Kärhö kasvaa lisää ja nuput aukeavat enemmän. Clematis.
JOITAKIN AJATUKSIA KASVATUKSESTA
Puutarhatöissä joskus mietin. Kun kasvilla on sopivasti valoa, ravinteita, vettä ja sille sopivat kasvuolot, ei sitä tarvitse niin kovasti kasvattaa. Kyllä se kasvaa itsestäänkin. Joitakin kasveja pitää tukea, kuten köynnöksiä.
Jos lapsella on hyvät, turvalliset kasvuolosuhteeet ja yksikin aikuinen joka välittää ja rakastaa niin kyllä siinä voi hyvin kasvaa.
Kun lapselle tulee vastoinkäymisiä, pettymyksiä, epäonnistuneita yrityksiä on hyvä saada puhua niistä aikuisen kanssa, samoin häiritsevistä ja hämmentävistä asioista elämässä, myös tietenkin mukavista ja kiinnostavista jutuista ja elämästä yleensäkin. Jos kommunikaatioille luodaan terve pohja jo varhaislapsuudessa se on perusta tulevalle. Sellainen lapsi joka tietää saavansa vaikuttaa omiin asioihinsa ja joka tietää että häntä kuunnellaan ja hänestä ollaan kiinnostuneita, on yhteistyöhaluinen omassa kasvatuksessaan. Fiilis on aivan erilainen kuin diktaattorimaisessa perheessä tai perheessä jossa vanhemmat ovat välinpitämättömiä tai avuttomia.
Lapsuudessa kehitetyt kommunikaatiotaidot hyödyttävät ihmistä kaikessa elämässä, koulussa, työssä, ihmissuhteissa. Ihmisestä kehittyy itsenäinen ajattelija kun hänen kanssaan puhutaan ja hänen sanomisistaan ollaan kiinnostuneita. Jos lapsen mielipiteitä vähätellään, pahimmassa tapauksesssa hänelle ei kehity ihmissuhteissa tarvittavia viestintätaitoja ja hänestä saattaa jopa tulla HUUTAMALLA JA SYYTTELEMÄLLÄ kommunikoiva puolisoa terrorisoiva mustis.
Se että lasta kuunnellaan ja hänen mielipiteensä otetaan huomioon ei tietenkään tarkoita sitä että lapsi saa määrätä. Yksi pahimpia virheitä lastenkasvatuksessa on se että lapsen harteille pistetään aikuisten asioita. Juttujen joista lapsen kanssa neuvotellaan pitää olla suhteessa hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa.
Onko teillä mitään käytännön elämän esimerkkejä tarjota jutusteluni jatkoksi?
Lukekaa myös edellisten postausten kommentteja. Niitä on tullut lisää, muun muassa Minhiltä ja Äijältä.
.
Olimme tänään Korkeasaaressa.Masentavaahan se oli. Tiikerit kiersivät neuroottisina häkkejään ja rähisivät kaltereiden välistä toisilleen. Paikka tietysti kuhisi lapsiperheitä ja isoja lapsilaumoja. Se, mitä en käsitä, on että eläimiin ja luontoon ei opeteta kunnioitusta pienestä pitäen. Pikkulapset kirkuivat kimeästi herättääkseen eläinten huomion ja tietysti ne säikkyivät, kaksi n. viisivuotiasta poikaa tökki kattohaikaraa kepillä niin että se alkoi hermostuneena hyökkäillä aitaa vasten. Poikani meni sanomaan, että tuo on tyhmää, miksi hermostutatte lintuja. Silloin tunsin suurta ylpeyttä, että poika uskaltaa puuttua asioihin, joita hän pitää epäkohtina tai väärinä. Poikien vanhemmat kannustivat kepittämistä ja nauroivat kun haikarakoiras alkoi puolustaa paniikissa aitaustaan.
VastaaPoistaMinun ei tarvinnut puuttua eikä sanoa mitään, vaan aina ujona ja hiljaisena pitämäni kolmetoistavuotiaani meni oma-aloitteisesti selittämään pikkupojille eläinten kiusaamisesta.
Ehkä tässä omakehu haisee(vai onko omakehua kehua omaa lastaan?), mutta tänään olin Lapsesta ylpeä:)
-minh-
No jupskuta sentään! Minäkin olen ylpeä blogikaverin Lapsesta. Kröhöm!
VastaaPoistaVoi että pistää vihaksi eläimien kiusaaminen. Kun kävin Korkeasaaressa minulle jäi pitkäksi aikaa huono olo siitä että paviaanien häkin lasiin oli ollut ilmeisesti pakko kirjoittaa erikseen lappu "Älä naputa lasiin". Ei oikein tiedä kummalla puolella ruutua on ne joita pitää epäuskoisina tuijottaa.
Kommentoin keskustelua vähän myöhässä; Ritan blogi niin elää kiihkeästi ja nopeatempoisesti, ettei tällainen jurrikka meinaa pysyä perässä.
VastaaPoistaEi liene sattumaa, että lastentarha -aatteen kehittäjä Friedrich Fröbel oli pohjakoulutukseltaan metsänhoitaja. Hän käyttää teksteissään usein luontoon liittyviä vertauskuvia puhuessaan kasvatuksesta. Lapsipuutarhassa (der Kindergarten) siis lastentarhassa vaalitaan arkoja ja herkästi lakoon meneviä "lapsitaimia".
Hankalat olosuhteet saattavat joskus harvoin karaista oikealla tavalla. "Kärsimys kasvattaa", hokivat jesuiitat. Tämä lienee kuitenkin huomattavasti harvinaisempaa kuin se, että väärät olosuhteet paaduttavat tai "kasvattavat kieroon" (kuten ennen olisi sanottu).
Nykyisin usein korostetaan, että vertaisryhmällä on ratkaiseva rooli varhaisnuoren ja teini-ikäisen minäkuvan ja identiteetin (jopa persoonallisuuden) kehitykselle. Hyvät kaverit vetävät hyvään, huonot huonoille teille. Mutta tämänhän huolestuneet äidit ovat tienneet aina.