MAANANTAI-ITALIAA

.

Viinirypäleitä, grapes, italiaksi uva, yksiköllinen sana. Aivan, ei ole yleismaailmallinen totuus että viinirypäleet on monikko, vaikka suomeksi onkin.

Katselin eilen hetken verran Italian TV:n keskusteluohjelmaa ARENA. Juontaja keskellä, yleisöä kaaressa kummallakin puolella. Hiukan erilaiset tavat kuin suomalaisilla. Ei kovin paljon, mutta kuvitelkaa puheenvuoroa käyttävä henkilö joka pitää mikrofonia yhdellä kädellä ja piirtää kaikenlaisia kuvioita ilmaan toisella, vauhdittaen juttua pään ja kehon liikkeillä, niin lienette yhtä mieltä siitä että suomalaisissa vastaava liikehdintä on jotain erikoista, ei kovin yleistä. Italiassa meidän vähäeleisyytemme herättänee huomiota.

Aina on poikkeuksia, mutta eikö olekin niin että ihan luvalla voimme yleistäen ajatella sitä ja sitä ryhmää sellaisena ja sellaisena? Italialaiset ja suomalaiset. Eurooppalaiset ja amerikkalaiset. Maahanmuuttajat ja alkuperäinen väestö.

Italiassa italiaa opiskeltuani ja Suomeen palattuani huomasin omaksuneeni tavan puhua italiaa liikehtimällä. Ihminen oppii aika paljon automaattisesti, matkimalla, tiedostamattaan. Asia jonka voin vakuuttaa todeksi ammatin puolestakin. Kasvatus- ja koulutusalalla on viisasta pitää mielessä se että oppilas toistaa opettajan hyvää ja huonoa mallia. Parasta yrittää olla hyvänä mallina.

Tuossa TV-keskustelussa kiinnitti huomion sekin että italialaisten oli ilmeisen vaikea antaa toisen ihmisen puhua loppuun, etenkin jos puheenvuro oli pitkä. Tuon tuostakin se jolla oli puheenvuoro, joutui sanomaan "antakaa minun puhua loppuun".

Kirjoittaessa ei ole sitä ongelmaa, mutta aikapula iski kuitenkin... Puhelinoppilas soittaa 7.30. Parasta ripustella handfree-laitteet kaulaan. Toivottavasti muistan korvanapitkin, etten huutele "Ei kuulu mitään..."
.