Translate

tiistaina, joulukuuta 27, 2016

Muistoja 2016 / Kuvahaaste


Pienen Linnun kuvahaaste on tällä viikolla MUISTOJA 2016. Monenlaista on mahtunut taas tähänkin vuoteen. Tuossa luokassa opetin suomea ulkomaalaisille tammikuusta alkaen. Kurssilaisista noin puolet oli irakilaisia turvapaikanhakijoita. Jäi mukava muisto.



Toinen ihana kokemus oli suomea ulkomaalaisille äideille -kurssitus päiväkodissa. 
Äitejä lapsineen. Unkaria, Ukrainaa, Kolumbiaa, Keniaa, Syyriaa. Somaliaa...




 Miten monta piirasta leivoin tänä vuonna?
Vastaus: Hyvin monta :)



 2016 oli siivouksen ja raivauksen vuosi.
Mitä kaikkea olikaan kellariin kertynyt vuosien aikana?
Käärimme hihat ja karsimme kamaa kuukausikaupalla.



 Juhlia, kutsuja, vierailuja, tapaamisia ystävien kanssa.
Ja aina syötiin ja juotiin. 




Hesareista tehdyt roskapussivarastomme loppuivat lopulta tänä vuonna. Aamulehdistä tehtyjäkin oli; niitä sain vanhemmiltani.




Kaneliomenapuu antoi isomman sadon kuin koskaan ennen.
Ja taas meikä pääsi väsäämään piirakoita. 


Tänä vuonna innostuimme huonekalujen maalaamisesta.
Siinä on keittiön pöytälevy juuri maalattuna.


Jo marraskuussa otin joulutavaroita esiin kätköistäni ja nautin joulunodotuksesta monta  viikkoa. Koristeita, kortteja, vanhoja joululehtiä, kynttilöitä...



 Lapsikavereiden kanssa askartelin aaton aattona.



Kaikkien aikojen hienoin joulukalenterini, Body Shopin 
kosmetiikkakalenteri, antoi lahjan vielä 25. päivä.

Tähän vuoteen kuului paljon ennen kokematonta ja näkemätöntä,
vaikka kyllä myös totuttuja, toistuvia asioita. 

Toivottavasti 2017 tuo tullessaan uutta kivaa ja vanhaa kivaa.
Jatkukoot Pienen Linnun viikottaiset blogihaasteet yhtä antoisina 
ja hauskoina kuin mitä ne ovat tähän asti olleet ! 

42 kommenttia:

  1. Piirakkavuosi, herkullista!

    Mielenkiintoinen vuosi sinulla, etenkin tuo opettaminen on varmaan palkitsevaa.

    Iloista tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, piirakoita on sadellut :)
      Enpä tiedä montakaan opettamista palkitsevampaa hommaa.
      Mitä parhainta uutta vuotta sinulle !

      Poista
  2. Luokkahuone - no, tämä on nostalgista jos mikä. :)
    Hieno kooste ihania muistoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luokkahuoneiden nostalgia on ruusuista 🌹 🙂
      Kiitos Sara 💚

      Poista
  3. Kiva vuosi ollut sinulla Rita,täynnä kaikenlaista mielenkiintoista.Ja tuo kalenteri,ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä haaste kun siitä sai aavistuksen miten paljon on mahtunut vuoteen.
      Kalenteri on tosiaan upea, toi paljon iloa. 💚

      Poista
  4. Paljon mukavia muistoja: Niitä taas ensi vuonna keräämme!

    VastaaPoista
  5. Kaikkia kivoja muistoja! Voi että, pitäisi oikein itsekin muistella, mitä tähän vuoteen on mahtunut. Kalenteri oli kyllä mahtava! Paras luukku oli mielestäni jouluaaton vartalovoide! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalenteri oli uskomaton ja mansikantuoksuinen iso purkki kerrassaan fantastinen.
      Se kruunasi koko komeuden :) 🙂

      Poista
  6. Kivoja muisteluita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu 🙂 Hyvää uutta vuotta, vanhaa muistellessa !

