Hyvä dekkari, kirsikkapiiras ja stressi kantapäässä

Loistava dekkari, joka vei minut mennessään. Mitään muuta valittamista ei ole paitsi että se loppui liian äkkiä. Tuire Malmstedt, Lyijysydän. 

Se oli sarjan kolmas osa. 

Blogipostejani hänen kirjoistaan: klik.

Kokeilin laittaa pakastekirsikat sellaisen leipomuksen 

sisään, mihin ei ohjeen mukaan tule täytettä.

Osoittautui käyttökelpoiseksi ideaksi.

Meillä on nykyään aina pakastekirsikoita. 

Suosikkini lehtimuodoissa; tammi.

Tänä aamuna oli pientä häiriötä bloggerin kanssa - kitkuti kitkuti - mutta nyt toimii. Ei kannata stressaantua pienistä. Osallistuin perjantaina kieltenopettajien koulutukseen. Siellä oli yksi hauska, viihdyttävä, opettavainen luento aiheesta Stressi. 

Elämä on parempaa kun ei liikaa huolehdi eikä kasaa itselleen tarpeettomia paineita. Luento tuli sopivaan väliin, sillä viime viikko oli aika vaativa. Lauantain italian opetus otti selvästi hiukan voimille viikon lopussa, mutta mukavaa oli yhdessä ponnistella. Joukossa yksi hirveän aamu-uninen ja toinen sairaudesta toipuva... ei ollut kukaan ihan teräkunnossa. 

Viikkooni kuului monta piristävää yksityiskohtaa; Tuire Malmstedtin dekkari (jonka hotkaisin), tanssitunti torstaina ja postin tuomat italialaiset Aku Ankat Saralta (blogikaveri, Villa Emilia), muutamia mainitakseni. 

Jotain harmittavaakin tapahtui, nimittäin hiertymä kantapäässä. En huomannut ajoissa ja jouduin pienen kivun kanssa kävelemään perjantaina matkat koulutukseen ja takaisin kotiin. Bussipysäkki, juna-asema, Pasilan asemalta puolen tunnin kävely Helsingin työväenopistolle missä tilaisuus pidettiin. Älytöntä mutta ajatuksia ei kävellessä saanut pois kantapäästä. Mikä helpotus päästä kotiin ja ottaa talvisaappaat jalasta. Lauantaiaamuna oli mukava fiilis kävellä eri kengissä laastari kantapäässä, kun saattoi ajatella hyviä ajatuksia ja ideoida kielitunteja. 

Stressitön elämä = kun voi olla murehtimatta koko ajan. Olipa opettavainen rakko kantapäässä.