Translate

torstaina, elokuuta 24, 2006

AIVOSOLUT VENYVÄT

.

Hallo. Hello. Is anybody there? Ist jemand da? Onko siellä tavaran keskellä myyjää? Non c'è nessuno?

Aivosolut venyvät ja vanuvat. Kohta kai paukkuvat. Lauantain kutsuilla oli absolutely fantastista. Monta kieltä edustettuna. Puhuin välillä yhteen suuntaan espanjaa, toiseen ranskaa, englantia ja suomea myös, ja parin iranilaisen kanssa sitä vähää farsia mitä hallussani on. Email-osoitteita vaihdettaessa piti vetää hatusta my/your address, mi/tu dirección, mon/ton adresse, email, emèl, sähköposti, corréo electrónico...

Tällä viikolla olen sitten vastaavasti meilaillut parhaani mukaan eri kielillä valokuvia lähetellessäni. Joka päivä olen lisäksi opettanut englantia. Tämä pitkä esipuhe siihen havaintoon, että tuossa hiukan alempana katselen tuottamaani suomen kieltä, enkä voi kuin todeta että se on omituisen köpelöä. Näin on marjat sano poimijat. En tarkoita puolustella, en liioin valittaa. Totean vain että näin on käynyt ja kirjoittamani näyttää pökkelöltä. Suotakoon se minulle näissä olosuhteissa.

Kurssisuunnittelut käynnissä. Runotorstaihin en taida tällä kertaa ehtiä osallistua. Huomenna vastaan blogissa aakkoshaasteeseen. Hyvää taiteiden yötä! Kuulin juuri että se on käsillä...
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