Translate

maanantaina, syyskuuta 14, 2026

Liian iso shopping centre ja Superman II

 


VALTAVASTI isoja ostoskärryjä Ostoskeskus Jumbossa Vantaalla.

Iloiset värit. Otimme punaisen. 


  Joskus tuntuu tällaiselta:


"Menin vain ostamaan päivävoidetta ja siihen kului kaksi tuntia."


Mahtavan hieno tunne palata katselemaan Teräsmiestä. Tilasimme filmit ennen kesää ja katselimme ensimmäisen, mutta kesällä on ollut huonosti aikaa pitkille leffoille. Joitakin voi katsella vähitellen, useana päivänä, mutta haluan keskittyä Supermaniin yhden päivän aikana, siten että aloitamme lounasaikaan ja jatkamme illalla. 


Putouksilla. Sankarimme pelasti suojakaiteen yli pudonneen pojan. 


Poika oli innoissaan ja pyysi uutta kierrosta.

Fantastinen elokuva !

Jännitystä, huumoria, romantiikkaa.

❤️
 

Turvallisempaa kuin Niagaran putouksilla. 

Kylpyamme olisi kiva. Edellisessä asunnossa meillä oli.

EILINEN otti voimille. Opetin suomea netissä kesätauon jälkeen ja Zoom vaati uuden päivityksen, mikä ei ollut monimutkainen juttu uudella tietokoneellani, mutta jostain syystä Zoom alkoi pyytää tunnussanaa, eikä mikään kelvannut. . . Puuh ! Muitakin kommervenkkejä seurasi, mutta koska olen aina etuajassa, sain kaiken toimimaan ajoissa. Tämä huvittaa: Kun laitan työhuonettani kuntoon etäopetusta varten poistan tietenkin kaiken ylimääräisen ja häiritsevän pois näkyvistä, mutta minulla on tapana myös pyyhkiä pölyt, vaikka ne eivät näy. 

KÄRPÄNEN: Aamuvarhaisella, kun muualla oli vielä pimeää, se oli seuranani ja tykkäsi kävellä tietokoneen ruudulla. Sammutin kaikki valot paitsi sytytin kuistin valon. Kun kärpänen meni valoon, suljin kuistin oven ja palasin tietokoneelle. Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen, paitsi insinööri. 

NYT  Lähden asioille, kävelen Malmille raikkaassa aamuilmassa noin 40 minuuttia ja kuuntelen samalla mieluisaa musiikkia. Mitä kuuntelisin? Menen valitsemaan. Mukavaa tätä päivää ! 

16 kommenttia:

  1. Terence Stamp, who played General Zod, died about a year ago.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I loved watching the three villains fly throught the air, dressed in black ♥ ♥ ♥

      Poista
  2. Mukavaa alkavaa viikkoa. Ulkona on syyskuisen rapsakka keli ja aurinkoista.
    ps. Minulla on onni elää insinöörin kanssa. Hän paneutuu kaikkiin teknisiin ongelmiin syvällisesti ja saa kaiken toimimaan ja on esim. tietokoneiden kanssa todella fiksu: korjaa koneet ja ohjelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät auringot täälläkin 😊 Opetin tekniikan englantia VTT:llä niin kauan että opin arvostamaan insinöörejä. Heitä oli myös autoalalla missä opetin enkkun ja italiaa.

      Poista
  3. Lapsiperheet tarvitsevat isot ostoskärryt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ihan hirvittää kun näkee miten ison kärryllisen joku perheenäiti vie kassan kautta lapsen kanssa, usein on kyllä mieskin mukana 🩵 Hatunnosto perheille !

      Poista
  4. I've used similar methods to encourage flies or moths to leave the room! I haven't watched any of the Superman movies in so long. I think the last one I went to see in the theater was the one with Brandon Routh in the mid-aughts. I liked it OK but it didn't get very good reviews.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I hadn't seen any of them before I found one in the flea market, now I'm a fan. We ordered the films online and are probably going to get the TV series, too 😊

      Poista
  5. I like the red shopping cart too, Rita. I love the Disney illustration, too.

    VastaaPoista
  6. Se posso dire la mia, la cattiva Ursa mi piaceva molto 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bellissime le scene quando Zod, Ursa e Non volavano in aria ♥ ♥ ♥
      Mi sono goduta moltissimo tutti i 127 minuti che ha durato il film ! 😊
      I cattivi non mi piacciono quasi mai, ne i belli per se, amo i buoni ed intelligenti. Beh, una certa canaglia mi piace forse un po' 🤔

      Poista
    2. 😁 non ti preoccupare se nei prossimi giorni potrei essere un pò meno presente. Ho un pò di cose da fare, ma comunque i post continuano.

      Poista
    3. Grazie per avermelo detto, Bobelix. Che la Forza sia con te 😘

      Poista
  7. Ah Ah !😂 trop drôle ! deux heures pour une crème ! Mais vous avez bien visitez le supermarché ! '(qui était assis dans le caddie ? toi ? tu as demandé un autre tour du supermarché à ton époux et il t'a répondu "No, I am sorry, only one ride to a customer !!)
    À + !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. C'est exactement comme ça que tout s'est passé.
      Mais comment as-tu deviné? 😀😀😀 A +

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