Thursday, January 12, 2017

Violetit verhot ja vuoden toinen smoothie


Osaisinpa ommella. Tai viitsisinpä. Kävimme joulukuussa Eurokankaassa valitsemassa violetin verhokankaan. Pyysimme että ompelisivat liikkeessä verhojen käänteet. Myyjä kysyin halusimmeko rypytysnauhan ja lyijypainot ja taskut joihin ne sijoitetaan... Ööö... kyllä kai. Kuulosti tarpeelliselta. Hintaa kahdelle verholle tuli melkein 100 euroa, vaikka kangas ei kallista ollutkaan. 

Jälkikäteen eräs ystävämme huudahti: Miksi ette pyytäneet minua ompelemaan teille verhoja? Emme tienneet hänen taidoistaan. Mukava tietää että hän on halukas ompelemaan seuraavat verhomme. 

Osaatteko te ommella? Ompeletteko itse verhojenne käänteet?


Tarvikkeet esiin ja smoothien tekoon! Tällä kertaa käytin pakasteisia mustikoita, vadelmia, puolukoita ja mustikoita, (Soda Streamillä tehtyä) kuplavettä, banaania, kiwihedelmää, maitoa ja makeutin pienellä määrällä Steviaa. 


Käytin sauvasekoitinta, koska meillä ei ole blenderiä.
Pitäisi varmaan kaivaa yleiskone naftaliinista niin homma olisi helpompi.


Keltaiset kiwit maistuvat huomattavasti makeammilta kuin vihreät 
ja ovat pehmeämpiä. Nämä olivat Lidlistä, 500 g / 2,99 €. 

Onko teillä blender? Käytättekö usein? 

26 comments:

  1. On blender ja me tehdään melkein päivittäin smoothieta oman maan luomumansikoista ja luomuomenista, banaanit ja luonnonjogurtti kaupasta. Toisinaan laitan sekaan mustikoita tai vadelmia tai tyrniä. En makeuta millään.
    Osaan ommella ja tein lapsille vaatteita, kun he olivat pieniä. Nykyisin ompelutan verhot, koska ompelen niin harvoin enää. Lyhennän lahkeita jne.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa kun saa nauttia itse kasvattamastaan sadosta. Käytin tänään juuri pakasteesta ottamaani raikasta omenasosetta piirakkaan ja muistelin kaneliomenapuutamme 🍎Teillä on ilmeisesti runsaamminkin tiluksia :)

      Ehkä minäkin vielä vaivaudun ompelemaan - muutakin kuin pudonneita nappeja 🙂

      Kivaa pian alkavaa viikonloppua ! 🎈

      Delete
  2. Ompelisin verhot itse, jos meillä olisi ompelukone. Nyt ollaan ostettu valmiina netistä. Mutta tehosekoitin meiltä löytyy, ja olen joka päivä tehnyt smoothien. Hyvältä kuulostaa tuo sinun smoothie myös! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teillä onkin kivoja verhoja, tai ainakin muistan ne jouluverhot :) Vähän katselimme valmisverhoja, mutta olivat liian pitkiä, siksi lähdimme kangaskauppaan.

      Tehosekoittimen ostamista olen hiukan harkinnut, mutta ehkä kokeilemme ensin jos tavallinen pieni yleiskoneemme innostaisi - se on kellarissa. Smoothieita on saatava ! Kiitos vaan siitäKIN vinkistä :D 🍉🍌🍇

      Delete
  3. Kauniit verhot. Ompelin ennen lähes aina verhot itse. Nykyisin en enää lainkaan, vaikka minulla ompelukone onkin.
    Meillä on Wilfa blenderi, mutta käytän sitä tuskin koskaan. Mieheni sentään aika usein.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos 🙂Mekin tykkäämme että kauniit ovat.
      Noissa kodinkoneissa on usein se haitta että jäävät käyttämättömiksi.
      Meillä on leivänpaahdinkin kaapissa, hyvin harvoin otamme esiin.
      Mutta toisaalta on kiva että se on olemassa 🙂

