Päivässä on monta suloista hetkeä. Aamukahvi on yksi niistä. Pääsen kohta "töihin lepäämään" muutamaksi tunniksi. On ollut kotitöitä ja pihatöitä, uuden pesukoneen opettelua ja monta muuta askaretta. Täydet päivät.
Aita alkaa olla helpossa vaiheessa. Olemme purkaneet sen hyvin matalaksi ja minä olen saanut melkein kaiken villiviinin leikatuksi ja raivatuksi niistä kohdista missä se kasvoi aidan päällä. Vuosikausien kasvu, jotkut oksat olivat niin paksuja että oksaleikkurini ei ylettynyt niiden ympärille.
Villiviini on kaunista. Ilokseni meillä on alkanut kasvaa uutta villiviiniä toiseen paikkaan pihassa, sellaiseen missä se muuttuu punaiseksi. Vanha ei punastunut, varmaan liian vähän aurinkoa.
Onnistuin osumaan kirpparilla erikoiseen hyvän yön satuun. Tässä tarinassa ole nalleja eikä pupuja, vaan yöeläin gekko. Tapasin tämän olion italiaksi kirjoittavan ystävän blogissa viime tammikuussa ja jouduin tarkistamaan sanakirjasta mitä "geco" on suomeksi.
Nyt jouduin tarkistamaan miten "Hawaii" kirjoitetaan suomeksi. Se on Havaiji. Käytän näihin tarkistuksiin tekoälyä. Se tarjoaa aina avuliaasti mahdollisuuksia edetä asiassa eri suuntiin. Kuvasta huomaamme että liskolla on lei kaulassa.
Teoksen viimeisella sivulla on tämä herttainen kuva ja takakansi tarjoaa informaatiota gekoista. Täysikasvuinen gekko on 3 tuumaa pitkä. En ehdi nyt tarkistaa paljonko se on täsmälleen senteissä. Tuuma on muistaakseni 2.4 cm mutta en ole varma mistään matematiikkaan liittyvästä. Yli 7 cm?
MUSIIKKI 🎵
Vanha kunnon Rick Astley - Never Gonna Give You Up KLIK.




Kiva kirja ja hauskat kuvat. Tuli mieleeni Teneriffa, jossa liskot säikyttelivät minua. Niitä oli vaikka minkä värisiä ja kokoisia ja niitä oli paljon joka puolella. Minulle riittää kotimainen sisilisko, joka pötkii heti pakoon, jos näkee ihmisen. Niin minäkin juoksen, jos näen sisiliskon.
VastaaPoistaYmmärrän. Minulla oli lapsena kilpikonna, siksi kai tykkään liskoista ja muista matelijoista, en käärmeistä kuitenkaan 🦎🐢 Kivaa liskotonta päivää!
PoistaVilliviini on upea syysvärissään. Joka paikassa villiviini ei punastu, eikä kaikki villiviinit.
VastaaPoistaOlen laittanut leikkaamiani säleikkövilliviinin versoja vähäksi aikaa veteen, jolloin niihin muodostuu juuria. Näin olen saanut pihalle uusia villiviinejä. Toimivat hyvin vaikkapa maanpeitekasvina.
Hieno idea kiitos, ja tuo toinenkin idea 💚
PoistaTuuma on 2,54 cm - piti tarkistaa, heh. Kekot on söpöjä! Itselläni oli pitkään liskotatuointi ennen kun se muokattiin perhoseksi. Itse erotan siitä sen liskon edelleen. 🦎
VastaaPoistaLeppoisaa lauantaita!
Ai mahtava juttu tuo tatuointisi 🦎
PoistaKivaa viikonlopun jatkoa ja paljon tölkkejä 🩷
Hih! hyvä me taas minä join aamukahvin juuri samasta mukista, mutta harmaan värisestä!
VastaaPoistaIloa ja mukavia hetkiä viikonloppuusi!
No tämänkin piti tapahtua 😀 Väistämätöntä.
PoistaHassua ja hauskaa sunnuntaita 🩶💚
Nous avons beaucoup de geckos dans la nature et dans le jardin, mais chez nous ils ne mesurent qu'une vingtaine de cm, ils courent sur tous les murs, certains même tous petits rentrent dans la maison ! Ils ont colonisé le sud de la France il y a quelques temps déjà au détriments du lézard indigène. Dommage. Bon weekend !
VastaaPoistaDeux ou trois lézards, c'est sympa, mais ça semble excessif.
PoistaEt en plus, des mantes religieuses, oula !
Tu dois être courageux 🦎🦎🦎 mon ami.
Dear Rita, I love the green cups! The book illustrations are delightful!
VastaaPoistaGreen is great, isn't it? 💚
PoistaHappy Sunday, Linda !
Thaimaassa oli niitä lauttahotellin huoneen katossa ja sanoivat että putoavat vain kun parittelevat. Katsoin ylös sängystä kattoon ja ajattelin että toivottavasti ei nyt ainakaan.
VastaaPoistaVoi kauheata 😀 Voiko tuossa ruveta nukkumaankaan? 🦎🦎🦎
PoistaThat gecko looks like he's enjoying himself!
VastaaPoistaI agree 💛 Thanks, Kirk !
PoistaQuel geco mi ricorda qualcosa... 😁
VastaaPoista1 - 2 settimane incollati sul muro, ma alla fine ti ho staccato con la pozione magica. 🦎🦎 Ora sei qui sulla mia parete e la pozione l'ho nascosta 😛 😀
PoistaTeillä päin on kirppareilla kaikenlaisia ja kaiken kielisiä kirjoja. En muista täällä nähneeni.
VastaaPoistaJoskus saa upeat saaliit 😀 toisinaan ei mitään.
Poista