      Poista
  7. Tämähän onkin kivan kuuloinen kuvahaaste! Täytyy varmaan itsekkin alkaa kuvia penkomaan ja ottaa osaa. :D

    Itse olen pitänyt töissä suomi toisena kielenä pienryhmiä maahanmuttaja lapsille, mutta muuten ei kyllä minusta olisi kielten opettajaksi, äidinkielenikin on niin surkealla tasolla! :,D Oppituntisi ovat kyllä olleet varmana mieluisia ja mielenkiintoisia kokemuksia; kun olet päässyt työskentelemään eri kulttuureista tulleiden kanssa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan kuvia penkomaan. Vielä ehtii 🙂

      Suomea ulkomaalaisille sopii minulle täydellisesti, koska olin aloittaessani jo valmiiksi vieraiden kielten opettaja. Omaa kieltäni olen tässä ohessa päässyt innoissani
      tutkailemaan ja opettelemaan. Osaanhan minä sitä käyttää mutta en tiedä sen teoriasta,
      siinä riittää ihmettelyä ja iloisia yllätyksiä 💚

      Poista
  8. Monipuolinen vuosi sinulla. Opetustyö on varmasti antoisaa, vaikka välillä ehkä myös rankkaakin. Piirakat ovat minunkin lemppareita. Ja voi miten ihanalta varmasti tuntui kun raivaustyö oli saatu päätökseen. Kevyt olo kun on päässyt itselle tarpeettomasta eroon :)

    Mukavia loppuvuoden päiviä Rita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastelin itsekin vuoden monipuolisuutta kun valitsin kuvia haasteeseen.
      Ei ole päässyt pitkästymään :) Raivaustyö on tuottanut tyydytystä, ja
      tuottaa edelleenkin. Se nimittäin jatkuu vieläkin 🙂 Kellarikerroksen lisäksi
      käydään läpi kaappeja ja lukuisia kirjahyllyjä.

      Hyvää loppuvuotta ja entistä parempaa uutta vuotta !!!

      Poista
  9. Kivoja ja piirakoita!
    Ja adventtikalenteri päättyi ihan oikeasti: jouluun eli joulupäivään eikä aattoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan ! En ajatellut tuota adventtipuolta, ainoastaan sitä että englantia
      puhuvissa maissa lahjat saadaan joulupäivän aamuna 🙂

      Poista
  10. Sinulla on ollut mielenkiintoinen ja moninainen vuosi. Nuo opetustyöt ovat olleet varmasti kiinnostavia ja haasteellisia myös. Ja herkkuja! Täälläkin on tehty "raivaustöitä" ennen joulua.
    Hyvää vuoden viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hauskaa ja hyödyllistä raivata ja kierrättää tavaraa.
      Vanha vuosi ulos ja uusi sisään :)
      Hyviä välipäiviä sinulle 💚

      Poista
  11. Kiva tmuistelot mukavasta vuodesta. Olkoon tuleva vuotesi yhtä hyvä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti sanottu. Sinullekin loistavaa uutta vuotta 2017 💚

      Poista
  12. Ihana vuosi, ihania kuvia ♥ Halauksia ja mahtavaa loppuvuotta! Sekä kaikkea ihanaa uuteen vuoteen ♥

    VastaaPoista
  13. Kiitos ihanasta kommentista 💚Bloggeri ei millään päästä minua vastaamaan kommenttiin suoraan, joten huutelen täältä kauempaa :) Hyvää loppuvuotta ja upeaa uutta vuotta 2017. Bloggailemisiin 💚

    VastaaPoista
  14. Ihania muistoja sinulla ja ihana joulukalenteri :)

    VastaaPoista
  15. Jäin tuijottamaan tuota maalattua pöytääsi, on kyllä hieno! Taputan käsiäni siivousurakalle. Tosiaan, kun tavaraa on vähemmän niin taakkakin on kevyempi. Sinulla on ihanan värikäs vuosi takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleenkin ihastelen joka päivä sitä miten kevyempää elämä on kun ollaan
      hankkiuduttu kamalista tavaravuorista eroon. Kiitos kannustavasta kommentista ! 💜

      Poista
  16. Onpas sinulla ollut eläväinen vuosi. Tuo työsi on varmasti aika mielenkiintoista. Kellarit ja varastot ovat kyllä loputon urakka. Mekin siivottiin vasta mökin varasto oikein kunnolla ja nyt siellä on vähintään yhtä paljon roinaa taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huopalintu 💜Kumma kun sitä tavaraa ja kapistusta aina vaan kertyy
      vaikka miten yrittäisi karsia ja vähentää. Vaatteita ja kirjojakin on kasapäin.
      Kovasti kuitenkin helpottunut kuukausien raivauksen tuloksena.

