Menin juhannuspäivänä huonokuntoisen ystävän luokse vierailemaan. Onneksi älysin tarkistaa bussit. Meiltä lähti yksi vasta noin klo 11. Alunperin oltiin sovittu että käppäilisin pysäkille kello 10. Olisi tullut pitkä odotus.
Keräsin kesäkukkia omasta pihasta raikkaan kimpun. Keltaiset kukat tähdenmuotoisine terälehtineen ovat tarha-alpia. Sitä olen tämän Mirkku-ystäväni puutarhasta tuonut meidän pihaan vuonna 1996 kun aloimme laittaa istutuksia. Viime kesänäkin vein hänelle kimpun, mutta nyt huomasin lyhentää varsia enemmän. Oli helpompi kuljettaa. Kassin pohjalla ja selkärepussa kannoin ruokaakin; leipomaani raparperipiirakkaa ja kaurakeksejä sekä Lidlistä ostettua paahtovanukasta.
Viikissä on tämän näköistä arkkitehtuuria ja koko ajan rakennetaan lisää. Maasto ei ole tasaista vaan vaihtelevaa, korttelit sokkeloisia. Kokeilin uutta ennen kokematonta reittiä mennessä. Biologinkujalla olin pakko tunnustaa että eksyksissä oltiin - mutta sitten näkyi tuttu talo johon olin menossa.
Vanhaa Arabiaa. Lapsuudenkodissani oli samanlaisia lautasia.
Ihana "vaihtoehtoinen" juhannus. Ja puoliso oli pelaamassa golfia.
Everybody was happy.




Kaunis värikäs kukkakimppu ystävälle. Upea kuva!
VastaaPoistaNäyttäisi vasemmalla olevan metsäkurjenpolvea ?
Mummollani oli aikoinaan näitä lautasia.
Kyllä se joku kurjenpolvi on; yksi englantilainen ystäväni sanoo että se on Johnson's geranium ja hänelläkin on sitä puutarhassaan Englannissa. Meillä on pihassa myös luonnonkukkaa, metsäkurjenpolvea, mutta se on jo kukkinut. Lautasista tulee ihan mummola-tunnelma :)
PoistaKauniin kimpun olet tehnyt. Varmasti ystäväsi ilahtui. - Mukavia kesäpäiviä sinulle!
VastaaPoistaKiitos, kyllä ilahtui kovasti. Hänellä kun ei ole enää omaa pihaa,
Poistaon muuttanut kerrostaloon ja jättänyt kauniin puutarhan taakseen.
Ei jaksanut enää hoitaa. Kiitos toivotuksista, samaa sinulle, Anneli !
Eilen oli sellainen paahde että tämänpäiväinen sade tuli taivaan lahjana,
melkeinpä kirjaimellisesti :)
Lautaset näyttävät kovin tutuilta, mutta en nyt yhtään saa päähäni, missä sellaisia olen käyttänyt. Mummiloissani en ainakaan, mutta ehkä sitten jonkun ystävän luona... Ihanan aurinkisen näköinen juhannus!
VastaaPoistaJuhannuspäivän aamu oli vielä koleanpuoleinen mutta iltapäivästä tuli aurinkoinen
Poistaja kuuma. Noita lautasia lienee aika paljon Suomessa ja kulkenevat perintönäkin
kun kerran ovat Arabiaa. Kivan raikkaat, vaikka omassa keittiössäni en sinistä
suosikaan :)