Minulla oli eilen italiapäivä. Aamusta alkaen virittäydyin ja valmistauduin iltapäivästä iltaan sijoittuvaa opetusta vasten. TV:n Raiunokanavaa ja italialaista musiikkia sellaisten töiden oheen jotka eivät vaatineet koko aivoja. Opetuksen valmistelussa on pidettävä ajatukset vain siinä, ilman häiriötekijöitä, mutta matkaa varten vielä pistin italiankieltä korvanappeihin. Virittäytyminen kannatti, koska saatoin vaivatta puhua etsimättä sanoja.
Eilinen italian opetus ei ollut minun tavanomaista ansiotyötäni korkealla opetuspalkkiolla. Olin tarjoutunut opettamaan italiaa hyvin pienellä opetuspalkkiolla vapaaehtoistoimintana. Olen mukana hyvin monenlaisessa auttamistyössä ja vapaaehtoistoiminnassa sekä hyväntekeväisyydessä. Ihan pientä juttua, ja aika suurta juttua, ja kaikenlaista siitä väliltä.
Jotkut anonyymit kommentoijat ovat ottaneet asiakseen kivittää minua ja esittävät että teen auttamistyötä koska siten tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi tai pelastajaksi - tai muuta potaskaa. En olisi tullut tuollaista ajatelleeksi että siinä jotain kunniaa tavoiteltaisiin. Päinvastoin usein saa haukkumiset päälleen, esimerkiksi huumetyössä, lastensuojelussa ja masentuneiden tukemisessa. Haukkumiset ja solvaamiset tulee etukäteen ja jälkikäteen, joskus tukitoiminnan aikana voi saada jotain kiitoksen tapaista. Enimmäkseen epäluottamuslauseita ja “sinä et ymmärrä oikeaa elämää” tyyppistä väitettä. Joskus pitää ensin todistaa että lähisukulainen kuoli 20-vuotiaana hiljattain yliannostukseeen ennen kuin saa oikeuden enempää keskustella.
Kiitoksen toivossa ei kenenkään kannata auttamistyöhön lähteä. Outo ajatus. Paremminkin se on hommaa joka vetää ihmisen näyräksi. Ainakin siihen asti kun solvausryöppy tulee päälle. Kuka sellaista ilmaiseksi loputtomiin kestää? Enpä taida enää hakeutua haukuttavaksi. Kiitos anonyymit, kun autoitte sinetöimään tuonkin päätöksen. Tosin se kestää tasan siihen asti kun taas joku tarvitsee minua.
Joittenkin kommentoijien jutuista olen myös ollut ymmärtävinäni että he luulevat minun tekevän jotain katulähetystä tai pakkoauttamista. Ehkä kirjoittamastani tulee se kuva että minulla on enemmän yhteisvastuuta kuin keskivertokansalaisella. Pitää varmaan paikkansa, mutta kyllä mentorointityyppinen auttamistoimintani on vuosikaudet lähtenyt aina liikkeelle siitä että joku kääntyy minun puoleeni ja pyytää neuvoa. Hyvin monet uskovat minulle huoliaan. En ole kieltäytynyt ketään auttamasta siinä missä voin. Lisäksi usein olen saanut olla jonkin tiimin osana.
Yksi esimerkki siitä mihin minut on kutsuttu on Ihanien naisten blogi, missä jatkamme kirjoittelua kevään ajankohtaisista aiheista, romantiikasta pariutumisesta, vetovoimasta. Herkku on kirjoitellut pienen tutkielman aiheesta
KUNNOLLISET MIEHET
Herkku, kuten me muutkin blogikirjoittajat, kirjoittaa ilmaiseksi. Palkkioksi voisi tarjota jonkun kivan kommentin. Usein on niin että kiittämättömyys on maailman palkka. Blogimaailmassa näyttää käyvän myös niin että kirjoituspalkkioksi tulee herjauksia ja mitä ihmeellisempiä syytöksiä.
