Monday, December 05, 2016

Valkoista, vaaleaa ja valoa


Talvella ei ole hyvä idea pelata golfia, koska pallo voi hukkua lumeen. Heh heh. Mieheni sai lempiharrastukseensa liittyvän lahjan. Golfpallohan se siinä - vai onko? Sattuu olemaan valkosuklaasta valmistettu. 

 

Aurinko paisteli kirkkaasti ja läpäisi ikkkunan koristemuovin. 



Valaisevaa.


 Laudankappale jossa on naru ja joulufiguureja.
Tämä koriste on otettu esiin joka joulu 
siitä lähtien kun saimme sen talomme entisiltä omistajilta.


 Lunta on niukasti. Täytyy katsoa tarkkaan jos aikoo nähdä. Mutta sitä on kuitenkin.


 Pieni orkidea jatkaa kukkimistaan.


 Kuvat otin eilen.


 Nyt on neljä kukkaa ja yksi nuppu.

Huomenna mennään viettämään itsenäisyyspäivää iranilaisten ystävien kotiin.
Ei siis mikään perinteinen tapa viettää joulukuun kuudetta,
mutta itsenäisyyden ja vapauden hengessä kuitenkin.
Ehkä katsellaan linnan juhlia perheen valtavasta TV:stä.
Meitä on siellä huomenna 6 aikuista ja neljä lasta.

Mitenkähän kauan vielä kestää ennen kuin ei tarvitse juhlistaa 
yhtä päivää vuodessa katsomalla sotaleffoja ja ajattelemalla taisteluja? 
Tuleeko koskaan aika jolloin rauha on itsestäänselvyys ihmisten kesken?

Miten aiotte viettää itsenäisyyspäivän?
Poltatteko sinivalkoisia kynttilöitä?
Katseletteko linnan juhlia?
Kyläilettekö?

20 comments:

  1. Rita A, orkideoapienoinen on kerrassaan soma. Pahoitellen on todettava, että aikaan, jolloin rauha on itsestäänselvyys on suhtaudun skeptisesti, niin tavoiteltava kuin tuo tilanne olisikin...

    Perinteiseen malliin sujuu meillä: hirvenfilepihvit tykötarpeineen, klo 18 kaksi valkoista kynttilää ikkunoille ja pätkä kättelyä juhlapukuineen sekä kupliva malja itsenäisyydelle. Hauskasti erilainen juhlapäivän vietto teillä huomenissa edessä, mukavaa sellaista:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Orkideasta on iso ilo vaikka se on niin pieni :) Rauhaa tavoittelen ja siihen suuntaan kuljen, vaikka tiedän että realismi iskee vastaan. Aina on kiusaajia, öykkäreitä, sortajia... mutta ainakin Suomessa useat varhaiskasvattajat ja koulut tekevät kiitettävää työtä jotta pienemmät ja suuremmat kansalaiset oppisivat olemaan kanssakäymisissä toistensa kanssa ilman riitoja. Ja lapsissa on tulevaisuus, siihen pistämme toivomme, ja huomisissa juhlapuheissa sen taas mainitsemme :)

      Mukavalta kuulostaa perinteenne. Jos kuljen ikkunanne ohi, en malta olla huudahtamatta: Hei, tuo paistihan on hirveä :D

      Delete
    2. Tuo varhaiskasvattajien ja koulujen työ rauhanomaisen rinnakkaiselon hyväksi on kiitettävää ja saa kaiken kunnioitukseni. Nuorissa verrattuna aiempiin sukupolviin on havaittavissa selkeää luutuneisuuden poisjääntiä ja avoimuutta eri ilmiöille + oivia ja selkeitä mielipiteitä asioista ja tavoitteista. Nuoriin asetan minäkin tässä elon ruletissa panokseni!

      Voi hirveä Rita A Sinun kanssasi, aiheutat roppakaupalla naururyppyjä:)

      Delete
    3. Ryppyvoide tarpeen sinunkin juttujasi lukiessa :D On se niin että koulu(tus) on kehittynyt ja nuorisomme on fiksua porukkaa. Lapset osaavat sanoa kiitos ja anteeksi... paremmin kuin monet aikuiset. Kiitos mukavista juttutuokioista !

