Sunday, January 18, 2009

Haluan ympäröidä itseni joulukuusilla



Vihreä vähentää stressiä. Vuodatuksen blogien tökkiessä ja kommenttieni haihtuessa bittiavaruuteen haluan ympäröidä itseni joulukuusilla ja verhoutua vihreään verkaan. Sirokollekin pistin pitkän kirjoituksen mutta Error 500 putkahti ruudulle. Olisin halunnut kertoa että hänen hauska tekstinsä miellytti. Siinä oli koiran ja ihmisen kouluttamisesta, lasten ja eläinten psykologiasta - paljon ajatuksia nousi mieleeni, kasvatusalalla kun olen.

Miellyttävä ympäristö lisää henkistä hyvinvointia ja viihtyvyyttä. Kodissa, koulussa ja työpaikalla päästään parempiin tuloksiin jos satsataan väreihin, viherkasveihin, materiaaleihin, muotoiluun. Ostettiin eilen vihreitä juomalaseja. En tunne viihtyväni värittömän lasin enkä valkoisten posliinien läheisyydessä. Kodissani pitää olla värejä. 

Käväistiin kävelylenkillä. Erinomainen ulkoiluilma. Parin asteen pakkanen, hintelää lumipyryä, vähäistä tuulta. Aamulla luulin että mittarissa - 25 astetta. Heh, se olikin - 2.5 astetta.

Kolme uutta tuoretta lyijykynää.  Mikä nautinto. Terävät terät. Otin kokeeksi tutun 2B vahvuuden lisäksi 3B ja 4B -kynät. 


7 comments:

  1. Vihreän eri sävyt ovatkin nättejä ja terapeuttisia varmaankin silloin kun sitä ei pahemmin ole ulkomaailmassa, siis talvella.Väreillä on todellakin merkityksensä, esim. Suomessa makuuhuoneeni värit olivat keltainen, oranssi ja vihreä, eli kesäisiä värejä, jotka toivat mieleen kesän väriloiston myös talven harmaudessa....

    ReplyDelete
  2. Minäkin tykkään väreistä kotona ja juomalasit ovat niitä Franckin värilaseja, myös vihreitä:) Kauniit ovat uudet lasisi!

    ReplyDelete
  3. Elämä onkin nykyisin melkein stressitöntä, kun vietän suurimman osan aikaani täällä korvessa kuusimetsän keskellä. Ja pian lähden metsälenkille. Siellä sielu lepää.

    ReplyDelete
  4. Niin, kuulemma, sairaaloitten vihreät seinät kuulemma rauhoittavia. Minä en ole onneks tyyppi, joka streessaantu, johtuu ehkä vihreistä silmistäni ;)

    ReplyDelete
  5. YAELIAN: Vuodenajoilla ja säällä vaikutuksensa siihen miten koen tai tarvitsen värejä, ainakin osaksi.

    Lieneekö sattuma vai ei että tuon kuvasi värit ovat entisen makuuhuoneesi värejä...? :)

    INKIVÄÄRI: Franckin vihreitä meilläkin :D

    OBEESIA: Voi että kuulostaa hyvältä! Kuusi on suosikkipuuni.

    HANNELE: Sinullapa onnea. Jos stressi yhtää uhkaisi katsoisit vaan peilistä omia silmiäsi :D

    ReplyDelete
  6. No voi harmitus kun ei saatu ammattilaisen mielipidettäsi keskustelun lomaan.

    Piti sanoa, että vuodenajoilla on suuri merkitys värin tarpeeseen, mutta sanoitkin sen jo Yaelianille.
    Minulle Suomessa ja täällä tulee eri väritarpeet, esimerkiksi keväällä Suomessa tarvitsen oranssia ja keltaista, täällä taas kevät pursuaa ylenpalttisesti keltaista luonnossa ja etsin violettia sitä lieventämään.

    ReplyDelete
  7. SIROKKO: Hyvä kun näit tämän postini, en jaksanut enää erikseen tulla kertomaan että olin huomannut hyvän meemivastauksesi. Kauheaa taistelua välillä kun netti tökkii :)

    Keltainen ja violetti - ou jee. Tykkään. Melkein vaikka missä sävyissä tahansa. Oranssia ja keltaista meillä on olohuoneessa :)

    ReplyDelete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.