Tuesday, January 06, 2009

Vieläkö se vanha sotavammas vaivaa?



Eilen iski kipu kurkkuun ja pelästyin niin että tukka nousi pystyyn. Pahimmassa tapauksessa nimittäin tämä johtaa äänen menettämiseen enkä pysty opettamaan viikkokausiin. Aamulla muistin että minulla on homeopatialääkettä kurkun käheyteen. Kokeilen sitä ja antaudun kohtalon vietäväksi. Kipu on lientynyt huomattavasti. Älkäämme ajatelko asiaa koska emme voi tehdä muuta kuin odottaa ja katsoa miten käy.

Muutama vuosi sitten kun olin nyrjäyttänyt sakroilikanivelen ja kipu oli karmea, en pitkään aikaan voinut ajatella muuta. Sitten kipu alkoi hiukan laantua eikä sitä tarvinnut enää ajatella. Kunnes tapasin ystäviä jotka kysyivät miten nivel voi. Tulin hetkessä tietoiseksi kivusta jota en ollut ennen kysymystä edes huomannut. 

Luen Dr Frank Lawlisin kirjaa jossa kerrotaan miten eräs kaveri oppi 10-vuotiaana mielensä avulla siirtämään kivun tuntemukset pois itsestään. Taito oli tarpeen koska hän oli saanut auto-onnettomuudessa vammoja mutta nuoren iän vuoksi hänelle ei voitu antaa tehokkaita särkylääkkeitä. Hyvä taito mutta myöhemmin ilmeni että hän oli siirtänyt samalla menetelmällä kaikki muutkin tuskat, muun muassa henkiset, jonnekin tavoittamattomiin, eikä parisuhteesta tullut mitään ennen kuin hän sai asiantuntevaa apua tunne-elämän käsittelyyn. 

Jotkut kivut on vaan käytävä läpi. Ei niitä saa fuskaamalla pois. 

En oikein pidä siitä että minulta kysellään joko nivel on parempi, joko kurkku on parempi jne. Toisaalta voi käydä niin että harmittaa  jos joku tietää vaivasta mutta ei silti kysy. Mainitun sakroilikatapauksen aikoihin eräs ystäväni ei sanonut sanaakaan tapauksesta vaikka muut kyselivät tuskastumiseen asti ja kielsin heitä jo lässyttämästä moisesta. Jonkin ajan kuluttua tajusin että mainitulla ystävällä oli isoakin isompi ärsytys jos häneltä kyseltiin vaivoista ja hänen vaiteliaisuutensa oli silkkaa hienotunteisuutta. Sepä hienoa! Juuri siten haluan ympäristön kohtelevan itseäni - kunhan TIEDÄN että välittävät.

Eilen ostettiin herneitä, yö liotettiin niitä, ja tänään tehdään hernekeittoa. Keitto tekee hyvää kurkulle. Ettekä sitten kysele onko kurkku vielä kipeä!

Vielä pahempaa kuin kysely on eräänlainen syyllistäminen. "Et ole syönyt tarpeeksi tuoreita marjoja", sanoi minulle kerran yksi aikuisopiskelijani kun ensimmäistä kertaa 7 vuoteen peruutin tunnit flunssan vuoksi. Voi että minua risoi. Pari viikkoa myöhemmin hänellä oli flunssa. Minulla ei ollut puhekuplassa mitään, mutta ajatuskuplassa kylläkin :)

Pidättekö yleensä siitä että vointianne kysellään? Miten haluatte että teitä kohdellaan jos teillä on tai on ollut jotain vaivaa? Onko vähättely, omien "pahempien" vaivojen luettelu, syyllistäminen vai mikä ei-toivotuinta, ja mikä on toivottua? 

Isolla äänellä kaupungilla kadun toiselta puolelta: VIELÄKÖ SE SUN VANHA SOTAVAMMAS VAIVAA?


