Yllätyimme iloisesti kun huomasimme edellisen kesän perunamaasta nousseen uuden perunanvarren. Suurin toivein sitä aina katselimme ja haaveilimme pienestä kattilallisesta omaa satoa porisemassa liedellä.
Heh heh. Ei noussut kuin kaksi potaattia vaikka miten pengoimme.
Emme ainakaan ole pessimistejä kun noin ison astian otimme mukaan odottamaamme perunannostoon. Eipä siinä muuta kuin että siirryimme perunan nostosta perunan ostoon.
Kahlasin iloisena syksyn lehdissä tanssitunnille mennessäni ja sen jälkeen poikkesin ostoksille S Marketiin. Jonkin ajan kuluttua huomasin että olin sulkenut vesipullon huonosti ja laukussa lainehti.
Pari nenäliinaa ensiavuksi pohjalle, mutta toinen hanska oli jo ehtinyt vettyä. Kaikeksi onneksi minulla oli reppu ostoksia varten ja käsilaukku erikseen. Puhelin ja lompakko eivät kastuneet. Sää oli lämmin eikä toisen hanskan puuttuminen haitannut. Kotona asettelin kaiken kuivumaan. Ei tullut vahinkoa.
Tekevälle sattuu on oivallinen sanonta. Sopii tähän.
Onko teillä ollut kommelluksia?




Huomenta!
VastaaPoistaEn teidä lasketaanko se kommellukseksi, mutta valitsin eilen väärät kengät jalkoihin. Luulin, ettei sataisi, mutta olin väärässä. Päästyäni Täti B:n luo, olivat kengät ja sukat ihan märät. Onneksi minulla on siellä ne (jumppa-)tossut, niin sain sukat rättipatterille, mutta eivät ne ehtineet siinä kuivua.
Enemmän kommellus oli siinä, kun pakkasin tekemäni punajuuripurkit mukaan Tädeille vietäväksi ja toisessa kansi ei ollut kunnolla kiinni. Oli sitten lientä pöydällä, kaapinovessa sekä lattialla.
Lep(p)oisaa sunnuntaita!
Voi sinua, mutta onneksi sait apua jumppatossuista. Tosi epämiellyttävää kun on märät jalat. Tuon kokemuksen jälkeen oli takuulla helpottava fiilis saada kuivat sukat jalkaan kotona. ♥
PoistaHyvä onni matkassa jos kaiken punajuuren sai pyyhittyä pois!
Lep(p)oisaa sunnuntaita - Onpa mukavasti kirjailtu ♥
Sinulla on niin hauskoja tekstien otsikoita, ja muutenkin olet tuollainen nokkela verbalikko! Eikö kuitenkin ne kaksikin perunaa maistuneet hyvältä?!
VastaaPoistaKiitos Anna 😀 Kieltämättä omat perunat maistuivat (muka) paremmilta kaupan perunoiden joukossa. Oikeassa olet!
PoistaOn ollut kommelluksia. Eilen unohdin käydä kauppamatkalla apteekissa ja muistin vasta tänä aamuna aikeeni. Iho on kuiva ja olisi pitänyt ostaa uusi rasvapurkki. Ostan aina 500g purkin, sillä atoopikon iho vaatii kunnon rasvauksen. Huvittavinta on, että tein ruokaostoksista kauppalistan, enkä kirjannut siihen ylös ihovoidetta apteekista. Ruoat sentään tuli ostettua ja vähän namejakin.
VastaaPoistaSama täällä, jos ei kirjoita listalle, ei muista ostaa - eikä kyllä aina silloinkaan 😀
PoistaHyvä kun muistit namit 😎
Minulta ei ihan helpolla lopu joku tuote koska on tapana aina hankkia varakappale valmiiksi. Nytkin on kylppärin laatikossa odottamassa seuraava pumppusaippua koska yksi loppuu pian. 💗
Parempi kaksi perunaa, kuin ei mitään :) Aina kannattaa olla toiveikas ja varautua kaikkeen, isolla astialla.
VastaaPoistaLaukkuun avautunut juoma tai ruoka on tosi hankala juttu. Minä pelkään aina, että ruokarasiani aukenee kassissa. Se olisi ihan katastrofi. Silti en juuri koskaan laita rasiaa varmuuden vuoksi muovipussiin :) Vaaranhetket ovat kai jännittäviä :)
Positiivinen ajattelutapa pitää meidät hyvällä tuulella 🙂 ja toiveikkuus.
PoistaHeh heh, ei kannattaisi elää ihan noin vaarallisesti! 😀 Toivottavasti ruokarasia on Tupperware, nehän ei välillä aukene kuin sorkkaraudalla!
Onpa söpö perunapari ja sato se on pienikin sellainen etenkin omasta maasta!
VastaaPoistaTekevälle sattuu ja kommelluksiin on paras suhtautua huumorin kautta niin pitkälti kuin suinkin, ne ovat osa elämää.
Huumori on hyvä eikä vastoinkäymisiä kannata jäädä harmittelemaan. Niistä voi ottaa opikseen. Mukavaa tätä päivää 🌺
PoistaTäälläkin eilen märissä eilen, mutta kengät täälläkin.
VastaaPoistaEilen laittelin haudalle callunat, havut ym. Niin eiköhän sadekuuro iskenyt ja niin lillu
minulla kengät ja sinulla kassi.
Ei muute täälläkään perunasato ollut tänä kesänä/syksynä sellainen kuin vuosi sitten.
Iloa sunnuntai päivääsi ja alkavaan viikkoosi!
Toivottavasti kengät eivät menneet pilalle. Ihana tunne päästä märästä säästä pois kuivattelemaan ja tekemään olonsa mukavaksi.
