Kerran kuljetimme kotiin kierrätyskeskuksesta tuon siron ilmaisen hyllykön. Seisoo nyt tyhjänä lähdössä kierrätykseen, kauan meitä palveltuaan.
Aluksi hyllykkö soveltui mainiosti cd-levyille minun työhuoneeseeni, kunnes jossain vaiheessa päätinkin laittaa cd:t lipaston laatikoihin pölyltä suojaan. Avohyllyjen hankala puoli on se että niistä joutuu pyyhkimään pölyjä.
Yhteen aikaan siinä oli valikoituja koriste-esineitä.
Kokeilimme hyllykköä keittiöön, mutta vaikka miten yritimme sille paikkaa keksiä, ei onnistunut. Seinätilaa ei juurikaan vapaana ja ne harvat kohdat joihin se olisi mahtunut leveytensä puolesta eivät käyneet koska hylly oli liian korkea, olisi esimerkiksi peittänyt valokatkaisijat. Sääli, koska sen värikin olisi käynyt niin hienosti meidän valko-harmaa-pinkkiin keittiöömme.
Hyvä sinänsä että kotiin tulee pientä väljyyttä lisää.
Olisipa hauska tietää minne söpö hyllykkömme päätyy kun sen lahjoitamme Punaiselle Ristille. Meitä palveli jo aika monta vuotta. Hei hei hyllykkö!
Minä koittaisin varmaan sijoittaa hyllykön kylppäriin, koska siellä on huonosti säilytystilaa. Tai no, ei tuohon kai mahtuisi pystyyn mitään shampoopulloja eli en sittenkään. Ulkona taitaa olla märkää, mutta mukavaa loppuviikkoa silti!
VastaaPoistaKylppärissä tuohon voisi laittaa puteleita makaamaan jos haluaisi, tai laskostaa siihen pyyhkeitä... Meillä on kylppärissä remontin jälkeen hyvät säilytystilat; peilikaappi hygieniatuotteille ja korkeakaappi siivoustuotteille, sivvousliinoille jne. Kiitti, kyllä tulee mukava loppuviikko kun huomenna opetan italiaa 💕 Sinullekin miellyttävää loppuviikkoa!
PoistaKiertoon on järkevä vaihtoehto tuossa tapauksessa ja olen varma, että tämä kevään hentoa vihreyttä henkivä hyllystö löytää hyvän uuden kodin ja siellä ikioman paikkansa!
VastaaPoistaTuulten tuivertaessa ja ennustettua saderupeamaa vartoillen kuuliaisia ja ahkeria sekä inostuneita oppilaita ja innostavaa opetusrupeamaa:)
Todennäköisesti se saa hyvän kodin ja uuden elämän. ☘️ Ehkä joku opiskelija ostaa sen. Olisi hauska nähdä millaisen hintalapun Punainen Risti siihen läpsäisee. 🍀 Opiskelijat ovat innostuneita, mutta flunssa on hiukan rivejä harventanut tällä viikolla. Onneksi tulee aina uusi lauantai ja italiaharrastus jatkuu 🇮🇹
PoistaVahinko, näppära hylly, reiän voi sahata valokatkaisimia varten.
VastaaPoistaKiva idea. ☘️ Seuraava omistaja voi keksiä vaikka mitä käyttöä.
PoistaHylly saattaisi sopia lankahyllyksi lankojen suurkuluttajalle tai jopa lankakauppaan tuotehyllyksi. Ehkä joskus saamme tietää kuinka hyllyn kävi.
VastaaPoistaSiinäpä kiva idea 🎀 Näyttäisi nätiltä ja olisi käyttökelpoinen.
PoistaNo onpa harmi, ettei kaunis hyllykkö enää löytänyt paikkaa kodissanne.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua.
Siitä oli jo paljon iloa ja nyt on mukavaa kun ei tarvitse enää siitä pyyhkiä pölyjä 🙂
VastaaPoistaSinullekin mukavaa viikonloppua ☘️
Onpas kauniin värinen hyllykkö! Kaikki kuvat kodistanne ovat rauhoittavan valoisia ja siistejä.
