
VastaaPoistaYksilöllisyyden ihannoinnin seurauksena on Ollilan mukaan syntynyt ”ihminen vailla ominaisuuksia” – naisia ja miehiä joilla on kaikki miellyttävät ominaisuudet mutta ei mitään kiinnikettä itseensä:
”Robert Musil hahmottelee romaanisarjassaan Mies vailla ominaisuuksia mielenkiintoista hahmoa. Päähenkilö on mies vailla ominaisuuksia juuri siksi, että hänellä on kaikki ominaisuudet. Mitä tahansa kaivataankin, hänellä on ne. Mutta kun tarvittaisiin ominaisuuksia, jotka tekevät hänestä erityisen persoonan johon saisi kouriintuntuvan kosketuksen, noita identiteettiä luovia ominaisuuksia ei olekaan. Hän on mies vailla ominaisuuksia.
Häkellyttävää on, että tämä ihmistyyppi yleistyy kaikkialla maailmassa suurin piirtein samanlaisena. Kaikkialla on miehiä ja naisia vailla ominaisuuksia.” (Ollila, sivu 289-290)
Jos asia on näin, niin eikö tässä tilanteessa itsensä (= oman yksilöllisyyden ihanteen) kadottaminen ole tie kohti oman persoonan löytämistä. Myönnän silti, että paradoksilta tämäkin ajatus tuntuu. Elämä on mystistä.
Selventäisiköhän Leonard Cohenin laulama ajatus:
”There is a crack in everything, that’s how the light comes in.”
”Kaikella on särönsä, sillä tavalla valo pääsee sisään.”
Olisiko itsensä kadottaminen säröjen sallimista yksilöllisyyden ihanteeseen?
Itsensä kadottamisen ajatusta voi avata ainakin kahdella tasolla;
VastaaPoista1) pinnallisen minän hukkaamista, jotta todellinen minuus kuoriutuu esille
2) itsensä "uhraamista" kristinuskon esoteerisen ulottuvuuden tarkoittamalla tavalla
-gs
gnothi seatonille
VastaaPoistaHyvinpä osasit tiivistää. Kohta 2 ei kuitenkaan avautunut minulle. Jään sitä miettimään.
Rita, ryhdy harrastamaan meditointia niin ehkä jokin päivä oivallat mitä on itsensä kadottaminen.
VastaaPoistaAjatteletko, kirjoitatko tai luetko joka hetki? Annatko aivojesi olla levossa vain unessa?
Suosittelen kokeilemaan ei-ajattelua.
Gnothi,
VastaaPoistaKohta kaksi jäi minuakin askarruttamaan.
Hahmo,
Tunnen pari ihmistä jotka lähtevät meditoidessaan kehostaan, enkä tiedä uskallanko samaan ryhtyä, mutta minulle on kyllä ihan välttämätöntä antaa aivojen levätä, jotta luovuuteni pääsisi valloilleen. Eli siis en pidä aivoja tuottavassa toiminnassa koko aikaa.
Your are Excellent. And so is your site! Keep up the good work. Bookmarked.
VastaaPoista»
Hey what a great site keep up the work its excellent.
VastaaPoista»
Hei!
VastaaPoistaAnteeksi mutta te ette ymmärrä mitään. Minä kadotin itseni. Se kävi pitkän ajan kuluessa. Itsensä kadottamisen aika on täynnä masennusta, tuskaa ja ahdistusta. Itsenäs kadottanut ei vaan ymmärrä sitä ennen havahtumista. Nyt olen vaiheessa jossa olen alkanut "Havahtua" ja myös tässä vaiheessa on hyvin vaikea elää. Odotan vaan,milloin olen löytänyt itseni täydellisesti uudelleen ja voin taas elää omana onnellisena itsenäni. Itsensä kadottamisen ymmärtää vasta kun sen osuu omalle kohdalleen. Valitettavasti kaikki eivät ehdi havahtua vaan kuolevat itsensä kadottaneina.