12 comments:

  1. Itseäni ei hirveästi häiritse jos kysytään esim. flunssasta miten sen laita on, mutta jos olisi joku vakavampi juttu, niin ehkä ottaisi hermolle, jos koko ajan kysyttäisiin.

    Ohoh,olipa mielenkiintoinen tarina pojasta ,joka oppi liikaa siirtämään kipujaan pois.

    Kurkkukipuun kai auttaa parhaiten se puhumatta oleminen, joka sulle on aika katastrofaalinen juttu.Joten toivon, että se paranee pikapikaa!

    ReplyDelete
  2. Silloin kun on sairaana, kärsii kivuista, tai on jollakin tavalla huonovointinen niin hyvähän siitä on kanssaihmisille mainita etteivät ihmettele että mikähän tuonkin on noin totiseksi vetänyt. Luulenpa että parasta lääkettä vaivaan kuin vaivaan on positiivinen asenne, ei voivottelu ja asialla märehtiminen. Se että pysyy liikkeessä, eikä jää paikoilleen makoilemaan on loistavaa kivun lievitystä, työnteko on hyvä lääke. Jos ajattelen asiaa niin että minulta olisi esim. jalat amputoitu ja kärsisin aavesäryistä, niin toivoisin että ihmiset kiinnittäisivät minut tavatessaan huomionsa niihin asioihin jotka minulla on hyvin, niihin asioihin joita teen ja voin tehdä, eivätkä niinkään jalattomuuteen ja aavesärkyihin.Mielestäni paras tapa auttaa silloin kun tilanne on vaikea on kaivaa esiin kaikki positiivinen, sieltä se voima löytyy. Mieluummin toivoisin kysyttävän:"mitä sulle kuuluu?", kuin että "vieläkö jalkojasi särkee?"

    ReplyDelete
  3. On myöskin kyselijöitä ja kyselijöitä. Eräs ryhmä kyselee kovin silloin, kun menee huonosti. Niille ei kerrota sotavammaksesta mitään. Todellisen osanoton kestää kerran tai pari, vaikka vielä särkeekin.
    Sun vissiin täytyy hoitaa opetus tekstittämällä vähän aikaa ja jättää puhelinoppilaat kotiläksyjen tekoon. Muutama sivu persian sanoja ulkoa päähän viikon varrella. Pikaista paranemista!

    ReplyDelete
  4. Inkivääritee hunajan kanssa parasta ääneen.

    ReplyDelete
  5. (Ihmisillä on niin vähän sanomista toisilleen, kun harvoin tapaa. Mitään ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Vaihtoehtona on katsella toiseen suuntaan... Jollei itse ole tarpeeksi nopea johtamaan keskustelun haluuttuun suuntaan.)

    ReplyDelete
  6. YAELIAN: Hah, joskus käy niin että kun 9 ihmistä on kysynyt samaa niin sitten puuskahtaa sille kymmenennelle että "ja taasko?" --- Ei vaan, ei mulla ole tapana :) Joo, olen huomannut että viisainta on olla puhumatta, sitten ei yskitäkään.

    (Välihuomautus: Tsiisus, se oli ihan totta mitä tekstissäni selitin: Nyt kun ajattelin kurkkuani, havaitsen että siellä tuntuu vielä kipua. Kun en ajatellut, en muistanut koko kurkkua!!!)

    ERAKKO: Hyvin puhuttu! Seuraan ajatuksen juoksuasi kuin omaani ja eläydyn täysin. Meillä on siis muutakin yhteistä kuin keltainen talo :)

    UTUKKA: Hih, minullakin on mielessä luokituksia ryhmistä jotka kyselevät sitä ja toisista jotka toimivat toisin jne. On tietty ryhmä joille ei kerrota mitään, jutellaan vaan ihan pyöreitä, hoh hoh :)

    Kevätkauden opettaminen alkaa nettitehtäväkurssilla ja siihen ei ääntä tarvita lainkaan joten ei äänettömyys täysi katastrofi ole. Voin muuten hyvin joten ei hätää.

