ROMANTIIKKA

Kai se niin on että nainen kaipaa ainakin seurusteluaikana romantiikkaa. Muuten kosiskelusta puuttuu jotakin eikä nainen voi tuntea itseään naiseksi. Itse ainakin koen että heti kun mies osoittaa olevansa minusta kiinnostunut, tajuntaani nousee joku enemmän tai vähemmän selvä arviointi hänen kyvyistään ja taidoistaan kohdella minua.

En voi sanoa että suomalaisten miesten romanttinen taipumus olisi koskaan tehnyt minuun suurta vaikutusta. Italialaisten miesten romantiikka puolestaan menee yli sentimentaalisuudessaan ja intensiivisyydessään. Asuin Italiassa kahteen otteeseen ja kummallakin kerralla lähdin pois suunnattoman helpottuneena, samoin sillä kerralla kun Interraililla viivähdin Italiassa viikon. Palvonnan kohteena oleminen rasittaa. Toisaalta tamperelaisia kosiomiehiäni miettiessäni, jotka ovat nuoruuden seurusteluaikana edustaneet latinojen vastakohtaa, totean että joku keskitie voisi edustaa ihannettta.

Muistan erään kosinnan jonka sain noin 20-vuotiaana. Kuuntelin hajamielisesti tamperelaista poikaystävääni ja yhtäkkiä havahduin: “Ai mitä? Sanoitko että tulemme joskus olemaan naimisisssa? Ei minulle ole ilmoitettu!” Mihin kaveri sitten totesi maailman luonnollisimpana ilmiönä: “No jos minun nyt kerran ilmeisesti jonakin päivänä on ihan pakko vakiintua ja mennä naimisiin, mieluummin sitten sinun kanssasi kuin jonkun vieraan ihmisen.”

Ei totisesti vastaa minun ideaani romanttisesta kosinnasta.

Samainen heppu katseli kerran kanssani mitä ihmeellisintä lumottua lumisadetta, jossa suuret hiutaleet leijailivat hiljaa maahan. Tunsin eläväni taikamaassa, kunnes kuulin nämä sanat: “On meinaan jalkarätin kokoisia lumihiutaleita.” Sen jälkeen en ole koskaan pystynyt nauttimaan täysin ihanan lumisateen luomasta esteettisestä elämyksestä. Hyvät naurut sentään aina saan jalkarättisateessa.

Kuitenkin tuolla olennolla oli romanttisia haaveita ja ajatuksia, vaikka niitä toikin julki moukkamaisella kielenkäytöllä. Meidän kulttuurimme miehethän enemmän puhuvat tunteistaan naisille teoilla kuin sanoilla. Sain kauniin kultaketjun lahjaksi ja romantiikka olisi alkanut kukoistaa, ellei kaveri olisi katsonut asialliseksi lahjaa antaessaan avata suutaan ja todeta että tämä lahja on sitten sijoitus! Luuli varmaan suurenkin kohteliaisuuden lausuneensa ja ikuista rakkauttaan vannoneensa. Tai “kevensi tilannetta” huumorilla. Tiedä häntä. Suuren kauniin ruusun ojentaessaan yhdellä kerralla hän älysi olla hiljaa, mutta paha kylläkin, minä en ole koskaan välittänyt ruusuista, vaikka rakastan melkein kaikkia muita kukkia. Poikaystävän olisi kuulunut tietää että lempikukkani oli ruiskaunokki. joten pieleen meni sekin yritys. Heh.

Parina vuonna Italiassa asuessani käytiin sitten toisessa äärimmäisyydessä. En jaksa siitä muuta kertoa kuin että puhuttelusanoina latinot viljelivät tällaisia: “Taivaani, sydämeni, elämäni, aarteeni...” Ja lisää suitsutusta: “Kuningattareni, käske minua. Sydämeni kuuluu sinulle...” Puuh.... u u v u t t a v a a a a....

Olenkohan vähän outo kun en välitä romantiikasta? Vai olenko saanut yliannostuksen? En jaksaisi enää kuulla yhtäkään rakkaudentunnustusta, en proosallista enkä romanttista.

Sitä paitsi, MIKSI, oi miksi miesten on aina tunnustettava rakkautensa... Ääää, eikö edes naimisissa saa olla rauhassaaaaa......? (Sori. Olen jo rauhoittunut.)

ROMANTIIKASTA LISÄÄ IHANIEN NAISTEN RYHMÄBLOGISSA

.............................................................................................................

1552 kävijää mittarissa. Ooh! Rita Mentor blogini on ollut viikon listalla.