Miss Foxyn postausHUMAN RESOURCE MANAGER tipahti kuin taivaasta syliini juuri kun tässä on konkreettiset ratkaisun hetket käsillä pitkällisen itseni etsimisen jälkeen. Runsas vuosi sitten lähdin tekemään itselleni tiliä siihenastisesta urakehityksestäni ja viitoittamaan tulevia polkuja. Vuonna 2004 jouduin jonkin aikaa olemaan ison kielikoulun alihankkijana, mikä avasi silmäni ainakin sille että en suostu luovuuttani kahlitsemaan enkä anna kenenkään pistää minulle palloa jalkaan. Miss Foxyn kirjoitus vielä sinetöi tuon päätöksen mielessäni. 2005 alkoi innostunut "Mikä minusta tulee isona" seikkailu. Koko vuoden tutkin moninaisia mahdollisuuksiani eri suunnilla ja yritin selvittää sitä mitä kaikkein eniten haluaisin tehdä. Alusta alkaen oli selvää että kaikkia neljää mielessäni olevaa uraa - joista jokaisella jo toimin jossain muodossa - en voisi yhtä aikaa toteuttaa, ainakaan toisistaan erillisinä. Koulutin itseäni pitkin kevättä, sain kesällä erilaista työkokemusta kuin aikaisemmin ja solmin uusia suhteita. Kaiken aikaa luin kuin riivattu ja tein luovaa ajatustyötä. Kehitin juttua joka suuntaan ja välillä tuntui että homma paisui yli äyräiden kuin pullataikina. Vaikka minne käännyin, törmäsin aina siihen tosiasiaan että minun on oltava oman itseni pomo. Se kolahti taas tajuntaani kristallinkirkkaana kun luin mitä kettuystäväni veisteli lastussaan. Ei ole mikään täytetty elukka. She is full of life.
Nyt on uusi taikina paisumassa. Minne päin vien yritykseni mentoritoimintaa? Sitä linjausta teen nyt toista viikkoa innoissani. Äsken mainitsemistani urista yksi on liikenainen. Ei istu minulle kovin hyvin, mutta toisaalta vuosia tekemäni pro bono mentorointi jääköön nyt vähemmälle ja muuttukoon maksulliseksi ja saakoon uusia muotoja. Kieltenopettajan urani tulee myös saamaan uudenlaisia ilmenemismuotoja, kuten se että opetan yhä enemmän netissä enkä livenä. Kaikken suurin haluni tällä hetkellä on kirjoittaminen, mitä teenkin jo muutamalla taholla.
Ihmiset kirjoittelevat blogejaan eri tarkoituksessa, harrastuksenomaisina päiväkirjoina, henkireikänä, vuodattamiseen ja niin edelleen. Minulle tämä on ollut hyödyllistä itseni etsimisessä. Tosi usein kommentit ovat auttaneet saamaan suhteellisuudentajua tai suuntaa. Olen blogannut kaiken aikaa julkisesti enkä salanimen suojin joten en ihmettele muutamia saamiani hyökkääviä kommentteja, joissa epäillään että en ole kokenut elämän nurjaa puolta lainkaan. Jätän ne omaan arvoonsa. Ei opettajalla ole lupaa eikä oikeutta heittää yksityistä minäänsä ammattiminänsä oheen, olkoonkin niin että edustan ammattikuntaa jonka työkaluna on oma persoonallisuus. Toisaalta oma suhtautumistapani elämään on se että tuon myönteistä enemmän esille kuin kielteistä puheessani ja kirjoittamassani. Ei se merkitse hetkeäkään sitä että viikko-ohjelmassani ei olisi vastoinkäymisiä ja vaikeuksia.
Pyörryttävää ja huumaavaa seistä tienristeyksessä josta erkanee niin monta kutsuvaa polkua. Teidän seuranne tekee siitä vielä hykerryttävämpää. Olen nauttinut kommenteistanne suuresti. Keep the comments coming!
'
Jotenkin tästä sinun kirjoituksesta paistoi rehellisyys. Olit kirjoittanut omien tunteiden kautta. Kirjoitus on siksi hyvä.
VastaaPoistaTekstistä tuli myös mieleeni kirja, jota nyt luen. Julia Cameron "Tyhjän peperin nautinto". Luepa sinäkin se!
