Kaunis rakennus, Kulttuuritila Merirasti.
Siellä opetan Suomi ABC-kurssia ma ja ke.
Kalliola edelleen työantajani.
Bussilla Itikseen ja sieltä metrolla Rastilaan.
"Vain" kahdella liikennevälineellä.
Kalliolan pääpaikalle menisin kolmella,
mutta tänä syksynä en ole siellä, ellen sijaisena.
Ensin vaikutti siltä että kurssille ei ilmoittaudu tarpeeksi osallistujia. Sitten ilmoittauduttiin ruuhkaksi asti. 10 hyväksyttyä ja 13 jonossa. Huomenna menen kolmatta kertaa. Kivalta vaikuttaa, ja opetustila on erikoinen. Samaten työmatka erilainen kuin mihin olen tottunut. Vaihtelu virkistää, ja maahanmuuttajien seura. Vähitellen löytyy yhteinen sävel ja kommunikaatio. Kurssimuoto on suomea suomeksi, mikä vaatii hoksottimia ja taitoa. Englantiin voi hiukan turvautua jos kaikki osallistujat ymmärtävät sitä.
Tänään opetin ranskaa ja huomenna suomen lukutaitoa. Loppuviikosta italiaa. Elämä on mukavaa.



Uskon että on todella mielenkiintoista opettaa eri kansallisuuksille suomea. Ja ihanaa kun kiinnostuneita kurssille oli noin paljon, vaikka tietysti harmi niiden puolesta jotka eivät nyt kurssille mahtuneet.
VastaaPoistaKyllä on mielenkiintoista Kristiina 🙂 Omasta puolestani olen iloinen siitä että luokkaan ei sullota 20 opiskelijaa kuten ennen on tehty, mutta harmittaa tosiaankin ulkopuolelle jääneiden puolesta. 🌿
PoistaEi sulla ainakaan tekeminen lopu. ;) Mieluisaa viikon jatkoa!
VastaaPoistaNo näin on. Kesällä ei ollut mitään opetusta yli kahteen kuukauteen ja nyt on melkein liikaa 😀 Onneksi on jo rutiinit hallussa eikä tarvitse enää lähteä nollasta. Kiitos kivasta toivotuksesta. Samaa sinulle!
PoistaMukavia uutisia.
VastaaPoista🙂
PoistaAvaus, joka oli mukava lukea! Kuulostaa sopivasti haasteelliselta ja innostavalta.
VastaaPoistaOn mukavaa, että yhteinen sävel ajan kanssa löytyy.
Jatkokoot harjoitukset samaan antoisaan malliin ja kyllä vaan elämä on mukavaa, kun sen oikein oivaltaa...
Innostavaa on ! Vasta kolme kertaa olen pitänyt ja jo sujuu yhteispeli ja on syntynyt yhteisymmärrystä ja joukkohenkeä. 🌺
PoistaElämä on mukavaa. Hauskaa tätäkin päivää parahin blogiystävä. 💕
Kuulostaa hyvältä. Miksi ei perusteta toista ryhmää, kun on tulijoita?
VastaaPoistaOpettaisin mielelläni toistakin ryhmää. 🙂 Opetusministeriö taisi tämän rahoittaa, eli luultavasti pitäisi tehdä anomus ja odottaa sen käsittelyä. Toinen hidaste on se että kun jonossa olevia testataan he eivät ehkä "kelpaa" koska saattavat olla "liian hyviä". Tänään juuri lähetin yhden pois.
PoistaMuistan aikanaan kun työkkäriin tuli hurja määrä hakijoita italian alkeisiin ja sinne perustettiin toinenkin ryhmä. Sain opettaa kahta rinnakkaisryhmää. 🙂
Onpa tosiaan mielenkiintoinen rakennus! Aioin kirjoittaa, että kävisi vaikka kirkoksi, ja pikaisen googlailun jälkeen huomasin, että sehän on ollutkin kappeli...
VastaaPoistaKiitos hienoista urbaaneista kuvista ja työn iloa!
