Translate

tiistaina, heinäkuuta 02, 2024

Lapinlahti istutuksineen


Muutama kuva Lapinlahdesta, mistä Suomen Autistikirjon yhdistys oli varannut auditorion kesäkuun 16. pariksi tunniksi.  Lapinlahden Lähde

Asperger-henkilöt kokoontuvat kerran vuodessa Autistic Pride Dayn merkeissä. En ollut osallistunut moneen vuoteen. Kuuntelin puheenvuoroja uusista hankkeista ja autistien työlllistymisestä. Minullekin oli varattu puheaikaa; kerroin suunnitelmasta perustaa uusi vertaisryhmä, jossa opettaisin italiaa. Virallisen osuuden jälkeen grillattiin ja seurusteltiin piha-alueella. 

Ensimmäisessä kuvassa näkyy pääsisäänkäynti. Seuraavat otin sisäpihalta.



Komeita kukkaistutuksia.

Niihin verrattuna meidän neilikkaruusu näyttää karahkalta.


Mutta on siinä ihanat kukat läheltä katsottuna.


Aika kuluu nopeasti, joka päivä kaikenlaista kivaa kesäpuuhaa sisällä ja ulkona. Tein taas pannukakun. On niin maukas resepti että ihastuksemme on taattu. Otin vanhan unohtuneen ohjeen ja viritin sitä pikkuisen. Jos suinkin lomahuumaltani maltan ja ehdin, laitan se tännekin. 

20 kommenttia:

  1. Upeat istutukset ja komea on rakennuskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekivät vaikutuksen, kannatti käydä.
      Kivaa keskiviikkoa! ♥

      Poista
  2. Kaunis rakennus ja mitkä kukka istutukset. Kaunista!
    Ajatella heinäkuun alku jo, en halua luopua kesästä pitkään aikaan,
    nautitaan joka hetkestä.
    Aurinkoa viikkoosi. Täällä satoi eilisen päivän, joten pidinkin pitkästä
    aikaa leffan ja sarjojen katselu päivän ja kotihommia tehden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä jatkukoon pitkään, ihania nautintoja joka päivä. ☘️
      Hauskaa että teillä on saatu sadetta ja hauskalta kuulosti päiväsi.
      Kivaa keskiviikkoa! ♥

      Poista
  3. Lapinlahden sairaala on upea ympäristö. Sen olemassaolostahan on ollut vaihtelevia uutisia, enkä nyt ole ajan tasalla onko mitään päätöstä tehty. Toivottavasti sitä ei ainakaan pureta, niin kaunis se on, sopii ympäristöönsä ja täydentää sitä hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea rakennus ja hyvin tosiaankin sopii ympäristöönsä.
      En ollut aikaisemmin käynyt, teki vaikutuksen.
      Nettisivujen mukaan siellä on paljon toimintaa.
      Kivaa keskiviikkoa! ♥

      Poista
  4. Kaunis kokonaisuus rakennuksineen ja kasveineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, vaatii varmaan paljon ylläpitoa ja huoltoa ☘️

      Poista
  5. Ihania kukkakuvia sinulla postaukset täynnä. Ja taas paljon elokuvia, joista en ole edes kuullut. Minun leffainto on nyt jossain matkoilla. Ehkä se vielä palaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi ☘️ Leffainto voi hyvinkin palata; minulla taisi olla parikymmentä vuotta kun elokuvaat eivät kutsuneet, ennen kuin iski se innostus joka on nyt päällä. 🙂

      Poista
  6. Sinulla taisi olla mukava päivä Lapinlahdella . Komea on talo ja istutukset .Ei nuo sinun mitään karahkalta näytä on vain ihan erilainen perenna .
    Hyvää loppuviikkoa ja pannukakku ohje kiinnostaa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli mukavaa, ensimmäinen käyntini siellä.

      Kiitos kiitos, kyllähän neilikkaruusun luonteeseen kuuluu oma kasvutapa.

      Palataan pannukakkuun! 😀💛

      Poista
  7. Kauniilta näyttää niin päärakennus kuin nuo istutuksetkin.
    Hyvää heinäkuun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on varmaan vakituinen puutarhuri 🌿
      Hyvää heinäkuuta! Ihana kesä jatkukoon.

      Poista
  8. Lapinlahti on kaunis paikka. Kovasti toivon, että se säilyisi kaupunkilaisten virkistyskeitaana tulevaisuudessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hassumpi paikka 🌸 Voisin mennä toistekin.

      Poista
  9. Olin muutama vuosi sitten Helsingin kaupunginmuseon ystävien järjestämällä opastetulla kierroksella, jossa tutustuttiin Lapinlahden puiston ja puutarhanö historiaan ja kasveihin. Kaunis ja kiinnostava paikka. Olen myös ollut rakennuksessa järjestetyllä kierroksella. Historiaa täynnä ja kaunis Engelin suunnittelema rakennus. Tulevaisuus taitaa edelleen olla auki. Toivottavasti rakennuksesta pidetään huolta ja tehdään siitä paikka, jossa voi vierailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoiset opastetut kierrokset ovat sitten mainioita. Olen osallistunut itsekin esimerkiksi Kallio-kävelyyn jossa oppaan kanssa kierrettiin kaupunginosa ja kuultiin yhtä sun toista historiastamme. Kiitos tiedoista Lapinlahden suhteen. Jäämme pitämään peukkuja että rakennuksessa voi edelleenkin harrastaa ja vierailla. 💚

      Poista
  10. Viehättävä miljöö. Rakennus on komea ja historiansa pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikin oikeastaan lukea oikein rauhassa heidän kotisivunsa läpi 🌺

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