Paolo Giordano, Jopa taivas on meidän

Kirjailija: Paolo Giordano

Teos: Jopa taivas on meidän

Alkuperäisteos: Divorare il cielo

Kustantaja: Aula & co (2021)

Suomentaja: Leena Taavitsainen-Petäjä

Sivuja: 600

Yleisvaikutelma: Vangitseva

Oma kappaleeni: Yllätyslahja kustantajalta 💙

Kustantajan sivulta: klik.

Ihmeellinen ainutlaatuinen tarina Teresasta ja hänen isoäitinsä naapuritilan kolmesta pojasta Italiassa; Bern, Tommaso ja Nicola. Pojilla on erikoinen tausta, nuoruusvuosia sävyttävät työ maatilalla ja isän/kasvatusisä Cesaren pitämät hartauskokoukset ja opetukset, joista paistaa lahkolaisuus. Kertomus alkaa nuorten teinivuosista.

Oliivipuut, oleanteripensaat, viinikäynnökset, Apulian kesän polttava aurinko. 14-vuotias Teresa ja Bern rakastuvat toisiinsa. Giordano kuvaa heidän kiihkeää rakasteluaan graafisen tarkasti. Se on lihallista ja sanoisinko pornografista, ilman sievistelyä. 

Elämä on paljolti ruumiillista; maatyötä, luomuviljelyä, omavaraistaloutta, luonnonsuojelua, aktivismia, Bernin ja Teresan yrityksiä saada lapsi, hedelmöitysyrityksiä...

Läsnä on kaiken aikaa näkymätön katkeamaton yhteys päähenkilöiden välillä. 

Lukukokemustani sävyttivät omat nuoruusmuistoni Italiasta, ajattelin Milanossa viettämääni kesää (au pair) ja toista Perugiassa (opiskelijaelämää). Hauska huomata että kirjan suomentaja on entinen opiskelukaverini italian kursseilta Hesan yliopistosta. Italialaisen kaunokirjallisuuden suomennokset ovat kokemukseni mukaan aina kadehdittavan laadukkaita ja niin on tämäkin. Voitte sen itsekin todeta noistä näytteistä jotka teille annoin. 

Tapahtumissa näennäisen pienet ympyrät mutta aiheet ovat  maailmoja syleileviä. Mieleen nousee Kirkegard, yksi länsimaisen filosofian suurista ajattelijoista, joka ei koskaan lähtenyt kotikylästään. Ei tarvitse matkata kauas löytääkseen itsensä ja elämän tarkoituksen. 

Oi tätä suloista kidutusta... La dolce tortura! Minulla on nimittäin vielä kirjan loppu lukematta... Soittaisinko töihin että jään kotiin?