Ehkä joillain ihmisillä, jotka eivät ole olleet kosketuksissa vapaaehtoistyöhön, on jotenkin kummallinen käsitys / ei käsitystä lainkaan siitä, mitä vapaaehtoistyö on. Samoin se, mistä syistä ihmiset haluavat tehdä vapaaehtoistyötä.
VastaaPoistaEsimerkiksi sosiaalialalla on laaja kolmas sektori, eli paljon yhdistyksiä, joiden toiminta on tärkeä osa palvelujärjestelmää. Moni ihminen jäisi ilman apua ja tukea, jos hän olisi pelkän julkisen sektorin varassa. Tätä ei välttämättä tiedosta, jos ei ole jotain kautta asian kanssa tekemisissä. Itse paljon eri tahoilla vapaaehtoistyötä tehneenä väen vieraana ajatuksen, että vapaaehtoistyöntekijät tekisivät sitä työtä omaa kruunua kiillotaakseen tai jalustalle noustakseen. Tuolla alalla ihminen tuntee itsensä usein hyvin pieneksi ja riittämättömäksi.
Miksi sitten? Miten olisi aito välittäminen, halu antaa omastaa mieluummin työpanoksella kuin rahapanoksella? Monet ammatti-ihmiset ja opiskelijat tekevät vapaaehtoistyötä kehittääkseen ammattitaitoaan. Moni on ihan toisella alalla, mutta haluaa käyttää myös sosiaalisia lahjojaan tai elämänkokemustaan.
En minäkään ole graafisella alalla, mutta tykkään harrastaa blogien sivupohjien näpertämistä ja jakaa sitä iloa tekemällä niitä muille ilmaiseksi. Vapaaehtoistyötä, hyvät naiset ja herrat! ;)
Hei sinä Kops! Oon lukenut tätä uutta blogiasi alusta asti mutta kommentoin nyt ekaa kertaa. =)
VastaaPoistaTuollaista se on, tiedän itsekin. Meikäläisillä se vaan menee siihen, että vapaaehtoistyö tuntuu olevan joidenkin mielestä jotain "taivaspaikan ostamista" tai hurskastelua tai jotain muuta yhtä "kivaa".
Mutta tärkeintähän on se, minkä itse koet sydämessäs oikeeksi, eikös?
Herkku, tosi hyvää informaatiota, kiitos että toit tännekin. En hämmästy lainkaan kun saan tietää sinun toimineen vapaaehtoistyössä. Sopii hyvin siihen kuvaan jonka olen sinusta saanut. Tuota sivupohjapalveluasi olen jo kunnioituksella katsellut sivusta kauan, ja jossain käynyt kommentoimassakin:) Paljon kiitoksia tästä kommentoinnista. Ihaniin naisiin voisi postata sarjan vapaaehtoistyöstä ja hyväntekeväisyydestä ja lähimmäisistä välittämisestä ynnä muusta hummaanisuudesta, eikö totta?
VastaaPoistaUnenvarjo, miten osuvasti sanottu tuo että omassa sydämessä tietää. Se on juuri niin. Minä teen työtäni sekä päällä että sydämellä, ja samalla tavalla elän muuta elämääni. Sinulla oli taas pari hyvää postausta. Alati ulkoasultaan muuttuvista blogeistasi olen saanut blogiaikojeni alusta asti innoitusta ja virvoitusta. Kun sivuseinässä on aina lukenut Kops olen tuntenut olevani tervetullut ja mieluisa kävijä. Kiitän sinua sydämellisesti. Olen sinulle Kops niin kauan kuin huolit.
VastaaPoistaVertaistyön veteraanina aihe on läheinen ja tuttu. Olen aina ihmetellyt sitä, että vapaaehtoistyössä toimivat eivät saisi saada iloa työstään ja heidän motiivejaan ihmettelevien kyynisyyttä.
VastaaPoistaEsimerkiksi erovanhempien verkostoissa (yksin- ja yhteishuoltajien järjestötoiminnassa ja nettivertaistoiminnassa) tavanomainen rekrytoituminen toimintaan tapahtuu siten, että ihmiset tulevat hakemaan apua itselleen ja saatuaan sitä jäävät kiitollisina auttamaan muita. Näin se menee muissakin vapaaehtoisyhteisöissä.