      Delete
  2. Täällä yön sade vei lumet mennessään....ei löydy, vaikka miten tarkkaan katsoisi..:)
    Meillä palaa, joka itsenäisyyspäivä kaksi kynttilää ikkunalla....kuten paloi jo lapsuuden kodissani.
    Linnan juhliakin voi toisella silmällä vilkuilla.
    Mukavaa itsenäisyyspäivää teille kaikille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, täälläkin tarvitaan suurennuslasia lumen löytämiseksi :)
      Linnan juhlia on kiva vilkuilla, mutta en jaksaisi koko juttua katsella.
      Siellä on aina upeita pukuja ja juhlan tuntu leviää kotikatsomoihin.
      Oikein hyvää itsenäisyyspäivää ja kynttilän loistetta !

      Delete
  3. Ihana tuo Orkidea!
    Me katsotaan huomenna linnanjuhlia ja syödään hyvin.
    Kivaa maanantai päivää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sari :) Toivottavasti laitat jokusen kuvan blogiin.
      Sinulla on aina niin ihanat koristelut. Kivaa maanantain
      jatkoa sinnekin päin 🌸

      Delete
  4. Täällä maa on taas ihan ruskea. :( Linkitin postauksesi Sisarlan julkkareista omaan blogiini.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lumetonta täälläkin. Käveleminen kadulla hiukan vaikeaa kun pitää tasapainotella jotta ei kaadu. Ai, kiitos linkityksestä, riennän lukemaan sinun postauksesi... viuuh 🙂

      Delete
  5. Ihanaa valoa ja suloisia joulukoristeita. Varsinkin tuo joulufiguurikoriste on ihanan hellyttävä.
    Minä ajattelen taisteluita usein. Kun kirpeässä pakkasessa tuijottelen tähtiä, etsimättä tulevat mieleen talvisodan aikaiset pakkaset ja se kylmyys ja pelko, mitä sotilaat ovat tunteneet. Olemme niin paljon velkaa sotaveteraaneille.
    Ihme pitäisi tapahtua että ihmisluonto niin paljon muuttuisi, että sodat loppuisivat.
    Mukavaa viikkoa siitä huolimatta! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Historiankirjoista ei näy varmaan kuin kalpea aavistus siitä mitä kauhuja ja kärsimyksiä sotilaat ovat kokeneet / aikaansaaneet eri sodissa ja millaisia traumoja kärsineet taistelujen seurauksena. Yksi lohdutus meille lienee että tilastollisesti maailmassa on vähemmän sotia kuin aikaisemmin, niin ainakin kuulin pari vuotta sitten. Kiitollisuudella ajattelen elämää Suomessa. Hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille ja rauhaa maailmaan 💜 Sinulle tähtiä ⭐️⭐️⭐️

      Delete
  6. Meillä (alaikäinen) lapsi voitti arpajaisissa kolmen golfpallon pakkauksen. Tarkempi tutkailu osoitti niiden sisällöksi alkoholin. Oikohan arpajaispalkintolahjoituksen tekijäkään tietoinen etteivät olleet "oikeita" palloja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ohhoh, kävipä siinä hullusti ! Ei oikein urheiluhenkistä 🏌️

      Delete
  7. Ei kyllä uskoisi, että golfpallo on suklaata! Hieno on! :)

    Meillä on huomenna rauhallinen päivä. Ruoanlaittoa, linnan juhlien katselua, ja kyllä, on sinivalkoiset kynttilät varattuna sekä hieman herkkuja. Leivoinkin tänään, puolukkamaustekakun. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saa nähdä milloin syödään golfpallo :) 🏌️
      Sinulla on siellä taas ihanat koristelut ja tarjoilut.
      Minä leivoin eilen mustikka-puolukkapiirakan :)

      Delete
  8. Ihana tuo orkideasi,kaunis. Ja herkullinen golf-pallo! Tänä iltana juhlimme suomalaisessa kirjastossa itsenäisyyspäivää;postasin siitä juuri. Huomenna olisi suurlähettilään residenssissä juhlat,sain kutsun,mutta jätän väliin.Hyvää itsenäisyyspäivää Rita.

    ReplyDelete
    Replies

    1. Huomasinkin juuri sivuseinältäni että sinulla on itsenäisyyspäivän postaus.
      Kivaa, lähden heti lukemaan 🇫🇮

      Delete
  9. Kauniisti kukkiva orkidea. Sen kestävästä kukinnasta onkin pitkälti iloa eteenpäin.
    Itsenäisyyspäivää juhlistetaan tietenkin kynttilöin ja linnan juhlia seuraamalla. Muistellaan samalla omaa linnan juhlissa vierailuamme.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kukkii uskomattoman kauan, ellei satu ärsyyntymään.

      Wow, olet päässyt sisäpiireihin! Etunimikin on "Kruunu" :)

      Hyvää itsenäisyyspäivää 🇫🇮

      Delete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.