Translate

torstaina, syyskuuta 05, 2024

Uusi alikulku ja pari ihanaa tuotetta

 

Oodi. Aina vaikuttava näky.


Rakennuksen vieressä oli rakennustöitä mitä pisimmän aikaa. Junalta tullessani, opettamaan mennessäni jouduin kiertämään hankalasti, muhkuraisen jään aikanakin, mutta hups - niinpäs olikin iloinen yllätys kun yhtenä päivänä kesäloman jälkeen katu oli entistä ehompi ja vielä isompi yllätys että oli rakennettu näppärä alikulku Kaisaniemestä Oodin kohdalle. 


Kun tulen junasta, kävelen tuohon tunneliin ja olen hetken kuluttua vaivattomasti toisella puolella rataa. Tuulelta ja sateelta suojassa. Siinä on jalankulku sekä pyörätie. Hieno ratkaisu liikkumiseen.


Suihkusaippua. Tämä oli onnistunut löytö.  Ihana appelsiinin tuoksu. Sisältää ihoa raikastavaa ja pehmentävää appelsiiniöljyä, sanoo esite. Prismasta.


Kookoksen tuoksuinen vartalovoide on samasta kaupasta. Vastaava oli puteli minulla tyhjennyt ja tarvitsin uuden voiteen. Jonkin aikaa mietin kokeilenko jotain toista merkkiä, mutta kun olen tuohon tottunut ja siitä pidän, päätin ostaa saman. Uusi tuote voisi olla pettymys ja sitä täytyisi kestää pitkän aikaa.  


Pannari kärähti sopivasti. Herkullinen.

  Iltasanomista otin ohjeen.

Maailman paras pannukakku


4 dl vehnäjauhoja

1 ½ dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

8 dl maitoa

2 kananmunaa

100 g sulatettua margariinia

1. Sulata margariini.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään.

3. Lisää maito, munat sekä sulatettu, jäähtynyt margariini.

4. Sekoita, kunnes seos on tasaista.

5. Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200–225 asteessa noin puoli tuntia.


Hurjasti on ollut työkiireitä kursseja käynnistäessä ja vauhtiin saattamisessa. Hauska kahden päivän sijaisuus maahanmuuttajien lukutaitokoulutuksessa. Ihan haikea siitä luopua, mutta oma vastaavanlainen kurssi on alkamassa ensi viikolla. 

Harmi vaan että olen saanut flunssan oireita. Muu ei haittaa mutta olen huolissani äänestäni. Sehän on melkeinpä tärkein työkaluni. Kiva juttu on että yhdellä italian kurssillani on ohjelmassa sekä lähiopetusta että etätehtäviä. Lähetin tällä viikolla etätehtäviä. Toisen italian kurssini tunnit peruutin. Samoin ranskan. 

Tanssiharrastus alkaisi tänään mutta en voi tietenkään mennä muita tartuttamaan. Eipä tässä muuta kuin odotellaan että oireet haihtuvat. Ei ole kuin yskää ja käheyttä. Mikäs tässä ollessa, mutta opettamaan en voi mennä. 

Voi että oli kesäisen lämmin päivä eilen. Kävin lakaisemassa männyn neulaset ja kitkin hiukan. Sen jälkeen sain kamalan yskänpuuskan. Siinä on perää että flunssaisena kannattaa välttää fyysisiä ponnistuksia. 

Oletteko säästyneet flunssalta? 

23 kommenttia:

  1. Oodissa olen käynyt yhden kerran. Hiukan jäi pintapuoliseksi tuo käynti joten kun Helsinkiin joskus matkustan niin ilman muuta uudelleen Oodiin. Pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on aina mukava käyskennellä ja rakennus itse hurmaa minut joka kerta. Kiva että sinäkin tykkäät ☘️ Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. Toivottavasti flunssasi ei kestä kauan. Sain flunssan junamatkalta, kun lähellä istuva yski ympäriinsä. Flunssa kesti kolme viikkoa ja tietysti se tarttui miehellenikin. Jälkitautina tuli molemmille silmätulehdukset.
    Pannari on hyvää. Tein viimeksi elokuussa, kun poikani tulivat käymään Oulusta. Leivoin myös pari omenapiirakkaa ja kaikki maistuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä kävi tosi huono säkä. Kamalia tuommoiset muista piittaamattomat ihmiset, itsekin olen heitä kulkuvälineissä kauhistellut. Pitää varmaan ottaa maski taas käyttöön. Minulla ei nyt muuta hätää kuin äänestäni huoli. Jos en voi puhua yskimättä tai jos ääni häipyy... Toivotaan parasta.

      Minä sain naapurilta omenoita ja tein piirakkaa viime viikolla 🍎 Oma sato jää aika pieneksi tänä vuonna. Kiva että teilläkin syötiin kotileipomuksia. ☘️

      Poista
  3. Ulrika50v.blogspot.com11:40 ap.

    Mä en tee ikinä pannukakkua , pitäis tehdä, mutta sitä useammin lättyjä😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lätyt ovat ihania, tein alkukesästä usein.
      Mutta 1) pannukakku on helpompi ja 2) Tuo resepti on todella maukas! 💕

      Poista
  4. On kyllä vaikuttava rakennus todella.
    Herkullisen näköinen pannari. Pitäisiköhän tehdä iltapalaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannari on kiva iltapala, mutta tuossa ohjeessa on melko paljon rasvaa.
      Ehkä joku kevyempi resepti iltaan? 🙂 Olemme syöneet mansikoiden ja jäätelön kera.

      Poista
  5. Nam! pannari on niin herkkua ja helppo tekoinen iltapala ym.
    Täytyypä joku päivä taas tehdä.
    Todellakin kaunis rakennus tuo Oodi, niin näyttävä.
    Auts flunssa oireisiin pikaista helpotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannarin tekee nopeasti, se on siitä kiva. Voi vaihdella mitä sen kanssa tarjoaa.

