Joulukuisia tunnelmia

Postin kantamien joulukorttien määrä on vähentynyt vuosi vuodelta, mikä merkitsee sitä että ne mitä saamme tuntuvat sitäkin arvokkaammilta. Niitä katsellaan tarkkaan, kuvien yksityiskohdista nauttien. Meille tuli ensimmäinen jo ennen itsenäisyyspäivää. Tontulla on kädessä orava ja toisessa pipari. Lunta, ihanaa lunta! Meillä on tänä aamuna mittari miinuksen puolella ja pienenpieni aavistus lumesta maassa. 

En ole ehtinyt kesän jälkeen leipoa, mutta tuommoisen omenapiirakan sentään pyöräytin pikkujouluihimme, niihin joissa käpykakku komeili pöydässä ja hurmasi meidät kaikki. Omenapiirakkanikin sai kehuja. Siinä on ohut pohja ja päällyksen omenat olin keittänyt palasina etukäteen. 

Ystäväni Pirjon tekemä kakku. Sillä juhlittiin 8-vuotiaan intialaispojan synttäreitä. Kutsuvieraina vain lapsia, mutta saimme kuvan kakusta kuitenkin. Taustalla Pirjon väsäämä piparitalo. Hän tekee niitä joka vuosi. Minulle oli aivan ihana yllätys saada tietää että pieni kaverimme käy koulua samassa rakennuksessa missä minä opetan maahanmuuttajille suomea. Emme näe toisiamme mutta  tieto lämmittää. Vähän sama juttu kuin se että kotini lähellä on joki. Veden läheisyys on Tampereella syntyneelle ja kasvaneelle mieluinen asia. Jokseenkin toisarvoista näenkö joen ja miten usein kuljen sen vartta tai menen sinne uimaan. 

Eilen sain kauan odottamani tiedon. Suomen kurssilleni on myönnetty jatkoa, hurraa. Kyllä oli ilon hetki kun reksiltä tuli meili. Katselen kaverilta lainaamaani lukutaidon oppikirjaa ja mietiskelen tulevaisuutta. Sopisiko se uudeksi oppikirjaksemme vai pitäisikö valita vaativampi opus? Olen ollut kovasti tyytyväinen nykyiseen oppikirjaan jossa loppu häämöttää. Sen nimi on Moi! Antoisaa torstaipäivää teille kaikille, rakkahat blogikamut. Saapukoon teillekin hyviä ilouutisia tällä viikolla. Ja yritetään itse tehdä muita ihmisiä iloisiksi ❤️