VastaaPoistaHyvää Ritan päivää! 🤗💐🍾
Kiitos kiitos ! Italian oppilas aamulla onnitteli, itse en olisi muistanut. Sitten tuli myös textari yhdeltä ystävältä. Sinulta kun vielä kolmannet onnittelut, on jo täysi juhla menossa. 🎀 Yleensä emme kiinnitä huomiota nimipäiviin. 😎
PoistaKiitos sanoistasi 💚 Koti on paras paikka ja aika siistinäkin pidämme.
Buon fine settimana. Felice sabato 🍷
Minulla on makkarin oven takana pari tuollaista hyllykköä. Sopivat näppärästi tilaan, joka muuten jäisi käyttämättä. Ei liene ylläri, että niissä on lähinnä kirjoja.
VastaaPoistaKirjat tarvitsevat hyllyjä 📗📚 ja tyhjä tila on hyvä hyödyntää.
PoistaKauniin värinen hylly. Hylly löytää varmasti uuden kodin. Minulla pitäisi jatkaa aloittamaani kodin tarpeettomien tavaroiden karsimista. Vähän on tämä projekti tökkinyt ja virta ollut vähissä moiseen hommaan. Vaan kaappi kerrallaan.
VastaaPoistaMinäkin uskon että hyllylle tulee ottaja. Kierrätys ja tavaroiden karsiminen ehkä kannattaakin pitää koko ajan käynnissä ja ottaa projektiksi vain yksi kaappi kerrallaan. On se aina kivaa kun tulee kassillinen tai pari kierrätykseen vietävää. 🌷Joskus enemmänkin.
PoistaEilen juuri SPR:n Kontissa, pari kassia oli mennessä ja melkein yksi kassillinen palatessa. Paluukassissa mulle sentään vain yksi skräppialbumi, äidille loput; asusteita ja kirjekuoria. Kontti on kyllä ihan lemppari.... viikolla kävin toisellakin kirpparilla ja sieltä mukaan tarttui koruja muutamalla kymmenellä sentillä (somisteeksi vaikka askarteluihin). Onko sulla lomaa alkava viikko? Jos - niin rentouttavaa ja ansaittua lomaa!!
VastaaPoistaSe on aina pieni voitto kun palatessa on vähemmän kuin mennessä 😀 Hienoa että pystyt hyödyntämään kaikkea pientä "tavallaan arvotonta" askarteluihin ja "taiteen tekoon" 💕 Kiitos toivotuksista, ei ole kivaa kun tanssikurssilta on lomaa, mutta tanssin kotona. Viikonloppuisin italiaa, siitä ei lomaa, mutta en siitä kaipaakaan taukoa kun on samalla oma harrastus. Pirteää viikkoa sinullekin 🍎
PoistaKiva lukea kommentteja, mitä tehdä tuon hyllykön kanssa. Minustakin tuo lankahylly kuulosti hyvältä. Kontti on mainio paikka kierrättää tavaroita. Olen vienyt monet kirjakassilliset sinne ja tuonut myös luettavaksi. Olen ostanut sieltä villasukkia, joita jotkut ihanat ihmiset kutovat sinne.
VastaaPoistaMukavaa auringonpaisteista sunnuntaita 😀
Kun on monta ihmistä on monta eri ideaa 🍏 Oli kyllä kiva lukea ehdotuksia ja ajatuksia. Meillä myös menee kirjoja Konttiin ja tulee kirjoja kotiin. Ihana kuulla että ihmiset kutovat villasukkia Konttiin vietäviksi. Käsityöihmisillä ei varmaan aina ole tarpeeksi läheisiä joille antaa sukkia kun niitä tulee hurjat määrät - ovat sitten keksineet antaa hyväntekeväisyyteen ❤️ Täällä onkin upea auringonpaiste, toivottavasti sielläkin ! ☀️
PoistaKivan värinen hyllykkö mutta jos paikkaa ei löydy omassa niin toivottavasti jonkun muun kodissa .
VastaaPoistaNiinpä 🍏 Mukavaa tätä päivää sinulle!
PoistaKaunis on ja ihana väri. Laittaisin kiertoon, jos on tarpeeton. Minä näin tuon jo kylppärin nurkassa aivan täynnä ihania pienia hajuvesipulloja. Osisi näppärää valita minkä ottaa.
VastaaPoistaOlisipa tosiaan hienoa ja kätevä siitä valita. Hajuvesipullot ovat toinen toistaan kauniimpia. ♥
Poista