      Poista
  17. Hauskasti toteutettu muistojen kuvakavalkaadi kuluneelta vuodelta! Siitä voi todeta, että on eletty, eikä meinattu eikä juuri tyhjäkäynnillä humpsuteltu. Tuo paketti plakkarissa kelpaa luottavaisin mielin astua uuteen vuoteen:)

    Asian vierestä: "Sisarlan" tiimoilta vaihdettiin ajatuksia tuossa taannoin ja suosituksesi 8-vuotiaalle oli nappiosuma: oli ollut kolmas itse luettu kirja ja kaikista paras, kuulemma. Tästä iloitsen ja Sinua täten lämpimästi kiitän, sillä nuo ensi kokemukset ovat portti elämänmittaiseen hyvään harrastukseen:) Mutta nyt oli mukana yökylässä "Tyttöjen kirja, Maailman paras Glamouropas" Sally Jeffrie. Ensimmäinen luku: "Kuinka teen hyvän ensivaikutelman?" Tämä nopeasti plärättynä sai kyllä kulmakarvat koholle?!
    Mainiota vuoden loppuhuipennusta & alkavaa vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hauskaa kuulla että Sisarla viehätti. On se Salla Simukka aikamoinen satutäti.
      Noilla kuulumisilla voin toivottaa kustantamoon hyvää uutta vuotta :)
      Itsekin viehätyin kovasti tarinasta ja kuvituksesta sekä kerronnan huumorista.

      Glamouropas lienee ajan valtimolla, onkohan Amerikoista tänne rantautunut?
      Enpä tiedä millaisen vastaanoton olisi saanut minun lapsuus- tai teinivuosinani.

      Meillä juhlitaan uutta vuotta huomenna. Tämäniltaiseen paukkeeseen ei osallistuta.
      Mahtavan ihanaa tuoretta vuotta ja runsaasti elähdyttäviä lukukokemuksia teille 💜

      Poista
  18. Kiitos Rita A, täällä ei myöskään tänäkään uutenna vuonna paukutella, vaan nautimme kahdestaan rauhasta ja hyvästä mielestä kaiken ihanan, mutta fyysisten voimien päälle käyneen revohkan jälkimainingeissa sekä herkuttelemme Joulupukin tuomilla käsintehdyillä tryffeleillä ja pikkupaahtimon brasilialaisella pressolla sekä nautimme maljan Esikoisen tuomaa kuohuvaista. Mainiota & mielenkiintoista alkavaa vuotta 2017:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brasilia sopiikin sinulle :) Erilaisia kivoja syötäviä ja juotavia meilläkin näinä päivinä nautitaan. Huomenna tulee pari lapsiperhettä kyläilemään jo heti iltapäivällä. Sen jälkeen sitten kannattaakin aloittaa teholiikunta ! Oli hieno vuosi. Tehdään seuraavasta vielä hienompi 💜

      Poista
  19. Varmasti mielenkiintoinen työ sinulla ja antoisa. Paljon mahtuu yhteen vuoteen kauniita muistoja ja kuvia. Hyvää vuotta 2017 toivottelen täältä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi 💜Vaikea olisi ollut kaikki kuviin mahduttaa, mutta piti vaan
      kylmästi karsia :) Sinulle myös onnellista uutta vuotta !

      Poista
  20. Kivat muistelot, sekä kuvin että sanoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki 💜Ja nyt onkin vuoden 2017 eka päivä ! :)
      Aletaan tehdä lisää muistoja.

      Poista
  21. Kaikenlaista kivaa kuvissasi :)

    VastaaPoista
  22. Hienolta näyttää 2016 kokemanasi. Oikein mukavaa tätä vuotta! ps. Nyt alkoi tehdä mieli piirasta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kia. Piirasta leipomaan... :D

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