Translate

perjantaina, elokuuta 21, 2026

Pesuaine unohtui taas, mutta vaatteet puhdistuivat

 
Villiviinissä näkyy jo syksyn värejä, vaikka muissa kasveissa ei näy. Elokuu ja syyskuu ovat mielestäni aina olleet vuoden parhaat kuukaudet. 💛🧡 Kaunista, ei liian kuuma, koulut ja harrastukset alkavat, ihmiset ja puutarhan kasvit ovat voimissaan vietetyn kesän jälkeen. 

PYYKINPESU EILEN Uudessa pesukoneessa on 15 minuutin pikapesuohjelma. Se sopi hyvin niille kierrätykseen meneville vaatteille jotka eivät olleet likaisia, mutta vain olleet kaapissa kauan. Valitsin sellaisia joita en käytä ja yhden joka on vaikea silittää. 

Pikapesun jälkeen laitoin muuta pyykkiä pitkään pesu + kuivausohjelmaan. Tuskin olin ehtinyt painaa käynnistystä, kun huomasin että en ollut muistanut laittaa pesuainetta kumpaankaan koneelliseen. Tämä oli jo toinen kerta. Aikaisempaan pesukoneeseemme ei tarvinnut lisätä kuin tarvittaessa ja mieheni tykkäsi aina hoitaa sen. 

Pyykeistä tuli kuitenkin ihan hyvät. Kuivausohjelma pöyhi pyyhkeet kuohkeiksi ja vesipesu näytti riittäneen kun ei ollut mitään tahroja.

Tänä aamuna muistin pesuaineen kun pesin koneellisen golf-paitoja. Toivoa on.



Erinomainen leffa.

 WIKIPEDIA: LUE ESITTELY. 


 Tämäkin oli aika kiva.

WIKIPEDIA: KLIK.


Nuo kaksi leffaa viemme kierrätykseen, samoin kuin  pari kaapissa lojunutta ristikkokirjaa ja mainitut vaatteeni. Mukavaa kun vapautui vaatepuita. 

Tänään ja huomenna töitä, mutta teen nykyään vain osa-aikaista viikkoa ja sen kunniaksi soitamme vanhan diskohitin 

Part Time Lover 🩷 Stevie Wonder. Kuuntele. 

Olen huojunut tämän tahdissa 90-luvulla. 🎶

20 kommenttia:

  1. Tuli noista leffoista mieleen, että katsoin eilen Areenasta jonkun 8-osaisen ruotsalaisen sarjan. Melkoista sekoilua, mutta olen sellainen, jonka on vaikea jättää aloittamaansa sarjaa/elokuvaa kesken. Aurinkoista perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me jätämme aika helposti kesken jos joku ohjelma ei miellytä. 🤨😀
      Terkut pihatöiden parista, onpa lämmin päivä !
      Hyvää viikonloppua 🍏

      Poista
  2. L'automne est bientôt lá...
    J'avais beaucoup aimé Juno...
    Pas besoin de lessive quand les habits ne sont pas sales...Parfois juste un peu d'adoucissant en machine apporte une bonne odeur...
    Bon weekend !
    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J'adore l'autonne 🍁 et août aussi. 🌻
      Merci, maintenant moi aussi je le sais et comprends 😀
      Bon weekend 🌺

      Poista
  3. Villiviini on kauneimmillaan tulipunaisena, ja sitä paitsi se kapuaa ylös odottamattomiin paikkoihin kuin liaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tiedä miten ilostuin kun meillä villiviiniä ilmestyi sellaiseen paikkaan missä se punastuu 🌿 Aikaisempi oli ilmeisesti liian valottomassa paikassa, mutta kyllä oli voimakaskasvuinen. Olen sitä tänä kesänä hävittänyt aitaremontin tieltä. Vielä kesken. ☘️

      Poista
  4. Kiitos kommentistasi sivullani! Juu, villisian poikaset ovat kyllä suloisen näköisiä, mutta kun ne kyntävät puutarhan täydellisesti vanhempiaan matkien , niin en tiedä mitä sanoa.
    Sinulla on kiinnostava sivu, ja sinäkin tunnut pitävän italian kielestä. Minä olen kiinnostunut kielistä jo teini-iästä asti, en tiedä miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oikeassa olet, ei niitä voi siinä tilanteessa ihailla ! Eivät ole lemmikkieläimiä, pahoittelen hölmöä kommenttiani. Piirsin possusarjakuvaa 90-luvulla ja kaveripiirissä oli pienoinen sikavillitys. 🐷

      Kiitos, olen kielten opettaja. Vahvat kielet ovat suomi, englanti ja italia 🍎

      Poista
  5. Kiva kun kirjoitat kierrätykseen viemisestä. Odotan, että se aktivoisi minutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on muutaman kerran käynyt juuri niin että kun luen jonkun blogista kaappien siivoamisesta, innostun itsekin 😊

      Poista
  6. Tutkimusten mukaan pesuainetta käytetään useammn liikaa kuin liian vähän. Todennäköisesti pesemäsi vaatteet raikastuivat ihan hyvin ja ovat nyt valmiita kierrätykseen vietäviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää 💦 Tätä tietoa sovellamme jatkossa !

      Poista
  7. Villiviini on kauneimmillaan syksyllä. Tämä on parasta aikaa kuten sanoit. Kierrätys on pop, täälläkin olisi taas tavaraa kierrätykseen menossa. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua🌞💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On parasta aikaa 🌻 ja tämä kesäkin on ollut hyvä kun ei ole liian kuuma.
      Kierrätys kannattaa, mutta en tiedä minkä ihmeen takia on niin vaikea luopua vaatteistani 😛🤔😀
      Sinullekin mitä mukavinta viikonloppua 💜

      Poista
  8. Turussa on jo muitakin syksyn merkkejä, sillä keltaiset lehdet tippuvat puista ja pihlajan lehdet jo punertuvat. Maassa olevat kasvit ovat tuulentuneet ja muuttuneet ruskeiksi. Kesäkukat pitää kohta vaihtaa, ovat jo aika ränsistyneet. Muuttolinnut kokoontuvat yhteen ja lähtevät matkalle, jopa kurjet ovat matkanneet etelän lämpöön. Lämpöä on kuitenkin riittänyt päivisin. 🧡 🤎 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin esimerkiksi koivu tiputtaa lehtiään.
      Hienoja syksyn merkkejä listaat, nautin niistä 🍂

      Poista
  9. Déjà les couleurs de l'automne ! Un programme de 15 mn pour une lessive ! Que le temps passe vite ! Bon weekend Rita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heureusement j'adore l'automne 🍁
      Les vêtements n'étaient pas sales, mais je les ai lavés parce que je les ai donnés au recyclage.
      Bon dimanche Phil 🌻

      Poista
  10. Dear Rita, your Autumn photo is absolutely gorgeous, dear friend! And I am happy your clothes got clean as well! I did a load of laundry today, it feels so good!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isn't it? I love autumn 🍂 ❤️
      These days I have noticed the same;
      doing laundry makes me happy 😀

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