      Delete
  4. Minulla on hyvä smoothieblenderi mutta nyt kun on ollut kylmää sisälläkin niin on tehnyt vähemmän mieli smoothieita,mutta kun lämpenee niin olen niiden suurkuluttaja.Sauvasekoitin on kyllä sekin ihan hyvä smoothievehje. Onnittelut uusien verhojen johdosta,ja hyvä että nyt tiedät minne viet kankaan jos harkitset uusia verhoja:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sauvasekoitin tuntuu välillä ikävänä tärinänä kädessä, mutta ehkä siihen harjaantuu.
      Meillä on se pieni yleiskone, jota en saanut asennetuksi silloin kun olit kerran meillä,
      mahdatko muistaa. Ajattelin lähiaikoina opetella sen käyttöä 🙂 Sinä olet siitä "erikoinen" että jaksat ja haluat käyttää kaikkia hankkimiasi vempaimia, eivätkä ne jää kaappeihin
      pölyyntymään... jos olen käsittänyt oikein 🙂 Juu, Mitra saa ommella meidän verhot !

      Delete
  5. Minulla on ollut tällainen vuosia,todella hyvä smoothielaite. Gigantin sivut vaan eivät jostain syystä avaudu minulle täällä
    https://www.google.co.il/?gfe_rd=cr&ei=YbB3WPPkIofc8Ae1-IVA#q=magic+bullet+tehosekoitin

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aika kalliita laitteita, mutta niitähän on usein alennuksessa.
      Täytyypä katsella ja tuumailla. Kiitos linkistä 🙂

      Delete
  6. Juu, blenderi löytyy! Ompelisin myös kaikenlaista itse, mutta kun ei osaa niin ei osaa, pöh!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olit blenderillä tehnyt sen hienon smoothiesi. Kiva että vekottimelle on käyttöä 🙂

      Luulen että nykyään saa tekstiilejä ja vaatteita halvemmalla alennusmyynneistä
      kuin itse ompelemalla... näin eräs käsitöitä harrastava ystäväni ainakin sanoo.

      Delete
  7. Yleensä ompelen verhot itse, siinä säästää mukavasti vaikken noita painoja laitakaan. Blender on jossain laatikossa, pitäisi kaivaa esille. Keittiö on vaan niin pieni, että osa koneista pitää aina laittaa johonkin komeroon ja sitten ne unohtuu ottaa käyttöön.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hatunnosto sinulle 🙂 Tuskinpa nuo painot mitenkään välttämättömät ovat.
      Tulimme vaan ostaneeksi kun myyjä vaikutti niin asiantuntevalta :D

      Samoja aatoksia meilläkin noista keittiön laitteista !

      Delete
  8. Eiköhän se ole vain viitsimisestä kiinni.. Ompeleminen vaan tahtoo jäädä, kun kaupasta saa valmista halvemmalla tai ainakin helpommalla.
    Sauvasekoitin täälläkin ahkerassa käytössä, hyvin se pärjää hedelmien murjomiseen, järeämpi vehje jauhaa pähkinät ja mantelit. Terveempään elämään tänä vuonna on vähän pakkokin pyrkiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo on usein totta että kaupasta saattaa saada halvemmalla kuin itse ommellen,
      ja säästää aikaakin ja vaivojaan. Minulla on ystäviä jotka nauttivat käsitöiden
      tekemisestä niin paljon että ompelevat ja virkkaavat ja neulovat joka tapauksessa 🙂

      Taidanpa taas tänään ottaa sauvasekoittimen käteen kun sitä ollaan niin hehkutettu 🙂

      Delete
  9. On blenderi, samassa yleiskoneen kanssa. Käteviä vekottimia, blenderillä tulee tehtyä smoothiet ja yleiskonetta käytetään lähinnä juuston raastamiseen, mutta se onkin järkevä käyttökohde, sillä juustoraaste on kilo hinnalta järjettömän kallista suhteutettuna juustoon noin muuten.

    Eipä kyllä ompelu taittuisi, valmiina tulee ostettua. Löysin hiljattain kivat verhot jotexilla, pitäisi vielä jaksaa vaihta ne!
    Tiia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuohan on ihan verraton vinkki että voi itse raastaa juustot yleiskoneella ! Kiitti Tiia 🙂
      Me teimme porkkanaraastetta aika usein ennen kuin pistimme yleiskoneen
      kellariin lepäämään. Kyllä se täytyy nyt taas ottaa esiin 🙂

      Verhojen vaihtaminen on kohtalaisen tukalaa puuhaa. Meillä hiukan helpottui
      kun ostimme tuollaiset verhotangot kuin kuvassani 🙂

