Translate

tiistaina, marraskuuta 07, 2023

Uusi käsisaippua, uusi kynnysmatto ja uusi kampaaja


Raspberry & blackcurrent eli vadelma ja mustaherukka on uuden käsisaippuamme tuoksu. Kylppärissä on tuota samaa vaaleanpunaista kaakelia kuin keittiössäkin, missä otin kuvan. Valitsin sävy sävyyn. 

Suihkuhuoneessa suosimme palasaippuaa. 



Tämän vanhan opuksen annoin kirpparille.


Meille länsimaalaisille lapsuudesta asti tuttuja sarjakuvahahmoja ja muita juttuja. Peppi Pitkätossukin tuossa alempana. Jotkut lastenkirjojen hahmot tunnetaan lähestulkoon kaikkialla maailmassa. 



Vautsi mikä tarina. Päällisin puolin viihdyttävä, mutta huomasin loppua kohti pohtivani syntyjä syviä. Erinomaista. 



Erikoiset kengät Punaisen ristin kontissa.


Kuusimetsää ja tähtitaivasta. Vihreää nurmikkoa. Siinä uusi kynnysmattomme. Voi ajatella jouluisena tai ikivihreänä. 

Tukka on alkanut tällä viikolla näyttää siltä että pitäisi saada väriä ja kohennusta. Olen ihmeen pitkälle pärjännyt käymättä kampaajalla. Tauko alkoi siitä kun kampaajani ilmoitti hinnankorotuksesta (taas kerran). Aika kului ja huomasin että tukka oli itse asiassa ihan ookoo. Puoliso tasoitti latvojani silloin tällöin. Katsoin netistä onko kampaajallani aikoja huomenna, mutta ei ollut. Soitin yhteen toiseen kampaamoon, jonka olin nähnyt tanssikurssini lähellä ja varasin ajan huomisaamuun. Tämä on kuulkaa iso juttu! Vakituisen kampaajan vaihto toiseen. Jään jännäämään. 

Onko teillä sama kampaaja / parturi vai vaihteletteko? 
Tai laittaako sukulainen tai ystävä hiuksenne?
Tai hoidatteko homman itse? 

18 kommenttia:

  1. Tutunnäköiset kengät ;) Ystävällä on just tuollaiset. Taisi ostaa ne Pärnusta.
    Samalla kampaajalla olen käynyt jo vuosia. Hän tietää mikä minulle sopii ja mitä on ennen tehty. Tykkään myös siitä, että kampaajalla on silmää myös itse ehdotella asioita. Käyn noin 3 kuukauden välein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassu sattuma. ♥ Punaiset kengät olisivat pirteät, minulla oli aikanaan punaiset talvisaappaat. Kampaajalla käydessä onkin hyvä että ei tarvitse liikoja selitellä. Minäkin olen käynyt noin 3 kuukauden välein, nyt on jäänyt 6 kk.

      Poista
  2. Kaikenlaista kivaa postauksessasi taas kerran!
    Jos jokin elämässä harmittaa, niin se että jäi lyhyeksi elämänvaiheeksi se, kun kerrostalokodin katutasossa oli itäaasialaisen kampaajan liike. Hän tykkäsi laitella minulle kaikenlaisia letityksiä ym. ihan ilmaiseksi, koska hänestä oli kiva harjoitella eikä asiakkaissa ollut monta pitkätukkaista. <3
    Uusi kynnysmattonne on huippuhieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sara. Arvasinkin että pidät tervetuloa-matostamme kun siinä on kuusia. ♥

      Sinulla on ollut kampaaja vielä lyhyemmän matkan päässä kuin minulla! Kävelen tuon vakituisen kampaajani luo 5 minuutissa. Hän teki minulle ekalla kerrallamme ranskalaisen letin (ilmaiseksi). Onpa sinulla mukavat muistot noilta ajoilta ♥ Minullakin hyviä muistoja omasta / omista kampaajistani.

      Poista
  3. Minulla on ollut sama parturi/kampaaja jo monen monta vuotta. Häntä en hävillä vaihtaisi, sillä hänen työnsä jälkeen olen todella tyytyväinen.
    Mukavaa viikonjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on onni kun on hyvä vakituinen kampaaja ♥
      Tänään selviää onko minulla uusi vakiokampaaja vai palaanko entisen luo.

      Poista
  4. kohta myydään jouluisia käsisaippuoita

    VastaaPoista
  5. Meidän kaupassa taisi olla sellaisia jo. Siinäpä idea ♥

    VastaaPoista
  6. Kiva uutuus Palmoliveltä, jolla on hyvät ja ihoystävälliset tuotteet. Käytämme Milk and Olivea, mutta tuota esittelemääsi tuotetta saattaisi hyvinkin sen herkullisen värinkin vuoksi kokeilla:)

    Jos hyvän ja mieluisen kampaajan olen löytänyt olen hänestä pitänyt kiinni.
    On kiva rupatella niitä näitä ja parantaa maailmaa vastaamatta ilmiselvään kysymykseen: "No mitäs nyt tehdään?" ja jos siltä tuntuu istua hilja ja ilman pienintäkään vaivautuneisuuden tunnetta ja -nauttia olostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palmolive-palasaippuoistakin olen perinteisesti nauttinut. Odotan pääseväni tuota käyttämään, kunhan seljanmarja-raparperi (Bliw) loppuu. ☘️

      Minäkin olen kovasti tykännyt kampaajastani / kampaajistani. Se on iso plussa että ei tarvitse koko ajan jutella. Luen mielelläni sen ajan kun odotellaan että väriaine kuivuu, vaikka myös juttelen mielelläni kuulumisia muun ajan. 🙂

      Poista
  7. Anonyymi9:07 ap.

