Translate

perjantaina, lokakuuta 18, 2024

Herkullisia suklaita ja herkullisia syksyn värejä


Houkutus Lidlin Italiaviikolta.


Pistaasin makuinen täyte.
Muutaman ahmaistuani pistin kaappiin,
jonne unohtuivat. Hyvä hyvä.
Niin paitsi että nyt muistan ne.

Leivoin kaksi mustikkapiirakkaa, yhden vietäväksi nyyttäreihin. Tavallisesti en suosi kertakäyttöastioita, mutta tämä sillä ajatuksella että kutsujen emäntä ei joutunut vaivautumaan oikeaa astiaa tiskaamaan meille mukaan lähdön hetkellä. 



Lumoavan kauniita syksyn värejä.
Päivänhattu.


Pihasyreeni.


Kuunlilja. 

Nimitys "ruska" ei riitä lähimainkaan kuvaamaan syksyistä väriloistoa, jota henkeä pidätellen katselen ja ihastelen. 

Kampaajalle lähdössä. Edellisen kerran olen käynyt huhtikuun 15. päivä. Tarvetta on. 

Käyttekö aina samalla kampaajalla (jos käytte)? vai vaihteletteko? 

19 kommenttia:

  1. Päivänhattu on kuin taideteos, siemenet tai siemenkupu tai mikä se nyt onkaan, niin on hienon värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippuihana, suosikkikukkiani ♥
      Taideteos ehdottomasti.

      Poista
  2. Hyvän näköiset piirakat! En edes muista, koska olisin käynyt kampaajalla, mutta hyvä, kun muistutit, kiitos! Pitää suihkun jälkeen napsaista kuivimmat latvat pois ennen lähtöä. Alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vein palan piirakkaa kampaajalle. ♥

      Minulta viimeksi mieheni leikkasi kuivia osia tukasta, siinäkin säästyy rahaa.

      Onnea matkaan!

      Poista
  3. Luin kun kysyit kampaajasta..(jos käytte) vai VALEHTELETTEKO. <D Kuunliljat on surkea näky vaikka väri onkin loistavan keltainen. Minulla odottaa palauttamista astia jossa sain jäämiä eräästä juhlasta..onnistunutta kampaaja käyntiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hah niin tuttua tuo väärin lukeminen.
      Tykkään kuunliljasta melkeinpä kaikissa vaiheissaan, juuri lehdistä.
      Kukat eivät niinkään tee vaikutusta.
      Kävin kampaajalla, hyvin meni. ♥

      Poista
  4. Herkullisen näköistä suklaata. Miten voitkaan unohtaa ne kaappiin? Ja nuo mustikkapiirakat, nam! Käyn kerran kuussa leikkauttamassa tukkani. Kun on lyhyt niin pitää käydä usein. Haluaisin välillä vaihtaa kampaajaa, mutta kun olemme ystävystyneet vuosien kuluessa ja ollaan aika "samalla aaltopituudella" niin ei osaa vaihtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Mutta nyt tietenkin otin ja söin muutaman jäkkäriksi.

      Minullakin yksi lyhyttukkainen ystävä joka käy aika usein kampaajalla.

      Olen ystävystynyt kampaajan kanssa, vein hänelle palan mustikkapiirakkaa.
      Kokeilin vuosi sitten toista kampaajaa, mutta tämä on parempi ♥
      Kannatti kuitenkin kokeilla koska nyt tajuan miten hyvä oma kampaajani on.

      Poista
    2. Anonyymi1:03 ip.

