Ostin mukavan näköiset nahkasandaalit.
Tiedän kengännumeroni, se on 37.
En sovittanut ennen kuin kotona.
Jalka ei mahtunut hihnojen alle. Pöh!
Leikkasin alemmasta remmistä yhden sivun auki.
Nyt jalka mahtuu. Pitää keksiä millä kiinnitän systeemin.
Hyvät näyttelijät, mutta kokemus jäi laihanpuoleiseksi.
Olipa elähdyttävä viikonloppu. Osallistuin Autistic Pride - tapahtumaan ja tapasin siellä Asperger-kavereita pitkästä aikaa. Kiinnostavia puheenvuoroja hankkeista ja autistien työllistymisestä. Pari tuntia asiaa, minkä jälkeen grillattiin makkaraa ja seurusteltiin. Paikka oli minulle entuudestaan tuntematon, Lapinlahden Lähde. Pihasta näkyi veden yli Nesteen toimitalo Espoossa. Mukava sää, aurinkoa, tuulen henkäys, ei kylmä, ei kuuma. Tänäänkin samantapainen ilma, vaikka tosin olin olin vähällä paahtua kun istuin meidän ulkorappusilla ja luin Pirandellon romaania. En saanut ihan loppuun. Seuraavaksi aloitan Himoshoppaajan - italiaksi ja suomeksi - minulla on se molemmilla kielillä.
Oletteko tehneet pöhköjä ostoksia viime aikoina?
Tai hyviä ostoksia?
No tiekkö sama täällä. Ostin kirpparilta yhden mekon viikolla ja ajattelin, että
VastaaPoistakyllä koon perusteella on sopiva. Sama juttu, kun sinulla kenkien kanssa. Innoissani
laitoin puuvillamekon päälleni. Niin voi taivas sanon minä, se oli niin kittana. Joten sakset avuksi, että jospa hiukan leikkelen sitä. No lopputulos oli sellainen,että
pidän sitä vaikka yöllä päälläni heh!
Että sellainen osto täälläkin!
Aurinkoa viikkoosi ja juhannuksen odotusta!
Hyvä kotimekko kun sammuttaa valot ja pitää sitä pimeässä. 🙃😉😎
PoistaSattuuhan näitä. Toivottavasti ollut kallis kun ostit kirpparilta. Minun sandaalini olivat Saiturinpörssistä ja siellä katsoin että maksoivat 5€, eli huolettomasti heitin ostoskoriin, mutta ne maksoivatkin 15€. En yhtään osannut epäillä että eivät mahtuisi kun olen vuosikaudet käyttänyt kotikenkinä samantapaisia. Oppia ikä kaikki. Ollaan seuraavalla kerralla tarkempia. ☘️
Voihan sentään miten sattuikin noin väärä koko..etkä enää voi palauttaakaan koska sakset......
VastaaPoistaEn ajatellut palauttaa. Kyllä nuo saa toimimaan 🙂
PoistaNo voi hittara sun kenkien kanssa . Ihmettelen minäkin miten ne kiinnität 🤔 . Voisiko siihen ommella niinsanotusti resoria mikä venyy tai jotain nahkaa ? Tai liimata? Jännitys kasvaa ja mielenkiinnosta katselen tuloksia .
VastaaPoistaKai niitä huti ostoksia on tullut ostettua itse kukin .
Hyvää juhannusta .🥂
Tuosta keskeltä kiinni. Miehelläni on laite jolla saa nahkaan reiän... tai sitten taiteilen maalarinteipillä. Kotikengiksi tulevat. ☘️ Juhannusta sinullekin 🥂
PoistaOlen juuri kuunnellut Silja-Elisa Laitosen kirjoja, joissa ollaan useaan otteeseen Lapinlahden sairaalassa. Oli pakko kuukeloida tuo sinun kohteesi ja kyseessä taitaa olla sama, vanha rakennus uudessa muodossa?
VastaaPoistaMietin ja mietin, mutta en muista yhtään, mitä olen viimeksi edes ostanut, paitsi ruokaa ;D Avokadot olivat hyviä, kurkku oli huonon makuista.
On se sama rakennus, laitan vielä kuvia kun ennätän.
PoistaRuokaostoksissakin tulee välillä pettymyksiä, mutta usein on hyviä tarjouksia kun pitää silmät auki ja lukee mainoksia. Kurkun makua on vaikea ennustaa ja monen muun. Harvoin kuitenkaan ihan hirveää 😀
Pysyvätkö nuo sandaalit jalassa, jos leikkaa toisen remmin kokonaan pois?
VastaaPoistaSamaa mietin mutta tulin siihen tulokseen että eivät pysy.
PoistaParempi katsoa kuin katua ☘️
Suutariin.