    Kun hyvän kampaajan löytää jonka kanssa kemiat kohtaavat, sitä ei mielellään vaihda.
    Minulla on ihana vakikampaaja, joka on vielä ekokampaaja joka tekee ihania hoitoja.
    Esim. intialainen päähieronta on taivaallinen kokemus. Tottakai hänenkin on ollut pakko nostaa hintoja, liikehuoneiston vuokra, sähkö ja vesi ovat nousseet niin, että hän harkitsi jo liikkeen lopettamista. Ei ole helppoa yrittäjillä nykyään. Käyn vain pari kertaa vuodessa kampaajalla, joten käyn vakikampaajallani edelleen.
    Laatu korvaa määrän...
    Ihanat saapikkaat, olisivat kelvanneet minulle jos koko olisi sopiva! T.Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kampaajasi kuulostaa erittäin hyvältä. Kiva että olet löytänyt sopivan. Ei hintakaan haittaa kun harvoin käy ♥

      Minua ei se hinnan nostaminen niin paljon harmittanut kuin se että siitä ei minulle sanottu etukäteen. Kävin parin kolmen kuukauden välein.

      Mukavaa tätä päivää !

      Poista
  8. Kengätkö jäi Konttiin? Oih - kuosi kukkineen olisi miellyttänyt, mutta malli korjoineen ei. Laura Vitan ja Desigualin kengät ovat ihania - niitäkin välillä löytänyt kirpparilta, mutta vain kerran omaa kokoa. Kynnysmatto on hieno.
    Itse itseni kampaaja olen ollut vuosikymmenet, tytär tyviväriä joskus laittaa.
    Hääpäiväksi yritin kampaajalle päästä, mutta kesälauantaisin oli suljettu...
    niimpä päädyin muutamaa viikkoa ennen häitä ompelemaan mekkokankaasta vielä pienen hunnun.... omin kätösin otsatukkaa hieman kiharsin... joten meni sekin yritys sitten päästä kampaajalle puihin... terveisin ikuinen ponnaripää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kauan sitten ostanut muutamat käytetyt kengät kirpparilta, enää se ajatus ei niin miellytä. Nuo eivät olleet minun tyyliseni, korkoja en osaisi / haluaisi käyttää. Matalat kengät ja lenkkarityyppiset on tosi mukavat. ♥

      Muistinkin että sinulla on kätevä tytär - oman kätevyytesi lisäksi 😀✂️

      Tykkään ponnareista ❤️

      Poista
  9. Ihanat nuo kukkakengät. Jos olisivat olleet kokoani, niin ehkä olisivat lähteneet mukaani.

    Minulla oli pitkään työpaikan lähellä vakiokampaamo. Se sitten irtisanoi molemmat kampaajani ja protestiksi päätin vaihtaa paikkaa. Kerroin se puhelimessakin. Päädyin kotini lähelle. Vakikampaajani teki uran vaihdoksen ja siten päädyin hänen työparinsa asiakkaaksi. Välillä tulee onnistumisia, mutta ei aina. Minulla on sellainen hentoinen, erittäin liukas hiuslaatu, johon ei ota permanentti eikä kaikki väritkään. Ja usein laitettu väri on kuukauden päästä kulunut jonkinlaiseksi punaiseksi. Kaikki käsittelyt kuluttavat nopeasti hiukseni pilalle. Vielä toistaiseksi pärjään kolmella värjäyskerralla vuodessa. Samalla kampaajalla käy koko meidän perhe. Kampaajani tasoittaa otsatukkani jonkun muun perheenjäsenen käynnin yhteydessä ilmaiseksi. Hänen palvelunsa on myös niin hyvää, että aika löytyy yleensä hyvin, vaikka sitten sulkemisajan jälkeen. Minähän saatan olla huomaamatta että otsatukka roikkuu silmillä tai tyvessä on 4cm juurikasvu. Aina välillä suunnittelen, että menisin jonnekin trendikampaamoon ja sanoisin, että ihan uusiksi koko tukkahomma. Mutta sitten olen miettinyt, että tuskin tästä nyt kovin paljon parempaa saisi kukaan taiottua. Olisi myös ihan hirvittävän hankalaa varata kampaaja-aika viikkoja etukäteen. Kuitenkin tulee joku viime hetken yllätys töistä ja ajan joutuisi perumaan. Tai sitten voisi käydä kampaajalla ainoastaan lauantaisin.

    Todennäköisesti pysyn nykyisellä kampaajallani vielä pitkään. Olen pedannut asiakassuhdetta myös sillä, että vein hänelle 50v synttärilahjan. Meillähän on joskus joku poika käynyt parturoitavana ilman pankkikorttia eikä se aiheuttanut mitään ongelmia. Maksoin sitten seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
  10. Kiinnostavaa kertomaa! Kampaajalle hyvä onnenpotku kun sai koko perheen käymään luonaan 🌹 Ystävällinen arvonannon osoitus kun veit lahjan. Minä olen vienyt leipomuksiani kampaajalle.

    Jos haluaa ohutta tukkaa pöyhentää niin ainakin voi kokeilla muotovaahtoa (ehkä olet kokeillutkin) ja irtolisäkettä tai rusettia päälaelle 🙂

    VastaaPoista
  11. Minun kommenttini on tainnut eksyä muualle ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No harmi, onkohan siinä tapahtunut joku erehdys?
      Mutta kiva kun nyt moikkaat 🙂

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