Heli Rantala, Suurenmoinen sitruunaseikkailu

Teos: Suurenmoinen sitruunaseikkailu

Kirjailija: Heli Rantala

Kuvittaja: Henna Ryynänen

Kustantaja: WSOY (2019) 

Sivuja: 138

Yleisvaikutelma: Sitruunanraikas

 Hauska huomio: 
Kirjailijalla ja kuvittajalla on samat nimikirjaimet; HR.

Suomalainen.com: Klikkaa. 

Kirjan alkusanoissa kertojamme Tuuli Ajo antaa tarinalle taustat; miten hänen pappansa ja mummonsa olivat tavanneet Australiassa kun pappa oli siellä kuvaamassa sitruunaa oopperatalon katolla, miten he menivät naimisiin, adoptoivat afrikkalaisen orpotytön, joka rakastui vaaleaan Olli-Pekkaan ja nämä saivat aikanaan tyttären. Tytär peri isältä hörökorvat ja äidiltä valtavan hiuspehkon. Hän on kirjan minä, Tuuli Ilona Niitaliina Ajo. 

Sekä tarina että värikäs kuvitus tuovat hyvää mieltä ja potkua päivään. Myönteisellä asenteella sitruunanaamakin on iloinen asia. Haukkaa sitruunaa ja katso peilistä miten hupaisa mutruilme sieltä katsoo takaisin. 

Lueskelin viivytellen, yksi tai kaksi lukua päivässä, sohvassa venyen. Pidin erityisen paljon pienistä kuvista uuden luvun alkaessa ja tulevien juonenkäänteiden sanallisesta luonnehdinnasta. Kuten tässä:

Mummo kutoo Tuulille uuden pipon joka vuosi, normimyssyt kun eivät saa tämän tukkapörröä kuosiin. Pipon mallia katsomalla saa aavistuksen siitä kreisistä menosta johon lukija astuu kirjan avattuaan ja seikkailuun antautuessaan. 

Pappa haluaa lähteä Pohjois-navalle kuvaamaan sitruunoita. Hän on jo kuvannut sitruunoita Eiffel-tornissa, Kiinan muurilla ja muissa maailman kolkissa. Mummo päästää hänet nyt lähtemään sillä ehdolla että hän ottaa Tuulin mukaan apulaisekseen. Tuulia jännittää kauheasti kun pappa esittää suunnitelmaa fläppitaululla. Päärynä esittää Suomea ja pyörylä maapalloa. 

"Pohjoisnavalla ei ole lainkaan maata. Siksi meidän on liikuttava jäälauttoja pitkin. Joskus jäälautat karkaavat toisiltaan tuulen ja merivirtojen mukana. Silloin syntyy railoja, jotka pitää ylittää, pappa selittää ja piirtää taululle tikku-ukon, joka hyppää V-kirjainta muistuttavan railon yli."

Eläydyin niin perin pohjin matkaan ja kirjan juoneen että havahduin vasta kun jääkarhunpennut esittelevät itsensä Sinatraksi, Elvikseksi ja Ellaksi. Tsot, tsot! Eihän se ole mahdollista että Pohjoisnavan asukit tuntevat USA:n musiikkia. Öh, eikö tämä ollutkaan dokumentti? Sitä en edes ajatellut että eläimet eivät osaa puhua. On kirjailijalla mahtavat kertojanlahjat kun niin tempasi mukaansa että pidin jonkin aikaa kaikkea totena, paitsi mielikuvituksellisia ajatuksia ja kuvitelmia "tositapahtumien" lomassa. 

Seikkailut ovat päiväsaikaankin mielikuvituksekkaita mutta vielä oman lisänsä niihin tuo Tuulin unieläin mesimäyrä Colina. Yhdessä he kokevat unissa monenmoista. Tuossa kuvassa he tekevät hiekkaenkeleitä ja katselevat minkämuotoisia pilviä taivaalla lipuu. Kuplavolkkari, tangokurssille päässyt kameli, leijonanpentu, joka on nielaissut vatsaansa kamelin...  

Mielikuvituksen ja aatoksen lentoa. Uhkakuvia ja pelkoa.  Lämpöä ja kiintymystä. Huumoria ja yllätyksiä. Söpöjä eläimiä ja mielikuvitusolentoja. Hykerryttävän ihastuttavia kuvia. Ehdottomasti useamman kuin yhden lukukerran arvoinen aarre. Veikeä, raikas ja railakas. 

Enempää en tahdo teille Sitruunaseikkailua raottaa. No sen verran vielä että kansikuvan pieni lentiäinen on halkolohikäärme. Riemastuttava tuttavuus. Ja tässä vielä jääkarhupentue pesulla. 

Loppuhuipennukseksi sitruunailme.

Jääkarhu haukkaa sitruunaa turskan kera.

Nam.