Pionit kehittyvät ja kukoistavat. Entä me? Tallaako kukaan meitä?
Miten käy niin että ihminen antaa valtaa toisille ja on sitten itse alistettu?
En tarkoita oikeaa diktatuuria, vaan tavallisen arkielämän esimerkkejä. Mies antaa parisuhteessa naisen hallita itseään. Nainen antaa omistushaluisen puolison määrätä menemisistään. Aikuinen ihminen on vanhempiensa määräysvallassa vaikka elää jo omassa perheessään ja hänellä on lapsia.
Miten ihminen pääsee alistetusta asemastaan, jos tuntee olonsa huonoksi?
Tilanne on saattanut kehittyä niin salakavalasti että sitä ei ole tajunnut ja tiedostanut. Alistetun energia kuluu kestämiseen, pelkäämiseen, varuilla oloon eikä hän jaksa ajatella muuta. Hän vaikenee koska ei osaa tai uskalla vastustaa tai vaatia oikeuksiaan. Jos ihminen on ollut lapsesta alkaen alistettu hän ei mahdollisesti edes tiedä muunlaisesta olotilasta.
Oma lukunsa on yksinelävä ihminen joka on päänsä sisällä alistettu elämänsä loppuun asti. Siinä tilanteessa, kuten muissakin ihmisen henkiseen hyvinvointiin tai pahoinvointiin liittyvissä tilanteissa, ratkaisu on kiinni siitä miten asian itselleen selittää. Oma yksityinen vuorokeskustelu jota meistä jokainen käy itsensä kanssa aamusta iltaan, illasta aamuun, vuodesta toiseen... Ne jotka voivat pahoin käyttävät siihen dialogiin alkoholistiäitinsä, koulukiusaajiensa, omistushaluisen puolisonsa sanoja, joilla haukkuvat ja soimaavat itse itseään, ja pitävät ITSE huonovointisuutta yllä.
Jokainen joka antaa vallan muille, voi periaatteessa ottaa sen vallan takaisin itselleen. Aikuisuus. Itsenäisyys. Itsemääräämisoikeus.
Emme me elä diktatuurissa. Vai elämmekö? Onko sinun elämässäsi diktatuuria? Polkeeko joku oikeuksiasi? Oletko kynnysmatto?
Seuraava kysymys: Tallaatko sinä toista ihmistä? Minusta meidän jokaisen kannattaa ajatella asiaa kummaltakin kannalta, koska vallan antaminen toiselle ja toisen vallassa pitäminen ovat usein tiedostamatonta toimintaa.
.
Itse sain hyvin autoritäärisen kasvatuksen. Vanhempana olen vaappunut sillä ja välillä. Nyt kun lapseni ovat aikuisia, ja näen, että tekevät virheitä esim. rahankäytössä, tyrkytän ohjeita. Eivät mene perille. Joudun maksamaan viulut. Yritän vastustaa, mutta lopulta teen sen monetta kertaa. En halua valtaa, mutta halaisin järkeä hommaan.
VastaaPoistaTuosta asetelmasta on ollut Dr Philin TV-showssa asiaa, siis siitä että missä määrin saa olla tai kuuluu olla aikuisten lastensa elämässä.
VastaaPoistaKun on kasvattanut lapsista aikuisia, heidän tulisi olla vastuullisia ja vastata omista virheistään. Jos äiti ja isä tulevat aina korjaamaan jäljet he eivät itsenäisty. Siitä on todisteena mm. se että homma toistuu.
Vanhemmat tekevät lapsilleen palveluksen sillä että eivät auta, ja karhunpalveluksen sillä että auttavat, karkeasti sanottuna.
Olisi ihanaa jos aikuiset lapset pitäisivät vanhempiensa neuvoja sillä tavalla arvossa että tajuaisivat vanhempiensa olevan kokeneempia maailmassa kuin he, ja kysyisivät mielipidettä ja neuvoa hyvässä hengessä. Joskus on parasta että jokainen tekee omat virheensä, maksaa hinnan eli oppirahat, ja todella oppii virheestään ennen kuin tekee seuraavan virheen. Niitähän me kaikki teemme.
On hirveän vaikea pidättäytyä suojelemasta lapsiaan, mutta on se jossain vaiheessa lopetettava. Se ei ole hyväksi kummallekaan osapuolelle. Ei se sitä merkitse että lakkaa heitä rakastamasta ja olemasta heidän elämässään.