      Pitkätukkaisena käyn kampaajalla harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa.
      Minulla on peräti 2 vakikampaajaa, aivan erityyppisiä, mutta ihania kumpikin. Valitsen kumman luo menen senhetkisen mielialan mukaan.Toinen on sellainen hippityylinen ekokampaamo, jossa nautin päänhieronnasta ja eteeristen öljyjen tuoksusta, toinen taas tekee kivoja kampauksia.t.Selja

      Poista
  5. Monet noista Italiamo-tuotteista ovat todella hyviä.
    Mustikkapiirakkasi näyttävät herkullisilta ja puutarhasi ihanan syksyiseltä.
    Minäkin ihastelen punahattujen kukkia niin pitkään kuin ne pysyvät pystyssä... ja kuunliljan kukat ovat minusta upeita myös, vaikka monet arvostavat nimenomaan lehtiä.
    Luottokampaaja on melkein yhtä tärkeä asia kuin omalääkäri. :)
    Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italiamot ovat laadukkaita 🇮🇹
      Mikä nautinto käyskennellä syksyisessä puutarhassa 🍁
      Sinulla on sitä lääniä enemmänkin 🙂
      Joo, kyllä kuunliljan kukat ovat herkän kauniita ja muistelisin että olen laittanut niistä blogiin hyvin kauniita kuvia.
      Heh, luottokampaaja. Hymyilen, mutta olet kyllä oikeassa.
      Sinullekin syksyisiä tunnelmia ja omanoloista viikonloppua 💚

      Poista
  6. Nam,mustikkapiirakkaa, alkoi tehdä mieli,mutta pensasmustikoista ei tule sitä oikeaa mustikan makua .Suklaa on hyvää,mutta viime aikoina tehnyt mieli.vain tummaa suklaata.Viimeisestä kampaamokäynnistäni tosi pitkä aika,ehkä yli vuosi.Kaunista viikonloppua Rita💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam indeed 🙂 Meillä on nyt pakastimessa mustikkapiirakkaa joksikin aikaa. Pensasmustikoista taidan tykätä enemmän kuin tavallisista tuoreina.
      Nuo Lidlin pikkusuklaat ovat tummia, aivan ihania.
      Oletpa pärjännyt kauan ilman kampaajaa, taidat osata itse leikata?
      Mukavaa viikonvaihdetta sinulle 💚

      Poista
  7. Mustikkapiirakka on hyvää. Marjoja kannattaa syödä 💚
    Tykkään käydä samalla kampaajalla. Nyt en ole käynyt pitkään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi on, otin tänään puolukoita pakastimesta ja aion nauttia iltapalalla.
      Kaipa se on hyvä jos pitää hiukan taukoa kampaajalla käynnistä.
      Mukavaa viikonvaihdetta!

      Poista
  8. Kivoja syyskuvia.
    Minusta samalla kampaajalla käyminen on kuin samalla lääkärillä käymistä. On jonkinlainen historia olemassa ja voi yhdessä pohtia toimiko viimeksi tehty ratkaisu vai kokeillaanko jotain muuta jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ja vastaavasti jos menee uudelle täytyy tarkkaan selittää mitä haluaa ja mitä ei halua. Toisaalta minulla oli vuosi sitten hieno kokemus kun menin eri kampaajalle ja kävi ilmi että hän oli iranilainen, puhuu persiaa ♥ Vakiokampaajani on kuitenkin sopivampi, kävelen hänen luokseen 5 minuutissa.

      Poista
  9. Pistaasi on suosikkimakujani. Aika usein se on harmillisesti jotenkin teollisen makuinen. Hyvä pistaasisuklaa ei minulla säilyisi kaapissa kuin muutaman tunnin :)

    Minä käyn aina samalla kampaajalla. Olen käynyt jo vuosia. Nykyisin siellä käy koko perhe. Viimeksi kävin siellä esikoisen ja keskimmäisen kanssa, joilla paksut luonnon kiharat hiukset. Kampaaja totesi hymyillen ovella: "Sieltä ne tukkajumalat saapuvat". Hetken hiljaisuus ja hän jatkoi lausetta ja huomenta myös sinulle Kepposka. Tällä liukkaalla, ohuella, käsittelyihin reagoimattomalla päällä ei pääse tukkajumalien kastiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistaasisuklaa oli minulle uusi tuttavuus, ihan luonnollisen makuinen mielestäni.

      Onpa tosiaan tuttavuuden aste aika korkea kampaajalla, jos voi noin estoitta ottaa kantaa teidän perheen hiuksiin :D Vakiokampaaja on kyllä hyvä juttu. ♥

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