    HANNELE: Nuo ovat hyviä neuvoja. Ilokseni voin todeta että en yleensä ota melkein mitään henkilökohtaisesti, enkä ärsyynny juuri mistään. Säästyy valtavasti energiaa.

    Inkivääri hunajan kanssa vielä kokeilematta. En pidä inkivääristä, mutta kokeilisin jos meillä olisi sitä :)

    ReplyDelete
  7. Tuo kivun huomiotta jättäminen on mielenkiintoinen juttu. Äitini (nyt 79 v.) on koko elämänsä sairastellut paljon. Esim. vähän päälle 20-vuotiaaana häneltä nyhdettiin puuduttamatta 9 hammasta samalla kertaa. Kun hän sitten meni uudelleen hammaslääkäriin tekohampaita saamaan, oli hammaslääkäri sanonut: Oho, jos olisin tiennyt, että olet raskaana, en olisi ilman puudutusta hampaita ottanut.

    Kun olen useista muistakin kivunsietotilanteista kysynyt, miten se on mahdollista, on äiti vastannut: Täytyy laittaa itsensä siihen tilaan.

    Olen käsittänyt, että hän jotenkin ankarasti keskittymällä siirtää tämänhetkisen tietoisuuden pois mielestään tuon lukemasi kirjan henkilön tavoin.

    ReplyDelete
  8. KIRLAH: Hyvä ihme sentään! Äitisi vastakohta on kai henkilö joka huutaa kivusta juuri ENNEN kuin lääkäri koskee häneen. Korvien välissähän kuviteltu kipu on, niinkuin niin monta muutakin käyttäytymistämme ja toimiamme säätelevää juttua. Ihmismieli on kiehtova asia. En tiedä kiinnostavampaa.

    Samantapainen ilmiö kuin äitisi kyvyt: Olen lukenut että pelastushenkilöstöön kuuluu ihmisiä joilla on erinomainen taito eristää tunteet - esimerkiksi säälin tai kauhistelun tuntemukset - pois pelastustyön ajaksi. Tuo kyky tekee heidät erityisen sopiviksi työhönsä.

    Ehkä en nuorena osannut, mutta sittemmin olen osannut eristää omat (loukatun ylpeyden tms.) tunteeni pois tilanteista joissa oppilas on alkanut ryppyillä. Opettaja menettää pelin luokan edessä heti kun menettää hermonsa.

    ReplyDelete
  9. Mie vaivaudun jos minulta udellaan yleensäkään yhtään mitään. =)

    Itse en ole utelias...
    Se haittasi aikanaan toimittajan hommiakin...
    En ollut tarpeeksi utelias. =)
    Annoin ihmisten puhua mitä he halusivat.

    Niin kuin oikeassakin elämässä.
    Mieluummin kuuntelen
    kuin puhun.

    Kaikkein mieluiten olen hiljaa ja kirjoitan... ;D

    ReplyDelete
  10. HALLATAR: Jos haastateltavana olen, kuunteleva toimittaja mielestäni parempi kuin sellainen joka tyrkyttää omia mielipiteitään ja sitten kirjaa ne juttuunsa. Minua haastateltiin lehteen kun kirjoitin italian yo-kirjoituksissa ja siinä jutussa muka sanoin että "ranskan kieli on pehmeää". Olisi senkin toimittajan kannattanut kuunnella enemmän ja puhua vähemmän :)

    Muutenkin elämässä arvostan hyviä kuuntelijoita. Joskus paras keskustelija on hyvä kuuntelija.

    Tietyissä rajoissa kuitenkin. Ei välttämättä hyvä että yksi ihminen koko ajan äänessä :)

    ReplyDelete
  11. Joskus,
    jossain seurassa,
    ei ehdi edes itse sanoa mitään! ;D

    ReplyDelete

Ilahdun kommenteista ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

Kello 16 - 17 jälkeen en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)