Translate

torstaina, helmikuuta 01, 2024

Kirjakatselmus ja sitten kierrätykseen



Maria Aution kirjat pääsevät nyt jonkun muun kirjahyllyyn. Veimme kierrätykseen. 

Bloggaukseni molemmista ja kirjailijan haastattelun voi lukea täältä: klik


Tämän mainion opuksen pistin myös kiertoon. Kevät innostaa siivoamaan. Bloggaukseni luettavissa täällä: klik.




Vanhentuneita sanoja.
Ei suositella.


Näitä lukukirjoja minulla oli kaksi. Koska en enää opeta lukutaitoryhmiä olen vienyt molemmat Punaisen Ristin Konttiin. Sinne edelleenkin eikä muualle, koska mielessä on humanitäärinen apu ukrainaan ja muualle. 


 Sanat on tavutettu.


Koulunkäynti, mainio aihe lukemisen opetteluun. 

Tänään on torstai eli tanssipäivä. Otin vaatteet ja vesipullon valmiiksi jo eilen. Valmiina kuin partiolainen. Säätä pitää aina miettiä ennen kuin uskaltautuu ulos. Voi olla että tarvitsen sateenvarjon. 

En ole vielä hankkinut nastoja, ja aloin epäröidä kun kuulin että niillä voi pilata lattioita. Joihinkin paikkoihin on kiellettyä mennä nastakengillä. Pelkästään ulkoiluun voisi ajatella mutta itselläni liikunta yhdistyy siihen että menen kurssille tai kauppoihin. 

Toivotan teille tarmokasta torstaita ja hyvää hauskaa helmikuuta. 

 

14 kommenttia:

  1. Tuo voihan vammainen on hyvä kirja sikälikin, että se jo pienestä pitäen auttaa ymmärtämään vammaisuutta ja erilaisuutta ynnä sitä, että me ihmiset nyt emme kertakaikkiaan ole samanlaisia, seikka joka ei tee meitä paremmiksi eikä huonommiksi!

    "Komea kukko" puolestaan vaikuttaa tavuviivoineen myös antoisalta ja on mielestäni iloisenvärisenä hyvä idea ja lukemaan houkutteleva toteutus.

    Melkoinen keli taas tänään, mutta Sinulle notkeita ja tulisia rytmejä sekä kevään tuloon virittelevää ja herättelevää helmikuuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa vaatia totuttelua kun ekaa kertaa kohtaa vammaisen. Hyvä tosiaan jos jo varhain tuttavapiirissä on erilaisuutta. ☘️

      Tuossa lukukirjassa tosiaan värien iloisuus on plussaa ja tykkään kansikuvan pienistä lukevista otuksista. ☘️

      Sateenvarjo taitaa olla tarpeen ☔️ Iloista mieltä harmauden ja tuhrun keskellä! Koko helmikuu edessä ja ajatus kevään tulosta 🌱🌿💚

      Poista
  2. Aamulla satoi vettä, mutta onneksi lakkasi. Minä käytän nastoja kantapäiden alla. Ostin ne koko jalkapohjaan venytettävätkin, mutta niiden käyttö jäi testikertaan. Ilman nastoja en ulos lähde!
    Hyvää alkanutta helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmikuuta sinullekin 💚

      Taidan päästä lähtemään ilman sateenvarjoa. Hyvä niin ei ole painolastina tullessa jos menen kaupan kautta. Jos nastat on helppo poistaa se on hyvä juttu. En tiedä minne ne pistäisin kaupassa käynnin ajaksi...

      Poista
  3. Kirjat ovatkin hyviä oppaita opettamaan suvatsevaisuutta ja erilaisuutta.
    Minä olin aikanaan koulukiusattu lukuisten lonkkaleikkauksieni vuoksi. Lenkkasin kävellä eripituisilla jaloillani. Tuntuu jotenkin, että nykynuoret ovat ehkä himpun verran suvaitsevampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu. 📘 Kirjoista oppii monenlaista, myös sydämen sivistystä.
      Koulukiusaaminen lonkkavaivojen takia on todella mänttiä ja epäreilua.
      Onneksi ihan joka luokalta tai joka porukasta ei löydy niitä jotka pilkkaavat.

      Poista
  4. Ahaa, Kalle Könkkölä on ollut tekemässä tuota vammaisuudesta kertovaa kirjaa. Siinä näyttää olevan hyödyllistä asiaa ihan aikuisellekin.
    Tuo lukukirja näyttää myös kerrassaan sympaattiselta. Kuvissakin maaseudun elämää ja viihtyisää pientaloaluetta. :)
    Kiitos kommentistasi tänään. Alankin tehdä tästä lähtien lyhyempiä kirjapostauksia, koska tosiaan hoksasin, että ei pidä kertoa liikaa tarinasta eikä välttämättä muutenkaan. :)
    Ihanaa ja valoisaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin. Lasten tietoteokset sopivat aikuisillekin. Koen että ovat selkeitä lukea. ☘️ Nykyihminen ei jaksa raskaita vaikeaselkoisia opuksia.

      Kyllähän siinä säästää omia vaivojaankin kun ei selosta tarinaa liian pitkälle. Itse olen tullut aika mukavuudenhaluiseksi sekä kirjoittajana että lukijana. 🙂 Pitää olla todella vetävää tekstiä ennen kuin jaksan lukea pitkän selostuksen.

      Joskus huomaan kommenttikirjoittajan kysyvän asiaa jonka olen juuri kertonut tekstissäni... eli onko hän katsonut vain kuvat eikä ole vaivautunut lukemaan mitä kirjoitin? 😀 Ihan ymmärrettävää, en minäkään ehdi joka blogia lukea alusta loppuun, esimerkiksi aamukiireessä tai iltapäivällä kun olen jo sulkemassa tietsikkaa.

      Ihanaa helmikuuta 💙 Otetaan inspiraatiota sen lyhyydestä 😀🙃😉

      Poista
  5. jotkut kirjat sopii kierrätykseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä ainakin lähtee sinne hyväkuntoisia hyvin pidettyjä kirjoja ☘️ 📚

      Poista
  6. Varjopuutarhan olen lukenut. Tuo Voihan vammainen voisi olla kiinnostava. Oma poika on CP-vammainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno teos. Sen kirjoittaja on asperger-henkilö kuten minäkin. 🙂 Aspergeriä luonnehditaan kehityshäiriöksi, mutta en tunne itseäni varsinaisesti vammaiseksi. Toimintarajoitteita on kyllä, kuten aistirasituksia.

      Kouluaikaisen ystäväni Sinin nuorempi veli oli CP-vammainen. Tapasin hänet aina kun kävin Sinillä. Asuimme samassa talossa. Yhdellä tutullani on kaksostytöt, nyt jo aikuiset, ja heistä toinen on cp-vammainen. En ole tyttöjä kuitenkaan tavannut.

      Tuo kirja on opettavainen. Pistää ajattelemaan miten monenlaisia ihmisiä on.

      Poista
  7. Oih - löytäsimpä tuollaisen "Voihan vammainen" kirjan - tekstejä en käyttäisi, mutta kuvat tulisi ahkeraan työkäyttöön... onhan niitä googlailti clipart kuvin, mutta... nuo ovat kertakaikkisen hurmaavia - mihin Konttiin veit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vein sen Tammiston Punaiseen Ristiin Vantaalle, mutta ei ole sanottua että lahjoitetut kirjat jäävät siihen toimipisteeseen mihin ne on viety.

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