PoistaKatsotaan jos laitettaisiin uusi perunamaa ensi kesänä 🌱
Nyt nautitaan syksystä ja kohta odotetaan joulua.
Hygge miten hykerryttävää ❤️
Sentään kummallekin yksi pottu....
VastaaPoistaJa tuo vesipullojuttu on niin tuttu.... tekevälle tosiaan sattuu ja kiireessä lähtijälle varsinkin... minä männä viikolla saavuin jumppatunnille yhden kengän kera....
Joo se pienempi oli minulle 😀
PoistaVoi kauheeta, jumppasit kai sitten sukkasillasi!?
Kivasti muotoiltu otsikko. 1+1= enemmän kuin ei yhtään perunaa!
VastaaPoistaTapahtui muutama vuosi sitten kun paistoin munkkeja vappuna ja esikoisen tehtävä oli sokeroida ne sitä mukaa kun minä paistoin. Paistuminen oli nopeatempoista eikä siinä ehditty makustelemaan välissä mutta olisi kannattanut sillä..en muista enää kumpi maistoi ekana munkkia ja huomasi että sokeroinnin sijasta oltiinkin suolakuorrutettu munkit tämä täytyy muistaa kertoa joka vappu.
Kyllä ja jopa 1 on enemmän kuin nolla.
PoistaVoi karmistus teidän suolattuja munkkejanne!
Pelastitte ne varmaan huuhtomalla ja sokeroimalla 😀
Eikun pantiin munkit pesukoneeseen ja sitten sokeroitiin ja varmistettiin sokeri..-D
Poista😀 Omo ja huuhteluaine tepsivät 😀
PoistaKiitos hyvistä nauruista tiistaipäivän alkajaisiksi.
Perunan nostosta perunan ostoon... hauskasti sanottu.
VastaaPoistaKun perunallanne oli vain yksi varsi, voitaneen kahta mukulaa pitää erittäin hyvänä satona. :)
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Niin, positiivinen asenne kaikkeen niin hyvä tulee 😀
PoistaSinullekin kivaa uutta viikkoa!
Kyllä se pari perunaakin on sato. Eikös maisyuneetkin paljon paremmalle kuin ne ostoperunat?
VastaaPoistaOikeassa olet, kyllä maistuivat 😀
PoistaPerunan nostosta perunan ostoon - kivasti sanottu.
VastaaPoistaMeillä tyhjeni Norjan reissulla pakettiauton takaosassa 10 litran vesikallona petivaatteisiin ja piti ajaa yhtäjaksoisesti Norjasta Nurmekseen. Matkapudjettimme kun meni siihen, kun tuulilasimme (vindruta) meni rikki ja lasi lennätettiin Pohjois-Norjaan jostain Etelästä.
Voi kauheeta, tuopa on ollut hankala vastoinkäyminen kun petivaatteet kastuivat, eikä vindruta-tapauskaan teitä varmaan isommin naurattanut. Huh.
PoistaKyllähän kahdesta perunasta ateria kahdelle tulee, kun on lisukkeita mukana. Olihan makoisat potut? Syksyn vaahteran lehdissä on ihanaa kulkea, leikkiäkin. Minullakin muistoja niistä.
VastaaPoistaMinulle sattuu tämän tästä sellaista, kun ei pitäisi. taannoin keiton jo toistamiseen kananmunia liki tunnin!
Onpa hyvin hoksattu että lisukkeilla saa kunnon aterian. Eilen oli Italian TV:ssä ohjelma jossa näytettiin miten voi erilaisista jääkaapista löytyvistä niukoista aineista loihtia aterioita.
PoistaVoi voi, eivät munat pehmene sitten millään tuolla konstilla :D
Joskus opiskeluaikana minultakin unohtuivat liedelle porisemaan.
Kaikenlaista pientä ja välillä suurempaakin kommellusta sattuu tasaisesti. Laukuista löytyy vaikka mitä yllätystä. Kerran sellainen Latte-tetra vuoti läppärilaukkuuni. Sitä pääse tietokoneeseen sen verran, että kaikki toisen puolen USB-paikat lakkasivat toimimasta ja ruudussa näköi kiteinen kahviläikkä. Onneksi kyseessä oli vanha läppäri, joka olisi jokatapauksessa pitänyt suht nopeasti uusia. Kerran unohdin parhaan uikkarini yli viikoksi märkänä kassiin. Kun muistin sen olin vaipua epätoivoon. Pelkäsin että siihen on pinttynyt niin paha haju, että se on käyttökelvoton. Uusi hyvä shamppoopulloni oli vuotanut ainakin puolet sisuksestaan uikkariin ja sepäs tuoksuikin varsin hyvältä :D Yhtenä kesänä suunnittelin hamam-pyyhkeen ostamista. Sitten sellainen löytyi muovikassista olohuoneestamme. Siis ihan uusi pyyhe vyöte ympärillä. Kovasti kyselin ystäviltäni ja somessakin, että kuka pystyisi selittämään meille ilmaantuneen pyyhkeen, että olisiko joltain jäänyt. Pyyhkeen alkuperä jäi mysteriiksi. Olen käyttänyt sitä tyytyväisenä useamman vuoden. Olen yrittänyt toistaa metodia ja kovasti suunnitella jonkun tavaran hankintaa ja sitten vaan toivoa, että se ilmiintyisi olohuoneeseen. Ei ole ollut toistamiseen onnea :)
VastaaPoistaVoi rouva Kepponen, olipa siinä vastoinkäymisiä oikein roppakaupalla ! Ja kuitenkin voi asenteestasi aistia että näet asioiden hyvät puolet ♥
PoistaMysteeripyyhe on mahtava juttu! Luin kerran sellaisen kirjan jossa selitettiin universumin antavan meille mitä vain toivomme. Tuossahan melkein vaikuttaisi olevan todisteet :)