      Delete
  10. OLen minä verhoja ommellut, kun saa hyritella suoraa saumaa. Viimeeksi kävi vaan niin, että vaikka "tarkkaan" mittasinkin, toinen oli ainakin viisisenttiä pidempi..:) Onneksi serkkutyttö on kätevä käsistään ja tekee tälläiset hommat.
    Ei ole blenderiä, hankkimista olen kyllä miettinyt, mutta ensin tarvitsisi varmistaa tulee niitä smootheja tehtyä...sauvasekoittin olisi, kun vielä saisi saikaiseksi smootheja tehtyä..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mittaaminen onkin kinkkistä puuhaa. Onni on joku pelastava lähipiirin ihminen 🙂
      Vaikka onhan se hyvä jos itse osaa jonkin verran eikä ole ihan avuton 🙂

      Me haimme eilen pienen yleiskoneemme kellarista ja kokeilimme tehdä smoothieta.
      Totesimme että ei tarvitse ostaa erillistä lenderiä, etenkään kun meillä on sauvasekoitinkin.

      Delete
  11. Meillä on tehosekoitin. Sillä saa näppärästi smoothiet ja pirtelöt tehtyä.
    Minulla ei ole ompelukonetta.
    Olen usein lyhentänyt verhoja Ikean tarranauhalla. Tarranauha silitetään tekstiilin kiinni ja pysyy hyvin!
    Ei tarvii ommella ja on kätevää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nam, pirtelöä pitääkin pian kokeilla ! 🙂 Sinulla on varmasti rutiinia noihin,
      päätellen kaikista ihanista postauksistasi.

      Tarranauha on verraton keksintö. En ole moista muistanutkaan, mutta nyt
      kun mainitset, anoppini lyhensi yhden poplarini tuolla menetelmällä vuosia sitten.
      Kiitos vinkistä !

      Delete
  12. Kyllä ja kyllä. En o s a a ommella, mutta ompelen verhoja, liinavaatteita, teen korjauksia vaatteisiin, yms.
    On myös tehosekoitin, sen käyttömäärät vaihtelevat. Käytetään aika paljon pakastimesta omia marjoja. Minä lisäisin banaania joka paikkaan.
    Noita keltaisia kiivejä pitäisi kokeilla!
    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä osata kotitarpeiksi - ja sinä ilmeisesti vähän enemmänkin 🙂
      Ainakin minuun verrattuna. Minulla ei oikein ole ompeluhaluja, ehkä
      saisin aikaan jotain jos ryhtyisin hommiin.

      Banaani on ihana lisä. Olen melkein unohtanut banaanit kun diabeetikko-miestäni
      on käsketty rajoittamaan niitä hedelmiä joissa on paljon sokeria emmekä niin ollen
      ole ostelleet banaaneja, viinirypäitä emmekä ananasta. Mutta laitanpa ostoslistalle
      banaanin jotta voin tehdä itselleni pirtelön 🙂 Buon fine settimana !

      Delete
  13. Tosi voimakkaan väriset verhot. Olet rohkea. Ja kyllähän verhoille hintaa tulee, jos ne ompeluttaa kaupassa..
    Osaan ommella, vaan en ole aikoihin ottanut edes konetta esiin. Verhot aina itse ompelin, ja muut suorat saumat. Siitä taitaa olla yli 10 vuotta kun olin innostunut ompelemaan pitkiä salsahameita, tein niitä myös ystävättärellenikin (ne oli lähinnä pitkiä hippahameita). Ja sitä ennen toiset 10 v. kun ompelin melkein kaikki kankaat, mitä mulle oli jäänyt varastoon, vaatteiksi. Lapsiperhe-aikana ompelin kaikki lasten vaatteet, ja nuorena itselle ompelin jopa takkeja sekä mekkoja marimekkokankaista ym. ym ym. Mutta nyt on into jäänyt. Oikeastaan olis jo aika taas ommella, saisi just sellaista vaatetta mitä haluaa... Ruoanlaitto ja pakastimeen kerääminen on puolestaan minulta täysin out...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hatunnosto sinulle ja ompelutaidoillesi 🙂
      Lapsiperheissä kuvittelisin että itse ompelemalla säästää selvää rahaa.
      Anoppi aina ompeli minulle hameita... olin tosi onnekas ✂️📌📍

      Delete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.