Itse olen saanut valtavasti iloa vapaaehtoistoiminnasta. Missä muussa hommassa olisin saanut kehittää uusia auttamismenetelmiä vapaasti, matkustaa ympäri Eurooppaa ja tanssia linnanjuhlissa kahdesti ;-) Olen saanut paljon uusia ystäviä, onnistumisen kokemuksia ja hienoa palautetta. Kaikkea sitä, mitä palkkatyö harvemmin tarjoaa.
Kun parhaillani vedän Hyvän erovanhemmuuden nettityöpajaa, liikutun lähes kyyneliin kun näen miten vanhemmat auttavat toisiaan ja keksivät uusia, rakentavia toimintatapoja vaikeissa tilanteissa.
Kateus seuraa kuin hai laivaa, jos tällaisesta työstä yrittää saada edes kulunsa pois, saati palkkaa työlleen siinä vaiheessa kun se alkaa olla jo ammattimaista.
Minusta siinä ei ole mitään pahaa, saati hävettävää, että vapaaehtoistyöhön osallistuva saa itsekin siitä paljon iloa.
Lupasit edellisen kirjoituksesi kommenteissa vastata tähän Mediaanin kysymykseen:
VastaaPoista"Tarkoitatko tällä sitä, että et auta sellaisia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta käyttävät defenssejä? Eikös psyykkisesti epätasapainoiset ihmiset juuri käytä erityisen paljon näitä strategioita. Autatko siis vain terveitä ihmisiä, joilla ei ole tällaisia ongelmia ja oikeastaan eivät tarvitsekaan auttajaa..."
En parhaalla (positiivisella) tahdollanikaan löytänyt tähän vastausta. Käänsit asian toisaalle. Asetut kuin marttyyriksi, yrität osoittaa hyvät tarkoitusperäsi ja näyttää, kuinka pahantahtoiset ihmiset hyökkäävät kimppuusi.
T: Se ensimmäinen anonyymi.
Tiina,
VastaaPoistaOlipa hienoa saada lukea sinun kokemuksiasi. Jatkamme juttua meileissä.
Anonyymi, Mediaanin kanssa olen edennyt sillä tavalla että kävin katsomassa mitä kommenttia hän on antanut kommenttiini blogissaan ja kommentoin sitten sitä ja niin edelleen. Aikamoisella kiireellä tulee blogia töiden ohessa kirjoitettua, mutta kyllä minä parhaani yritän.
Kysymyksiin vastaan edelleenkin todella mielelläni. Syytöksiin sitä vastoin en yleensä vastaa mielelläni, koska en oleta että hyökkäävä ihminen kuuntelee. Jos kuunteleekin, vääristää sanani. En haluaisi tuhlata aikaani. Oletan että Mediaani on tänään minusta eri mieltä kuin eilen joten en vastannut tuohon. Nyt en vastaa tämän kummemmin sinulle tuon syyttävän tyylisi vuoksi mutta jos kysyt ilman syytöksiä seuraavalla kerralla, kokeillaan uudestaan.
Hei Kops! =)
VastaaPoistaJuu, niin kauan kun bloggaan niin sun blogiin tulee oleen linkki. Paitsi jos jostain kumman syystä poistasit blogis (toivon että et tee sitä).
Yritän käydä täälläkin useammin kommentoimassa. Kaikkee hässäkkää on vaan ollut nyt.
Kommentoithan jatkossa myös mun blogiin niin tiiän että jaksat edelleen käydä siellä vierailulla vaikka postaustahtini onkin ollu viime aikoina harmittavan hidasta. :(
Rita, kyllä aiheesta riittäisi varmasti keskusteltavaa myös Ihaniin Naisiin!
