Translate

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

KAAMEA HILJAISUUS

.
Kuulkaa, tämä on ihan kammottavaa! Tai siis hassusti sanottu että "kuulkaa", kun täällä ei kuulu muuta kuin tietokoneen aavemainen hurina. Täällä on niin hiljaista että voi kuulla huopatossun putoavan lattialle. Juuri pääsin hiukan manailemasta noita ympäristön jyrinöitä ja tärinöitä, mutta sitten ne isot koneet ja työmiehet lähtivät pois. Laskeutui hämärä, sen jälkeen pimeä ja nyt tuntuu siltä kuin työhuoneeni ulkopuolella oleva maaima olisi - gulpsis - hävinnyt. Kello on puoli yli viisi eikä mieskään tule vielä kotiin vähään aikaan koska työpaikan muuton seurauksena siellä ei ole enää parkkipaikkaa, vaan pitää kulkea dössillä eli busalla. Dössin tasaiseen hurinaan ei voi nukahtaa, koska meidän linjaa ajavat heput ovat ilmiselvästi entisiä formula-ajajia. Mahdollisimman lujaa vauhtia päätepysäkiltä toiselle. Sen verran pysähdytään pysäkillä että siinä olevat ihmiset voivat nousta kyytiin jos ehtivät.

Hur, hur - nyt on kyllä niin että julistan työpäivän päättyneeksi ja menen huudattamaan televisiota, jotta tämä korvia huumaava hiljaisuus ei tee minua yhtä hulluksi kuin

ARKITERAPEUTTI KOPS, joka myös meluasioista melskaa blogissaan tänään.

Mukavaa iltaa, älkääkä missään tapauksessa ajatelko melua tai hiljaisuutta. Muuten tulette niistä tietoisiksi ettekä osaa enää keskittyä muuhun.
.

4 kommenttia:

  1. Minun korvaparkani meluavat aivan omia aikojaan. Eipähän pääse noin kammottava hiljaisuus iskemään ikinä. Olisipa se aika epätodennäköistä näin lapsiperheessä ilman korvien vinkumistakaan.

    VastaaPoista
  2. Mulla on välillä semmoisia päiviä etten kestä ääniä ollenkaan. Silloin on parasta vaan lukea hiljaa, telkku ja radio kiinni. Hiljaisuus on nautinnollista jos se ei ole ainoa tila missä oleskelee. Joskus minä kaipaankin elämisen ääniä, silloin lähden lenkille ja katselen/kuuntelen ohikulkijoita.

    VastaaPoista
  3. Taallakin on hiljaista. Kavin aamuvarhain kaupungilla eika siella nahnyt juuri ketaan liikkeella. Taitaa olla viela jonkinlainen valiviikko.

    VastaaPoista
  4. Voi Ally

    Ei kai sinulla ole tinnitystä eli jotain sellaista että korvat soivat? Se on hirveää kun joskus iskee joksikin aikaa! Äidilläni oli sitä kerran kaksi viikkoa.

    Salka

    Minullakin vaihtelee hiljaisuuden ja äänien kuulemisen tarve.

    Hpy

    Täällä ovat taas katutyöt käynnissä ja miehet huutelevat toisilleen. Hauskaa huomata että "hiljainen" voi tarkoittaa sitä että ei kuulu mitään tai että ei ole väkeä näkyvissä kuten sinä kirjoittelet kommentissasi. Hiljaiseloa :) Italiassa on ainakin vielä väliviikko tai lomaviikko. Loppiaisena lapset saavat lahjoja. Jee.

    VastaaPoista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