KÄYTÖSTAPOJEN PERIMMÄINEN IDEA

.

Sinivuokon lehtiä. Kukat ovat jo menneet. Seuraava kasvuvaihe.

Kiitän edelliseen kirjoitukseen saamistani oivallisista kommenteista. Olimme käyneet keskustelua siitä miten palautteen antaminen ja vastaanottaminen hoituu.

Palaute on ajankohtainen aihe koska kouluissa on juuri arvioitu kevään opintosuoritukset ja jaeltu päättötodistukset, mutta eikö olekin niin että laajemmin ajateltuna palautteen antaminen ja saaminen alkaa jo vauvaiässä ja jatkuu läpi elämän?

Voi ajatella niin että lapsi saa kasvaessaan palautetta tekemisistään, hyväksyntää ja paheksuntaa, kieltoja ja kannustusta. Sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Vanhemmat selviytyvät vaihtelevalla menestyksellä. Lapset ovat “kilttejä” tai “tuhmia” ulkopuolisen tarkkailijan kuvakulmasta. Jokaisella on asiaan mielipide, sanoi sen sitten julki tai ei.

Aina kiinnostava puheenaihe: “Onko riiviökakaroitten huono käytös heidän oma syynsä vai heidän vanhempiensa syy?

Täältä voi lukea johdattelua aiheeseen

PIKKURIIVIÖITÄ JA KAUHUKAKAROITA sekä

KILTIN TYTÖN BLOGISTA

Me kaikki arvioimme toisiamme käytöksen perusteella ja sen perusteella mitä kanssaihmiset sanovat, mistä puhuvat ja miten puhuvat.

Miten kohtaan toisen ihmisen? Siinä kysytään nimenomaan sellaisia taitoja joita sivuttiin palautekeskustelussa; kannustaminen, kiitoksen antaminen, palautteen antaminen ja vastaanottaminen, osaanko olla aito vai en...

Ei meistä kukaan täydellinen ole, mutta on selvää että joillakin on verrattomasti paremmat sosiaaliset taidot kuin toisilla. Se minkä joku häviää taidoissa ja käytöstavoissa hän ehkä korvaa moninverroin sydämellisyydellään ja persoonallaan. Sitten on niitä joilla on taitoja ja tekniikkaa, mutta aitous ja sydän puuttuvat.

Sellaisella lapsella on onnea jonka vanhemmat ovat osannet oikealla tavalla opettaa huomaamaan mistä inhimillisessä kanssakäymisessä on kyse. Tietenkin on ideaa opettaa “kiitos” ja “anteeksi” automaattisina käytöstapasanoina tai markkinoida ne “taikasanoina” lapsen maailmaan eläytyen, mutta minä näkisin tärkeimpänä saada lapselle muodostumaan käsitys siitä mitä kiittäminen ja anteeksipyytäminen pohjimmaltaan merkitsevät. Monen muunkin ulkonaisen käytöstavan takana piilee idea. En vaan oikein usko että monet aikuiset ovat niitä sen kummemmin itsekään pohtineet. Jos jonkinlaisiin käytötapoihin törmää viikoittain ja niiden puutteeseen.

Lasten vanhemmilla ei ole liiemmälti aikaakaan. Entä isovanhemmilla? Kunpa joka lapsella olisi niin ihanat isovanhemmat kuin minun isoäitini oli. Huomaan jälkikäteen saaneeni aika paljon omaan ajatteluun aineksia paitsi häneltä, myös lapsena lukemistani saduista ja muista kirjoista. Ja mistä lie muualta on koostettu käsitykseni käytöstapojen perimmäisestä ideasta.

Minusta kaikki edellä mainittu vaikuttaa suuresti ihmisten väliseen kommunikointiin, mikä puolestaan on oman postauksen arvoinen aihe.

Onko teillä mielipiteitä hyvistä tai huonoista jutuista lastenkasvatuksessa?
Onko omaa kasvatusfilosofiaa? Saanko lukea kommenttejanne tai postauksianne?