      Flunssa ei muuten vaivaa mutta köhä ei ole kiva kun en pääse opettamaan.
      Vaan eiköhän se tästä hälvene. Kivaa tätä päivää. 🌿

      Poista
  6. Kiva aurinkoinen postaus. 🌞 Varsinkin tuosta appelsiinintuoksuisesta suihkusaippuasta pitäisin varmasti.🍊
    Pikaista paranemista! Itse olen toistaiseksi välttynyt nuhilta yms. ja toivon, että tärkeimpiä rokotteita alettaisiin jakaa pian, varsinkin ikäihmisille. Harmittaa muuten tosi paljon, että Bafucin-imeskelytablettien myynti loppui Suomessa. Minusta tuntui, että ne kukistivat ainakin pienet nuhat ihan alkuunsa.
    Tunnelmallista syyskuuta! 🍃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin ollut aurinkoa ja lämmintä intiaanikesäksi asti ☀️💛 Upeaa.
      Suihkusaippua on ihana, se tuoksuu appelsiinin kuorelta 🧡🍊 aah.
      Meillä on vielä Bafucinin rippeitä, eipä olla tarvittu aikoihin.
      Minulla pieni kurkkuärsytys menee tavallisesti kuumalla vedellä johon on sekoitettu sitruunaa ja hunajaa. Syyskuu, oi ihanuutta 🍂🍄❤️🍷

      Poista
  7. En ole käynyt Oodissa vieläKÄÄN, *nolo*. Toivottavasti olosi paranee pian ja ääni säilyy!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän sinulla on jotain kivaa edessä päin 🙂
      Olo on jo hyvä mutta en voi puhua kuin hetken ja alkaa yskittää.
      Parempi ollakin hiljaa kunnes palaudun.
      Kivaa viikonvaihdetta! ☘️

      Poista
  8. Pikaista paranemista!

    Meillä on podettu flunssaa viikkokaupalla yhteensä. Ensin oli kipeänä poissa koulusta kuopus. Keskimmäinen sai vaan pikkuflunssan ja oli vain yhden päivän poissa koulusta. Flunssa jatkui kovana yskänä. Hra Kepponen sai samaisen yskän ja on yskinyt todella rajusti öisin yli viikon. Pahasti pelkään, että yskä on tarttunut minuunkin :(

    Flunssaisena kannattaa kyllä lepäillä. Esikoisella armeijassa oli koko tupa flunssainen ja yskäinen ja lähtivät sitten 4 yön metsäkeikalle. Kahdestatoista nuoresta miehestä kaksi saivat jälkitaudiksi keuhkokuumeen ja toinen päätyi sairaalaan hoitoon. Joten muista ottaa rennosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas teillä ollut flunssaista porukkaa. Toivottavasti vastustuskyky kehittyy ja saa sitten olla kauan terveenä. ☘️

      Varoittava esimerkkisi sai minussa vahvistumaan päätöksen että peruutan maanantain opetuksen. Ei kannata olla liian urhea.

      Onnea sinulle että selviät vähäisellä flunssalla 🍷

      Poista
  9. Näyttävä rakennus on Oodi. Myös kannaltasi kivaa, että voit käyttää alikulkutunnelia liikkuessasi. Siitä on iso etu.
    Pannariohjeen luettuani vertaisin sitä omaan tuttuun pannukakkuohjeeseesi. Ovat melko samanlaiset. Ohjeella tulee hyvää.
    Toivotan sinulle paranemisia. Ikävää näin lämpiminä päivinä sairastaa, siis ainahan on kekkua olla kipeenä. Minulle ei ole ollut flunssaa, terveenä koko kesän ja edelleen.

    VastaaPoista
  10. Tunneli on liikkumista helpottava keksintö. Iso etu, kuten sanot!
    Tuo pannari taisi voittaa jonkun yleisökilpailun.
    Eipä ole minuakaan flunssat vaivanneet, nytkään en ole kovin kipeä, mutta kurkku-pahus ei toimi. Alkaa yskittää kun puhun. Kevyitä pihatöitä olen tehnyt. Ihanaa syyskuuta sinulle! 🌿🍎

    VastaaPoista
  11. Toivottavasti tauti ei ole sitkeää laatua. Oletko testannut koronan; sitä on taas liikkeellä? Minua auttaa yskään Codetabs-tabletit tai vaihtoehtoisesti Strepsils.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Codetabs on tuttu. 🍎 Se auttaa. Katsoin koronan oireet kun mainitsit; ei minulla ole niitä. Nyt enää jäljellä vaikeus puhua.
      Taidan alkaa käyttää maskia jos kerran koronaa on liikkeellä. Kiitti kun sanoit.

      Poista
  12. On se ihana tuoksu 🌿 Kiitos Suvi.

    VastaaPoista
  13. Miksiköhän flunssa tms. iskee aina silloin, kun sitä vähiten kaipaisi. Tai ei sitä varmaan koskaan kaipaa. Toivottavasti paranet pian. Pahin flunssa-aalto on varmaan vielä tulollaan syksyn myötä.
    Pannaria pitäisikin taas tehdä. Tuossa on kai leivinjauhe, vanilja ja margariini perusohjeesta poikkeavia? Viimeksi laitoin n.2-3dl omenasosetta taikinan joukkoon. Sekin oli hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin. Minulla olisi kesälomalla ollut aikaa sairastaa mutta flunssa tuli vasta kun työt ja harrastus alkoivat. Onneksi tämä on ohimenevää.

      Omenasose on loistava idea. Kiitti. Tuo pannari on mitä herkullisin mutta siinä on 100 g margariinia... paljon kaloreita.

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