Mikset sinäkin kirjoittaisi mentorin opasta ihmisille juuri siitä aiheesta, joka on sydäntäsi lähinnä?
Sydämellinen kiitos kannustuksesta taas kerran. Kirjoitanpa hyvinkin opasta. Olen sitä kirjoittanut jo vuosia, vaikkakaan en kirjan muotoon. Siitä pätkiä on ollut nähtävissä kaikissa blogeissanikin. Rita Maestrassa, Arkiterapeutti Kopsissa ja nettikurssini blogissa, joka ei ole blogilistalla. Syksyllä opasta oli firmani kurssien ohessa sähköpostiohjauksen sekä itseopiskelun tuen nimikkeillä. Nyt se on saanut uudenlaista hahmoa mentoritoimintana. Blogatessani saamani meilipalautteen perusteella kirjoittamasta on saanut apua ja osviittaa moni blogieni lukijakin, mikä on lämmittänyt, ja innostanut kirjoittamaan lisää. Välillä kirjoittamista on hidastanut ja hillinnyt negatiivinen kommentointi, mutta apuahan siitäkin on asioiden puntaroinnissa. Se vaan että latistavan kommentoinnin jälkeen ei viitsi vähään aikaan tarjota helmiä sioille. Kiitti lukusuosituksesta. Pistetään Julia Cameron muistiin. Kivaa päivänjatkoa. Ties vaikka vielä postailisin tänään...
VastaaPoistaJostain syystä joitakin ihmisiä tuntuu ärsyttävän se, jos blogissa ei ole elämän tuskaa ja itkua, ja siitä he vetävät johtopäätökset, että kyseisen kirjoittajan elämä on ruusuilla tanssimista.
VastaaPoistaAika yksioikoinen tapa nähdä maailmaa ja määritellä ihmisiä. Jokainen bloggaaja käyttää blogiaan omiin tarpeisiinsa ja huolimatta siitä, mikä/mitkä ne tarpeet ovat, ne eivät sulje pois toisia tarpeita.
Bloggaaja vaan on päättänyt olla kirjoittamatta niistä. ei sen kummempaa.
Esim. oman blogini perusteella jos minua määriteltäisiin, niin se antaisi aika yksipuolisen kuvan minusta. Ylen synkän:)
Samaten, jos blogi on lähinnä iloa ja optimismia, niin aika yksinkertaisen lukijan täytyisi olla, jos ajattelisi sen olevan koko kuvan.
Se minuakin aina vähän kummastuttaa, että positiivisuutta huokuvia ihmisiä syytetään joko sinisilmäisyydestä tai sitten vähätellään tyyliin" ethän sinä tiedä vaikeuksista mitään, helppohan se on".
VastaaPoistaOlen todella iloinen että silloin tällöin näkee kaltaisiasi ihmisiä, jotka todistavat ettei positiivisuus ole tyhmyyttä! :)
Totta, mitä kaikki edelliset kommentoijat ovat tässä ennen minua kirjoittaneet. Olen samaa mieltä. Kannustan ja olen hengessä mukana kaikkea mihin ryhdytkin Rita!
VastaaPoistaJulia Cameronin kirja oli minullekin positiivinen yllätys. Aivan erilainen kuin ns. "kuivat" kirjoitusoppaat.
Puhutte asiaa, Susu, Sari ja Leonoora. Joskus kummastuttaa miten voimakkaasti myönteisyyttä vastaan hyökätään. Vihamielisyyden takana on usein pelko,joten siitäkin voi syytä etsiä. Tiedän ja tunnustan olevani usein sinisimäinen ja naiivi, mutta enpä noita piirteitä viaksi ihmisissä lue automaattisesti. Ihastelen lapsenmielisyyttä monissa tuntemissani ihmisissä, samoin puhdasmielisyyttä ja mielen jaloutta. Kyynisyyttä en muistaakseni ole kenessäkään arvostanut, mutta näennäinen negatiivisuus voi olla merkki varovaisuudesta tai pelosta, eli en suoralta kädeltä tuomitse. Kun on kauan ihmisten parissa tehnyt töitä on oppinut välttämään jyrkkiä käsityksiä ja ennakkoluuloja.
VastaaPoista