VastaaPoistaHuvittavia nuo anonyymien mäkätykset! Kun ei itse uskalla mitään niin ei uskalla, mutta toisten uskallusta kyllä uskaltaa sitten arvostella, ihan kuin olisi itseltä pois se että joku uskaltaa ja vielä omalla persoonallaan ja naamallaan. Anonyymi ei ole kukaan. Hänellä ei ole omaa ääntä eikä omaa sanottavaa. Omana itsenä oleminen vaatii rohkeutta ja realistista otetta elämään.
VastaaPoistaAhaa.
VastaaPoistaTässä mainio esimerkki negatiivisesta suhtautumisesta ja defensiivisyydestä.
Sinä olet paha, olen entistä varmempi siitä.
Unenvarjo, blogi jatkuu ainakin toistaiseksi. Jos urasuunnitelmat vievät minut muualle, voi olla että pääset mukaan. Onhan meillä meiliyhteys.
VastaaPoistaPalin Zon, sanot hyvin tämän päivän postauksessasi että eläminen vaatii elämistä. Se ei vaan kaikilta onnistu. Vastoinkäymisiä, pelkoa ja kaikenlaista henkistä lamaa on niin paljon, että monila voimat riittävät juuri ja juuri hengissä pysymiseen. Ahdingossa elävien maailmankuvakin on toivoton ja synkkä. Ulkomaailma näyttää pahalta ja tulevaisuus lohduttomalta. Ei uskalla luottaa mihinkään eikä keneenkään. Täytyy rakentaa kova kuori tai suojamuuri. Olen auttanut elämässä useaan otteeseen sellaisia jotka ovat tulleet sen muurinsa takaa apuani pyytämään. Läheisille ihmisille kuten sukulaisille tietysti tarjoaa ja tyrkyttää apuaan muutenkin. Pahimmassa tapauksessa sylkevät silmille, vaikka polvillani kyyneleet silmissä pyytäisin että antaisivat minun auttaa. Pyytäviä autan edelleenkin, mutta silmille sylkijät jätän omaan arvoonsa.
Anonyymi,
Oletko sinä hyvä? Autatko joka viikko ihmisiä pyyteettömästi, vaikka herjaisivat sinua ja sylkisivät silmille?
Ei se ole defensiivisyyttä jos tekee järkipäätöksen että ei auta niitä jotka eivät ota apua vastaan.
Mitä olet hakemassa täältä?
Palin Zon vielä, menin laittamaan kommenttia blogiisi, mutta ikävä kyllä en pääse mihinkään kommenttilaatikoihin missä on Word Verification. Hyvää viikonloppua kuitenkin!
VastaaPoistaHmm, olenkin ihmetellyt, miksi kukaan ei enää kommentoi blogiani, siis senjälkeen kun laitoin päälle Word Verificationin. Ei silti että mitenkään hirveästi kaipaisin niitä kommentteja, enhän itsekään juuri kommentoi vaikka seurailenkin yhtä sun toista blogia. Poistan kuitenkin WV:n, eipä sille ole ollut mitään tarvettakaan.
VastaaPoistaAuttamisesta vielä: se on aika herkkää tasapainoilua vaativa juttu. Kaikki minun mielestäni apua tarvitsevat eivät omasta mielestään ole sinne päinkään avun tarpeessa. En siis tyrkytä apuani; en tuhlaa sitä turhaan. En myöskään sellaisille, jotka apua kerran saatuaan jäävät ruinaamaan sitä jatkuvasti lisää. Sellaisiakin löytyy. Mutta olen aina aulis auttamaan jos joku todella tarvitsee apuani.
Palin Zon,
VastaaPoistaKommunikaatiomme olikin noin helpon ratkaisun päässä! Nyt pääsen luoksesi. Ratkaisut ovat usein lapsellisen helppoja vaikka ongelmat olisivat miten monimutkaisia. Se olkoon loppupäivän motto. Ja nyt kone kiinni tältä päivältä. Tsau.
Mielenkiintoinen ajatus Palin Zonilta. Mikä erottaa Anonyymin nimimerkki X:stä?
VastaaPoista