Rannikon spagettikurpitsa, sanoi kyltissä.
Vajaa 3 euroa kilo.
Olen auttamattomasti myöhässä Halloweenin juhlinnasta mutta kovasti on ajankohdan koristelu ollut mielessä kun blogikavereilla on ollut niin mainioita postauksia. (Repolainen, Rouva Kepponen)
Kauniita joulukertomuksia. Joululukemisto on
ihan hykerryttävää aina tähän aikaan vuodesta.
Etenkin sellainen perinteinen jossa etsitään
joulun perimmäistä tarkoitusta ja henkeä,
hyvää tahtoa ja vähäosaisten auttamista.
Laitan kirjan kiertoon eli vien kirpparille.
Toivottavasti joku ilahtuu yhtä paljonkuin itse
ilahduin nähdessäni tämän Suutarilan kirjaston
ilmaislaatikossa vuonna se ja se.
Nappi-kynttilälyhty. Ah, punaista lasia ❤️
Olin saanut värittömän ja anoppi tämän.
Tyytyväisinä vaihdoimme. Häntä ei enää ole,
mutta muisto elää monin tavoin.
Syksyn värejä omassa pihassa.
Eilen tapahtunutta
Kun en saanut aikaa vakiokampaajaltani eiliseksi, päätin kokeilla Malmin Step In - kampaamoa, jota minulle oli suositeltu. Kuulin jo aikaa tilatessani puhelimessa että ei ollut suomenkielinen tämä uusi kampaaja. Hänet kohdattuani ajattelin että oli Lähi-idästä, mutta en yhtään olisi arvannut että hän oli Iranista. Iranin kurdi, mutta puhuu persiaa, mikä oli minulle aivan mahtava yllätys ja lahja. ❤️ Tuskin uskoin onneani. Ihmeellinen sattuma sekin että olin varannut lukemistoksi pari kirjaa joista toinen oli Persian fraasikirja 😀 Meillä oli tosi mukavaa.
Näinhän se nyt on että ei tarvitse punnita ja verrata entistä kampaajaani ja tätä uutta. Uuteen matka on pitempi, hinta hiukan kalliimpi... MUTTA valitsen persian kielen.
Tänään tapahtuvaa
Kohta lähden tanssikurssille. Kuljen samaa tietä kuin eilen kampaajalle. Maisema on muuttunut. Puut alkavat olla paljaita. Yhdeltä kadulta syksyiset vaahteranlehtikasat on siistitty pois. Pikkulinnut viihtyivät niissä niin että kerran melkein kompastuin varpuseen.
Tanssikurssin jälkeen kipin kapin kotiin tietokoneen ääreen oppilaitokseni järjestämään etäkoulutukseen. Kupin kahvia ehdin juoda ennen sitä. Aiheemme on "Osallisuutta tukeva ja vahvistava kansalaisopisto".
Iiik! Voisinko taas ehdottaa vaihtokauppaa? Olisi tuo joulukirja juuri sellainen, josta olen haaveillut! :)
VastaaPoistaOlipas sinulla johdatuksellinen kampaamokäynti. :D
Mukavaa päivänjatkoa!
Kirja sopii sinulle varmasti ❤️ Lähetän kun ehdin. Ihanaa että voin antaa sen hyvää kotiin. 🙂 Kampaajan löytyminen oli ihmeellinen asia. Kuin universumin tekosia. Olin onnen suosikki. Ciao bella!
PoistaTäytyy kyllä katsoa taas kaikki Bridget Jones leffat uudelleen. Niin minun suosikkeja
VastaaPoistakaikki. En kyllästy niihin ikinä!
Niinpä maisemat muuttuvat loppuvuotta kohti. Täällä satanut vettä ja suurin osa lumista sulanut, mutta vielä kuitenkin on lunta.
Itse olen miettinyt myös vaihtaisiko parturia, olen niiin kauan käynyt samalla,
että jos jotain uusia tuulahduksia saisi muualta. Mietin asiaa?
Mukavia hetkiä päivääsi ja ihania tanssahduksia!
Kiva kuulla että olet Bridget Jones-fani. ♥
PoistaAi teillä lähti ne lumet sulamaan, eihän se eka lumi useinkaan jää pysyväksi.
Uutta kampaajaa minäkin olen aina ollut arka kokeilemaan, mutta ainakin tällä kertaa maailmankaikkeus yllätti iloisesti 😀
Kiitos kiitos, oli supermukava tanssitunti.
Hauskaa loppupäivää sinulle. Toivottavasti flunssa alkaa olla takanapäin. 🌷
Nappi- kynttilälyhty on mun suosikki ! Olen löytäny valkosen, sinisen ja vihreen . Ulkosuomalaisena en usein löydä ja suomesta jos ostaisin niin postikulut kalliimmat kun itse nappi .
VastaaPoistaToi punanen väri on varmaan arvokas? Ja vaikeeta löytää ?
Kivaa viikon loppua huomenna ❤️
Nappi kynttilälyhty on niin kaunis! Sinulla on siis valkoinen ja sininen - Suomen värit 🇫🇮😀 Vihreä olisi minulle sopiva. En tiedä myydäänkö noita edelleenkin, pitää googlata. Omani on kai yli 20 vuotta vanha. Joo, postikulut ovat korkeita jos alkaa lasitavaraa tilata. Trevlig helg!
PoistaEi niitä myydä enää kaupoissa. Kirppareilta vain löytyy . ❤️
PoistaNiin arvelinkin. Ei ole mikään tusinatuote.
PoistaOnni että sinulla ja minulla on "napit". ♥
Bridget Jones -elokuvat on kyllä suloisia.
VastaaPoistaKampaajasuhde on tärkeä. Kun joku käsittelee päätä, tulee väkisinkin luottavainen olo ja haluaa rupatella rennosti niitä näitä.
Suloisia ovat ♥ ja kampaajasuhde on tärkeä. Minulle tuli niin mukava "kotoisa" olo persia-yhteydestämme että en isommin välittänyt vaikka tukkaa pestessä valui vettä selkään, hah hah !
PoistaHienoa, että löysit uuden kampaajan, josta pidit heti. Kampaajalla käynti on kuin kävisi terapeutilla. Ja kun lopputulos on hyvä niin onhan se kivaa katseltavaa peilistä pitkäksi aikaa. Muista ensikerralla sanoa, että nyt valuu vettä selkään.
VastaaPoistaKävin kerran Oulussa maahanmuuttajien kampaamossa, kun oli juhlat, oma kampaaja sairastunut ja piti saada nopeasti hiukset kuntoon. Kun olin tyytyäinen lopputulokseen, sain omistajalta kassillisen hiustuotteita lahjaksi.
Terapiaa hyvinkin 💗 Peilistä ei ollut niin kiva katsoa kuin olettaisi, tukka nimittäin lyheni liikaa ja oli suora. Kihartui taas kun seuraavana aamuna katselin hiukset suihkussa käydessäni. "Kauneuden vuoksi on kärsittävä" sanotaan. Kärsin mielelläni hiukan kun vaan saan kuulla / puhua persiaa 😀 Tuskin edes huomasin että vettä valui selkään, kotiin kävellessäni vasta aloin sen havaita.
VastaaPoistaIhana kokemus sinulla Oulussa ❤️ Niin kivaa.