Friday, March 06, 2009

Aerobicista, paastosta ja opiskelusta



Agenttini Anttilassa, Seija, meilasi vihdoin vastauksen tiedusteluuni. Heillä on kuin onkin Aerobic-DVD:itä joihin voi valita eri kielivaihtoehtoja. Kannatti odottaa vastausta.

Toista meiliä jota odotin iranilaiselta ystävältäni Elinalta, ei kuulunut, joten kysyin itse missä viipyvät luvatut valokuvat. Sain kuvat selityksen kera. Vaikka opettajana olen kuullut kaikenlaiset syyt myöhästelyhin sun muihin, tämä vei voiton: "Anteeksi mutta olen ollut paastoaikana niin väsynyt." 

19 päivän paasto kuuluu bahaiuskontoon. Silloin ollaan syömättä joka päivä auringonnoususta auringonlaskuun. Muistan joidenkin suomalaisten ystävieni harrastaneen kevätpaastoa terveytensä ja puhdistumisen vuoksi keväisin. He olivat kokonaan syömättä. En muista montako päivää, mutta sen muistan että eräs heistä kertoi saaneensa uskomattomasti energiaa ompeluun ja puuhailuun kun oli ilman ruokaa.

Tämän viikon englannin nettitehtäviin valitsin aiheeksi tilauksien tekemisen kummassakin ryhmässä. Kaupallista enkkua mutta toisaalta myös meidan kaikkien tarvitsemaa kieltä. Takuu, tilauslomake, kuvasto, hinnasto, saatavilla...

Koska en voi opettaa puhelimessa kröhäni takia, tarjosin halukkaille tilaisuuden tehdä kirjallisia tehtäviä netissä puhelun sijaan. Osa valitsi sen vaihtoehdon, osa puhuu menetetyn puhelun myöhemmin. Tein jokaiselle oman tehtävän, sen mukaan mikä asia kaipaa kohennusta. 

Sain tänään kustantamo MacMillanin uuden nettisanakirjan. En ole vielä ehtinyt tarkemmin katsastaa, mutta hyvältä vaikutti ensisilmäyksellä. Sanat voi kuunnella, mikä on tärkeää.

Narsistikirjan olen lukenut lähes kokonaan. Sain juuri luetuksi kappaleen Narsisteista työpaikoilla. 

Koko ajan, ihan koko ajan, muistista putkahtelee muistoja menneisyydestä ja todennäköisiä narsukandidaatteja. Samaten saan kaiken aikaa lisätodisteita niistä narsisteista jotka jo olin todennut narsisteiksi. 

Minussa vahvistui tässä samalla käsitys että koulukiusaajat ja työpaikkakiusaajat ovat juuri näitä persoonallisuushäiriöisiä. 

Yksi kuuluisa tapaus: Lumikin äitipuoli. 

"Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin... Ja jumankauta ellen saa mieleistäni vastausta päät alkavat putoilla!"

(Sata tapaa tappaa narsisti; googeloikaa.)


6 comments:

  1. Paastosin kerran, nuorena, kauniina, laihana pakanana.

    Koulukiusaajat (ja myöhemmin työpaikkakiusaajat) ovat oppineet toisten aikuisten esimerkistä. Kuinka tavallista on vanhemmat, jotka autossa, telkkua katsellen kommetoivat lihavia, rumia, heikkoja... työttömiä, sairaita.

    Kuinka tavallista on huonot vitsit työpaikoilla, homoista, vähemmistöistä, seksistä.. naisista.

    Ei maailma parannu ennen kuin vanhemmat oikeita esimerkkejä lapsille.

    ReplyDelete
  2. Mun narsistitunnistimeni on terävöitynyt asiaan liittyneiden kirjoitustesi johdosta.

    Paastonnut olen pari kertaa, viimeksi viime keväänä, 1 viikko mehupaastolla ja tekee niin hyvää, että herää halu tehdä se taas uudelleen.

    Hyvä että löytyi niitä erikielisiä kasetteja, Anttilasta löytyy aina kaikkea kivaa!

    Onkohan täällä sitten Haifassa oleva Bahai pyhättö kiinni nyt kun he paastoavat...Bahain pyhättö Haifan kaupungissa on uskomattoman kaunis, olen siellä ollut parisen kertaa.Esite löytyy siellä jopa suomenkielisenä!

    Toivottavasti kröhästa huolimatta viikonloppusi on mukava!

    ReplyDelete
  3. HANNELE: Minä en ole paastonnut mutta kerran laihdutin 10kg vuodessa ja pidin sitten ne mitat monta vuotta.

    Minusta tuo kuvaamasi on tosi surullista. Kodeissa ja työpaikoilla harrastetaan, jopa ihannoidaan, huonoa käytöstä ja annetaan lapsille ja työtovereille mallia... Meidän opettajatätien täytyy pitää kuria.

    YEALIAN: Hyvin sanottu: "narsistitunnistin teräväitynyt" Samoin on minulle käynyt. Kirja kuvaa jutut niin selkeästi että se joka on narsun kohdannut ja siinä puristuksessa ollut, tunnistaa itsensä ja kiusaajansa sieltä.

    Mutta tiedän kyllä että virhediagnoosejakin tapahtuu helposti. Voin olla väärässä mutta kierrän varmuuden vuoksi epäilemäni narsut kaukaa.

    Ooh, kävin googlaamassa tuon pyhätön, kaunis!

    Juu, kröhä ei viikonloppua pilaa. Ei olla menossa minnekään :) Kotona vaan. Kivaa viikonloppua sinulle! Bloggailemisiin.

    ReplyDelete
  4. Rita
    Haastan sinut meemiin! Sivullani ohjeet. Ota tai jätä! :D

    ReplyDelete
  5. Vastauksessasi Hannelelle ilmaiset juuri minun ajatukseni! Opettajatätien tehtävä elämänasenteen muokkaajana on paljon tärkeämpi kuin pelkkä tiedonjakaminen. Suojelevaa asennetta luokan heikointa kohtaan voi opettaa, tähdentää etc. Opettaja voi todella VAIKUTTAA!

    ReplyDelete
  6. LEONOORA: Otin :)

    UTUKKA: Niin voi, ehkä kaikkein voimakkaimmin omalla esimerkillään. Sitä ilman puhe on pelkkää puhetta.

    ReplyDelete

Ilahdun kommenteista ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

Kello 16 - 17 jälkeen en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)