Täällä on tänään täydellinen syysää, joten ulkohommiin vie taas tieni. :)
Entinen kappeli, kyllä, ja sisällä on taidenäyttely. Kunhan ehdin, kysyn saanko ottaa kuvia.
PoistaAi kun hienosti puhuttu, sekä tuo "urbaani" että "buon lavoro" jonka luen rivien välistä 🇮🇹
Virkistävää syksyä 🍁
Kivalta kuulostaa sinun viikkosi.
VastaaPoistaKyllä se onkin kiva 🙂 Ja just tulin tanssitunnilta.
PoistaUusi opetuspaikka kuulostaa hyvältä. Mukavia hetkiä opettamisen kanssa Rita ❤️
VastaaPoistaKiitos sanoistasi Jael 💜
PoistaKaunis työpaikka!
VastaaPoistaMonipuolinen kielikimara sinulla.
Kaunis on. ☘️
PoistaKielikimaraa tulee opiskelijoiden kielistä myös. 💕
Viikoissasi on monia kieliä - sekoittuuko koskaan sanat eri kielten välillä?
VastaaPoistaVai "napsahtaako" aina kohdilleen....
Kun kieliä hallitsee vähemmän, niin välillä käy jopa englantia (jota luulen osaavani melko hyvin) puhuessa, että jokin vähemmän käytetty sana tulee mieleen saksaksi, ruotsiksi... mutta ei millään enkuksi. No - onneksi voi sitten selittää asian muulla tavoin, käsillä loput - hih. Osaatko myös ajatella useammalla kielellä?
Kuule kyllä saattaa sekoittua italia ja espanja esimerkiksi 😀 mutta sitten napsahtaa kohdalleen kun on hetki ollut tunne että jotain meni pieleen.
PoistaJuu, aivan tuttua. Selkäreppu tuli monella kielellä mieleen hiljattain mutta ei ranskaksi. Le sac à dos. Selittäminen on myös minun spesialiteettini, hah hah.
Ajatukset risteilevät usein eri kielillä. 🇫🇷🇸🇪🇫🇮
Wau! Miten upea rakennus ja kivat kuulumiset sinulla.
VastaaPoistaOlet sellainen super nainen kyllä.
On taatusti ilo opettaa ja tuoda sitä iloa muille kun saavat oppia sinulta.
Mukavia hetkiä loppuviikkoosi!
Kiitos positiivisista sanoistasi 💕
PoistaIloa ja mukavia hetkiä sinullekin kiva blogikaverini. 🌸
En osaa hyvin vastata... ehkä 7 - 9 🙂
VastaaPoistaSinun elämä vaikuttaa mukavalta.
VastaaPoistaTerv. Orvokki
Sitä se kyllä on 💕
PoistaMukavaa lauantaita!
Sinulla on runsaasti vaihtelua opiskelijoiden ja opetuspaikkojen takia. Kieletkin vaihtelevat. Tuleeko koskaan black outia mitä pitäisi sanoa milläkin kielellä ?
VastaaPoistaKyllä tulee sekaannuksia ja katkoja 😎 Monta kertaa en saa suomen sanaa heti mieleen vaan joudun etsimään päästä. Kiertoilmauksilla ja selityksillä pääsee pitkälle. ☘️
PoistaUpea rakennus ja kaunis työpaikka sinulla.
VastaaPoistaOn se, ja aika erikoinen sisältäkin 🌸
PoistaKuinka suomen kursseille pääsee? Tuntuu olevan todella kiven takana, jos ei ole turvapaikanhakija vaan tavallinen maahanmuuttaja. Puolisoni puolesta kyselen.
VastaaPoistaTämä kurssi oli Kalliolan kansalaisopiston kurssitarjonnassa verkossa. Siellä on muitakin suomen kursseja, samoin eri työväenopistoissa. Maksullisia.
PoistaNo nyt löytyikin Kalliolan kautta, ja vielä oikein sopiviakin. Eikä tuo 130 e maksu ole mikään kynnys, parempi vain, jos on pieni filtteri motivoimassa.
PoistaKiva kiva. 🇫🇮
Poista