VastaaPoistaPeriaatteessa erinomainen idea, mutta en halua enempää maksaa kun jo erehdyin luulemaan 15 euron hintaa 5 euroksi ja vasta kotona huomasin. Olin siis itse huolimaton ostaja, sen tunnustan 🙂
PoistaHarmitus! En kyllä keksi mitään kikkakakkosta - toivottavasti sinä keksit! Eipä, kun hei - mainitsit, että miehelläsi on "nahkapaska" (tuolla nimellä minä sen kapineen tunnen). Reikiä ja joku nahkanaru niihin? Tai vaikka silkkinauha? Jään jännityksellä odottamaan ratkaisuasi...
VastaaPoistaHyvä vinkki. Odottelen mitä kaikkea ehdottelette ja teen sitten ratkaisun. 🥰
PoistaEn ole tämän maailman kätevimpiä ihmisiä käsistäni.
Sandaalisi näyttävät tosiaan mukavan pehmeiltä. Reikäkoneella voisi tehdä reiän tai reikiä molempien hihnojen läpi ja kiinnittää ne yhteen jollain kauniilla nauhalla tms. Ihan käsin voisi ommella myös, jos materiaali antaa myöten.
VastaaPoistaMinä olen tehnyt ison ostoksen, josta en vielä tiedä onko se pöhkö vai hyvä. Tilasin akkutrimmerin, johon käy samanlainen akku kuin moottorisahaani.
Tänne on luvassa sadetta iltapäiväksi, joten nyt täytyy lähteä ulkotöihin.
Mukavaa juhannuksenalusviikkoa!
Totta, yksi tai useampi reikä voi toimia ja sitten nauha.
PoistaKuulostat ihan metsurilta 🌲😀 Akkutrimmeri on hyvä, meillä taitaa taas olla sellainen. Yksi hajosi pitkän käytön seurauksena. Moottorisahaa meillä ei ole kun ei ole omaa metsää, piha 0n 500 neliömetriä. 🌿 Meillä satoi eilen, oi ihanuutta. Nyt taas aurinkoista.
Tänään tein raparperipaistoksen, kiva kun sinulla oli paistamisaika omallesi, 25 - 30 minuuttia. Minun ohjeessani sanottiin vain paista kunnes pinta on kauniin ruskea ja taisin paistaa 15 - 20 minuuttia. Nyt tuli vielä parempi 💚 Söimme jälkkäriksi jäätelön kera. Edullista ja hyvää. Ilmaiset raparperit 🙂 Kivaa!
Hassu juttu, että ostit kengät sovittamatta. Moni kyllä tilaa netistä kenkiä mm. poikani tilasi lenkkarit ja ne oli hyvät. Maksoi niistä 14 euroa kuluineen.
VastaaPoistaTosiaan suutarit ovat hyviä venyttämään tiukkoja kenkiä.
Kaikki maksaa hurjasti ja näin kesällä on paljon (raha)menoja, kun on jo nyt kesäkuussa ollut juhlat Oulussa ja Valamossa. Huomenna lähden Inariin ja loppukuusta jälleen Ouluun. Kilometrejä tulee tuhansia.
No tavallaan tein tyhmästi, mutta olen 20 - 30 vuotta ostanut sisäkengiksi tuota sandaalimallia eikä ole koskaan ollut ongelmia. Kyllä sovitan vastedes! Tavallisesti sovitan kaikkia kenkiä, nyt tapahtui hetken hölmöys. Poikasi teki hyvän lenkkariostoksen ☘️
PoistaSuutariin olen monessa turvautunut. Olen lyhennyttänyt laukkujen hihnoja ja laitattanut ylimääräisiä painonappeja takkeihin. Hurraa hyvät suutarit!
Kivaa matkaa / kivaa kesäkuuta sinulle. Älkööt itikat pureko... purko ? Öh, toivotaan että vältytte itikanpuremilta. 🙃
Ostin netistä kesämekon joka oli sellaista isoa ja väljää mallia. Pikaisesti mallailin kotona ja enkä jaksanut palauttaa ja ajattelin, että ihan hyvä se on. Ekalla käyttökerralla poikani otti minusta kuvia se mekko päällä ja näytän ihan jättikokoiselta siinä. Kylläpä harmittaa. Suunnitelmana on että yritän kaventaa sitä. Olisi niin kivan värinen muuten. Että sellainen hutiostos minulla. Ostan sen verran harvoin mitään, että tämä on ainoa huti pitkään aikaan :)
VastaaPoistaJos osaa ommella saa aika kivasti korjaiiltua vaatteita. Itse en osaa. Onneksi kirppariostokset eivät ole niin kalliita että ihan hirveästi joutuisi kärsimään. Toivottavasti saat siitä tehtyä nätin mekon. 🌸🌿🌺
PoistaMekkoa täälläkin on kavennettu. Ehkä se nyt menettelee.
VastaaPoistaHyvää juhannusta!
Osaat ommella - hyvä!
PoistaJuhannusmekko 🌸